"Joka väittää, ettei voi laihtua, valehtelee"

"vieras"
Hmm, mielestäni laihduttamisen yhteydessä ei tarvitse käyttää termiä helppo. Eiköhän artikkelissakin mainittu, että se on mahdollista.. ei siinä muistaakseni puhuttu mitään helppoudesta. Mahdollinen ei tarkoita sitä etteikö kilojen eteen joutuisi välillä näkemään fyysistä ja henkistä työtä, joka voi tuntua ajoittain helpolta ja ajoittain rankalta.
 
Tönt
[QUOTE="vieras";24377057]http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00667

"Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaa Suomessa noin 180 000 hekilöä ( yli 3 % väestöstä.). Se on naisilla neljä kertaa yleisempi kuin miehillä. Suurin osa potilasta on myöhäisessä keski-iässä tai sitä vanhempia, mutta sairaus voi ilmaantua nuoremmillakin"

Mielenkiintoista, että noin pienestä määrästä valtaosa, ja vielä yleensä juuri ne "poikkeukset" (alle keski-ikäiset) ovat sattuneet tälle palstalle.

:headwall:

Oikeesti nyt, prkl. Todellakaan ei kaikki liikalihavat sairasta kilpparin vajaatoimintaa tai mitään muutakaan lihottavaa. Kyllä suurin osa on lihavia juuri siksi että syö ihan liikaa kulutukseen nähden. Ja jokainen sellainen voisi kyllä laihduttaa, kun vain päättäisi tosissaan niin! Ja joo: ei ole helppoa. Ei, jos kaikki muu kuin sohvalla löhöäminen suiklaalevyn kanssa tuntuu vaikealta.

Voi kun edes joku näistä ruikuttajista keskittyisi siihen ruokavalion muuttamiseen samalla hartaudella kuin tekosyiden keksimiseen, niin johan alkaisi kiloja karista![/QUOTE]

todetulle sairaudelleen ei voi mitään mutta "lihavuusgeeni"...hmm.. :whistle:
 
jeees
olis varmaan aika helppoo kun olis omat kuntovalmentajat ja kokit ja muutenkin se laihduttaminen olis niinku mun työni ja saisin siitä palkkaa :D.. nojoo, kaikkihan voi laihduttaa, mutta kyllä se tuollaiselle hollywood tähdelle on vähän helpompaa kuin kotiäidille.
 
[QUOTE="vieras";24377057]
"Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaa Suomessa noin 180 000 hekilöä ( yli 3 % väestöstä.)"

Mielenkiintoista, että noin pienestä määrästä valtaosa, ja vielä yleensä juuri ne "poikkeukset" (alle keski-ikäiset) ovat sattuneet tälle palstalle.

:headwall:

Oikeesti nyt, prkl. Todellakaan ei kaikki liikalihavat sairasta kilpparin vajaatoimintaa tai mitään muutakaan lihottavaa.

[/QUOTE]

Eikä läheskään kaikki kilpparivaivaiset ole ylipainoisia....suvussani on useampi ihan normaalipainoinen kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastava.

Itselle oli aika kova paikka tajuta, että lihominen ja väsymys eivät johtuneetkaan kilpirauhasen vajaatoiminnasta kuten "toivoin", vaan siitä että olin vaan laiska paska. Kun aloin liikkumaan, ja hiukan katsomaan mitä syön (siis todellakin hiukan, en sen suurempaa huomiota kiinnittänyt ruokavaliooni) niin kas kummaa, tippui 14 kg 4 kk aikana, ja olo on pirteämpi kuin ikinä. Ei ne kilot karisseet sillä, että sohvalla istuessani mietin että lenkillekin pitäis mennä...kyllä sinne lenkille piti ihan oikeasti mennä ja useamman kerran viikossa!

Ja pitää muuten mennä taas, viimeiset 3 viikkoa en oo muuta tehnyt kuin syönyt ja haissut pahalle :snotty:
 
"Vieras"
Koko ketjua (vielä) lukematta - mä sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa enkä ikipäivänä ole ollut ylipainoinen. Pikemminkin päinvastoin.

Liikuntaa harrastan (juoksua enimmäkseen) ja syön normaalisti. Maltillisesti herkutellen, syön melko terveellisesti. En karppaa tms. Kulutan yhtä paljon kuin syön.
 
Tönt
olis varmaan aika helppoo kun olis omat kuntovalmentajat ja kokit ja muutenkin se laihduttaminen olis niinku mun työni ja saisin siitä palkkaa :D.. nojoo, kaikkihan voi laihduttaa, mutta kyllä se tuollaiselle hollywood tähdelle on vähän helpompaa kuin kotiäidille.
ei se niillekään varmaan helppoa on pysyä kondiksessa. kiire, epäsäännöllinen työ, ulkonäköpaineet, juhlat..jne. eiköhän kaikilla ole samoja ongelmia jos tekee huonoja valintoja.
 
"vieras"
Syyllistäjät ovat pitkään riehuneet ylipainoisten kimpussa: lihavuus on laiskuutta, sillä jokainen voi harrastaa liikuntaa, jos viitsii. Lihavuus on jopa tyhmyyttä, sillä hölmöähän on olla pitämättä itsestään huolta. Ja joka tapauksessa lihavuus on oma vika!

Tähän ovat sortuneet median lisäksi jopa terveyskasvattajat. Samaan aikaan tutkijat ovat kuitenkin jo pitkään tienneet, ettei asia ole näin yksinkertainen. Lihavuuden genetiikkaa on tutkittu toistakymmentä vuotta. Nyt ollaan varmoja siitä, mitä ylipainoiset ovat väittäneet iät ja ajat: toiset yksinkertaisesti lihovat helpommin kuin muut.

–?Se on aivan totta. Toiset voivat lihomatta elää sellaisella ruokavaliolla, joka saisi toiset lihomaan, vahvistaa Suomen lihavuustutkijoiden kunniapuheenjohtaja, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan lihavuustutkimusyksikön johtaja professori Aila Rissanen.–?Lihomisalttiuden, samoin kuin hoikkana pysymisenkin taustalla on selvästi geneettisiä tekijöitä. Olemme jo pitkään tienneet, että jopa 60–80 prosenttia painosta selittyy perinnöllisillä syillä.Rissasen mukaan kenenkään ei pitäisikään vertailla omaa elopainoaan ja sen saavuttamiseksi vaadittuja ponnistuksia muihin. Kelvollisia vertailukohtia ovat korkeintaan omat lähisukulaiset – jos hekään.


Tässä aiheesta. Laihduttaminen ei ole kenellekään mahdotonta, mutta joillekin se on vaikeampaa, mitä muille, esim. jos omaa lihavuusgeenin + on esim. pco. Kyllä ne kilot istuu silloin tiukassa...
 
Voisin kuvitella, että kotiäitikin voi jumpata kotona, katsoa mitä syö, lykätä lapset rattaisiin ja lähteä lenkille, käydä salilla/uimassa/tms kun isä on lasten kanssa, jne.

Siis jos oikeasti haluaa kuntoilla ja hoikistua.
 
  • Tykkää
Reactions: tiinelli
"heips"
Mä luulen että tolla Mila Kuniksella on vähän eri resurssit saada dieetti toimimaan, ja tietenkin myös elokuvasta saatava raha houkuttaa. Mutta varmasti ei tee ruokiaan itse ja sillä on varmaan myös personal trainer. Vähän eri jos monen lapsen äidin täytyy pitkän työpäivän jälkeen raahautua salille.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";24377177]Laihduttaminen ei ole kenellekään mahdotonta, mutta joillekin se on vaikeampaa, mitä muille, esim. jos omaa lihavuusgeenin + on esim. pco. Kyllä ne kilot istuu silloin tiukassa...[/QUOTE]

No mitäpä jos niitä liikakiloja ei edes hankkisi alunperinkään???
 
"vieras"
[QUOTE="heips";24377199]Mä luulen että tolla Mila Kuniksella on vähän eri resurssit saada dieetti toimimaan, ja tietenkin myös elokuvasta saatava raha houkuttaa. Mutta varmasti ei tee ruokiaan itse ja sillä on varmaan myös personal trainer. Vähän eri jos monen lapsen äidin täytyy pitkän työpäivän jälkeen raahautua salille.[/QUOTE]

Jos se siitä on kiinni, niin kukaan ei varmaankaan kiellä suakin alkamasta leffatähdeksi ja tienaaman sikana?
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";24377208]No mitäpä jos niitä liikakiloja ei edes hankkisi alunperinkään???[/QUOTE]

Se onkin aihe sinänsä. Itse en ole lihava, mutta vedän siis lihavuusryhmää.
 
"vieras"
Tämä on kyllä totta.

–?Se on aivan totta. Toiset voivat lihomatta elää sellaisella ruokavaliolla, joka saisi toiset lihomaan, vahvistaa Suomen lihavuustutkijoiden kunniapuheenjohtaja, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan lihavuustutkimusyksikön johtaja professori Aila Rissanen.–?Lihomisalttiuden, samoin kuin hoikkana pysymisenkin taustalla on selvästi geneettisiä tekijöitä. Olemme jo pitkään tienneet, että jopa 60–80 prosenttia painosta selittyy perinnöllisillä syillä.Rissasen mukaan kenenkään ei pitäisikään vertailla omaa elopainoaan ja sen saavuttamiseksi vaadittuja ponnistuksia muihin. Kelvollisia vertailukohtia ovat korkeintaan omat lähisukulaiset – jos hekään.
 
sivusta
[QUOTE="vieras";24377057]http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00667

"Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaa Suomessa noin 180 000 hekilöä ( yli 3 % väestöstä.). Se on naisilla neljä kertaa yleisempi kuin miehillä. Suurin osa potilasta on myöhäisessä keski-iässä tai sitä vanhempia, mutta sairaus voi ilmaantua nuoremmillakin"

Mielenkiintoista, että noin pienestä määrästä valtaosa, ja vielä yleensä juuri ne "poikkeukset" (alle keski-ikäiset) ovat sattuneet tälle palstalle.

:headwall:

[/QUOTE]

:O Teitä "asiantuntijoita" aina riittää joka ketjuun...ei kai diagnosoitu hypotyreoosi, joka ei ole tasapainossa, mikään tekosyy ole? Vai käsitinkö sut väärin? Ja mistä päättelet, että kaikki palstan hypotyreoosipotilaat ovat alle keski-ikäisiä? Ja edelleen: käsittääkseni tässäkin ketjussa ylivoimaisesti suurin osa hypotyreoosipotilaista on sanonut, että laihtuvat silloin, kun kilpirauhasarvot ovat normaalit, eivätkä vajaalla. Siis silloin, kun lääkityksellä on saatu sairaus tasapainoon.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että suurin osa lihavista on päätynyt siihen pisteeseen ihan syömällä ja liikkumalla liian vähän. Ja siitä painosta eroon pääsemiseen ei auta muu kuin se, että rukkaa uudelleen syömisensä ja kulutuksensa.

Mutta se, että hypotyreoosia väitetään "helpoksi tekosyyksi" saa mun karvat pystyyn. Mä olen läheltä nähnyt painokamppailua tuon sairauden tiimoilta. Läheiseni on kilpaurheilija, joka tasan tarkkaan syö ja liikkuu oikein. Sairastuttuaan hypotyreoosiin hän paisui kuin pullataikina noin 30kg parissa kuukaudessa. Noiden kilojen saaminen pois veikin sitten kolme vuotta, grammaakaan ei tippunut ennen kuin lääkitys oli tasapainossa. Tasapainon löytäminen lääkityksessä vei reilut kaksi vuotta ja loppuaika meni sitten kilojen karisemiseen.
 
Voisin kuvitella, että kotiäitikin voi jumpata kotona, katsoa mitä syö, lykätä lapset rattaisiin ja lähteä lenkille, käydä salilla/uimassa/tms kun isä on lasten kanssa, jne.

Siis jos oikeasti haluaa kuntoilla ja hoikistua.

Tai sitten kotiäiti voi olla hyvin väsynyt huonosti nukuttuine öineen. Yksin lasten kanssa väsyneenä, ei välttämättä vain yksinkertaisesti jaksa tehdä sitä kaikkea mitä haluaisi. Kun taas hollywood tähdellä, jos on taustajoukot mukana tsemppaamassa laihduttamiseen, tekee terveelliset ruoat ja juoksuttaa. Lähtökohdat voivat olla hyvinkin erit eri ihmisillä.
 
Tönt
[QUOTE="vieras";24377244]Tämä on kyllä totta.

–?Se on aivan totta. Toiset voivat lihomatta elää sellaisella ruokavaliolla, joka saisi toiset lihomaan, vahvistaa Suomen lihavuustutkijoiden kunniapuheenjohtaja, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan lihavuustutkimusyksikön johtaja professori Aila Rissanen.–?Lihomisalttiuden, samoin kuin hoikkana pysymisenkin taustalla on selvästi geneettisiä tekijöitä. Olemme jo pitkään tienneet, että jopa 60–80 prosenttia painosta selittyy perinnöllisillä syillä.Rissasen mukaan kenenkään ei pitäisikään vertailla omaa elopainoaan ja sen saavuttamiseksi vaadittuja ponnistuksia muihin. Kelvollisia vertailukohtia ovat korkeintaan omat lähisukulaiset – jos hekään.[/QUOTE]

mutta, loppujen lopuksi on vaan kyse siitä että kuluttaa enemmän ku syö. siihen ei vaikuta geenit eikä diagnoosit. jokainen voi ottaa selvää että syömällä tätä ja liikkumalla näin ja näin paljon pysyn kondiksessa. siis jos on terve ihminen.

monesti käy niin että tulee sokeeks siitä että mitä syö, kuinka paljon ja että lihoo. sitten herää yks päivä siihen että hups..miten näin kävi. sitten alkaa nää ihmedieetit kun haluaa nopeesti kilot takas. se ehkä auttaa hetken kunnes vanhat tottumukset ottaa taas kerran vallan ja kilot tulee takas. helpompaa on syyttää geenejä tai sairauksia kuin todeta että en ole pitänyt tarpeeks hyvää huolta itsestään tai ettei tiedä tervellisestä syömisestä mitään.
 
Tai sitten kotiäiti voi olla hyvin väsynyt huonosti nukuttuine öineen. Yksin lasten kanssa väsyneenä, ei välttämättä vain yksinkertaisesti jaksa tehdä sitä kaikkea mitä haluaisi. Kun taas hollywood tähdellä, jos on taustajoukot mukana tsemppaamassa laihduttamiseen, tekee terveelliset ruoat ja juoksuttaa. Lähtökohdat voivat olla hyvinkin erit eri ihmisillä.
Ihan yhtä lailla töissäkäyvä äiti voi olla väsynyt ja nukkua yöt huonosti. Tai opiskeleva äiti. Jopa se Hollywood-tähtönen.

Laihtuminen on kiinni ihmisestä itsestään. Taustajoukko ei voi kenenkään puolesta laihtua. Eikä elämä nyt vaan koskaan ole tasapuolista, aina joillain on helpompaa kuin toisilla, mutta se pitää vaan yrittää kestää.

Niin tai näin, jos tietty ihmistyyppi käyttäisi kuntoiluun puoletkin siitä ajasta ja energiasta, joka heillä menee "Tämän vuoksi en voi laihtua"- syiden selittämiseen ja keksimiseen, niin he olisivat hoikempia.
 
Pakko vielä jatkaa.

Totta, toiset lihoo herkemmin, MUTTA silti TODELLA MONI ottaa sen TEKOSYYKSI. "meillä on läskigeeni, niin lihon heti, enkä laihdu yhtään."

Edelleen vielä kerran kertaan: Olen itsekin läskisuvusta, hoin samaa litaniaa "lihon, kun näenkin pullaa enkä laihdu yhtään" olin ylipainoinen jo 5vuotiaana, 26vuotiaana käytin vaatteissa kokoa 48!!! Ja silti pystyin laihtumaan, alle vuodessa kaikki ylimääräinen pois. Enkä nyt VIELÄKÄÄN tarkoita sitä, jotta se olisi kaikille yhtä helppoa, vaan sitä, jotta liian moni vaan latelee tekosyitä tekosyiden perään eikä tee asialle yhtään mitään.
Siitä mä nyt koitan herätellä, jotta oikeasti pienilläkin muutoksilla saa paljon aikaan. Ensin vaikka karkkipäivä kerran viikkoon, jos muuten syö joka päivä.
Vähän, kun paino tippuukin, niin se kummasti motivoi tekemään enemmän, huomaamatta ja se siitä tekee helppoa, riemu uudesta vartalosta, "normaalin" kokoisista vaatteista, jaksamisesta.
 
Ihan yhtä lailla töissäkäyvä äiti voi olla väsynyt ja nukkua yöt huonosti. Tai opiskeleva äiti. Jopa se Hollywood-tähtönen.

Laihtuminen on kiinni ihmisestä itsestään. Taustajoukko ei voi kenenkään puolesta laihtua. Eikä elämä nyt vaan koskaan ole tasapuolista, aina joillain on helpompaa kuin toisilla, mutta se pitää vaan yrittää kestää.

Niin tai näin, jos tietty ihmistyyppi käyttäisi kuntoiluun puoletkin siitä ajasta ja energiasta, joka heillä menee "Tämän vuoksi en voi laihtua"- syiden selittämiseen ja keksimiseen, niin he olisivat hoikempia.

Nyt vertasin vain kotiäitiä ja elokuvatähteä. Itselläni paljon kotiäitivuosia taustalla, on ollut aikoja jolloin on jaksanut jumppailla ja touhuta, mutta valitettavan paljon myös niitä aikoja, jolloin on jaksanut vain suoriutua pakollisista tehtävistä jolloin ei ole aikaa itselleen. Elokuvatähdilläkin varmasti on kiireisiä aikoja, mutta jos haluttu työ vaatii laihdutuksen se varmasti motivoi enemmän, kuin kotiäitiä yhtään mikään.
 
säpäle harmaana
Totta, täysin totta. Tosin läskien on kivempi uskotella itselleen, etteivät laihdu millään, kuin myöntää, että heillä on surkea itsekuri.
No eihän millään voi laihtuakaan, jos on huono itsekuri. Kyllä minä sanoisin, että on mahdotonta laihtua, jos ei pysty tarpeeksi tarkkailemaan syömisiään. Miksei se ole ihan yhtä hyvä peruste laihtumisen esteenä, kuin mikä tahansa sairaus tms?
 
LäskiTeppo
Jokainen pystyy laihtumaan jos vain haluaa. Mila on asian ytimessä ja hienoa, että joku uskaltaa sanoa tämän ääneen. Mikäli ihmisellä on kilpirauhasen vajaatoiminta, saa siihen lääkäriltä lääkkeet (tyroksiinihormonia). Eli ihan turha sillä selitellä mitään. Lihavat ihmiset ovat pääasiassa lihavia, koska heillä ei ole tahdonvoimaa laihtua. Eli pulla, valkoinen leipä yms. muu epätreveellinen ruoka maistuu. En tuomitse heitä kuitenkaan. Tuomitsen vaan sellaiset ihmiset, jotka selittävät etteivät muka voi laihtua niin halutessaan.

Kannattaa katsoa kuvia keskitysleireiltä. Siellä ei ollut yhtään lihavaa ihmistä. Hei eivät olleet kuolleet ensimmäisenä vaan varmasti viimeisinä, ainakin jos nälkään kuolemasta puhutaan. He vaan kuluttivat vararavintonsa.
 

Yhteistyössä