jäipä huono olo sairaalareissusta!

  • Viestiketjun aloittaja "aapee"
  • Ensimmäinen viesti
"aapee"
eilen illalla jouduin menemään päivystykseen raskausmyrkytys epäilyn takia. No, kaikki oli kai lopulta ihan ok, mutta mulle jäi tosi paska maku kyseisestä sairaalata kun se lääkäri oli todella töykeä! Mulla on ensinäkin jatkunut kamala päänsärky nyt yli viikon putkeen ja valo aiheuttaa aristusta silmiin, niin tämä lääkäri sitten epäili että mun silmät on punaiset ja vetiset koska käytän huumeita! (huumeita en siis ole elämäni aikana varmaan edes koskaan nähnyt). Kyseli myös kauheasti että mitä aineita ja alkoholia olen vedellyt raskauden aikana. Kun sanoin että en tosiaankaan mitään enkä kyllä vetele muulloinkaan niin ei oikein ottanut kuuleviin korviinsa
Lisäksi hän jotenkin epäilevästi suhtautui kaikkiin oireisiini ja vähätteli niitä. proteiinia löytyi vähän ja verenpaineetkin olivat nousseet, joten ihan aiheeton ei reissu edes ollut. Lisäksi pissanäytteestä löytyi valkosoluja joiden takia kävin äsken antamassa lisää verikokeita, ja musta ainakin tuntui että ihan kuin se verikokeiden ottajakin olisi katsonut muta jotenkin pitkään...:( Jäi tosi paskamainen olo eikä todellakaan huvittaisi mennä tonne vielä synnyttämään!
 
"niin"
Katsos kun potilas tulee tuon näköisenä ja tuossa tilassa sairaalaan hän tuskin myöntää käyttävänsä huumeita, sinulta varmaan on nyt otettu samalla huumetesti ;) Jolloin selviää oletko oikeasti sairas ja saat lääkket sairauteesi tai sitten jos todetaan että on sitä huumetta veressä niin osataan ohjata oikeaan paikkaan ja varautua kaikkeen muuhun sitten tuleekaan.
Vai meinaatko että jokainen huumeiden ja päihteiden käyttäjä ihan vain tunnustaa juu tottakai minä käytän aineita ei kai haittaa :D Lääkärin kuuluu aina epäillä jos vain on aihetta ja parempi epäillä ja tutkia kuin uskoa suurinta osaa ettei mukamas käytä vai kuinkahan ap kuvitteli että nämäkin huumevauvat saadaan oikeaan hoitoon kun syntyy. Että eikö se ole hyvä kun meillä ollaan tarkkoja vaikka välillä voikin olla raivostuttavaa vastailla mokomiin kyselyihin, ja ainahan voit kyselyltä katkoa siivet ja pyytää itse huumetestiä jolloin loppuu jankuttaminen ;)
 
"aapee"
mä kyllä vaadin siinä lopuksi ennen kuin lähdin kotiin että ottaa musta sitten huumetestin jos ei usko ja ottivatkin pissasta, ja kaikki oli negatiivisia niinkuin tiesinkin olevan. Lääkäri ei asiaa kommentoinut mitenkään mutta kätilö yritti vähän pahoitella asiaa. Että kai mun potilastietoihin on merkitty sitten myös se että mitään ei tosiaan löytynyt?
 
"niin"
[QUOTE="aapee";23529368]mä kyllä vaadin siinä lopuksi ennen kuin lähdin kotiin että ottaa musta sitten huumetestin jos ei usko ja ottivatkin pissasta, ja kaikki oli negatiivisia niinkuin tiesinkin olevan. Lääkäri ei asiaa kommentoinut mitenkään mutta kätilö yritti vähän pahoitella asiaa. Että kai mun potilastietoihin on merkitty sitten myös se että mitään ei tosiaan löytynyt?[/QUOTE]

No silloin siellä lukee että sinusta otettu testit ja negaa näytti. Voithan aina pyytää potilastietosi itsellesi luettavaksesi ;)
Mutta aina kannattaa jos lääkäri epäilee potilaan käyttävän aineita vaatia tuo testi niin näin saadaan nopeutettua sitä oikean sairauden hoitoa :) Valitettavasti päihteet on nykyään liiankin arkipäivää ja jos niistä ei totta puhu ei hoitokaan tehoa :/ jolla voi raskaana oleville olla kohtalokkaat seuraukset :(
 
Kannatta pyytää ne potilastiedot itselle myös ettei käy kuten minulla. Sain migreeniin lääkettä sairaalasta ja kun minulle tehtiin samasta syystä ne testit niin se lääkehän näkyi niissä. No sanoin miten asia on ja etten koskaan ole mitään käyttänyt,niin kun tilasin paperit sitten myöhemmin muusta syystä itselleni niin sieltähän löyty jymy-yllätys. Tekstissä lukee suoraan että käyttänyt aineita, nyt kuivilla:O Ja se että niitä lääkeaineita on näkynyt ja että potilas itse väittää käyttäneensä lääkettä migreeniin... ei ole uskottu minua vaan kirjoitettu mitä itse on haluttu ja nyt saan taistella korjaamista niihin papereihin oikein olantakaa kun kuitenkin tästä on jo muutama vuosi aikaa. Suosittelen että aina kun on jotain niin pyytää ne paperit itselle myös. Näin aion itse toimia joka asiassa...
 
ok
Mun mielestä on periaatteessa hyvä että jos hoitohenkilökunnalle tulee epäilys, se otetaan puheeksi. Vaikka sitten potilasta vähän loukkaisikin, on se parempi kuin hyssytellä jos epäilys sattuisikin oikeaan.

Mutta voit kyllä lukea potilaskertomuksen ja tarkistaa mitä asiasta on kirjattu.
 

Yhteistyössä