kivutonta oli
Minun ensimmäinen lapseni syntyi suunnitellulla sektiolla. Olo oli leikkauksen jälkeen sellainen, kuin nyt yleensäkin leikkauksen jälkeen: lääketokkurainen. Kohtu supistui hienosti, kun heräämössä hoitaja kävi vähän väliä painelemassa. Suoneen meni koko ajan kipulääkitys, jota sai itse säädellä nappia painamalla, yliannostusvaaraa ei ollut. En siis ollut yhtään kipeä.
Muutaman tunnin kuluttua leikkauksesta kävelin omin jaloin suihkuun - huterasti kävelin, mutta kävelin kumminkin. Siihen loppui höntti olo. Myös kiputippa oli mennyt tietämättäni tukkoon eikä lääkettäkään enää tullut. Hoitsu huomasi tämän, otettiin tippa pois, ja hän antoi jonkun ahteriin työnnettävän kipulääkkeen. Seuraavanakin päivänä sellaisen toivat, otin varalta, vaikka en olis oikein edes tarvinnu. Illalla kieltäydyin jo lääkityksestä.
Ainoa paikka, missä tunsin kipua leikkauksen jälkeen koko aikana, oli leikkaushaavan oikea reuna, jossa kaksi tikkiä oli laitettu liian kireälle, ja ne kinnasivat ikävästi.
Mitään jälkiseuraamuksia ei ollut, maito nousi 2 vrk:n päästä lapsen syntymästä, lapsi oli täysin terve ja koko perhe onnesta sekaisin. Hoidin ja imetin lasta alusta saakka koko ajan itse. Ekaksi yöksi hoitajat veivät väkisellä lapsen omiin tiloihinsa, kun kuulemma tarvitsin lepoa. Itse olisin tyytyväisenä hoidellut lasta senkin ajan - en nimittäin osannut nukkua, vaan heräsin joka risahdukseen, ja mietin mitä vauvalle kuuluu.
Meillä suunniteltu sektio meni siis äärimmäisen hyvin, minulla ei ole mitään valittamista, päinvastoin, tuo päivä on tähänastisen elämäni onnellisin päivä.
Kun puhutaan etukäteen suunnitelluista sektioista, niin pitää muistaa, että ne ovat ihan eri asia kuin hätä- tai kiireelliset sektiot. Riskit, kivut ja toipuminen ovat täysin eri planeetalta.
Kyllä sunnitellussa sektiossakin voi mennä joku asia pieleen, ja on varmasti joskus jollakin mennytkin: joku meistä on herkkä saamaan veritulppia, joku taas ei ymmärrä, että toipuminen alkaa HETI, kun nousee vain kaiken ratkeamisen tms. pelon tuntemisesta huolimatta ylös, ja kävelee vaikka miehen tai hoitajan tukemana sinne vessaan ja takaisin, vaan jää sänkyyn makaamaan ja voivottelemaan huonoa oloa. Tai mitä tahansa voi sattua mitä leikkauksissa yleensäkin. Leikkaus on kuitenkin hallittu tilanne, jossa on niin kovan luokan asiantuntijat paikalla ainakin tässä maassa, että minulla ei ole syytä olla luottamatta heidän asiantuntemukseensa.
Minusta sillä ei ole yhtään mitään merkitystä mitä mieltä joku on sektiosta tai perinteisestä tyylistä. On aivan yksi lysti miten se lapsi syntyy, kunhan syntyy eikä vammaudu syntymässä. Myös adoptiolapsi on ihan oma lapsi, ja adfoptiolapsen tulo perheeseen se vasta kivutonta onkin, liian helpolla pääsevät....
Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat....
Muutaman tunnin kuluttua leikkauksesta kävelin omin jaloin suihkuun - huterasti kävelin, mutta kävelin kumminkin. Siihen loppui höntti olo. Myös kiputippa oli mennyt tietämättäni tukkoon eikä lääkettäkään enää tullut. Hoitsu huomasi tämän, otettiin tippa pois, ja hän antoi jonkun ahteriin työnnettävän kipulääkkeen. Seuraavanakin päivänä sellaisen toivat, otin varalta, vaikka en olis oikein edes tarvinnu. Illalla kieltäydyin jo lääkityksestä.
Ainoa paikka, missä tunsin kipua leikkauksen jälkeen koko aikana, oli leikkaushaavan oikea reuna, jossa kaksi tikkiä oli laitettu liian kireälle, ja ne kinnasivat ikävästi.
Mitään jälkiseuraamuksia ei ollut, maito nousi 2 vrk:n päästä lapsen syntymästä, lapsi oli täysin terve ja koko perhe onnesta sekaisin. Hoidin ja imetin lasta alusta saakka koko ajan itse. Ekaksi yöksi hoitajat veivät väkisellä lapsen omiin tiloihinsa, kun kuulemma tarvitsin lepoa. Itse olisin tyytyväisenä hoidellut lasta senkin ajan - en nimittäin osannut nukkua, vaan heräsin joka risahdukseen, ja mietin mitä vauvalle kuuluu.
Meillä suunniteltu sektio meni siis äärimmäisen hyvin, minulla ei ole mitään valittamista, päinvastoin, tuo päivä on tähänastisen elämäni onnellisin päivä.
Kun puhutaan etukäteen suunnitelluista sektioista, niin pitää muistaa, että ne ovat ihan eri asia kuin hätä- tai kiireelliset sektiot. Riskit, kivut ja toipuminen ovat täysin eri planeetalta.
Kyllä sunnitellussa sektiossakin voi mennä joku asia pieleen, ja on varmasti joskus jollakin mennytkin: joku meistä on herkkä saamaan veritulppia, joku taas ei ymmärrä, että toipuminen alkaa HETI, kun nousee vain kaiken ratkeamisen tms. pelon tuntemisesta huolimatta ylös, ja kävelee vaikka miehen tai hoitajan tukemana sinne vessaan ja takaisin, vaan jää sänkyyn makaamaan ja voivottelemaan huonoa oloa. Tai mitä tahansa voi sattua mitä leikkauksissa yleensäkin. Leikkaus on kuitenkin hallittu tilanne, jossa on niin kovan luokan asiantuntijat paikalla ainakin tässä maassa, että minulla ei ole syytä olla luottamatta heidän asiantuntemukseensa.
Minusta sillä ei ole yhtään mitään merkitystä mitä mieltä joku on sektiosta tai perinteisestä tyylistä. On aivan yksi lysti miten se lapsi syntyy, kunhan syntyy eikä vammaudu syntymässä. Myös adoptiolapsi on ihan oma lapsi, ja adfoptiolapsen tulo perheeseen se vasta kivutonta onkin, liian helpolla pääsevät....
Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat....