Jos kutsuu vanhemmat joulun ajaksi (yöpyvät), tarvitseeko asiasta keskustella

  • Viestiketjun aloittaja "anni"
  • Ensimmäinen viesti
Miksi ei keskustelusi puolison kanssa etukäteen?

Varsinkin kun joulu on aikaa johon ihmisillä liittyy paljon suunnitelmia. Voi tulla ikäviä tilanteita eteen jos kummatkin puolisoista täyttä häkää suunnittelevat niitä joulujaan ja sopivat asioista muiden läheistensä kanssa ennen kuin varmistavat että suunnitelmat käy yksiin.

Vaikka tultaisiin kummankin suvun kanssa juttuun niin hankala tilanne jos vaimo mitään puhumatta kutsuu omat vanhempansa joulun viettoon noin yli yön ja samaan aikaan mies on sitten tästä tietämättä kutsunut oman sukunsa joulun pyhiksi eikä tila enää riitäkään kaikille. Tai mies on vastaavasti sopinut että menevät koko perhe viettämään joulua hänen vanhemmilleen. Ikävä perua sitten noita kutsuja/lupauksia myöhemmin.
 
ei tarvitse
Ei tartte keskustella, mutta ilmoittaa pitää ja mahdollisimman pian tapahtuneen jälkeen.

Toisen puolesta meillä ei luvata mitään "joo me tullaan/mennään/osallistutaan" eli toista ei sitten voi pakottaa olemaa kotona, jos vieraat ei miellytäkään.

Eli käytännössä meillä kyllä keskustellaan, ihan siksi, että se on helpompaa ja mukavampaa ja kunnioittavaa toista kohtaan, jonka koti, elämä ja suunnitelmat siinä samalla on kyseessä. Lupia ei kysellä, eikä toinen voi toisen suunnitelmia kieltää, mutta pitää olla vapaa tekemään omat ratkaisunsa sitten.
 
"vieras"
Kyllä meillä on ollut tapana ja pidän kohteliaana keskustella yövieraista etukäteen. Ehkä jos kyseessä olisi kymmenen vuotta käytössä ollut traditio, niin ei välttämättä tulisi varmistettua sen voimassaoloa erikseen (vaikka ei se virhe olisi), mutta muuten juu.

Juu olisin kyllä vähän halolla päähän lyöty jos mies ilmoittaisi kutsuneensa anopin meille jouluksi :D
 
"vieras"
Mun puolesta voi pyytää esim. kavereita yhdeksi tai kahdeksi yöksi kysymättä multa etukäteen, kunhan nyt mainitsee asiasta edes päivää ennen. Mutta joulu ja appivanhemmat tai omat vanhemmat on jotenkin "latautuneempi" asia, siitä toivoisin, että mies kysyisi sopiiko minulle (tietysti sopisi). Vaikea kyllä kuvitella, kun ollaan aina asuttu lähekkäin niin tilannetta ei varmaan tule eteen ehkäpä koskaan.
 
"vieras"
Kyllä me aina etukäteen keskustellaan jos kutsutaan ihmisiä kylään varsinkin juhlapyhinä, koska sillon on yleensä tapana tehdä jotain eikä oo kiva jos tulee tuplabuukkaus. Kummankaan vanhemmat ei meillä yökyläile, eivät itse halua ja ihan hyvä niin.. :) Jostain kaveripariskunnan vierailusta saatamme sopia ilman että siitä etukäteen keskustellaan, toinen sitten varmistaa toiselta että käy. Meillä on yhteinen kalenteri johon merkataan kaikki spessumenot, muuten on niin säännölliset aikataulut että on helppo sopia. Vaikka tiedänkin että miehellä ei oo mitään sitä vastaan jos kutsun mun kavereita meille tai toisinpäin, on niistä mun mielestä kuitenkin kohteliasta kysyä/informoida etukäteen.
 
"Vieras"
Mikäs siinä olisi niin kauheaa? Taidat olla aika ahdasmielinen tapaus..

Mä en suuttuis mutta haluaisin että mies keskustelisi siitä ensin mun kanssa. Sama kuin jos kutsuisin omat vanhempani meille niin tietty juttelen eka miehen kans asiasta.
Voivoi kuule sä et tunne mun appiukkoa. Ei käydä suihkussa, ei pestä käsiä, kuseskellaan pihalle sinnetänne, puhutaan rivoja ym.
 

Yhteistyössä