IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Moikka kaikille! :)

Liityn mukaan minäkin tähän ketjuun. Toivottavasti täältä löytyy vertaistukea myös minulle, vaikkei syynä suoranaisesti olekaan lapsettomuus, miksi "joudun" tähän keskusteluun osallistumaan.

Tässä hieman taustoja itsestäni. Eli kotona minulla on vähän reilu 1-vee tyttönen. Viime kesään saakka elämäni oli kuin sadusta. Ihana prinsessa ilmoitti tulostaan heti ensimmäisestä yrityksestä. Neiti syntyi maailmaan täsmälleen laskettuna päivänä oppikirjojen mukaan sujuneen raskauden jälkeen. Ensimmäiset kuukaudet tyttöni syntymän jälkeen olin onneni kukkuloilla ja mieheni kanssa päätettiin, että pikkukakkoselle annetaan lupa tulla, heti kun esikoinen täyttää vuoden.

Mutta sitten alkoivat mustat pilvet kerääntyä taivaalle ja elämäni pahin myrsky alkoi. TYKS tuli tutuksi ja käynti käynniltä alkoi koko painajainen hahmottua. Enempää yksityiskohtiin menemättä selvisi, että sekä minulla että tyttärelläni on harvinainen geenimutaatio. Mutaatio periytyy vallitsevasti eli joka raskaudessa on 50 % mahdollisuus saada terve tai sairas lapsi. Ja sairauden vakavuusaste vaihtelee suuresti samankin perheen sisällä. Tuo mutaatio ei uhkaa henkeä, eikä lyhennä elinajanodotetta, mutta elämänlaatuun vaikuttaa merkittävästi. Syksyllä genetiikan laitokselta lähtiessäni itkin enemmän kuin koskaan ennen. Tilanne jota en edes pahimmalle vihollisellekaan toivoisi, läjähti kuin märkä rätti päin naamaani. Huoli tulevasta sekä tulevien lapsihaaveiden hautaus oli musertava. Kuitenkin pikkuhiljaa terapian myötä olen saanut itseni koottua.

Päätin myös sen, ettei tämä geenimutaatio saa kaiken muun lisäksi varastaa tytöltäni mahdollisuutta sisarukseen. Joten nyt olemme tilanteessa, että odotamme julkisen puolen päätöstä siitä, kelpuuttavatko he meidät HUSiin alkiodiagnostiikkaan vai saammeko uhrata sievoiset summat yksityiselle. Mutaation pystyisi myös tutkimaan sikiödiagnostiikan avulla, mutta minä en ole niin vahva, että pystyisin sen polun kulkemaan. En pysty ottamaan tietoista riskiä sairaan lapsen saattamisesta maailmaan tai raskauden keskeyttämisestä.

Eli jos onni suo, niin tämän vuoden puolella minäkin IVF-hoitoihin pääsen. Toivon, että täältä löytyy keskusteluseuraa myös minun matkani varrelle. Sairautemme on niin harvinainen, ettei siihen ole edes Suomesta vertaistukea saatavissa.
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

Bridge # 5/2015 # ensimmäinen # matala AMH+ikä # 3. IVF
Darni73 # 9/12 # eka yhteinen # simpat # 1.icsi
Domi # 4/ 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 2.IVF/ICSI, 1. PAS
Elika # hoidoissa 2013 # ensimmäinen # selittämätön # 2.ICSI/IVF

epätoivoista yritystä # 10/07 # ensimmäinen # selittämätön/autoimmuunisairaudet/ikä # 3.icsi 5.pas (7.siirto)
Hilippa
# 2.ICSI 1.PAS
Hipsunpöpsy
# 11/11 # toinen # helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
icsi mamako
: # 2015 # ensimmäinen # siittiöt # 1. ICSI
ilo2010
# 2012 # 2. # pco,ei muuta löytynyttä vikaa kummasakaan # 2.IVF
Jasmina20
# 12/2013 # ensimmäinen # siittiöt # 1.ICSI 1.PAS
JONPA77
# 2004 # ensimmäinen (2 sijaislasta on) # selittämätön #
1.IVF
Juru27 # 2013 # ensimmäinen # siittiöt # 2.ICSI
Kielon-kukka # 2013 # ensimmäinen yhteinen (7-v aijemmasta suhteesta) # endo,pco # 4.IVF/ICSI (tulossa 3/4-16)

kiia-s # 11/2011 # ensimmäinen # pcos # 1.IVF
Mamido # n 1,5v # toinen # siittiöt # 1.ICSI
Mar80 # 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 1.IVF/ICSI

Mari32 # ensimmäinen # siittiöt &endo # 5.ICSI
Misericordia
: # hoidoissa 08/2013 # toinen # selittämätön # 2IVF/1.PAS
Nappeus
# 2014# ? # PCO/siittiöiden vaihteleva määrä # 1.IVF
Nempula
# 11/2015 # ensimmäinen # steri # 1.IVF
Nennalii
# 2012 # ensimmäinen #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 1.ICSI/2.PAS (ei tuore siirtoa)
Nenna81 # 3/2013 # tuhoutuneet johtimet # 3.(1.yhteinen) # 2.IVF 1.PAS
Pirunpelto # 1/2013 # ensimmäinen # oma ikä + simpat # 1.ICSI

Pupuska81 #3/ 2013 # ensimmäinen lapsi # pco+heikot siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
Pussipiru # 2012 # ensimmäinen # azoospermia + endo # 2.ICSI
Päivän paisteessa # 7/2012 # ensimmäinen # huonot siittiöt, alhainen amh, heikkolaatuiset munasolut # 4.ICSI

Reuna # 2013 # ensimmäinen # pco,ovuloimattomuus ja simpat?# 1.IVF
Rizu
# 1/2016 # toinen # selittämätön/kilpirauhasen vasta aineet # 1. IVF/2.PAS
ronja81
# 2007 # toinen # selittämätön # 3.IVF 3 PAS
Saaga76
# 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön #1.IVF/3.PAS
Sphinx
# 06/2013 # ensimmäinen yhteinen # selittämätön+endo # 1.IVF 12/2015
Tiituli
# 2014 # ensimmäinen # selittämättömiä/ikä # 2.IVF
Timjami77 # 7/2013 # oma 2. miehen 3. # selittämätön/ikä/simpat # 5.ICSI73.PAS
Tupsuli # 1/2016 # toinen (1.saanut alkunta 3.IVF:n tuoresiirrosta) # selittämätön # 1. PAS (tässä yrityksessä)

virvatulia # ? # toinen # siittiöt + pco # 1.ICSI / 4.PAS
Wawwi # 05/2015 # ensimmäinen # alhainen Amh,korkea Fsh # 1.IVF
Yrittäjä J # 01/2013 # ensimmäinen yhteinen # endo ja selittämätön # 1.IVF/ICSI 01/2016


"eläköityneet"::unsure:
Tammityttö# kolmas # soluissa vikaa #hoitojakso: yht.14v jonka aikana 2 hoidoilla saatua

Piinailijat::whistle:
Nennalii
: testipv. 1.2 (5pv siirretty 20.1)
mar80: testipv. 2.2 (5pv siirretty 22.1)
Mamido: testipv.8.2 (verikoe)(3pv siirretty 25.1)
icsi mamako: testipv 31.1 ???
Misericordia: ???


Plussanneet 2015::love:

Maaliskuu 2015
Zoona2.IVF
Viiva842.IVF
Fibbis3.IVF 1.PAS (kemiallinen raskaus)
Henrietta2.ICSI (km/kkm?)
Havina2.ICSI
Läiti1.IVF 3.PAS km
Huhtikuu 2015
Saga761.IVF 2.PAS (km)
Riimini5.ICSI/1.PAS
Toukokuu 2015
-es-1.ICSI
Kesäkuu 2015
Sofi123.ICSI
Bonniemoi
Lauriska

Heinäkuu 2015
Läiti -luomu
Elokuu 2015
Mandala2.IVF (kem)
Viljonkka_1.IVF 2. PAS (km)
Syyskuu 2015
iinukka_2.IVF
kop kop1.IVF/ICSI /2.PAS
Kesäheinä-78(kem)
Mandala2.IVF / 1.PAS (yht 7 PAS)
Aanis1.IVF
Lokakuu 2015
Henrietta2.ICSI / 2. PAS
nans1.IVF
Lia 2.ICSI
hannuliini keskeytynyt 1.IVF
bridge 2.IVF (tm)
Hipsunpöpsy 1.IVF (kkm)
Marraskuu 2015
flow 2.IVF
kiisuli80 1.IVF
Kettu81 2.IVF ? PAS
grey83 1.ICSI 3 PAS
epplu 1.IVF 2.PAS
Toiveikas81 1.ICSI
Joulukuu 2015
Suvipilvi 1.IVF
Lottainen 2.IVF
Mari32 5.ICSI (km)
Vilijonkka_ 1.IVF 4.PAS(tm)
frankie 1.IVF
Domi 2. IVF/ICSI 1. PAS (kem)
dimou 1.IVF

Plussat 2016: :love:
Tammikuu:
Salama T 2.IVF


Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos (y)[/QUOTE]
 
Joo tänne tulee tekstiä nyt "joululama" jälkeen niin paljon ettei perässä meinaa pysyä, heti jäi jo yks pois.. ja sori jos vieläkin jonkun missasin.. Piinailijoilta joita poimin niin osalta puuttuu (en ainakaan nyt mistään tajunnut poimia) tarkemmat siirtotiedot.. Lisäsin nyt Misericordian listalle, vaikka vaikuttas siltä ettet juuri joudu meidän kanssa täällä mätänemään..
Tervetuloa kaikille uusille. Ja tsemppiä piinailijoille ja muissa mielenkiintoisissa vaiheissa olijoille.
Itsellä täällä nyt ne typerät väli menkat päällä.. mutta masentavaa etten pääse tässäkään kierrossa siis siirtoo kun lähdetään just etelän lämpöön silleen ettei siirto onnistu... ärsyttää että se nyt sit varjostaa lomailu intoa.. pah..
 
Tsempit täältäkin Misericordialle! Toivotaan, että vahvistuu

Tuohon piinailija listalle mut voi laittaa tiedoilla 19.1. pakastealkionsiirto tänään pp7 ja kuulema testin voi tehdä aikaisintaan pp10, meillä ei julkisella tehdä veritestiä. Lääkäri kyllä sanoi, että virallisesti kannattais testata 14 päivää siirrosta, mutta voi tehdä jo pp10.

Näistä oireista... Onko muilla ollut päänsärkyä pp5-7?
 
Rizu jos vielä halua kertoa monipäivänen siirrettiin niin saadaan sekin tonne listaa.. laitan sulle sen 2.2 testipv. kun tosiaan se 14 pv taitaa julkisella se "virallinen " testipäivä olla..
Salaman ikävät uutiset pongasin tuota plussanneista, mutta en sitä nyt vielä päivitä, mutta jos satut täällä käymöön niin hirmuisesti voimia!
 
Moi, tulisin mukaan keskusteluun. Juuri tänään sain aikataulut kohti ensimmäistä Ivf -hoitoa vk 9-10 aikana. Taustalla yritystä 4/2014 alkaen. Yksi spontaani raskaus 11/14 josta keskenmeno rv 7+1. Sen jälkeen ei mitään plussanvilaustakaan. 5/2015 aloitettiin ensimmäiset tablettihoidot ja niitä enemmän vähemmän tähän asti. Itse olen 29- vuotias, kilpirauhasen vajaatoiminta, muutoin terve ja normaalipainoinen. Mitään selittävää vikaa ei ole löytynyt. Mies 36,ja perusterve. Simpat huippulaatua. Kovasti odotan ja jännitän tulevaa. Eikä täällä kotipuolessa oikein ole ketään kenen kanssa kokemuksia jakaa. Toivottavasti täältä saisi vertaistukea.
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

Bridge # 5/2015 # ensimmäinen # matala AMH+ikä # 3. IVF
Darni73 # 9/12 # eka yhteinen # simpat # 1.icsi
Domi # 4/ 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 2.IVF/ICSI, 1. PAS
Elika # hoidoissa 2013 # ensimmäinen # selittämätön # 2.ICSI/IVF

epätoivoista yritystä # 10/07 # ensimmäinen # selittämätön/autoimmuunisairaudet/ikä # 3.icsi 5.pas (7.siirto)
Hilippa
# 2.ICSI 1.PAS
Hipsunpöpsy
# 11/11 # toinen # helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
icsi mamako
: # 2015 # ensimmäinen # siittiöt # 1. ICSI
ilo2010
# 2012 # 2. # pco,ei muuta löytynyttä vikaa kummasakaan # 2.IVF
Jasmina20
# 12/2013 # ensimmäinen # siittiöt # 1.ICSI 1.PAS
JONPA77
# 2004 # ensimmäinen (2 sijaislasta on) # selittämätön #
1.IVF
Juru27 # 2013 # ensimmäinen # siittiöt # 2.ICSI
Kielon-kukka # 2013 # ensimmäinen yhteinen (7-v aijemmasta suhteesta) # endo,pco # 4.IVF/ICSI (tulossa 3/4-16)

kiia-s # 11/2011 # ensimmäinen # pcos # 1.IVF
Mamido # n 1,5v # toinen # siittiöt # 1.ICSI
Mar80 # 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 1.IVF/ICSI

Mari32 # ensimmäinen # siittiöt &endo # 5.ICSI
Misericordia
: # hoidoissa 08/2013 # toinen # selittämätön # 2IVF/1.PAS
Nappeus
# 2014# ? # PCO/siittiöiden vaihteleva määrä # 1.IVF
Nempula
# 11/2015 # ensimmäinen # steri # 1.IVF
Nennalii
# 2012 # ensimmäinen #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 1.ICSI/2.PAS (ei tuore siirtoa)
Nenna81 # 3/2013 # tuhoutuneet johtimet # 3.(1.yhteinen) # 2.IVF 1.PAS
Pirunpelto # 1/2013 # ensimmäinen # oma ikä + simpat # 1.ICSI

Pupuska81 #3/ 2013 # ensimmäinen lapsi # pco+heikot siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
Pussipiru # 2012 # ensimmäinen # azoospermia + endo # 2.ICSI
Päivän paisteessa # 7/2012 # ensimmäinen # huonot siittiöt, alhainen amh, heikkolaatuiset munasolut # 4.ICSI

Reuna # 2013 # ensimmäinen # pco,ovuloimattomuus ja simpat?# 1.IVF
Rizu
# 1/2016 # toinen # selittämätön/kilpirauhasen vasta aineet # 1. IVF/2.PAS
ronja81
# 2007 # toinen # selittämätön # 3.IVF 3 PAS
Saaga76
# 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön #1.IVF/3.PAS
Sphinx
# 06/2013 # ensimmäinen yhteinen # selittämätön+endo # 1.IVF 12/2015
Tiituli
# 2014 # ensimmäinen # selittämättömiä/ikä # 2.IVF
Timjami77 # 7/2013 # oma 2. miehen 3. # selittämätön/ikä/simpat # 5.ICSI73.PAS
Tupsuli # 1/2016 # toinen (1.saanut alkunta 3.IVF:n tuoresiirrosta) # selittämätön # 1. PAS (tässä yrityksessä)

virvatulia # ? # toinen # siittiöt + pco # 1.ICSI / 4.PAS
Wawwi # 05/2015 # ensimmäinen # alhainen Amh,korkea Fsh # 1.IVF
Yrittäjä J # 01/2013 # ensimmäinen yhteinen # endo ja selittämätön # 1.IVF/ICSI 01/2016


"eläköityneet"::unsure:
Tammityttö# kolmas # soluissa vikaa #hoitojakso: yht.14v jonka aikana 2 hoidoilla saatua

Piinailijat::whistle:
Nennalii
: testipv. 1.2 (5pv siirretty 20.1)
mar80: testipv. 2.2 (5pv siirretty 22.1)
Mamido: testipv.8.2 (verikoe)(3pv siirretty 25.1)
icsi mamako: testipv 31.1 (6pv siirretty 21.1.)
Misericordia: ???


Plussanneet 2015::love:

Maaliskuu 2015
Zoona2.IVF
Viiva842.IVF
Fibbis3.IVF 1.PAS (kemiallinen raskaus)
Henrietta2.ICSI (km/kkm?)
Havina2.ICSI
Läiti1.IVF 3.PAS km
Huhtikuu 2015
Saga761.IVF 2.PAS (km)
Riimini5.ICSI/1.PAS
Toukokuu 2015
-es-1.ICSI
Kesäkuu 2015
Sofi123.ICSI
Bonniemoi
Lauriska

Heinäkuu 2015
Läiti -luomu
Elokuu 2015
Mandala2.IVF (kem)
Viljonkka_1.IVF 2. PAS (km)
Syyskuu 2015
iinukka_2.IVF
kop kop1.IVF/ICSI /2.PAS
Kesäheinä-78(kem)
Mandala2.IVF / 1.PAS (yht 7 PAS)
Aanis1.IVF
Lokakuu 2015
Henrietta2.ICSI / 2. PAS
nans1.IVF
Lia 2.ICSI
hannuliini keskeytynyt 1.IVF
bridge 2.IVF (tm)
Hipsunpöpsy 1.IVF (kkm)
Marraskuu 2015
flow 2.IVF
kiisuli80 1.IVF
Kettu81 2.IVF ? PAS
grey83 1.ICSI 3 PAS
epplu 1.IVF 2.PAS
Toiveikas81 1.ICSI
Joulukuu 2015
Suvipilvi 1.IVF
Lottainen 2.IVF
Mari32 5.ICSI (km)
Vilijonkka_ 1.IVF 4.PAS(tm)
frankie 1.IVF
Domi 2. IVF/ICSI 1. PAS (kem)
dimou 1.IVF

Plussat 2016: :love:
Tammikuu:
Salama T 2.IVF


Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos (y)
 
Päivittelin tuota listaa omalta osalta. Onkohan täällä muita jolla olisi joskus siirretty 6 päiväinen alkio? Ja miten on käynyt? Meillä 5. päivänä ei haluttu vielä siirtoa tehdä, koska siinä vaiheessa kumpikaan kahdesta jäljellä olevasta alkiosta ei ollut vielä blastokysti vaiheessa. Ja 6. pvänä toinen näistä kaksikosta oli hyytynyt. Joten sinäänsä olen tyytyväinen, että siirtoa lykättiin päivällä, mutta samalla mietityttää, että miten tämä yksi "hidas" alkio voisi selvitä, kun ei muutkaan selvinneet.
 
icsi mamako, mulla pysyny nyt pidempään 6 päiväsenä siirretty (4. hoidon ainoa pas/blasto) mukana :) 3. hoidosta 5 päivänenkin kiinnittyi ja jakautui kahdeksi mutta kkm rv8-9.. 2 saman hoidon pakasteesta siirrettyä 6 päivästä ei kiinnittyny. Ei voi koskaan tietää miten käy.. Onnea testiin! (y)

Mitä kahden siirtoihin tulee, niin mulla siirrettiin julkisella aina 2 kerralla eikä ollu niille mikään ongelma, halus ilmeisesti nekin maksimoida onnistumista? Yksityisellä sen sijaan sai kerjätä pidempään että suostui.. pyrkiikö sitten rahastaan mahdollisimman monesta siirrosta :mad:
 
Mulla on pakkasessa ollut 6päiväisiä blastoja 2kpl, en itse asiassa edes tiedä onko yksi semmoinen minulla tämä mikä nyt on kyydissä pysynyt.
Mun klinikalla sanottiin että kuusipäiväiset blastot on ihan yhtä hyviä kuin viisipäiväiset kunhan ne siirretään oikeaan ajankohtaan eli pakastimen kautta. Tällöin se siirretään viidentenä päivänä ovulaatiosta jolloin se on kohdun kanssa oikeassa vaiheessa blastovaihetta varten.

Onnea ja kylmiä hermoja piinailijoille!
 
Kiitos lullaby vastauksesta (y) Onpa kiva tietää, että on muitakin joilla on 6 pväinen alkio siirretty, ja sulla ilmeisesti alkaa loppusuora jo häämöttämään. :)

Mielenkiintoista myös huomata meistä piinailijoista, että testipäivä voi vaihdella jonkin verran.

Piinailijat::whistle:
Nennalii
: testipv. 1.2 (5pv siirretty 20.1)
mar80: testipv. 2.2 (5pv siirretty 22.1)
Mamido: testipv.8.2 (verikoe)(3pv siirretty 25.1)
icsi mamako: testipv 31.1 (6pv siirretty 21.1.)
Misericordia: ???


Muoks. Kiitos Mandalalle myös vastauksesta. Meillähän tämä 6 päiväinen on tuoresiirto, mutta kai silti (toivottavasti) oikeaan ajankohtaan siirretty kaikesta lääkityksestä johtuen.
 
Täällähän on taas monella jännä tilanne :)

Mä käväisin tänään ultrassa kp10 ja limakalvo on jo nyt oikein hyvässä kondiksessa. Kuulemma vielä siitä paksuuntuu. Ainoa probleema oli se, että ovulaatiosta ei ole merkkiäkään vielä... Olen testaillut CB ovistesteillä eikä hymynaamaa ole näkynyt, mutta siihen testitikku-osaan tulee kyllä kaksi viivaa, joista toinen on haaleampi... Kun lääkäri sanoi, että voi olla ettei nyt vaan ultrassa näy munasolua vielä, tai sitten jää tässä kierrossa kokonaan väliin :eek: Ensikiertoon sit pitää ottaa jotain lääkitystä ovulaation aikaansaamiseen, mikäli nyt jää väliin. Nyt jatkan perjantaina vielä testailua, jos se hymynaama sieltä ilmestyisi ja pääsis varaamaan ensiviikolle sit siirtoaikaa...
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

Bridge # 5/2015 # ensimmäinen # matala AMH+ikä # 3. IVF
Darni73 # 9/12 # eka yhteinen # simpat # 1.icsi
Domi # 4/ 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 2.IVF/ICSI, 1. PAS
Elika # hoidoissa 2013 # ensimmäinen # selittämätön # 2.ICSI/IVF

epätoivoista yritystä # 10/07 # ensimmäinen # selittämätön/autoimmuunisairaudet/ikä # 3.icsi 5.pas (7.siirto)
haavetta pienestä
# 4/2014 # ensimmäinen # selittämätön (kilpparin vajaatoiminta) # 1.IVF
Hipsunpöpsy
# 11/11 # toinen # helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
icsi mamako
: # 2015 # ensimmäinen # siittiöt # 1. ICSI
ilo2010
# 2012 # 2. # pco,ei muuta löytynyttä vikaa kummasakaan # 2.IVF
Jasmina20
# 12/2013 # ensimmäinen # siittiöt # 1.ICSI 1.PAS
JONPA77
# 2004 # ensimmäinen (2 sijaislasta on) # selittämätön #
1.IVF
Juru27 # 2013 # ensimmäinen # siittiöt # 2.ICSI
Kielon-kukka # 2013 # ensimmäinen yhteinen (7-v aijemmasta suhteesta) # endo,pco # 4.IVF/ICSI (tulossa 3/4-16)

kiia-s # 11/2011 # ensimmäinen # pcos # 1.IVF
Mamido # n 1,5v # toinen # siittiöt # 1.ICSI
Mar80 # 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 1.IVF/ICSI

Mari32 # ensimmäinen # siittiöt &endo # 5.ICSI
Misericordia
: # hoidoissa 08/2013 # toinen # selittämätön # 2IVF/1.PAS
Nappeus
# 2014# ? # PCO/siittiöiden vaihteleva määrä # 1.IVF
Nempula
# 11/2015 # ensimmäinen # steri # 1.IVF
Nennalii
# 2012 # ensimmäinen #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 1.ICSI/2.PAS (ei tuore siirtoa)
Nenna81 # 3/2013 # tuhoutuneet johtimet # 3.(1.yhteinen) # 2.IVF 1.PAS
Pirunpelto # 1/2013 # ensimmäinen # oma ikä + simpat # 1.ICSI

Pupuska81 #3/ 2013 # ensimmäinen lapsi # pco+heikot siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
Pussipiru # 2012 # ensimmäinen # azoospermia + endo # 2.ICSI
Päivän paisteessa # 7/2012 # ensimmäinen # huonot siittiöt, alhainen amh, heikkolaatuiset munasolut # 4.ICSI

Reuna # 2013 # ensimmäinen # pco,ovuloimattomuus ja simpat?# 1.IVF
Rizu
# 1/2016 # toinen # selittämätön/kilpirauhasen vasta aineet # 1. IVF/2.PAS
ronja81
# 2007 # toinen # selittämätön # 3.IVF 3 PAS
Saaga76
# 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön #1.IVF/3.PAS
Sphinx
# 06/2013 # ensimmäinen yhteinen # selittämätön+endo # 1.IVF 12/2015
Tiituli
# 2014 # ensimmäinen # selittämättömiä/ikä # 2.IVF
Timjami77 # 7/2013 # oma 2. miehen 3. # selittämätön/ikä/simpat # 5.ICSI73.PAS
Tupsuli # 1/2016 # toinen (1.saanut alkunta 3.IVF:n tuoresiirrosta) # selittämätön # 1. PAS (tässä yrityksessä)

virvatulia # ? # toinen # siittiöt + pco # 1.ICSI / 4.PAS
Wawwi # 05/2015 # ensimmäinen # alhainen Amh,korkea Fsh # 1.IVF
Yrittäjä J # 01/2013 # ensimmäinen yhteinen # endo ja selittämätön # 1.IVF/ICSI 01/2016


"eläköityneet"::unsure:
Tammityttö# kolmas # soluissa vikaa #hoitojakso: yht.14v jonka aikana 2 hoidoilla saatua

Piinailijat::whistle:
icsi mamako
: testipv 31.1 (6pv siirretty 21.1.)
Nennalii: testipv. 1.2 (5pv siirretty 20.1)
Rizu: testipv. 2.2 (3pv siirretty 19.1)
mar80: testipv. 2.2 (5pv siirretty 22.1)
Mamido: testipv.8.2 (verikoe)(3pv siirretty 25.1)
Misericordia: ???



Plussanneet 2015::love:

Maaliskuu 2015
Zoona2.IVF
Viiva842.IVF
Fibbis3.IVF 1.PAS (kemiallinen raskaus)
Henrietta2.ICSI (km/kkm?)
Havina2.ICSI
Läiti1.IVF 3.PAS km
Huhtikuu 2015
Saga761.IVF 2.PAS (km)
Riimini5.ICSI/1.PAS
Toukokuu 2015
-es-1.ICSI
Kesäkuu 2015
Sofi123.ICSI
Bonniemoi
Lauriska

Heinäkuu 2015
Läiti -luomu
Elokuu 2015
Mandala2.IVF (kem)
Viljonkka_1.IVF 2. PAS (km)
Syyskuu 2015
iinukka_2.IVF
kop kop1.IVF/ICSI /2.PAS
Kesäheinä-78(kem)
Mandala2.IVF / 1.PAS (yht 7 PAS)
Aanis1.IVF
Lokakuu 2015
Henrietta2.ICSI / 2. PAS
nans1.IVF
Lia 2.ICSI
hannuliini keskeytynyt 1.IVF
bridge 2.IVF (tm)
Hipsunpöpsy 1.IVF (kkm)
Marraskuu 2015
flow 2.IVF
kiisuli80 1.IVF
Kettu81 2.IVF ? PAS
grey83 1.ICSI 3 PAS
epplu 1.IVF 2.PAS
Toiveikas81 1.ICSI
Joulukuu 2015
Suvipilvi 1.IVF
Lottainen 2.IVF
Mari32 5.ICSI (km)
Vilijonkka_ 1.IVF 4.PAS(tm)
frankie 1.IVF
Domi 2. IVF/ICSI 1. PAS (kem)
dimou 1.IVF

Plussat 2016: :love:
Tammikuu:
Salama T 2.IVF


Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos (y)
 
Tervetuloa haaveitta pienestä, lisäsin sinut listaan, merkkasin että ekaa yritätte kun et muuta maininnut, korjataan jos väärin?
Ihanaa Bridge että hyviä uutisia follinkasvattelusta!
Nempula sulla on kyllä aika aikaisin ollut tuo uä. Minulla ei ainakaan yleensä edes kp 12 (kp.13 joskus vähän arvontaa) näy vielä johto follia.. Mulla onkin "myöhäinen" ovis. Mutta elä toivoa menetä tämän kierron suhteen.
 
  • Tykkää
Reactions: Nempula
Domi, Joo yritin itekkin lääkärille sanoa, että ovulaatio olis vasta ensviikon puolella, jos kierto on pysynyt ennallaan... Kyllä mä tässä alan perjantaina testailemaan uudestaan, jos sitten jo alkuviikosta napsahtais hymynaamaa :)

Töissä on ollut mukavaa ja työkaverit on ihan mahtavia. Just mietinkin, että saa nähdä kuinka käy, jos nyt tärppää... ei varmaan jatka mun sopimusta, jos jään äitiyslomalle, mutta se on sitten sen ajan murhe... Hyvä sinänsä kyllä, että on nyt töitä, niin on jotain muutakin sisältöä elämässä, kun vaan tää lisääntymisyritys :D
 
Vaihteeksi hyvin pessimistinen olo. Soitin alkioista. Nyt siis 5. Pv. Kolmipäiväsen siirron jälkeen meille jäi 3 jatkoviljelyyn. No soittelin tänään kämmenet hioten miten oli käyny. Plääh, 1 pudonnu varmasti, 1 jäljessä jakaantumistahdissa ja 1ei ollu vielä saavuttanut blastovaihetta vaikka jo 5-päivänen. Seuraavat vielä huomiseen noita kahta. Pettynyt ja luovuttanut olo :( anteeksi napailut...
 

Yhteistyössä