IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Domi tiedän tuon tunteen :ROFLMAO: tekee mieli hieman uskoa, muttei kuitenkaan uskalla uskoa, ettei vaan, jos jotain olisi, kävisi jotain ikävää sen vuoksi. Mutta kuulostaa kyllä varsin lupaavalta. Mahtaisiko se lääke enää vaikuttaa niin isosti?

IVF-hoitaja soitti eilen, että vaikka ovis+ tulisi, niin näin pitkäksi venähtäneeseen kiertoon ei enää siirretä. Seuraavaa kiertoa varten on sitten resepti. Täytyy hakea ajoissa, ettei tarvi kp1 hermoilla missä apteekissa sitä on saatavilla ja muutenkin, kun ei osaa arvailla vuodon alkua tämän ihme kierron jälkeen. Yritän vähentää kahvinjuontia:alien:
 
Tonne lokakuussa plussanneisiin saakin sitten mun kohdalle merkitä "(KU)". Taas yksi kohdunulkoinen siis muiden jatkoksi. Hcg arvo aivan liian alhainen, nousee mutta ei tarpeeksi nopeasti. Tiistaina metotreksaattipistos. Ei ole meillä siis vieläkään yhtään normaalia raskautta. Kaikki tähän mennessä kohdunulkoisia ja aina siellä vasemmassa valmiiksi tukossa olevassa munajohtimessa. Näköjään myös IVF hoidoilla meidän kohdalla alkiot eksyy sinne. Tähän loppui meidän yritys.
 
Voi olen niin pahoillani Seawind:cry: Kävitkö jo ultrassa? Näkyikö se jo näin aikaisin, että on varmuudella siellä?? En kyllä suosittele lopettamaan hoitoja, kun oot kuitenkin hyvin vastaanottavainen alkioille. Voisko tää olla kuitenkin vain sattumaa ja mahdollisuus normaaliin raskauteen vielä jatkossa ihan hyvä. Oliko teillä pakkanen nyt tyhjä? Edelleenkin kannustan tosissani sua, että pudotat painoa ja pääsette julkiselle hoitoon. En itse kyllä luovuttaisi vielä, kun raskaudet kuitenkin alkaa.
 
@kiuski Onnea plussasta!!

@Zoona Harmillista että kierto venähtää! Mutta hyvä juttu, että seuraavaan saa lääkeapua. (y)

@~SeaWind~ Voi kuinka kurjaa:( Todella huonoa tuuria. Pahoittelut ja voimia! Kuten @Siida jo kirjoittikin, älä luovuta vielä. Älä missään nimessä luovuta!

@KuuBe Tsempit piinaan!

@-dino- Tervetuloa! Toivottavasti vierailusi täällä olisi lyhyt:)

@mavli ja @Siida Täälläkin yksi joka kirjoittelee toisaalla. Puolillaan tuskaa, puolillaan toivoa ;) Toivon todella, että teille käy tällä kertaa hyvin <3

pp6 menossa.. Näiden päivien tienoilla mulla aina katkeaa henkinen selkäranka. Niin nytkin. Eilen iski paniikkiajatus pettymyksestä, kuinka sen taas sietää?!
 
Kiuski, Siida, ja Janzu Ei ole ultraäänitutkimusta vielä tehty. Tehdään ensiviikon tiistaina. Mulla olisi ollut tänään RV 4+3. Hcg arvon olisi kuulunut olla jossain 200-400 välissä mutta se olikin vain 79. Vaikka kiinnittyminen olisi tapahtunut päivää oletettua myöhemmin, niin sinäkin tapauksessa tuon arvon tulisi olla vähintään 120. Edellisessä kohdunulkoisessa ks. arvo oli 189, kun viikkoja oli 5+1.
 
Seawind kovin pahoillani että arvo ei ollut odotettu.. mutta ei minun käsityksen mukaan arvosta voi sanoa että mihin on kiinnittynyt.. Itse kun sen kerran kun kemiallisen sain, sen jälkeen panikon jotain kipuja ja soittelin saikulle (sillon luonnollisesti sattu olemaan polin joulutauko, mutta varmaan soitin sit gynelle ta äippä polille ja sain hoitajan luuriin) mulle sillon sanottiin että niin aikasin et voi tietää vielä missä on/on ollut, jos ei näy ultralla.. ja edes Hcg arvosta ei voi päätellä mitään sillä ei se vaikuta sen kehittymiseen mihin se on kiinnittynyt/yrittänyt kiinnittyä.. samalla tavalla sitä alkaa kehittyä oli sitten kiinniittynyt kohtuun tai muualla. En halua mitään turhaa toivoa luoda, mutta on niillä "huonoilla" arvoillakin niiitä ihmeitä tullut, jos et kuitenkaan vuoda, niin minusta pienenpieni toivo yhä on. Ja muutoin jos tämä nyt päättyy huonosta, olen jatkamisesta yhä samaa mieltä kun aijemmin kirjoitin. Juuri nyt voi olla parasta vähän hengäjtää, mutta ehkä joskus..
Zoona sepä se kun en tiiä, kyllähän joka kolmas päivä sitä vähän lisää laitan niin varmaan periaatteessa voi munasarjoja yhä ärsyttää.. se "pahin yö" oli toki just ennen pistoa, eli periaatteessaa kun vähiten ainetta kehossa.. mutta jos siks meinaskin sit menkat koittaa alkaa, en tiiä.. Hullluks mahan tässä vielä 9 päivän aikana tulla jos vuoto vaan poissa pysyy.. :geek:
Dinolle tervetuloa, niin ikävää kun onkin että tänne jouduit..
 
Seawind ei voi olla totta! :( Tiedän ettei lohduta etkä uskalla enää toivoa, mutta mä niiiiin toivon, ettei oliskaan sitä.. Olen samaa mieltä kun moni muukin, kun alkiot hedelmöittyy ja ennen kaikkea kiinnittyy, älä luovuta! Teidän vuoro tulee, aivan varmasti!

Jantzu tossa kohtaa munkin henkinen selkäranka katkes tälläkin kertaa ja testasin, vaikkei todellakaan pitänyt.. Pian säkin pääset jo testaileen, jollet oo jo aloittanut..? :)

Domin puolesta on kyllä peukut myös niin pystyssä täällä! Mä uskon että nuo on enemmin kiinnittymistä ja siitä seuraavaa hyperintapasta kun lääkkeestä johtuvaa..

Siida onpa ihana kuulla että oot saanu jo vähän parempaa moodia pelkojen yms tilalle..jospa mäkin siis parin päivän päästä :D

Zoona onpa ikävää..onneksi seuraavaan kiertoon saat jo lääkkeet avuksi niin ei tarvii testailla ovista ja piinailla jo sitä odottaessa..

Ei meinaa millään uskaltaa luottaa, tänään aamulla oli menkkakipuilua ja ihan sellainen olo alakerrassa että vuotaa aivan juuri..kyllä te tiedätte.. Meni onneksi ohi, mutta kyllä tulee pitkä odottelu varhaisultraan.
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

Amagara82#-12#1.#toimimaton munasarja/siit.#1.IVF
Annimiina89 # 4/2016 # 2. # munanjohtimet tukossa # 1. IVF
An1z81# -13 # 1.# selit.# 1.IVF
Darni73 # 2012 #1.yht # ikä+simpat # 5.ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön#4.IVF
JannaJ #-10# 2.#selit./1.tuuba/hiipuvat munas.# 2.IVF (ekasta tyttö)
Jantzu #-15 #1.# siittiöt# 2.ICSI/1.PAS

Kerttu80 #11/14 #2.#selit.#1.IVF
Kesänlapsi123 # -13# 1.#selittämätön#3IVF/1.PAS

KuuBe #2013# 1. #selittämätön#2.IVF/1.PAS
love-# 2014# 1. # siittiöt# 2.ICSI/2.PAS
Maravilla #2/15#1.#selit#1.IVF
marrasmai # 2015 #1. # siittiöt # 3.ICSI/2.PAS
Miitta37 #-13# 1. # pco/selit.# 1.IVF (tulossa)

Mimmivaan#2011#1. yht# selt./ei ovul.#1.IFV
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 2.ICSI
Nyu # 2012#1.#munasolut#4.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#2.ICSI
Toivo2016 #3/13#1.#ikä, johdin poist. ym#5.IVF/1.PAS
Uneksija17#4/15#1.#pcos/selit.#1.IVF/2.PAS
Voyage #-13 #1.#selit.#1.IVF
Zoona#7/2016# 2. # selittämätön # 2.IVF/3. PAS
-Dino-#6/15 #1. # selittämätön # 1.IVF


Piinailijat: :whistle:
Domi 26.10 (johtuen ovitrellesta) (5pv/10.10)
KuuBe 22.10 (3pv/11.10)

Jantzu 25.10 (3pv/11.10)


Plussat 2016: :love:

Marras:
Adelmiina_ 3.IVF (5pv)
Toive* 2.IVF/1.PAS (2x5pv)
Sphinx 3.ICSI (5pv)
Siida 1.ICSI/8.PAS (kem)
Vilijonkka_ 2.IVF/ICSI/1.PAS (3pv)
Joulu:
marrasmai 3.ICSI (kkm)
Kesäheinä-78 6.IVF (kem)
Talvi82 (luomu)
Toivo2016 3.IVF/3.PAS (km/ku)
Roxanne 5.ICSI/1.PAS (kem)
cindra 1.IVF/1.PAS (5pv)

:love: Plussat 2017 :love:
Tammi:
Bridge 5.ICSI (tm)
Naanaa (luomu)
Helmi:
vipe1986 2.IVF/ICSI/1.PAS (2x3pv)
kalabaliikki 1.IVF/2.PAS (5pv)
marrasmai 3.ICSI/1.PAS (kem)
Jantzu 1.ICSI/2.PAS (km)
MaiMei (luomu/letrot) (kkm)
Maalis:
Jansku00 1.ICSI/1.PAS (5pv)
Roxanne 6.ICSI (5pv)
Blob 1.ICSI/1.PAS (5pv)
Kuutio 2.IFV/1.PAS (6pv)
Huhti:
Kesäheinä-78 6.IVF/1.PAS (5pv)
Touko:
Toivo2016 4.IVF (kem)
maljakko 3.IVF/1.PAS (tm)
AdeliinaJosefiina 3.ICSI/1.PAS (2x2pv)
Henrietta77 1.ICSI
reason 2.IVF (3pv)
Kesä:
tanjuli-79 ? (3pv)
Ranau 1.IVF
Heinä:
Karoliina195 1.IVF (2pv)
Xienna 2.ICSI/1.PAS (3pv)
Elo:
KuuBe 1.IVF/1.PAS (kem)
SalamaT 3.IVF/2.PAS (kem)
Syys:
#hope 1.IVF (2pv)
Bridge 5.ICSI: jälk. 5pv. lahjasolu
SalamaT 3.IVF/3.PAS (5pv)
Helios 4.ICSI 7.PAS (lahjasiit.) (5pv)
Loka:
Siida 2.ICSI/1.PAS (2x3pv)
Mishala 2.IVF (5pv)
~SeaWind~ 1.IVF(5pv)
kiuski 2.ICSI/1.PAS (5pv)



Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
@Domi ja @Jantzu jaksamista piinapäiviin. Vielä ei osaa ite kuvitella millasta piinaa se tulee olemaan. (n)

@~SeaWind~ vaikka en tiedä miltä nuo pettymykset tuntuu niin kannustaisin kyllä kans pitämään nyt huilitauon ja tiputtamaan painoo niin että pääsette julkiselle. Kuitenki oot noin paljo jo saanu painoa alas niin uskon että onnistut. Mut sieltä pitää kyllä tulla selkee raja mikä pitää alittaa eikä aina käännyttää vaan pois ku on yhen tavotteen saavuttanu :( niin ärsyttävää ku se onki kuulla niin aika on teidän puolella, mullekki on sanottu niin ja kyllä se oikeesti vähän lohtua tuo ku oikeen aattelee. Tsemppiä hirveesti tulevaan, toivon toki että pieni siellä vielä kasvais oikeassa paikassa <3

4kk jono on vilahtanut nopeesti tähän asti. Nyt tuntuu että aika alko mateleen. Henkinen tila on ollu viime viikot yllättävän hyvä, tänään kuulin uudesta raskaudesta ja hämmästyin oikeesti ku olin ilonen! Toki tähän vaikuttaa se että tuleva äiti on hirveen mukava ihminen :ROFLMAO:

Oon ehkä liianki toiveikas tulevasta hoidosta, niin pettymys tulee olemaan valtaisa jos kaikki ei meekkään hyvin. Piikit haettu tänään ja käyttöohjeet luettu. En käy missään pisto-opetuksessa, työkseni ku pistelen muita. (y)

Multa tulee sitte tälläsiä maraton-viestejä niin skipatkaa jossette jaksa lukee, mä vaan tykkään kirjotella. Nytki piti vähän rajottaa. :giggle: Kaikkea sitä itsestään oppiiki tän prosessin aikana :geek:
 
SeaWind, mun kaverilla oli hcg 17 4+0, myöhäinen kiinnittyminen ja normaalisti raskaus jatkui, no raskausmyrkytys tuli, mut terve lapsi syntyi. Käy ihmeessä kattoon uusi hcg näyte parin päivän päästä ja laita laskuriin arvot, jos nousee siinä loogisesti niin ei sen sillon pitäs KU olla. Tärkein on se nousu ei yksittäinen arvo.

Minä en myöskään suostuisi mihinkään pistoksiin pelkän yksittäisen mittauksen perusteella, kun ei oo vuotoa / kipuja ja kukaan ei tiedä varmasti missä se on.
 
@mavli Oon yrittänyt malttaa mieleni:barefoot: Tosin iltapäivällä epätoivossani dippasin ovistestin, mutta sen tulkinnasta mulla ei ole mitään käsitystä, kun en tiiä miltä sen kuuluisi näyttää tähän aikaan kierrosta missäkin tilanteessa?! Enkä jaksanut sitten alkaa nettiä penkomaan ja sen suuremmin selvittämään asiaa. Vähä sellainen olo, että pitäisiköhän yrittää odottaa r-testien osalta viikonloppua...
 
Miten mullakin ollut jotenkin sellanen käsitys tosta ku:sta että se arvo on matala, mutta piti ihan tutkia asiaa tarkemmin ja tosiaan se nousu siinä ratkaisee eikä niinkään se yksittäinen lukema. Sullahan @~SeaWind~ muutenkin nousi hitaasti se viiva esim siihen tikkuunkin? Jos se on sitten vaikka myöhäisempi kiinittyminen? Toivotaan vielä parasta! Älä tosiaan tee vielä mitään hätiköityjä päätöksiä ennen kuin asia on varmistettu.

@-dino- Joo se on hämmästyttävää kun joistakin raskausuutisista on oikeasti iloinen eikä vaan vedä sellaista perus asiakaspalveluhymyä naamalle ja mielessään manaa tyyppiä alakertaan :ROFLMAO:

@Jantzu No jos se testiviiva on kontrolliviivan vahvuinen niin voit alkaa miettiä sitä raskaustestin tekemistä :whistle: tsemppiä piinaan!

Äh. Kirjotin turhaa lätinää ja muokkasin tästä mun omat sekoilut veks. Soitan huomenna polille ja kysyn että onko normaalia että vieläkin mahaa koskee ja paljon. Kramppaa ihan hirveästi edelleen.
 
Viimeksi muokattu:
Seawind älä vielä heitä kirvestä kaivoon, edes tämän yrityksen suhteen. Kuten muut jo mainitsi kyseessä voi olla myöhäinen kiinnittyminen. Tai kemiallinen. Eikös KU:ssa voi olla myös ihan ok arvo alkuun eli ei se tosiaan vielä kerro mitään. Vaikka kemiallinen on tosi tylsä juttu, niin on se parempi vaihtoehto kuin kohdun ulkoinen. Tsemppiä odotteluun!

kiuski Sehän se, kun ei aiemmin ole (ennen vuotta 2017) kierrot venyneet. Mutta ihan kiusallaan nyt tänä vuonna huhtikuussa 43 päivää (ehkä kemiallinen) ja viime kierto 35 päivää. Mutta jos ovulaatiota ei tässä kierrossa tule/tullut (näitä mummojen juttuja :mad:), niin silloinhan kierto voi jatkua hyvinkin pitkään o_O.

Domi progynovan hoitaja mainitsi ja ohjeet siihen. Ilmeisesti vaatii kaverikseen sitten jonkun irrottavan? En ole vielä tehnyt kiivasta googletusta aiheesta.

-dino- tervetuloa joukkoon.
 
Zoona, ei oo mulle tuttu, mutta tosiaan varmaan sit joku erikseen irrotukseen, jos tuon on tarkotus follia buustata.. (y) Paitsi kun vähän googletin niin jos oikein ymmärrän tuo on estroa eli vastaa zumenolia ja sillonhan siis pelataa vaan limakalvon kaa.. mutta tulikos sitli se irrotus jossain väilissä, en nyt muista kun vaan kerran oli zumet.. ehkä se tulee..enkös oon avulias :D
 
@Jantzu jos se ovistesti näytti tuolta niin en heittäis kirvestä kaivoon. Pp6 ja ovistesti reagoi kyllä raskauteen mutta käsittääkseni raskaustestiä myöhemmin.
Mulla nimenomaan ovistestit on alkanu ensin tummua (pp5) ja vasta pp7 testiajalla haamua r-testiin.. tätä ennen niihin vaan "roskihaamut".
Lääkkeellisissä (zumenon/progynova/estradot) ei tuu mitään irrotusta kun koko ovulaation on tarkotus olla tulematta.
Mulla kierrot joskus venähtäny ylipitkiks hormonaalisten kystien takia, ja joskus jouduttu katkaseen primoluteillakin.

Seawind, niin kurjaa :cry: mutta kuten muutkin sanoo, josko pientä toivoo vielä ois? Ei kai keskeytystä kannata alottaa ennenkun on ehdottoman varmaa että väärässä paikassa?
 
Polille soitettu. Mahakivuista vaan sanoivat että voi olla ihan normia tai sitten ku. Että jos ei panadolilla mene ohi niin heti lääkäriin. Ultra on 3viikon päästä. Kevyttä odottelua siis... Luulin että pahin piina on se että onko testissä yks vai kaks viivaa. Mut ehkä tää piina loppuu siinä vaiheessa jos ja kun se vauva on joku 45v. Nyt mä lapioin itselleni kuopan ja menen sinne. Heippa! Terveisin, hermomuija
 
Hcg eilen 79. Tänään 121. Eli nousee sillä tahdilla että tuplaantuu 48h välein. Se on meidän lääkärin mukaan normaali tahti. Arvot ovat auttamatta liian matalat mutta nousevat kyllä ihan käyrien mukaisesti kuten pitääkin. Eli vaihtoehtona on joko se että alkio on kiinnittynyt 2-3vrk myöhemmin kuin mitä oletetaan, TAI sitten raskaus on kohdun ulkoinen. Jotta raskaus olisi nornaali, niin arvon tulisi olla huomenna 158. Ylihuomenna 237. Ja maanantaina 753. Tiistaille (rv 5+3) on varattu ultra. Silloin arvon tulisi olla 1130, jolloin ruskuaispussin pitöisi jo näkyä siten että sen sijainti voidaan määrittää. Itse en usko yhtään siihen että raskaus olisi sittenkin normaali, mutta lääkäri on suht luottavaisin mielin odottamassa tiistain ultraa.

Mulla olis tänään mahdollisuus lähteä kaverin kanssa viihteelle. Vaikka todennäköisyys normaalille raskaudelle on pieni, niin lääkärin mukaan se mahdollisuus on silti vielä olemassa. En yhtään tiedä miten päin olla tai mitä tehdä. Tekis mieli korkata siideri ja lähteä viihteelle, mutta jostain syystä mun tunto tuntuu pitävän kiinni siitä pienestäkin toivon rippeestä että kaikki olisi sittenkin hyvin, joten ajatus alkoholin juomisesta ei tunnu hyvältä ajatukselta.

Tosi ristiriitaiset, pelokkaat, ja vaihtelevat fiilikset siis täällä. Viimeyön olen itkenyt silmät päästäni ja kironnut elämäni alimpaan **********... Kunnes tämänpäivän arvo antoi taas vähän toivoa. Jos kyseessä silti on KU raskaus, niin olisin toivonut tämän päivän arvon olevan jo laskussa.

Jos alkio (5vrk blasto siis) olisi kiinnittynyt pp1 (kuten oletetaan) niin nuo arvot ovat auttamatta liian alhaiset. Nyt ne vastaavat sitä että alkio olisikin kiinnittynyt vasta pp3-4, mikä tuntuu aika hassulta. Ei kai alkio voi mitenkään kiinnittyä enää vasta 8-9vrk hedelmöittymisestä?

Huomaatteko, täältäkin haen sitä toivoa, kuten jokapaikasta ihan kokoajan. Toisaalta, jos sydämessäni olisin varma ettei mitään toivoa ole niin lähtisin tänään kyllä viihteelle empimättä yhtään. Jostain syystä vain en vielä uskalla, se todistakoon että mun sisällä elää vielä jokin pieni toivon kipinä.

En vain jaksaisi elätellä yhtään turhaa toivoa.
 
Taustalukija täällä moi! En ole tänne aiemmin kirjoitellut, nyt kysyisin kokeneemmilta apua. Meillä siirretty perjantaina yksi 5 vai 6 päiväinen blasto sekä yksi morula. Tänään siis pp5. Ovistestejä dippaillut jo pp3 alkaen, liki tasavahvaa. Tänään Pc haamu, kahdesti testattu ja tässä myöhemmässä testissä jo ihan punersikin. Aamulla uitin myös digin, tämä nega. Jotainhan tuolla kyllä tapahtuu.

Sitten kysymyksiä. Miten tuo alkion ikä nyt lasketaan? Pakkaseen menivät 3-päiväisinä, keskiviikkona otettiin sulamaan ja perjantaina siirto. Onko nuo siis olleet viisi vai kuusipäiväisiä siirrossa? Mitens nuo dpo:t lasketaan kun lääkkeellisestä Pas:sista kyse. Kiitos jos joku jaksaisi vastailla, vaikka sivusta hyppäänkin tänne. Meillä lahjamunasoluhoito, viime kuussa yhden alkion siirto mikä alkoi vuotamaan jo pp9. Lääkkeellinen tämäkin, nyt vaihdettiin Luget Teroluteihin, en valita :LOL: Zumenon lisänä.

Antoisaa syksyä kaikille ja voimia jokaiselle vaiheisiinne (y)
 
Seawind, sun raskaus on suuremmalla todennäköisyydellä normaali ku KU ja ei todellakaan sen suhteen kannata riskeerata yhtään mitään. Nyt odottelet sitä ultraa ja ajattelet olevasi raskaana! Piinaa tää on, niinkuin Kiuskikin totesi, mutta nää päivät on vain elettävä/tapettava tunti kerrallaan. Tsemppiä meille kaikille ja yritetään lappaa jäitä hattuun❤❤❤❤❤❤❤

Molly3 Onnea viivasten aluista! raskausviikot lasketaan niin, että siirtopäivä on rv2+alkion ikä. Eli mun mielestä noi sulle siirretyt on 5päiväisiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Molly3

Yhteistyössä