"äiti88"
Hyvän tavan mukaisesti ruutua voi käyttää silloin, kun on pieni/pieniä lapsia mukana. Kun ruutu on leveämpi, saa lapset paremmin turvaistuimeen ja siitä pois, kun ei tarvi varoa naapurin autoa. Tämähän on siis myös ei-lapsellisten etu. Samaten on turvallisempaa, kun pienet lapset ei kävele pitkin parkkipaikkaa, vaan saadaan ne mahd. nopeasti ja turvallisesti autosta kauppaan ja pois. Pienet tappiaiset kun ei näy esim. peruuttaessa ja ne voi myös käyttäytyä ennalta-arvaamattomasti ja vikkelästi. Tämähän on myös ei-lapsellisten etu, ettei jonkun 2-vuotias sitten ole siellä takarenkaan alla murskaantuneena ja syytteet kuskilla niskassa.
Valitettavasti kaikki ei osaa ajatella yhtä pitkälle, ja kuvittelee olevansa syrjitty kun ei saa ajaa lapsiperhepaikalle. Onhan se vaikeaa käyttää niitä tavispaikkoja yksin liikenteessä ollessaan...
Valitettavasti kaikki ei osaa ajatella yhtä pitkälle, ja kuvittelee olevansa syrjitty kun ei saa ajaa lapsiperhepaikalle. Onhan se vaikeaa käyttää niitä tavispaikkoja yksin liikenteessä ollessaan...