IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Kiitos Roxanne listan päivityksestä. :)

Ihanaa olla jännittämässä teidän muiden puolesta.

Oma olo tänään melko kauhea. Mahan turvotus on vähän laskenut, mutta ilmeisesti tuo tytön flunssa iski sitten muhun. Turvotusta löytyy kyllä vielä ihan reilusti ja pelkään nyt hyperiä. Toisaalta vähemmän kuin eilen, joten josko se tästä. Eilen tuli juotua ihan liian vähän. Tänään korjaan asian. Lihaksia särkee ja päätä myös ja ivan puhki olo. Viime yö meni kukkuessa, tai siis yrittäessä nukkua. En saanut unta kun kelasin liikaa tätä asiaa. Eilen oli eka tosi hyvä mieli onnistuneesta siirrosta, sitten iski masennus "kun ei tämä kuitenkaan onnistu". Varsinkin nyt kun on vaan kotona sohvalla ja aikaa pohtia asioita, kelaa liikaa. Kun vihdoin sain nukahdettua alkoi yksi koira tepsuttamaan portin takana, mitä ei siis yleensä koskaan tee. Eikun ulos sen kanssa. Tämän jälkeen yksi kissa päätti että nyt ois hyvä hetki rapsuttelulle ja marssi sängyssä hurinan kera mun päällä. Mulla ei ollut sydäntä laittaa sitä pois. No, siinä se yö meni.

Aamulla sitten tottakai pääsi itku tästä olosta ja väsymyksestä. No, kai se tästä.

Oho, nyt tuli isosti omaa napaa. Pahoittelen...

Mukavaa lauantaita kaikille :D
 
Hello Darlings! ;)
Paljon onnean kaikille piinailijoille jotta niitä plussia ropisisi. Onhan Marrasmain "vuoto/tuhru" mikä olikaan pysynyt poissa? Ja Vilijonkka ei se haamu sinne tikkuun tyhjästä tule (y) hyvähyvä.
Uusia on tullut, terveruloa kaikille.. Niin "normaalia" tuo Naanaan tunne mylläkkä, että herken hyvä mieli ja sit iskeekin epätoivo, tsemppiä sullekkin.
Minä niin tiiän AJ ton tunteen kun tajuat et niitä "oireita" onkin myös luomukierrossa! Mulla kesän aikana ja millon nyt on väli kiertoja ollut, on hyvin tajuntaan iskenyt se asia, varmaan kaikki oireet käynyt ja luomukierroissakin ne vielä pystyy niin näppärästi vaihtelemaan et ei todellakaan joka kerta samat, jopa se elohiiri ollut (sori viljonkka) just viime kierrossa.. ihan kaikkia.. Koittaa vaan muistaa sit jos piinailemaan pääsee niin se et joo ei tarkota mikään mitään, tai siis tärppiä!
Mutta Roxanne kuules nyt me tytöt otetaan ja lähetään täältä samaa makaa, uskoisin et mulla siirto 5.12!!!
Oon siis käynyt joka päivä lukemassa, mutta en oo kerennyt/viittinyt kirjottaa, aina ajatellut et huomenna.. Nyt sit tuleekin taas tällänen maratooni ja varmasti moni asia mihin olen meinannut kommentoida unohtuu, sori siitä. Itse olen taas ajellut "mielenvuoristorataa" , uskomaton on ihmisen kyky "panikoida". Ensinnäkin, vuotohan alkoi päivän tai oikeastaan puolitista myöhemmin kun ootin, ongelma yksi polin soitto aika pe myöhemmin, jolloin olin jo töissä, äh. No laitoin sinne heti aamusta tekstarin et pitäs pas suunnitella, ja en varmaan kerkeä soittaa jne. Sit olikin tullut viesti että aika kp 11.. eieieieieiei, kun mullehan on tehty silleen avustetusti, eli tartteeen menopurin jne. No töistä sit soittamaan ja jonotan jonotan lopulta pääsen läpi ja eihän ne hoitajat tiiä, sanoi kysyvänsä lääkäriltä sanoin et voi koittaa soittaa ja jos en vastaa niin sit viesti.. no iltapäivällä oli tullut vaan viesti et lääkäri sanoi et ei vielä lääkitystä tule kp 11. EIEIEIEIEI, siis miksi ihmeessä, otettas "takapakkis", kyseinen lääkäri itse sen menopurin ajemmin "keksi". Sitäpaitsi ilman lääkettä kp11 ihan turha käydä, ei näy johtofolli vielä. Mainas tulla jo töissä täys epätoivonromahdus, et tästä vaan paskaakaan tuu, miks ees yrittää, kotiin kun pääsin hanat auki ja koko maailma ihan syvältä, vaikka oli just ollut ihan ok mieli jonkun aikaa noin niinkun yleisellä tasolla. Satuinpa sit törmäämään toiseen polin lääkäriin illalla ja olin kauhea ihminen ja vaivasin häntä työasialla. Lupasi laittaa viesti kolmannelle lääkärille et tsekkaa sen vielä ma, kun itse on vapaalla :love:. Se rauhoitti hetkeksi, kunnes oloin miettii et jos sillä ekalla, olikin nyt joku muu uusi suunnitelma jota en vaan tiiiä ja nyt pilaan sen, jep. Ma taas soittelua ja lopputulema aloitin ti menopurin ja käynti kp11. No vähän vaivaa miksi se luomua aatteli se yks lekuri ja kun laskeskelin niin eieieiei tää menee su, jos samalla lailla kun viimeks, no ok. ei tullut ovis sillon vielä vaan pistin pregnylin niin se 1 päivä pitemmällä varmaan onnistuu, huh, eikun eieieie, paniikki :whistle:, onkohan poli auki 5.12, kun sit on ti pyhä (jos se siksi sen luomun aiko)!!! No eikun soittamaan, on auki huhhuh.. No nyt taas pari päivää ollut ilman isompaa paniikkia, mutta, on kyllä ollu kurkku kipeä.. ja jos joutuukin onkun kuurin hakee, niin entäs sit :ROFLMAO: voiko joku pausettaa mun pään!!! Vähän toki mietityttää et mikä kumma sillä ekalla lääkärillä oikein oli mielessä ja hiukan nolo jos se sattuu sit olee kun meen ja olen vaihtanut hänen määräystää :D mut sit voi vaikka seuraavan tehä luomuna, mutta nyt oli lääkekattokin täys niin sain menopurin "ilmaiseksi"! Tosiaan yllättävä paljon vai ihminen panikoida ja stessata asian suhteen jonka onnistumiseen ei kuitenkaan usko!!!
Talvista viikonloppua kaikille!
 
Pikaisesti oma tilanne piinalistalle. En pystynyt päivittämään, koska järjestelmä herjasi, että vastauksen maksimipituus ylittyy. Jos siis joku muu onnistuu, tässä tiedot: Xienna 10.12. (3pv/26.11)

Nyt siis kyydissä kolmas, viimeinen ja se huonolaatuisin... lääkärin mukaan oli kuitenkin lähtenyt jakautumaan hienosti ja oli tänään jo 10-soluinen.

Kiitos kaikille lääkekaton hyödyntämiseen tämän vuoden puolella kommentoineille. Kahden viikon päästähän se selviää, pitääkö alkaa ruinata reseptejä etukäteen.

Hyvää viikonloppua kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne
Vilijonkan tilanne näyttää lupaavalta! Toivotaan vahvistuvia viivoja...

Naanaalle tervetuloa ja leppoisaa piinailua.

Marrasmai, eiköhän vuoto ollut ihan jotain harmitonta, jos kerran kohtu näytti hyvältä. Tsemppiä loppupiinaan!

Siidalle pahoittelut negasta ja voimia jatkoon. Olikos teillä jo ajatuksia mitä seuraavaksi?

Roxannelle leppoisaa odottelua. Toivotaan että se yksi sissi on nyt SE alkio :)

Oliko Xiennalla siirto?

Piinailijoita oli muitakin, maljakko ja Jantzu ainakin. Peukut pystyssä!

Kenethän unohdin... no mutta kaikille tasapuolisesti onnea ja menestystä!

Meillä oli torstaina punktio, joka meni yhtä hyvin ja kivuttomasti kuin edellisetkin. Saatiin 10 solua, jotka kaikki oli kypsiä. 8 hedelmöittyi ja äsken saatiin tieto että kaikki 8 oli myös lähteneet normaalisti jakautumaan. Toiveikas olo! Tiistaina sitten blaston siirto, jos kaikki menee putkeen. Huh, on tää raastavan jännittävää, eikä vielä olla päästy edes piinailemaan...
 
AJ! Kiitos kysymästä❤ En oikeen tiiä mitä ajattelisin. On jotenkin niin tyhjä fiilis aloittaa alusta. Yritän itselleni vakuutella, että meillähän lähtee vasta toinen kierros...mutta rankkaa on ollu silti ja siirtoja paljon. Ma soitan polille ja juttelen jatkosta. Tämä siirto oli ihan kummallinen. Vielä toissapäivänä ja eilen apteekin herkkä testi näytti juuri silminnähtävää haamua. Noita samanmoisia haaleita, kuitenkin ihan nähtäviä (mieskin ne näki, ei siis mun kuvittelua :D) siis niitä tuli 5päivää!? Nyt aloittelee onneksi menkat kolme päivää myöhässä. Jospa tää olo nyt normalisoituisi kun kierto alkaa kunnolla. Onni on tässä se ja iso onni onkin, että heti kun itse olemme valmiita, uuteen kierrokseen päästään. Ei oo odottelua ja jonottelua.

Onnea piinaan piinailijat!
Onnea Domille tulevaan siirtoon❤
Onnea jokaiselle taaperrukseen eri vaiheisiin!

Vilijonkka:) Kävin kattomassa sun viivoja ja kyllä siellä selkeästi jotain näkyy!!! Huikeeta❤
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Domi
No joo, ei taas tosiaan onnistu tuo listan päivitys. Kun vaikka poistin kesäkuun plussa ja vaan lisäsin Xiennan piinailijoihin, niin olevinaan viikaa merkkejä. Äkkiseltään luulin kyllä aika paljon enemmän poistaneeni mut.. koitatko vaikka Roxanne antasko se sinun päivittää..




 
Tänään aamulla jo vähän selkeämpi haamulainen eli jotain on tapahtumassa :). Vielä kuitenkin jalat maassa (niin vissiin...), kun kuitenkin vasta pp10 ja toisaalta eihän plussa ole kohdallani vielä mitään tarkoittanut. Mutta vähän kuitenkin sisäänpäin hymyilen.

Kiitti kaikille, jotka mun haamulaisia kävi kurkkimassa. Kyllä tällä palstalla on ihanaa mukanaelämistä. Jännä että pc oli eilen vaalemapi kuin apteekin, vaikka viime kerralla mulla ainakin nuo testit toimi päinvastoin. Tänään testasin pelkän pc:n testin kun ajattelin jättää apteekin testin alkuviikkoon.
Miehen olen säästänyt näiltä kusitikuilta, kun hän ei oikein lämpene. Kuvan saa katsoa ne, jotka haluaa.. aijaa.com/7eITcH Joo, ei edellenkään mikään huikea viiva, mutta jotain kuitenkin :X3:

naanaa onnittelut kyytiläisestä (y). Nyt vaan kovasti tsemppiä. Toivottavasti ens yö olis parempi. Ja tuo tunteiden vuoristorata on niin tuttua.

domin tarinasta meni puolet 'ohi', mutta hyvä että hommat lähti rullaamaan. Kohti PASsia siis. Tsemppiä (y)

Kesäheinä hieno tulos! Tsemppiä tulevaan siirtoon.

xienna onnittelut kyytiläisestä (y)

Ja kelles muulle piti jotain sanoa?? En muista, kun ajatukset harhailee toivokkuuden ja epätoivon välillä...

Oireista: elohiiri voidaan siis lukea oireeksi ennen plussaa :LOL:. Muuten ehkä enemmän oireeton kun oireellinen. Ehkä selkein oire oli muutamana iltana silmissä outo tunne, vähän niin kuin kuivat silmät tai sellainen kun olis kuumeessa. En osaa kuvailla, mutta ei sellainen normaali. Eilisistä pikkujouluista krapulaolo tänään, vaikka join vajaan lasin punkkua :sick:. Ja vähän tukkonen olo.. ja onkohan muuta? Nyt yritän keskittyä johonkin muuhun, enkä käydä tuijottamassa viimeisintä testiä puolen tunnin välein :D. Ihan kun ajattelisin, että se viiva häviää.
 
  • Tykkää
Reactions: Yrittäjä J
Minäkin puutun edelleen piinailijoista.. Saisitteko minutkin sinne päivitettyä? Jantzu 5.12 (2pv/23.11)

Naanaalle tervetuloa ja tsemppiä piinailuun. Itse tunnistan myös tuon epätoivon, joka kurkkii nurkan takana. Iskee herkästi väsyneeseen mieleen ja sotkee pään. Silloin kaipaan samaa mitä Domikin: voisiko joku pausettaa pään! Olisi kyllä erittäin tarpeen, kun ajatusmylly lähtee hirveille kierroksille ja kaiken maailman pelot vie minne sattuun :confused: Rauhallisempia ajatuksia Domille! :)

Kesäheinä Hieno saalis teillä (y) Tsemppiä siirtoon!

Xienna Isot tsemppiä piinailuun!

Vilijonkka Jotain ihanaa tosiaan tapahtuu! Ihan selvästi! Onnea!

Tänne kuuluu isosti väsymystä. Lutinus ilmeisesti isoinpana syyllisenä. Tosin onhan tämä syksy ollut melkoisen rankka, joten kun annoin elimistölle luvan levätä, taisi kaikki väsymys ja uupumus tulla päälle samantien. Eilen osallistuin meidän työporukan tyhy-päivän illanistujaisiin. Oli jonkin verran omituista mennä paikalle "myöhässä". Onneksi työkaverini ovat varsin hienotunteisia ja ihania, joten kukaan ei kysellyt tai tungetellut puolentoista viikon työmaalta poissaolostani. Maanantaina yritän takaisin töihin. Hieman olen skeptinen jaksamiseni suhteen, kun tuo vatsa tuppaa turpoamaan ja kipeytymään melko pienestäkin rasituksesta. (n)
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

AdeliinaJosefiina # 04/2015 #2.#3.ICSI?
another #3/15#2.#PCOS#1.IVF
Bridge #5/15#1.#matala AMH, ikä#4.IVF/ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön#3.IVF/ICSI/1.PAS
Ilo2010 #06/12#2.#selittämätön#3.IVF
jansku00 #2011#1.#korkea prolaktiini,pco?/simpat#1.IVF/ICSI
Jantzu #09/15#1.#siittiöt#1.ICSI
kalabaliikki #3.#1/15#keskenmenot/ikä#1.IVF

Kerttu80 #11/14 #2.#selit.#1.IVF
KuuBe #2013# 1. #selittämätön#1.IVF/1.PAS

Lia_#2012#2.(1 enkelivauva)#3.ICSI
marrasmai #2015#1.#siittiöt#3.ICSI

MaiMei#07/14 #2.#alhainen AMH, ikä#2.IVFI/3.PAS
maljakko #12/13#1.#siittiöt#2.ICSI/1.PAS
Naanaa #2014#2.#selitt.#1.IVF
Nappeus #2014#?#PCO/siittiöiden määr.vaiht.#2.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 1.ICSI/9.PAS
Nyu # 2012#1.#selittämätön/siittiöt#2.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
Roxanne # 12/14 #1.# ikä/siittiöt #5.ICSI/1.PAS
SalamaT # 5/14 # 1. (2 km) # endo, matala AMH, ikä#3.IVF
Siida #?#2.#siittiöt#1.ICSI/8.PAS
Talvi82 #-08# 1.#selittämätön#1.IVF/2.PAS
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#1.ICSI/2.PAS
Toivo2016 #3/13#1.#pco#3.IVF/2.PAS
Vilijonkka_ #2012#1.#monta syytä#2.IVF/ICSI/1.PAS
Xienna #1/14#2.#siittiöt#1.IVF/2.PAS



Piinailijat::whistle:

(testipäivä)
Vilijonkka_ 30.11 (3pv/16.11)
marrasmai 2.12 (3pv/18.11)
ilo2010 2.12 (3pv/21.11)

maljakko 2.12 (5pv/22.11)
Jantzu 5.12 (2pv/23.11)
Naanaa 9.12 (2pv/25.11)
Xienna 10.12 (3pv/26.11)


Plussat 2016: :love:
Kesä:
piipa85 2.IVF (2x5pv)
CherryPie85 3.IVF (2pv)
Xesca 1.ICSI/1.PAS (kkm)
ilo2010 2.IVF/1.PAS (km)
IirisL 1.IVF/1.PAS (5pv)
Heinä:
Xienna 1.IVF (kkm)
Elo:
Mamido 2.IVF/ICSI (2pv)
Siida1.ICSI/7.PAS (km)
Syys:
AdeliinaJosefiina 2.ICSI/2.PAS (km)
Ravishing 1.IVF (km)
Reuna 1.IVF/1.PAS (5pv)
shelterme 1.IVF (2pv)
Deseo 2.IVF (2pv)
Loka:
Pussipiru 2.ICSI/1.PAS (2pv)
Roxanne 4.ICSI/1.PAS (kem)
Toivo2016 3.IVF/2.PAS (ku)
Yrittäjä J 2.IVF/ICSI (2x4pv)
love- 1.ICSI/4.PAS (kem)
Marras:
Adelmiina_ 3.IVF (5pv)
Toive* 2.IVF/1.PAS (2x5pv)
Sphinx 3.ICSI (5pv)
Siida 1.ICSI/8.PAS (kem)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
No juu, nyt herjasi merkkimääristä mullakin, mutta poistin listoilta pari nimimerkkiä, joista ei ole pitkään aikaan kuulunut, ja tiivistin vähän välejä, niin sit lopulta mahtui. Seuraavaksi varmaan pitää poistaa kesäkuun plussalista - mä vaan niin haluaisin pitää noista plussista kiinni, kun ne antaa toivoa. :love:

Vilijonkka, kyllä siellä selvää haamua näkyy, ihanaa! :) Marraskuun plussalistalla oliskin vielä hyvin tilaa. :barefoot:

Domi, onpas sulla ollut monenlaista mutkaa matkassa, mutta toivottavasti kaikki menee tästä eteenpäin just niin kuin pitääkin. Olis kyllä ihana ajatus, että me ikipalstailijat päästäis täältä yhdessä pois ensi kuussa - tähdätään siihen! (y)

Kesäheinä, paljon onnea upeasta punktiosaaliista! :) Toivotaan että mahdollisimman moni alkio jatkaisi blastoksi asti. Lämmittää kummasti tällaisen konkarin mieltä, että pitkänkin hoitotaipaleen jälkeen tulee noin hieno tulos. Tehtiinkö teillä muuten nyt jotain eri tavalla kuin aiemmissa hoidoissa?

Paljon onnea ja tsemppiä kaikille piinailijoille! Kovasti jännitän puolestanne ja toivon parasta. :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Domi
Hei!
Liittyisin mielelläni mukaanne,jos vaan sopii? Tämä "vasta" 4kk ivf taival on osoittautunut äärettömän raskaaksi ja sattuu niin paljon =(
Minä ja mies kumpikin 35v ja ensimmäistä lasta toivotaan. !Muuta vikaa meissä ei ole todettu kuin, että minulta molemmat johtimet poistettu. Elokuussa alkoi klinikalla 1 ivf,jonka tuloksena alle 10 munasolua,joista vain 2 saatiin alkioiksi,joten siinä jo emsimmäinen epäily muista ongelmista. 1 ykkösluokan tyyppi siirrettiin,joka vuoti pois 2 vkoa siirrosta. Noh, katse kohti ainokaista pas-siirtoa. Mutta alkio kuoli sulatukseen =( Ja taas maa tippui jalkojen alta. Lokakuussa 2 ivf,johon nostettiin menopur 300,jotta saataisiin enemmän muniksia.. Kuinka kävikään.. Kroppa reagoi päinvastoin ja saatiin vain 3 munasolua,joista 2 alkiota. Tuoreena 1 ,joka taas valui pois ennen testipäivää. siinä vaiheessa olin aivan rikki ja olin jo luopunut toivosta. Jonkinhan tässä nyt mättää,kun top alkiot ei kiinnity kohtuun?Ja taas häntä pystyyn ja yrittämään ainokaista pakasteesta,joka yllätti ja suli. Nyt siis menossa 2 ivf 1 pas ja pp4. Mutta mitään oireita, eikä uskoa ole On vaan tämä raastava henkinen kipu,joka vie kaiken elämältä. Voiko enää näin "monen"siirron jälkeen onnistua?
 
Tervetuloa Kuuru ja tsemppiä piinailuun. Muista että jokainen siirretty alkio on mahdollisuus :) vaikka itsestäkin joka toinen hetki tuntuu siltä että ei tästä mitään tule.

Mulla itsellä kun on tuo tyttö jo, niin se tottakai luo erilaisen pohjan asiaan. Vaikka ei varsinaisesti tuo toivoa siihen, mutta erilainen pohja kuitenkin. Tähän siirtoon en usko, jotenkin sellainen olo että tämä ei tule onnistumaan.

Eilen illalla olin jo valmis siihen että kohta tulee sairaalakeikka. Maha oli todellakin turvonnut ja kipeä. Sattui joka kohtaan. Onneksi tämä aamu toi paremman olon ja ensi kertaa elämässä olin iloinen vatsamakkaroista. Ne näkyivät, eikä turvotus ollut koko mahan kokoinen. Munasarjat on edelleen tärinäarat ja tosi kipeät, mutta paikoillaan ollessa ei satu. Huomenna pitäisi mennä töihin, mutta ei tule tapahtumaan. Pitää koittaa saada omalle lääkärille aika. Hoitavaan sairaalaan kun on 1,5 tunnin matka. Vähän raskas ajella.

Mukavaa ensimmäistä adventtia jokaiselle.

Terveisin Naanaa PP2
 
Eipä taida musta olla marraskuun plussalistan jatkajaa. Tänään viiva ei ole vahvistunut, ehkä jopa vähän heikompi. Pissa oli aika laimeaa, kun olin ravannut kaks kertaa yön aikana vessassa, mutta nyt jo kuitenkin pp11 ja haamulaiset ihan liian vaaleita :(:cry:. Vuosi sitten mulla oli verikokeessa hcg alle 100 ja sitten sitä seurattiin että tuplaantuuko. Nousi normaalisti ja uskoin kaiken olevan hyvin. Lopputuloksena kuitenkin oli tuulimuna ja nyt pelottaa sama kohtalo. Paska homma!

Toivottavasti muilla parempia tunnelmia :).
 
Kuuru, minullekin siirrettiin kaksi tuoretta top-laatuista tuloksetta, mutta ensimmäinen pakastealkio sitten jäi kyytiin, ja pian on jo 12 viikkoa täynnä.
Kaksi tuloksetonta siirtoa ei kerro vielä mistään muusta kuin huonosta tuurista. Harmi vaan että se huono tuuri on niin raastavaa tässä asiassa. :(
Paljon jaksamista ja toivottavasti tällä kertaa onnisti!
 
Siltä itsestäkin alkuun tuntui,että tässä nyt on ollut vasta huonoa tuuria, mutta klinikan lääkäri antoi ymmärtää,että tilanne olisi kurjempi Sanoi olevansa huolissaan vähäisistä munasoluista,sekä huonosta hedelmöittymusestä/jakautumisesta. uskalsi jopa ääneen epäillä,että ainoat alkiot olisi heikkolaatuisia,vaikka ovat ovat top-luokkaa siirrettäessä 3 päiväisinä . Tämä pas tyyppi oli 14 soluinen,kun tuupattiin sisuksiin ☺
Nyt pp5 eikä minkään valtakunnan tuntemuksia. On kyllä niin luovuttanut olo,kuin olla ja voi
 
Täällä PP6 ja täysin negatiivinen aamutesti one step herkällä 10 mIU/ml. Blastoilla käsittääkseni monesti näkyy tässä vaiheessa edes jonkinlainen haalea haamu (kolmepäiväisellähän olisi tavallaan jo PP8), mutta mulla ei näkyny yhtään mitään. Siis vaikka kuinka käänsin ja vääntelin testiä ja odotin testiajan ylikin. Kyllähän täs alkaa todennäköisyys onnistumiseen laskea. Vaikka piti olla normaaliksi tutkittu alkio ja kohdun limakalvoakin kehuttiin. Ajattelin olevan hyvä mahdollisuus, että se edes yrittäisi kiinnittyä ja näkyisi edes hetken aikaa haamu. Ja pelottaa, että tää stressaaminen ja itkeminen entisestään vähentää plussan mahdollisuutta :( Tulee liikaa stressihormonia elimistöön tai jotain.
 
Omaa napaa: Olen aina tähän asti luottanut pregcheckin testeihin, mutta nyt ne on kyllä osoittautunut tosi huonoiksi (olisko vaan joku erä??). Siis olen saanut niillä tosi hailakkaa haamua ja eilen jopa vaalenevaa lauantain testiin verrattuna. Ja olen vlopun aikana tehnyt noita testejä valehtelematta ainakin kahdeksan... o_O:whistle:. Eilen heitin sitten jo hanskat tiskiin koko jutun suhteen ja totesin, että tämä oli kemiallinen.
Mutta tänään aamulla apteekin testi näyttää tältä aijaa.com/M1yNC8 :).
Mulla aikaisemmin pc:t ollut huomattavasti vahvempia ja apteekin haaleaa haamua, mutta nyt ei. Outoa o_O. Ehkä siis onkin vielä toivoa..

Maljakko mulla oli pp6 ihan negatiivinen ja vasta pp8 näkyi ihan hentoa haamua. Mulla tosin 3-päivöinen alkio, mutta kyllä kaikki on vielä mahdollista. Ymmärrän kyllä epätoivon tunteen... Itse kun olen tässä just elänyt sellaista vuoristorataa. Tsemppiä kovasti (y)
 
Vilijonkka, vau!!! <3 tuohan on ihan aito plussa, ilman mitään epäilystä!! :)

Maljakko, älä vielä vaivu epätoivoon. Kovin varhaista vielä, siihen uskotaan. :)

Oma olo taas vähemmän turvonnut, munasarjakivut liikkuessa tosi kovat. Soitin polille ja kuulemma ihan normaalilta kuulostaa. Sohvailua siis edelleen. Tänään pitää omalta lääkäriltä kuitenkin hakea saikkua vielä. Toivottavasti se vanha patu ymmärtää. Ei näillä kivuilla mennä kiipeilemään töihin portaita ja sinkoilemaan paikasta toiseen. Sohvailu alkaa tylsistyttämään ja tv on tylsä. Mutta ei nyt auta. Onneksi sylissä makaa kissaa ja koiraa vuorotellen. Niistä sentään seuraa. Kohdun seutu vähän nippaili tänään, siitä saa varmaan kiittää Lugeja. Onhan nyt jo pp3 :D
 
Vilijonkka, tuohan näyttää tosi hyvältä, onnea kovasti! :) Toivotaan että viiva jatkaa vahvistumistaan. Onko sulla verikoe tiedossa?

Maljakolle huhuilisin, että nuo One Stepit on mun käsittääkseni tosi huonoja testejä, siis myös nuo "herkät". Näyttää tosi haaleaa haamua vielä siinäkin vaiheessa, kun muut testit jo kirkkaan punaisia. Sinuna siis kokeilisin jollain muulla merkillä, esim. PC:llä tai apteekin omalla. Ymmärrän kyllä pessimistiset fiilikset, mutta ei luovuteta vielä!

Tsemppiä kaikille muillekin vaiheisiinne!
 
Kiitos kaikki ihanat taas kannustuksesta <3
Teitä on niin monta ihanaa että kiitän tässä kaikkia nyt kollektiivisesti :)

Domi, on toistaiseksi pysynyt vuoto poissa, mutta ei varmaan kauaa :(
Eilen taas tuli pari pikkuruista klimppiä hieman vaaleanpunertavaa Crinonea, ja tänään oli asettimen päässä aamulla jo heti vähän pinkkiä. Pregcheck-testi ei ole vahvistunut tippaakaan, vaikka tein edellisen testin monta päivää sitten, eli Pregnyl se siellä vain kummittelee. Huomenna tulee kuitenkin kaksi viikkoa jo punktiosta, joten eiköhän tää ollu tässä :cry:
Myös menkkamöyrinnät alkoi jo lauantaina illalla ja palasi eilen iltapäivästä pariksi tunniksi. Mitään raskauteen viittaavia oireita ei ole, tissitkin ovat taas jo löpsähtäneet eivätkä ole yhtään arat Pregnylistä huolimatta. Itkin eilen illalla jo lohduttomasti ja sama p*ska fiilis jatkuu tänäänkin. :cry:

Vilijonkalle onnea :love:.

Parempaa onnea muille piinailijoille.
 
Roxanne keskiviikkona on labra (pp14). Siihen asti jännäilen kotitestien voimin :). Ja sitten se piina vasta alkaakin...

marrasmai voi kurjuus. Menkkakivut voi kaiketi olla myös raskausoire, mutta kyllä sitä silti yleensä oman kroppansa tuntee.

Mun elohiiri vaivaa edelleen :ROFLMAO::D. Vähän nännit arat tai sellainen viiltävä kipu aika ajoin, muuten rinnoissa ei mitään erikoista. Eilen seksin (juu, lugemössöstä huolimatta yritin nauttia) jälkeen jonkin verran paineluarkuutta alavatsalla. Muuten ei oikein mitään minkä vois oireena luetella.
 
Täällä PP6 ja täysin negatiivinen aamutesti one step herkällä 10 mIU/ml. Blastoilla käsittääkseni monesti näkyy tässä vaiheessa edes jonkinlainen haalea haamu (kolmepäiväisellähän olisi tavallaan jo PP8), mutta mulla ei näkyny yhtään mitään. Siis vaikka kuinka käänsin ja vääntelin testiä ja odotin testiajan ylikin. Kyllähän täs alkaa todennäköisyys onnistumiseen laskea. Vaikka piti olla normaaliksi tutkittu alkio ja kohdun limakalvoakin kehuttiin. Ajattelin olevan hyvä mahdollisuus, että se edes yrittäisi kiinnittyä ja näkyisi edes hetken aikaa haamu. Ja pelottaa, että tää stressaaminen ja itkeminen entisestään vähentää plussan mahdollisuutta :( Tulee liikaa stressihormonia elimistöön tai jotain.
Mullakin samoja kokemuksia, pp6 ja pp7 ihan blankot testit...:unsure:ihme kun ei vaan osaa olla testaamatta...No en kumminkaan vielä heitä kirvestä kaivoon mutta onhan tää ihan ittensä kiduttamista kun tekee näitä liian aikasia testejä. Mut minkäs voit kun ei voi olla testaamatta:whistle::whistle:
 
Huikeeta jos marrasmai ja vilijonkka kuitenkin plussavat tästä ketjusta nyt!! Vitsit :love:

Mä tulin toivottamaan kaikille tasapuolisesti tsemppiä vaihteleviin tilanteisiinne. Mä oon sen verran rikki tässä kohtaa, että en hetkeen jaksa roikkua täällä. Joskus sitä tarvii vaan taukoa. Enkä oikein pysty nyt tukemaan muita, varsinkaan "alkutaipaleella" olijoita kun itse olen niin romuna. En tarkoita tätä todellakaan millään pahalla, jokainenhan meistä joskus on aloittanut ja kaivannut tukea miljoonine kysymyksineen kun ei kokemusta ole. Mun henkinen vointi ei vaan oo nyt siinä pisteessä että jaksaisin olla se kuka vastailee kysymyksiin ja tukee. Nyt täytyy keskittyä itseni tukemiseen, niin itsekkäältä kuin se kuulostaakin. olette kuitenkin huippuporukka, ja tämä palsta on tuonut niin paljon tukea hoitojen aktiivisessa vaiheessa.

Ehkä palaan vielä joskus, jos luvan saan 3.ICSI:in. Tai sitten teen viimeisen hoidon ilman palstaa. Aika näyttää.

Muistakaa että jokainen on voimanainen, joka näissä helvetin hoidoissa roikkuu (y)(y)(y)
 
oiii onnea viivasta vilijonkka :) Ja kuurulle testi tuskin valehtelee (ja ainakin jos et pregnyliä ole käyttäny) niin varovaiset onnittelut lienee paikoillaan ;)

Ite kävin ekassa folliultrassa ja 12 follia puolellaan koko luokkaa 10-12mm kuulemma oon tuottosa tyttö.. mut tulis nyt vaan muutaki tulosta! eli eikun vaan kasvaa se pelko et tulee taas se hyperi mut lääkäri sano että pregnyliä ei oteta tällä kertaa ollenkaan vaan mennään gonapeptylillä. Ja lisäksi nyt pitää oikeesti muistaa levätä sen puntion jälkeen.
 

Yhteistyössä