IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Heipä hei!

Täällä kirjottelee 29-v nainen. MIehen kanssa raskautta yritetty 3/16 alkaen. Yhtään plussaa ei raskaustestiin ole tullut.
Tässä kuussa käytyyn lisääntymislääketieteen yksikössä lääkärin jututettava/tutkittavana. Meillä siis male factor, miehellä näytteessä muutamia b-luokan kavereita uimassa.

Meillä siis tiedossa icsi. Alkuvuodelle suunniteltu nenäsumutteiden aloitus. Lääkäri ja hoitaja olivat kyllä ihania. Paljon tuli tietoa yhdelle kerralle, mutta tähän me olimme jo varautuneet. Harmiksi hoitojen aloitus helmikuulle vasta, mutta äkkiähän tämä aika menee. Pitää kovasti keksiä kaikkea mukavaa tekemistä vapaapäiville :)
 
Seawind kyllä tuossa nyt minusta on ihan vahvaa ja oikeutettua toivoa kun arvot on sulla nousseet ihan oikeaoppisesti! Mä niin pidän peukkuja sulle. En tiedä miten sun tuo juttu on nyt mennyt mulle niin ihon alle, että ihan todella jännittää ja vähän pelottaakin sun puolesta. Vaikka meillä ei edes ole taustassa kauheesti yhteistä, sulla ja mulla. Minä kun olen tällainen ikäloppukin ;), toisin kuin sinä. Pysy nyt vaan vesi ja limpparilinjalla. Ei kannata riskiä ottaa. Ja jos se lääkärinkin oli toiveikas, niin kyllä tuolla jutulla on nyt ihan hyvät mahkut päättyä hyvin.

Molly3 ja Ihanapa tervetuloa!
Ja Mollylle saman tien onnittelut!

Minulla enää pari viikkoa Zumenonin aloitukseen ja sitten alkaa minun eka (toivottavasti ei viimeinen) IVF kerros. Sanon että toivottavasti ei viimeinen sen takia, että en jotekin usko, että ekalla tärppäisi. Ja julkisella lupasivat meille vaan yhden yrityksen, koska mahdollisuudet vaikuttaa aika huonoilta. Toivon kovasti, että sitten ekan jälkeen heltyisivät ja antaisivat vielä toisen mahdollisuuden. Mutta yksi yritys nyt kerrallaan. :) Hyvillä mielin olen muuten menossa tulevaan koitokseen, mutta vähän tunnelmaa laskee se, että mun perussairaus on pahasti aktivoitunut. Ja sairas kroppa ei taida olla ihan parasta tarttumapintaa alkiolle. Täytyy vetää vähän suurennettua kortisonikuuria tähän alle, jos tilanne rauhoittuisi...
 
Sitten kysymyksiä. Miten tuo alkion ikä nyt lasketaan? Pakkaseen menivät 3-päiväisinä, keskiviikkona otettiin sulamaan ja perjantaina siirto. Onko nuo siis olleet viisi vai kuusipäiväisiä siirrossa? Mitens nuo dpo:t lasketaan kun lääkkeellisestä Pas:sista kyse. Kiitos jos joku jaksaisi vastailla, vaikka sivusta hyppäänkin tänne. Meillä lahjamunasoluhoito, viime kuussa yhden alkion siirto mikä alkoi vuotamaan jo pp9. Lääkkeellinen tämäkin, nyt vaihdettiin Luget Teroluteihin, en valita :LOL: Zumenon lisänä.
Loikkarina myös vastailen tuohon laskemiseen: jos

Keskiviikkona sulatettiin 3-pväiset
Torstaina ovat 4-pväiset
Perjantaina siirrettiin 5-päiväiset

DPO lasketaan passissakin päivät siirrosta eli pp:t plus alkion ikä. Eli jos siirrosta on viisi päivää (=pp5) ja alkio oli 5-päiväinen niin 5+5=dpo 10.

Kätsy laskuri hoidossa olevien raskausvkoille ja päiville löytyy esim. täältä http://www.yourivfjourney.com/baby-calculators-for-pregnancy/ivf-and-fet-due-date-calculator/ eli tuossa sä @Molly3 valitsisit tuon 5-day frozen embryo transfer, niin laskuri ottaa alkion iän huomioon.

Hcg-tasoja ja niiden jakaantumista tuijottelin itse tästä laskurista: https://www.wantbaby.info/calculators/beta-hcg-levels Jota kannattaa kyllä tulkita varauksella, koska tuo tummansininen juopa kertoo keskimääräisestä hcg:n noususta kaikilla laskuria käyttäneillä. Mutta toisaalta diagnostiset viitearvot perustuvat aina tilastolliseen normaaliuteen, joten jos uskoo hcg-taulukkoja niin yhtä hyvin tätäkin. Ja tuo laskee sen tuplaantumisajankin. Näitähän on netti täynnä mutta tämä oli mun mielestä selkeä:)

Takavasemmalta MyMa
 
Sieltähän se puhelu sitte tuli ettei tuu siirtoo tähänkään kiertoon :cry: seuraa ne sitä nyt tietenkin vielä huomiseen mutta heikolta näyttää ja mitään uskoo siihen ei enää oo. Ja niinkun arvasinkin huomenna sitten ois kuulema liian myöhästä siirtää (vaikka hoitaja väitti muuta alkuviikosta) ja jouduttas pakastaan TAAS jos jollain ihmeellä oiskin kelvollinen.

Sinne meni kankkulan kaivoon yli 4500e, ilman ainuttakaan mahdollisuutta. Saatana. Enkä käsitä vieläkään miksei tätä ainoota voitu vaan tuoreltaan jo viljellä sinne 6. päivään niinkun oisin halunnu, tuntuu että ois voinu hienostikin selvitä blastoks ilman turhaa pakastusta, eikä siirtoajan kans ois tullu tällästä näin hankalaa säätämistä. Jos sit ois hyytyny jo sillon niin homma ois ollu selvä heti eikä ois menny siihenkin aikaa haaskuun enää mitään siirtokiertoo yrittäessä. Miten helvetissä nyt jatkossa pystysin vaatiin ettei alettas pakastaa kesken kaiken kun ei niistä sulatuksen jälkeen näköjään enää voi tulla blastoja ku pilaantuu siinä jotenkin??

Ei tästä taida tulla ikinä enää vittuakaan......:cry:

(edit)
Lisää paskaa niskaan... tulee vielä joku turha välikiertokin taas ennen seuraavaa yritystä.. ja kun yrittää kysellä klinikalta miksei tehty alunperinkin niin miten ehdotin, niin "voit kysyä toisenkin klinikan mielipidettä onko tehty oikein ja lähtee muualle hoitoon jos ei oo luottamusta"!!? Uskomatonta..:eek::devil: no muita yksityisiä ei tässä lähimaillakaan enää oo että mitähän hyödyttäs.. joten niiden armoilla joutuu oleen. Tietenkin ne vielä rahastaa siitäkin lisäviljelystä jonka ois voinu välttääkin, ja toisesta pakastuksesta jos sellanen tulis..
 
Viimeksi muokattu:
@lullaby voi hemmetti :( ihme juupas eipäs meininkiä siellä! Et miksi ensin sanotaan toista ja sitten ei taas käykkään mikään. En ymmärrä myöskään sitä että jos ollaan yksityisellä niin se summa minkä siihen upottaa, niin pitäis kyllä pystyä sanomaan oma mielipide että mitä niille alkioille toivoo tekevänsä. Ei todellakan tarvis kuunella tommosta kettuilua takaisin! Jos olis joku muu yksityinen niin lähtisin kyllä hippulat vinkuen sieltä menemään :cautious:
 
No siis virheenhän he on Lullaby tehnyt tuossa ihan selvästi!!!!! Miksi he antoi siirtopäiväksi huomisen, jos sitä ei ois voitu kuitenkaan enää huommenna siirtää???? Miksei sitä siirretty tänään? Nyt he sitten pakastaa sen mahdollisesti uudelleen. En käsitä ja ihan samaa olisin minäkin heiltä sinuns kysynyt. Aika ylimielinen vastaus. Toihan.on ihan toisen alkiolla leikkimistä.
 
Siis siirtopäivä oli tänään ja oli ajateltu et siirretään 5 päiväsenä.. sitä en tajua miksei voitu tässä pas:issakaan suunnitella että viljellään jokatapauksessa sinne 6. päivään, jollonka se ois otettu sulaan jo 2 päivää aiemmin ja jos ois selvinny niin ei ois ainakaan menny kierto hukkaan. Mutta nyt siis oli menettäny 2 solua 15:sta ja ois pitäny olla jo jossain ontelovaiheessa. Siks ei siirrettykään tänään koska siihen se on todennäkösesti tyssänny. Jotenkin tuntuu että tuskin tuoreena kasvaessa ois vaan yhtäkkiä alkanu menettää soluja? Nyt mahdollisesti liian aikanen pakastus pilas koko hoidon ainoan potentiaalisen alkion.
Aion kyllä selvittää perinpohjin miksei voitu jo tuoreena viljellä 6. päivään, se "joku asiantuntija päätti niin et oli parempi pakastaa jo 4. päivänä" ei kerro vielä mitään että MIKSI niin oli parempi. Mitä sille muka ois voinu sit pidemmässä viljelyssä tapahtua (paitsi tietenkin lakata kasvamasta jo sillon)? Voiko ne muka jotenkin "ylikehittyä" että ois ollu pakko siirtää tai pakastaa jo 5. päivänä, mikä oli sunnuntai? Ei kai nyt niin nopee sentään ollu. Mitään muuta järkeen käypää tosta on kyllä vaikee keksiä...

Kyllä vituttaa ja masentaa. Ei siinä niinkään mitään jos asiat ois tehty niin miten toivoin ja eikä sit mitään siirrettävää ois jääny,..ok, kukaan ei sille mitään ois voinu, mutta nyt, kun toisinkin ois ehkä voitu tehdä, eikä tiedä miten sillon ois käyny..
Varmaan alan pikkuhiljaa jo myymään pois pieneks jääneitä vauvanvaatteita ym. turhia tavaroita, ainakin suurimman osan, turha niitä kai enää on nurkissa lojuttaa enkä jaksa kattellakaan. Tää paska on kuitenkin pakko vielä rämpiä loppuun ettei jää mitään jossitteltavaa.
 
No voihan paska Lullaby, olisivat kuitenkin tänään siirtäneet sen, vaikka olikin menettänyt soluja! Mitä järkeä sellssta alkiota vielä viljellä ja taas jos se korjaa itteensä, niin kyllä varmasti kohtu olis ollu parempi paikka ku malja ja taas uudelleen pakastus ja sulatus.....no hohhoijaa, mitä säätöä!!!!
 
Niin, no säästyyhän tässä luultavasti turhalta siirrolta ja rahaakin monta sataa (vaikkei just nyt paljo lohduta), en kyllä usko että kohdussa ois sen paremmin korjaantunu enää jos ei etene maljallakaan. Kiertoja vaan valuu hukkaan kun ei otettu päivää aiemmin jo sulaan ja sit ois siirretty vaikka surkeenakin 6 päiväsenä jos suinkin ois ollu vielä hengissä. Mutta kai se oli sitte tänään jo niin toivottoman näkönen että toi jatkoseuranta on vaan pelkkä varmistus ettei kehity enää ennen roskiinheittoo.
Varmaan kannattaa mieluummin toivookin vaan niitä hitaita alkioita jos ne suostutaan heti viljeleen sinne 6 päivään. Muutenhan varmaan toi nopeempikin ois viljelty heti 5 päivään jollei ois ollu paskalla tuurilla tietenkin sunnuntai.
 
Pahoittelut lullabylle, tosi paska juttu! :cry::cry: Sorry että täältä sivusta huutelen, mut mä luulen että tuo mainitsemasi oli just se syy miksi alkio piti pakastaa aiemmin. Siis _jos_ se olisi saavuttanut blastovaiheen jo sunnuntaina (näitähän ei voi ikinä etukäteen tietää) niin pakastus vasta maanantaina olis voinut tulla liian myöhään - yleensähän blastot alkaa kiinnittyä (jos niikseen tulee) jo vuorokauden sisällä. Just tuosta syystä meidän klinikalla ei pääsääntöisesti tehdä punktioita lainkaan tiistaisin, koska silloin pakastus osuisi sunnuntaille jolloin labrassa ei ole ketään paikalla.

Enemmänkin ihmettelen sun tapauksessasi sitä, miksei punktiota voinut lykätä yhdellä päivällä niin, että viikonloppu ei olis ollut pidemmän viljelyn esteenä? Mulla punktion ajoitusta on monestikin säädetty (esim. pienentämällä lääkeannosta loppupäivinä) niin että punktio on saatu ajoittumaan optimaalisesti. Yleensä yksi lisäpäivä ei vielä haittaa tee, saattaapa olla hyödyksikin (kun pienemmät munikset ehtii paremmn mukaan).

Ymmärrän hyvin fiiliksesi tällä hetkellä ja tiedän valitettavan hyvin miltä tuntuu kun 4000 euroa valuu vessanpöntöstä alas. :cry: Mutta älä silti luovuta! Meilläkin oli hoitoja, joissa saatiin hädin tuskin yksi rupulainen siirtoon, mutta sit seuraavassa hoidossa saatettiin taas saada jotain jopa pakkaseenkin. Tuo klinikan asenne on kyllä niin syvältä, et harmittaa tosiaan puolestasi kun ei ole sielläpäin muita vaihtoehtoja. (n)
 
Viimeksi muokattu:
Siida Tampereella käyn, sillä ainoalla yksityisellä...

Mietin että yritän sittenkin vielä vaihtaa lääkäriä siihen ens hoitoon ja vaadin perustelut (muutakin kun "katotaan nyt ihan rauhassa vaan".. häh, MIKS??) miksei voida tehdä jo ens kiertoon, jos sekin on sitä mieltä. Luulis että sais edes lääkärin valita ite noilla hinnoilla. Mutta nehän voi olla miten ylimielisiä vaan kun ei kilpailijoitakaan oo mailla halmeilla. Tosin ei siellä muita niinkään "pelottavia" lääkäreitä oo ollu kun se yks, jolle mua jostain syystä on alunalkaenkin jatkuvasti tyrkätty. Jos monet muut vaatii toisen lääkärin niin ne laittaa sille hankalalle vakiosti ne "jämät" jotka ei oo tajunnu (vielä) vaatia vaihtookaan?
Roxanne, luulen kans että toi on se ainoo järkevä syy mikä tulee mieleen, ja ehkä sit ois ollu riski et 6. päivänä ois kuollu siks kun ois menny yli-ikäseks ja kiinnittymisaika ois menny jo. Ja oletus varmaan oli se että ois jatkanu nopeeta kehitystä ja sit jos ois otettu jo 2 päivää aiemmin sulaan ni ois ehkä jopa jouduttu pakastaan uudelleen sillon 5.pvä, koska tässä kierrossa ois ollu sit kierto päivää liian aikasessa sille! Mutta oisko sen sit voinu pakastaa päiväks ja sulattaa seuravana aamuna, niin ei ois sillonkaan menny kierto haaskuun..?

Kysyin kans voisko ens hoidossa ajottaa punktion niin ettei kävis taas näin, ja niinhän se on että tiistai juuri on se kaikkein epäsopivin päivä (harmi että tajusin vasta jälkeenpäin) niin tyrmäs senkin että "ei me nyt aleta sen takia siirteleen punktioo, kun sit voi sen takia pilaantua soluja"! Mutta onkohan sit näin parempi.. Sanon siellä kyllä vielä tosta miten jossain muualla tehdään ja eikö voitas tosiaan vähentää lääkitystä sen mukaan että ajottus paremmin. No tiän jo valmiiks ainakin jos en saa vaihdettua lääkäriä et vastaus on taas jotain "se ei kuulu meidän toimintatapoihin, mee sit muualle jos siellä tehdään sun mielestä paremmin"....joo hohhoijaa. Sille kammolääkärille aivan turha mitään ehdottaa, mut jos sais nyt sen toisen.
 
Lullaby, pyöriiköhän siinä samat lääkärit ku julkisellakin, siinähän ne on klinikat vierekkäin. Oon niin kovasti ite tykännyt julkisen puolen hoidoista tayssissa. Harmi kyllä jos raha saa aikaan noin ylimielistä asennetta.
 
Lullaby, ilman muuta pyydät että saat vaihtaa lääkäriä, luulisi sen nyt yksityisellä ainakin onnistuvan, kun asiakas kerran maksaa kaikesta kalliisti. :devil: Ja mä en kans ymmärrä ollenkaan, miksi nyt täytyisi pitää välikierto? Uutta putkeen vaan mahdollisimman pian!

Mullekin tuo on kyllä aiemmilta klinikoilta tuttua, että lääkäri suorastaan närkästyy omista ehdotuksista ja kysymyksistä. Ehkä kokevat sen jotenkin oman asiantuntemuksen ja arvovallan kyseenalaistamisena tai jotain? :confused: Siksi olinkin ihan ällistynyt, kun nykyisellä klinikallani suhtauduttiin kaikkiin ehdotuksiini tosi positiivisesti ja rakentavasti. Mut joo, nyt taitaa mennä vähän sivuun palstan varsinaisesta aiheesta, joten ehkäpä vaikenen tällä erää...

Tsemppiä kovasti kaikille täällä ja onnea hurjasti plussanneille! :love:
 
Ei voi ku ihmetellä miksei tän kokoseen kaupunkiin oo tullu vieläkään enempää yksityisiä, nyt tää ainoa "nielas"/osti sen toisenkin mikä oli :( Luulis ettei asiakkaista kuitenkaan ois pulaa? Sais tulla just sellasia ihanan kuulosia mistä täällä on kerrottu, oliko se Dextra vai mikä jossa asiat vaikuttas aina etenevän nopeesti ja kunnioitetaan asiakkaankin ehdotuksia ja toiveita mahdollisuuksien mukaan.

Roxanne Niinpä, en keksi mitään syytä oikeestaan miks mun ois pakko jatkaa sillä vanhalla. Jos alkaa kyseleen miks haluan vaihtaa niin tarviiko mun sitä tarkemmin jolleki hoitajille perustella.. jos sanoo sit että jotkut asiat on vaan hankalampia sen kans enkä jaksas yhtään enempää lisäharmeja niinku nää hoidot ei ois jo tarpeeks raskaita.
Ja tuntuu jatkuvasti enemmän että koko hoito lähti meneen reisille jo siitä huonosti ajotetusta punktiosta, miksei sitä tosiaan muka voitu säätää loppupäästä päivää myöhemmäks, varsinkin kun oli tiedossa että toivon ehdottomasti pitkää viljelyä?! Miten nyt ite oisin tajunnu että jokkut "liian" nopeet pitää pakastaa jo 5. päivänä..varsinkaan kun mulla ei sellasia juuri oo ollukaan. Melko kalliisti vaan joutuu noikin oppiin. Ties mitä siitäkin ois voinu tulla jos ois voitu pakastaa tai siirtää heti tuoreeltaan 5 päiväsenä.. aivan turhaa pohdiskelua enää, menny mikä menny mutta miten tollasen välttäs jatkossa jos ei suostu ajottaan lääkkeillä päivää myöhemmäks :( jotenkin tässä on vaan muiden päätösten armoilla ja rahat valuu viemäriin kerta toisensa jälkeen :devil:
 
Tulin päivittelemään kuulumisia.

Eli siis tämän hetken tilanne tiivistettynä: Ensimmäinen hcg arvo oli toissapäivänä 79, siitä 26h kuluttua arvo oli 121. Tänään, tasan 48h ensimmäisestä mittauksesta arvo oli 160. Eli tällä hetkellä mun hcg tuplaantuu tarkalleen tasan 48h välein.

Jos jotsin positiivista pitää hakea niin hcg nousu on siis toistaiseksi hyvä, MUTTA tänään (rv 4+5) mulle tehtiin myös ultra; ei merkkiäkään raskaudesta, ei kohdussa eikä kohdun ulkopuolella. Raskaana silti olen koska eihän tuo hcg pitoisuus elimistössä huvikseenkaan nouse, mutta raskauden sijaintia ei vielä toistaiseksi pystytty määrittämään.

Kohdun limakalvokin oli paksuimmasta kohtaa vain 10mm, kun siirtopäivänä tuo limakalvo oli 14mm. MIHIN IHMEESEEN SE 4mm ON MUKA HÄVINNYT? Käsittääkseni alkuraskaudesta sen limakalvon kuuluisi ihan kunnolla paksuuntua, ei ohentua! Edellisen KU raskaudenkin kohdalla mulla oli näihin aikoihin limakalvo jo yli 3cm!

Lääkäri ei mulle tuohon limakalvo asiaan mitään sen tarkemmin kommentoinut muuta kuin että onhan se tosi ohut, siihen nähden että olen raskaana. Muutenkin oli tosi tympeä ja inhottava lääkäri, kokoajan heitti jotain ilkeää kommenttia mun painosta, ja silmiään pyöritteli sekä voivotteli sitä että mulle on edes alettu tekemään IVF -hoitoja. Kysyi oikein lääkärin nimeä, että minkä niminen lääkäri meidän hoitolaitoksessa on minulle tällaisen hoitopäätöksen tehnyt.

Kävin nyt myöhemmin illalla vielä katsomassa omakanta.fi -palvelusta että mitä ks. lääkäri on sinne käynnistäni kirjoittanut; oli merkannut ihan diagnoosiksi "epäterveellisistä elämäntavoista johtuva lihavuus"!!! Hän on herranjestas naistentautien ja synnytyksen erikoislääkäri, ei mikään ravitsemusterapeutti!! En mennyt sinne naikkarille hakemaan mitään valistusta painooni liittyen, enkä tarvitse mitäön diagnooseja lihavuudesta: tiedostan kyllä itse omat kiloni, enkä painoni vuoksi siellä hänen potilaanaan asioinut vaan ihan muista syistä. Pisti kyllä suututtamaan niin paljon.. Huhhuh!

No mutta.. Tiistaina seuraava ultra. Sillon mulla on RV5+3, ja mikäli hcg jatkaisi tuplaantumista kuten tähän asti niin hcg olisi silloin n. 800-1000, jolloin mahdollisesti jotain jossain voisi jo näkyä.

Eli tämä raastava epätietoisuus jatkuu edelleen..
 
Voi hitto lullaby tosia harmi kun et siirtoon pääse. Ja kauheeta kun on tuollaista jossittelun ja harmittelu, jopa hoitovirheen pähkäilyä, tosiaan niinkun ei tarpeeksi :poop: olis tää homma muutenkin ja sit tosiaan se raha vielä.Mutta minäkin usko että useimmiten alkio voisi 6. päivänä olla jo liian pitkällä ja siitä johtuu se että joutuivat pakastamaan.. Minun näkökulmastaha sulla on varmaan suomen puolet klinikoista nurkantakana ;) Suhteellisia käsitteitä.. eihän siitä olis Lahteen (kai siellä joku on en ees tarkistanut) kun kipaista ja Turku ja Hesakin lähempänä kun meillä klinikka.. lähimpään meillä olis suunnilleen sama kun sulla Hesaa, mutta valittiin vielä vähän kauempi, kun ei sit enää niin väliä 50km. Ja ottaen huomioon siellä julkisenliikenteen erilaisuuden tänne muualle suomeen niin.. ei se mahdotonta olisi :)
Seawindille tsemppiä yhä jatkuvaan epätietoisuuteen. Tosiaan asiatonta lääkärin käydä kommentoimaan tuossa tilanteessa asiaan kuulumattomia..
Siida näkyshän siellä varmaan komeesti eilen pistetty ovitrelle (vika)!!! :LOL: Olot on tasaantunut, turvotus laskenut.. eli ei siellä omaa hcg:tä erity :( Se yksi yö oli erityisen paha niiden menkka kramppejen tai mitä lie kanssa, nyt sit ollut ihan perus julintoja ja tuntemuksia mitä nyt aina. Repäsykipuja yhä kun koittaa sänkystä nousta vatsalihaksia käyttäen.. Tissi ollut oikeestaan koko ajan samallaiset, nännit aavistuksen arat, elinen ovitrelle ehkä pikkasen lisäs mutta ajotus täysin siihen täsmäävä.. ei oo siis täällä enää edes niitä hetkellisiä toivon aaltoja että josko..:cry:
 
Domi Joo, tiän kyllä että monen muun on pakko reissata klinikoille pidempääkin matkaa, ja nostan kyllä hattua niille, mutta kun on ite tottunu käymään samassa kaupungissa, on olevinaan hirvee kynnys lähtee kauemmas.. omaa autookaan ei oo joten sit joutus meneen junilla yms. Lisäks vielä jos lähtis vaihtaan klinikkaa, ois taas mitä ilmeisimmin käytävä pakollinen psykologin haastattelukin joka ei kyl kiinnostas pätkääkään.

No sain vaihdettua ajan toiselle lääkärille mut en aiemmin...kuulema "välikierto optimoi seuraavan hoidon". Tulihan mulla letrozolilla molemmin puolin rakkulaa, että toiko sitä niin paljo sitte haittais ettei aiemmin kannata? En tiä, ehkä ne sit tietää paremmin jos kaks lääkäriä on sitä mieltä.. pakko kai kysyä sillekin tarkemmat syyt suunnittelussa.
 
Lullaby luin täällä ihan pöyristyneenä sun kirjoitusta. Ihan hirveää, hirveää, hirveää epäoikeudenmukaista ja epäammattimaista kohtelua olet saanut. Ja karmeaa, että tässä asiassa riski vieritetään pelkästään asiaakkaalle ja heidän huonoa päätöksiään ei voi edes kritisoida, niin että se edistäisi jotain. Toivottavasti toinen lääkäri on vähän empaattisempi yksilö.
Tosta voisi jo melkein tarjota jollekin iltalehdelle syötteen millaista bisnestä nämä klinikat harjoittaa. Ja kamalaa, jos ei ole vaihtoehtoa. Matkustaminen pk-seudulle veisi tosiaan rutosti aikaa ja vielä vähän lisää rahaa, vaikka lippuja saakin joihinkin juniin ja busseihin edukkaasti.

Seawind ei sitten vatsaontelon puolellakaan sitten näkynyt mitään? Karseaa kohtelua olet sinäkin saanut. Laita ihmeessä palautetta epäasiallisesta kohtelusta.

Oma napa. Se ovis oli sitten eilen :eek: kp20. Oli pari päivää ennen alavatsatuntemusta ja limatkin ilmestyi, joten testasin. Joku jossain nyt mättää. Tietääpä ainakin, että seuraavaa vuotoa saa odotella 2 viikkoa. Kävin hakemassa lääkkeet seuraavaa kiertoa varten.
 
Seawind, ihan jäätävän törkee lääkäri sulla ollut!!!! Todella järkyttävää käytöstä. Kyllähän rahalla pitäisi saada ihan samat palvelut kuin muutkin saa, riippumatta siitä, minkälainen keho/ulkonäkö kenelläkin on. Jos vaan jaksat, niin jonkinmoinen valitus olisi paikallaan.

Lullaby, en kyllä oikein sille välikierrolle nää mitään järkevää selitystä, mutta kai se on luotettava siihen, että heillä on jokin funktio sille. Kyllähän se lause, että "jos ei kelpaa, niin hae muualta parempaa" kertoo vain siitä, että he asemansa tietävät ja sen, ettei vaihtoehtoja lähellä ole. On kyllä niin raivostuttavaa kuinka paljon rahalla onkaan valtaa :mad: Ei varmasti kaikki klinikat toimi noin ja oliko tässäkin vain yksi lääkäri, joka tavallaan pilasi koko paikan mainetta. Voimia kovasti ja toivotaan nyt, että pian pääset uuteen kierrokseen.

Domi, Nythän se ovitrelle haihtuu sun kehosta ja huomaat kyllä testissä, että haaleneeko viiva, vai vahvistuuko....tosin jos sulla on raskaus alkanut, niin todennäköisesti pukkaa jo erittäin vahvaa viivaa, kun eikö sulla oo jo pari viikkoa siirrosta menyt? Mutta sää oot kyllä niin sissi ja kärsivällinen, kun jaksat odottaa❤
 
Sain vielä lisätietoja siitä alkiosta, eli oli kyllä selvinny hengissä sulatuksestakin mut ei vaan ollu jatkanu kehitystä. Biologi sai vakuuteltua et "ei tästä ois kuitenkaan vauvaa tullu, että voit olla ihan levollisin mielin". Joo, tuskin kukaan 100% varmuudella tietää miten ois käyny jotenkin muulla tavoin tekemällä mut kai nyt luotan kokemukseen ja jotenkin toi tieto helpotti hirveesti jo eilisestä alkanutta ahdistusta, ..että kukaan ei tälle kohtalolle ois voinu mitään, miten tahansa ois tehty niin lopputulos ois ollu se sama. Kuulema yleisesti kuitenkin 90% 4-päiväsistäkin selviää pakastuksesta ja jatkaa kehitystä, eli eiköhän siinäkin joku vika sitten ollu vaikka kuinka lupaavalta vielä pakastaessa näytti.

Ja aion kyllä suunnittelussa selvittää tarkemmin perusteen sille peukaloiden pyörittely -kierrollekin.
 
Lullaby, varmasti vähän helpotti oloa toi vakuuttelu, vaikkei kukaan todellisuudessa varmuutta voi tietää, jos olisikin tehty toisin. Mutta yritä olla miettimättä sitä❤
Onnea matkaan suunnittelukäynnille!

Meillä on ollu ihmeellinen tuuri kaikkien alkioiden kohdalla, kun mikään ei ole kuollut sulatuksen jälkeen. Oli hoitajakin ihan ihmeissään kun viimeksi historiastamme keskusteltiin. Outoa siitäkin näkökulmasta, ettei niistä (yhtä lukuunottamatta) oo vauvoja kuitenkaan syntynyt.
 
Tämän päiväm hcg 208. Nousee edelleen oikeaa tahtia, mutta oma lääkärini Dextrasta soitti pari tuntia sitten että vaikka hcg nousee oikeaoppisesti niin silti ollaan 5vrk jäljessä. Jos raskaus olisi normaali, niin nuo minun hcg arvot vastaa päivää 4+1. Ja todellisuudessa tänään on 4+6.

Eli nyt tuli lääkäriltä ne epämukavat sanat: normaali raskaus tämä ei ainakaan ole. Saattaa olla että raskaus on kohdunsisäinen, mutta siinäkin tapauksessa lapsessa on odotettavissa jotain poikkeavuuksia mikäli raskaus jatkuisi pidemmälle..
 

Yhteistyössä