Temperamentilla tarkoitetaan ihmiselle tyypillistä yksilöllistä reagoimis- tai käyttäytymistyyliä, joka erottaa hänet muista. Se perustuu yksilön biologiseen ja geneettiseen rakenteeseen. Jokaisella ihmisellä temperamentti on yksilöllinen ja synnynnäinen.[1]
Temperamentti on persoonallisuuden biologinen perusta. Vasta kasvatus ja ympäristö muokkaavat synnynnäisestä temperamentista persoonallisuuden. Synnynnäinen temperamentti näkyy aina ihmisen tavoissa, mutta kasvun ja kehityksen kautta hänestä voi tulla esiin aivan uusia piirteitä ja hän oppii hallitsemaan temperamenttiaan.
Temperamentin tutkimus on nykyisin hyvin laajaa, mutta silti tutkijat ovat yhä erimielisiä siitä, miten temperamentti kuuluisi määritellä ja mitata.
Tunnetuin temperamenttityypittely pohjautuu Alexander Thomasin ja Stella Chess 195060-luvuilla suorittamiin tutkimuksiin, joiden perusteella he jakoivat temperamenttityypit jaetaan kolmeen luokkaan: helppoihin, haastaviin ja hitaasti lämpeneviin. Lisäksi luokittelun ulkopuolelle jäi määrittelemättömiä tapauksia. [2]
Määrittelyssä Thomas ja Chess korostavat temperamentissa käyttäytymisen tyyliin liittyviä piirteitä, kuten aktiivisuutta, sopeutumista ja joustavuutta. Mikään niistä ei ole toistaan parempi tai huonompi ja siksi niiden tiedostaminen voi auttaa aikuista ymmärtämään ja kunnioittamaan kunkin lapsen yksilöllisiä tarpeita. [2]
Jopa 60 prosenttia joistain temperamenttipiirteistä on voitu osoittaa periytyviksi.[3] Persoonallisuus on hyvin pitkälle geneettinen ominaisuus, joka kehittyy periytymisen osoittamaan suuntaan, jos ympäristö (esim. kotiyhteisö) ei estä tai haittaa kehitystä. Periytyminen voi olla peräisin kaukaisestakin sukupolvesta, ja saman perheen lapset voivat olla täysin erilaisiakin persoonallisuudeltaan (huomautus V. Routamaa).
-Ne tempperamentti erot eivät häviä mihinkään vaikka ihminen kasvaa.
Temperamentti on pysyvä
Temperamentti on pysyvä taipumus, jota ei voi muuttaa. Omaa käyttäytymistään, eli sitä miten ilmaisee temperamenttiaan ulos päin, ihminen voi kuitenkin muokata. Esimerkiksi helposti äyrtyvä ihminen ei tule koskaan vähemmän ärtyväksi, mutta hän voi valita muihin kohdistuvan huudon ja raivon sijaan ärtymyksen purkamiskeinoksi vaikkapa siivoamisen.
http://www.suhdesoppa.fi/itsetuntemus/millainen-on-temperamenttisi/
Voi valittaa isännöitsijälle jos äänekkäästä riitelystä on haittaa tai tiputtaa postiluukusta lapun tms. Mutta poliisille on turha soittaa siitä jos joku huutaa ja/tai itkee. Jessus.