Joulukuun nyytit 2014 ~ kesäkuussa

Niisku-Rouvalle onnittelut kivoista ultrakuulumisista!

Äitiyspakkauksesta
Mainaan ottaa, koska rahallisesti se ei koskaan sitä vaatemäärää korvaa kuitenkaan ja muutenkin, on niitä kiva hypistellä. Hieman vaan poikavoittoista sävytystä, mutta kuitenkin. Makuupussi oli todella kiva ja haalari kivaa kangasta...

Liikkeitä
Tuntuu kyllä enemmän ja enemmän. Olen aiemmistakin muksuista aika varhaisessa vaiheessa tuntenut liikkeet.

Turvotusta
on ja vaatteet ei mahdu päälle enää. Olen käynyt ostamassa mammakuteita ja löysiä ohkosia paitoja niin ei ole näin lämpimillä keleilä tukalaa. Tarvii vain syksymmälle katsella vähän paksumpaa vaatetusta sitten...

Pahoinvointi
Lähes poissa! Uskallankohan ääneen edes mainita, ettei palaa rytinällä takaisin. 4 päivää nyt mennyt täysin ilman primperania ja oksentamatta.

Vaunut yms härpäkkeet
Onneksi on jotain säästössä vanhemmilta muksuilta, mutta huomaan katselevani netistä jatkuvasti vaunuja ja törmäsin aivan ihanaan pinnasänkyyn... :p Eli ostoslistalla tulee olemaan sitteri, pinnasänky, vaunut ja turvakaukalo + tuttihärpäkkeet yms oheistavarat. Syöttötuoli ja matkasänky on jo ja kasa vaatteita myös jemmassa...

Sukupuolioloista

Poikaa toivon, toivoo muukin suku... En osaa sanoa mitkä on tuntemukset, mutta odotukset kallistuu poikaan...

Semmosta...
 
Moikkis!

Tässä uusi ryhmäläinen ilmottautuu mukaan.
Laskettu aika toiselle lapsellemme on 12.12.2014 eli 13+6 ois tänään.
Synnyttämään joudun tod.näk. kättärille.
Näytti listassa olevan useampi LA 12.12. =)

MizzyMazzu ja vauva (ei olla keksitty vielä parempaa työnimee.. :confused: )
 
Terveisiä nt-ultrasta, siellä oli kaikki oikein hyvin! Pikkuinen nukkui, mutta suostui liikkumaan ja kääntämään kylkeä kun häntä heiluteltiin mahan päältä. Niin kätilö sai paremmat mittaustulokset tehtyä. Niskaturvotus oli 1,3 mm eli normaali onneksi! Sydämen syke oli 150...Mulla tuli ultrakuvasta ihan tyttöolo, mutta toisaalta voi olla kun toivon tyttöä niin paljon, niin katselen ultrakuviakin vaaleanpunaisten prinsessalasien läpi:LOL:

Todennäköisin laskettu aika on kuulemma 24.12, mutta ei tarvi muuttaa kun on vain päivän heitto. Nyt odotan seuraavaksi seulontakokeiden tuloksia, toivottavasti nekään eivät hälytä mitenkään.

Tervetuloa uusille:flower:

Almandiini ja Tsuh 12+0
 
Onnittelut Niisku-rouvalle täältäkin :)

Täällä kanssa odottelen, että pääsen shoppailemaan vauvakamoja! :) Oon huuto.netistä löytäny jo mieleisen hoitopöydän ja ainakin pinnasänky, sekä autoon turvaistuin saadaan miehen siskolta. Hän on säästänyt meille jotain muutakin vauvatavaroita, en tiiä tarkalleen mitä kaikkee siellä on.. Oon aatellu et käyn ne eka läpi ja alan sitten vasta ostella puuttuvia juttuja. Lisäksi otan äitiyspakkauksen, joka sekin sisältää kaikenlaista tarpeellista. Katoin tänään kelan sivuilta äitiyspakkauksen sisältöä ja rupesin hieman kyynelehtimään, sen verran söpöjä vaatteita siellä oli<3 Tuon hoitopöydän lisäksi ostoslistalla ovat ainakin vaunut, sitteri ja syöttötuoli, sekä tietty tutteja, vaatteita yms. pienempää. Syyhyttäisi todellakin alkaa shoppailla jo kaikkea ihanaa pientä söpöä, mutta täytyy odottaa, että päästään muuttamaan uuteen kämppään, jonne sitten voi alkaa tehdä hankintoja.

Tänään perehdyin hieman kestovaippoihin, mutta en ole vielä muodostanut mielipidettäni niistä. Mussa asuu pieni ekoilija, joka liputtaa kestovaippojen puolesta, mutta toisaalta kertakäyttövaipat on ehkä helpompia, mutta ei suinkaan halvempia.. Oiski hauska kuulla teidän mielipiteitä ja kokemuksia tästä aiheesta.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Silje86+piltti 13+4
 
Niiskurouva ja Almandiini, ihana kuulla hyviä uutisia :)

Äippä-pakkausta en alkuun aatellu hankkia, mutta nyt oon kuullu vain pelkkiä kannustuksia puolesta, niin kyllä se saa tulla. Onha ne ny söpöjä vaatteita ja tarvikkeita<3

Muita hankintoja katellu huutonetistä. Jotain saan ostettua lähipiiristä, ainakin pinnasängyn, ehkä vaunut..
Vaunut ja turvakaukalo tuottaakin eniten päänvaivaa.

Kestovaipat kiinnostais myös itseeni. Katselin jo kaavoja ja kankaita netistä. Jotenkin houkuttais säästösyistä ja sit ekologisuuden kannalta. Mutta pakko myöntää, että kun pari kolme päivää etsin tietoa kestovaipoista, hinnoista, niiden ompelusta: se tietovyöry oli niin valtava. Mietin myös työmäärää, kankaiden hintoja, pyykinpesua, että siitä ajatuksesta uupuneena voi kertikset houkutella :D No, täytyy koittaa löytää se inspiraatio viel kestoiluun ja edes kokeilla :)
 
Mie tulin eilen ihan tohkeissaan poksumaan, mutta unehtu viikot laittaa, hyvä mie!! :) Eli tänään siis 15+1!

:heart: Onnea hienoista ultrakuulumisista!! :heart:

Äitiyspakkauksesta... Mie olen vähän kahden vaiheilla. Tiedän, etten tule niitä peruspotkareita yms. vauvalla käyttämään, joten ne menee ihan hukkaan. Toisaalta tahtoisin muutaman muun tuottaan sieltä. Mutta että kannattaako makuupussin, myssyjen, tumppujen yms. takia pakkausta ottaa, kun vaatteet jää käyttämättä.

Vauvantavaroista... Meillä jotain tietenkin on jo, kun noita tenavia on jo kaksi. Mutta jotain pitää hommata. Vaunut olen ostanut jo, huusin huutiksesta sellaiset mitä olen himoinnut koko raskauden (ja ennen sitäkin). Ehdottomia edellytyksiä oli kova kantokoppa ja kunnon alakori! Lisäksi pitää ostaa uusi turvakaukalo, hoitopöytä, itkuhälytin, kantoliina ja ehkä sitteri yms. Pinnasänkyjä on kaksi, mutta alkuun vauva saa nukkua miehen esikoiselle tekemässä kehdossa.

Kestovaipoista... Mie käytin kuopuksella kestoja noin 4 kuukauden iästä lähtien. Ihan pienelle vauvalle en löytänyt sopivaa systeemiä, joten kertiksillä mentiin. Tykkäsin kyllä, mutta olihan se aika suivaannuttavaa välillä pestä niitä vaippoja. Ja kieltämättä välillä vähän haisivatkin. Mutta tykkäsin kyllä toisaalta. Hankalaa oli löytää sopivat vaipat, kaikki kun ei tosiaan käy, joten vaippoja tuli ostettua aika lailla. Muutaman vaipan ompelin itse ja parit villapöksyt kudoin, käytin aika paljon sisävaippa + villahousu-yhdistelmää.

Vielä ei ainakaan ole mitään viestiä face-ryhmää koskien tullut. Onko teille muille? Voisiko joku jo ryhmäläinen huhuilla sielläkin, että täällä olisi innokkaita mukaan liittyjiä? :)
 
Täälläkin odotellaan ryhmään pääsyä innolla :) Mulle ei ainakaan oo vielä viestiä tms tullut.

Pakkauksesta: me ei oteta pakkausta. Ainoastaan ensimmäiselle aikanaan otin ja käyttöön jäi peitto, kynsisakset ja jotain muuta pientä, mut oon niin ronkula että mielummin otan rahana ja ostan rahoilla sit jotain tarpeellista tai muuten vaan mieleistä :)

Pakollista ostettavaakaan ei suuremmin ole jos neljäskin olis tyttö, tuo nuorin kun on nyt vajaa kaks vuotta niin hänelle ostettiin sillon vaunut ja muut tarvittavat uudestaan kun aiemmat kerkesin hävittää.
Mutta jos maailman kirjat olis sekasin ja meille tulis poika (mitä en usko) niin meillähän ei ole mitään pojalle sopivaa vaatetta :)
Ja siis ei oikeastaan toivota kumpaakaan, kumpi vaan, tyttö tai poika on toivottu, mutta aina oon jotenkin vaan ajatellut että me "tehdään" vaan yhtä laatua :)
Saas nähdä kumpi siellä lopulta asustaa.

Liikkeistä: on ihan sellanen aavistus että tuntisin liikkeet, varsinkin kun käy kyljelleen niin alkaa jotain värinää masussa :) eikai se suolikaan aina siellä kupluttele ;)

Levollisia unia

Höpsyli &vielä nimetön
 
Äitiyspakkauksesta Me ei oteta sitä tällä kertaa. Esikoisesta se jotenkin kuului asiaan mutta suurinosa tavaroista jäi silloinkin käyttämättä kun olivat valtavia/huonon mallisia/rumia/muuten vaan huonoja. Peitto ja sakset jäivät meilläkin käyttöön.

Kestovapat Musta ei siihen touhuun olisi. Tavallisissakin vaipoissa oli ihan tarpeeksi vaihtamista mulle. Esikko oli "sisäsiisti" vähän reilu 1,5v ja toivon että vaippoja ei tulokkaan kanssakaan tarvitse sen kauempaa katsoa.

liikkeet Mullakin tuntunut sellaisia jänniä tuntemuksia alavatsalla iltaisin. En ole sillä alueella suolentoimitaa aikaisemmin havainnut. Eikä suolen pulputukset kyllä siltä edes tunnu.

vauvakamat Meillä on kaikki vielä tallella. Tuttipullot ja sellaiset pitää uusia kun ne heitin pois. Muuten taitaa kaikki löytyä.
 
Viimeksi muokattu:
Mä olinkin just tulossa kyselemään onko kukaan saanu mitään viestiä koskien fb-ryhmää.. Eli minäkään en ole saanut mitään..

Äitiyspakkauksesta: ajattelin ottaa, kun edellisestä ei ole mitään jäljellä.. Eikä kyllä muutenkaan.. Vaatekaupoissa oon käyny vähän katselemassa ja tullut siihen tulokseen, että on ehkä pakko sittenkin koittaa kysellä sukupuolta sitten seuraavassa ultrassa, kun vaatteet on niin selkeästi tyttö tai poika värisiä, enkä tykkää ollenkaan niiistä "neutraaleista".. Tyttöolo on kyllä ollut alusta alkaen ja kaikki oireetkin ollut ihan erilaisia kuin edellisellä kerralla, mutta saa nähdä..

Aamulla tuli käytyä sokerirasituksessa ja oli positiivinen yllätys, että litku oli vaihtunut uuteen ja oli jopa ihan siedettävää.. :) Tiistaina oiskin sitten neuvola jolloin saa kuullä tulokset.
 
Mulla oli tiistaina np- ultra ja yleensä siellä suoraan varattu aika uusinta ultraan rv16 jolloin viimestään näkyy meillä periytyvä sairaus nyt ne sano polilla että pitää pyytää neuvolasta eka lähete. No neuvolan soitto aika 12-13 joten en enää tiistaina voinu soittaa. Keskiviikkona soitin heti 12 aikaa ja neukkutätikin naureskeli polin nykyiselle toiminnalle mutta sana että laittaa heti lähetteen kiireellisenä mutta epäili ettei tän viikon aikana oteta yhteyttä. Eilen hain sitten postia ja siellä oli jo aika eli 10.7 pääsen kurkkaa taas vauvelia ja toivon todella että hän on terve.

Tyttöä kovasti toivoisin niin ois sitten tasa pari meillä ja hyvällä tuurilla näkyy jo tuolloin 10.7 niin kuin yleensäkkin olen saanut näistä kolmesta sulupuolet selville rv16.

Onneks aika menee nopeesti kun lähdetään ens viikon tiistaina mökille Ähtäriin ja ollaan juhannus sielä. Sitten juhannuksen jälkeisenä keskiviikkona on neuvola ja seuraava viikolla torstaina ultra.

Pahoinvointi on jäänyt taakse kokonaan mutta kauhee päänsärky ja väsymys tullut tilalle ja ikävät liitoskivut jo tässä vaiheessa eli pitää lainailla kunnon tukivyötä apuvälinevarastolta jossain vaiheessa.

Liikkeet tuntuu aina silloin tällöin kun on makuulla ja nekin tuntuu enempi kyljen puolella kun istukkakin edessä.

Äitiyspakkausta ei oteta kun esikoisen aikainen vielä tallessa.

Tiukuliina ja hippu rv13+1
 
Meillä piti olla ultran olla vasta ensi tiistaina, mutta sain aikaistettua aikaa, sillä juuri tiistaille osui työhön liittyvä koulutuspäivä. Eli käväisimme tänään ultrassa ja sikiö vastasi nyt viikkoja 12+1. Laskettu aika muuttui hieman, eli uusi LA onkin nyt sitten 25.12. Kaikki oli hyvin, sikiö kehittynyt normaalisti ja oikein eloisa kaveri sieltä mahasta löytyi. Kyllä siinä muutama kyynel vierähti poskea pitkin. :heart:
 
Voi Miltsu76 *halaus*. Oma läheinen kävi vasta läpi tuon lapsivesipunktiohässäkän, todella toivotan voimaa päätät mitä tahansa <3

Mä jo kuvittelin että mun lähettämä viesti koskien facea on kadonnut bittiavaruuteen, mutta ilmeisesti kaikilla muillakin on sama juttu :)

Mä otan pakkauksen, se on mulle kuin ensilähetys vauvasta. Ensin paketti, sitten vauva :D HIrveästi en ole siitä vaatettakaan koskaan käyttänyt, sen henkinen arvo vain on niin suuri etten voi kuvitellakaan jättäväni pois.
Mun pienin on nyt 2v 3kk ja olen myynyt ihan kaiken :D Aloitan siis alusta, taas, kuten viimeksikin. Vaunuja himoitsen jo nyt ja kaukaloa. Joku uusi ihana sitteri/kehto hässäkkä on tullut kauppoihin ja sellainen on ihan pakko saada :)

Mullahan on kaikki poikia ja nyt haaveilen suuresti tytöstä. OIkeasti sukupuolella ei ole väliä.. esikoisen mielestä perhe menisi (tämä hieno "veljessarja") tytöstä ihan pilalle, heh. Saan haaveilla vielä sinne elokuun alkuun, sitten mun eteen varmaan räväytettään jotkut jättiballsit (taas) :D

Kestovaippoja en ole koskaan käyttänyt enkä käytä jatkossakaan. Syy on selkeä.. täällä missä asun vaippoja ei viedä kaatopaikalle vaan ne poltetaan jätteidenkäsittelylaitoksessa ja niistä tehdään uusiutuvaa energiaa. Siis oikeasti se pyykkimäärä, veden käyttö ja pyykinpesuaineet kuluttavat luontoa miltei enemmän, puhumattakaan omasta jaksamisesta :)

Vauvan möyrintä tuntuu jo tosi selkeästi :) Ihan hassua. Tänään oli kova kynnys kertoa omalle isälle ja miehen lähisuvulle.. muutama hyvä ystävä on vielä vuorossa tässä illalla ja tod näköisesti korkeaa kiljuntaa :D
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76
Moikka, ilmoittauduin mukaanne.

Alusta asti olen juttuja seuraillut, mutta varovaisena itse yhden kkm viime syksynä kokeneena. Nyt kuitenkin np-ultra takana ja kaikki näyttäisi olevan hyvin.

Taikatuike/37v/3.lapsi/la 23.12/K-HKS

Ilmoittaudun samalla fb-ryhmään.

T. Taikatuike :)
 
SIIS VIHDOIN, VIHDOIN muistin mun salasanan ja pääsen tietokoneella tänne! Kännykän pienellä näytöllä vaan joutunu suhaileen ja PIKKASEN hermo kireellä tihrustaa =)


Voi miltsu76... kun mä kieltäydyin verikokeista ja sitten mietiskelin ääneen ultrassa, että en halua itselleni sitä hermopainetta, niin mun mielestä se kätilö/ultraaja sanoi jotenkin niin lohduttavasti: suurin osa niistä "kiinni jääneistä" on vääriä hälyjä.... ei paljon auta, mutta tuhottamasti voimia sulle :flower:

MizzyMazzu ja Taikatuike; tervetuloa! Laitoitko TaikaTuike EliElille yksityisviestin, niin hän "päästää" sut sinne Face ryhmään. :) Siellä nähdään!

KESTOVAIPOISTA: Meillä varmastikin osakestoillaan. Kun esikon kanssa löysin kestot hänen ollessa n.4kk, niin ihastuin erityisesti FuzziBunzeihin.. niitä ostelin ja myin sitten, kun ei tilat oikein antaneet myötä säilyttää. Muutamat villaimut neuloin itsekkin- missähän ne lie : / Nyt on iso kassi ystävältä ostettuja ihan pikkuiselle sopivia ImseVimsejä odottamassa vain vauvaa sisälleen :LOL: ja vielä vähän aikaa saavatkin odottaa... ei tarvinnut kakkiakaan esikon kanssa niistä pestä, kun käytti riisipaperia. Olen ihan vauvapäissäni jo....

ÄITIYSPAKKAUS; Siinäpä pala pähkinää... toisaalta se raha on niin pieni, mutta mulla suurinosa vaatteista, kynsisakset, talvipuku, pahvilaatikko jne tallella vielä(mä tykkäsin 07-08 paketista tosi paljon) Ainoa mikä uupuu on makuupussi, mutta sekään nyt ei ole välttämätön tai saa ostettua jostain. hmmm... että ehkä en sitten sitä ota, vaikka se on NIIN ihana... Joku kirjoitti, että se on ihan kuin osa vauvaa tulisi jo, ensin paketti ja sitten vauva.. Mulla vähän sama fiilis- mutta kaikkea on jo yllinkyllin, niin ehkä ajattelen ekologisesti ja otan rahan.

Onpas kiva kirjoittaa LÄPPÄRILLÄ =)

Terveiset kaikille toivoo: Maryah ja Pötiäinen 13+4
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76
Taustalla olen lukenut juttuja, mutta mulla on jotenkin niin jäätävä pelko siitä, että joku menee pieleen etten ole uskaltanut mitään kirjoittaa.

Varhaisultrassa kävin viikolla 7 ja siellä sydän sykki ihan oikeassa paikassa, vastasi viikkoja ja kaikki oli hyvin. Mä en vaan jotenkin pääse eroon ajatuksesta, että jotain on vialla. Mulla on np-ultra ensi torstaina ja näen joka yö painajaisia. Ja joudun menemään yksin kun ei saada näin juhannuksen kynnyksellä lapsenvahtia esikoiselle.

Oireita oli ja paljon, oksentelin viime viikkoon asti, hemoglobiini tippu lähes 50 pykälää, joten olo ollut todella kehno. Mutta sekään ei jotenkin auta mua rauhoittumaan.

Meillä oli isot juhlat viime viikolla ja äkkiähän mun alkottomuudelle sekä löysälle mekolle löydettiin oikea syy ja nyt sekin ahdistaa, että kaikki tietää.

Sori, että tää on näin omaa napaa, mutta tuntuu ettei kukaan kuuntele mua ja mun ahdistusta. Kun kaikki on kuitenkin kaikkien mielestä hyvin. Huoh.

LaaMaa ja Papu 11+6
 
Viimeksi muokattu:
Voi sentään LaaMaa :hug: Mulla ei itselläni ole kokemusta, mutta jos osaa kertoa tarkemmin pelkopolista, eikö siitä voisi olla apua. Viikon 12 ultran jälkeen varmaan voisit ottaa yhteyttä/saisit pyydettäessä lähetteen lähimpään pelkopoliin? :heart:
 
Heips!

Taas kännyllä kirjottelen joten voi olla kirjvirheitä...

Pahoinvointia on välillä ei enää joka aamuista/päivästä.

Voi miten mä luulin että voisin olla rauhallisin mielin ultran jälkeen mutta ei ni ei. Unohdin kysellä teiltä että supisteliko teillä jollain kohtu ultrauksen aikana... mulla oli tasasia supistuksia joita itse en tunne mutta näkyivät ultralla kun kohtu meni oudon muotoiseksi.

Ja toinen asia joka huolettaa on keltarusehtava limainen vuoto aamulla tuli punertavaa mutta niin vähän että mahtaako tää ruskea nyt olla vaan sitä vanhaa. Mulla on kauhea flunssa ja yskiny koko yön joten voisko olla vaan pieni suoni mikä katkennu tästä hytkymisestä :/

Hankinnoista... ei olla mitään ostettu eikä varmaan vielä aiota ennen kuin on yli puolenvälin. Talous alkaa kiristymään kun nuorimmaiset täyttää 3 ni poistuu kotihoidontuki ja kuntalisä ja käyn iltaisin vaan töissä vaikka ei yhtään kiinnosta!

Ketä muuta jurppii säästölinjaukset ja vähäiset neuvolakäynnit? Mua ottaa niin päähän että olen neuvolassa käynyt 19.5 ja seuraava neuvola on 7.7. Mä en edes tiedä koska mä menen sinne sokerirasitukseen. Rv 10-12 olis ollu eka mut kieltäytysin koska ei enää pakollinen mulle ja jäi vähän epäselväks et koska mä nyt sit menen. Ärsyttää kun joka viikko saa soittaa neuvolaan ja kysyä mitä helvettiä mä teen missäkin vaiheessa. Kun ei se vaan mene niin että kun odottaa viidettä et kaikki vaan menee muistista en mä ole tässä kunnassa odottanu kertaakaan yhtä vauvaa ja kaksosista kaikki meni ihan eri tavalla ja oli tyksissä se seuranta tiheempi kun kunnassa.

Sit rakenne uä mä en edes tiedä tekeekö sen kunta vai tyksäpoli... np ultra tätönen vaan totes et varaat sitten rv 20 rakenneultran. Eikö sekään enää kuulu neuvolan hoidettavaks.


Anteeks valitus mut mä olen ihan pihalla. Ennen kaikki ajat vaan tuli ja sinne mentiin ja asia oli siinä nyt ei kukaan kerro mitä tapahtuu ja kuka soittaa ja varaa ja mistä. Niin mä en edes tiedä onko meidän kunnassa ultraa koska viimeksi odotin kaksosia ja ehtisin käymään varhaisultrassa ennen ekaa neuvolaa ja sillon sanottiin heti että tyks hoitaa ultraukset.
 
Ei tullut nyt vähään aikaan kirjotettua...

Mutta tänään oli nt-ultra ja siellähän se pieni hyöri menemään ihan mahottomasti! :heart: Vastasi viikkoja 12+4 eli päivän isompi muttei laskettua aikaa tietenkään muutettu eli 26.12. pysyi... :) Pituutta kaverilla oli 6,3cm ja syke 160. Niskaturvotus 1,0mm ja riskiluku pieni 1:25 000. Istukka oli takaseinässä. Nyt voin huokaista, oon niin onnellinen! :heart:

Liikkeitäkin tunsin ekan kerran perjantaina vk:lla 12+0! :heart: Taitaa siis oikeesti olla liikkuvainen kaveri, kun näin aikaisin tuntuu... :LOL: Nyt niitä on tutunut päivittäin ja ultratessakin... Kätilöllä oli hankaluuksia saada mittoja, kun niin kovasti siellä jumppasi! ;) Rakenneuä ajan minä sain heti ja se on 14.8. Ihan hyvä, että sain vähän toivoa, kun lähdetään lomalle Turkkiin 17.8. Halusin ennen matkaa käydä, että näkee onko kaikki kunnossa...

Juliet83 + Nuppu 12+3
 
Täällä tänään perus terkkarineuvola. Olipas kiva ensimmäistä kertaa kuulla sydänäänet (aiemminhan olen vain nähnyt ne, kun ultratessa ei ole koskaan kuulunut mitään). Kaikki muutkin arvot olivat kunnossa.

Voin siis onnellisena jatkaa "oireetonta aikaani" nautiskellen pienistä potkuista

MrsRock 15+4
 
Karmea ahdistus iski, kun ei tiedä kumpi tulee ;)
Kohta alkaisi alet ja saisi ens kesän vaatteita ostettua, mutta eihän niitä saa puolivuosikkaalle kuin joko/tai. Täytyy varttua 15.7 ultraa. Miten tämä aina menee näin vaiheessa 1. pysys sisällä 2. kumpi tulee? 3. tulis jo...
Liikkeitä tuntuu yhä selvemmin, joka on kivaa, muutama viikko niin ne alkaa jo tuntua haitaksi asti, tosin aina yhtä kiva kun liikettä on.
Muutoin olo on mahan kasvua lukuunottamatta rauhaisa, mitään ei tapahdu ja aika matelee. Synnytykseenkin aikaa kuiten yli 20vk reilusti...
No äkkiäpä se aika menee, toisesta päästä menee lapset jo 4 luokalle ja juurihan sekin syntyi =)
Ruttu 16+1
 
Onnea kaikille ultrassa käyneille :). Miltsu, toivotaan että vauvalla kaikki hyvin, tsemppiä stressaavaan tilanteeseen!
Itsellä oli eilen lääkärinla ja siinäpä ei mtn ihmeellistä ollut. Uudestaan joudun pissanäytteen labraan viemään kun jokin bakteeritulehdus vaivana alakerrassa :(, siihen 10pvän puikkokuuri.. vauvalle tulehdus ei ole vaaraksi, mutta hoidetaa jottei ala kypsytteleeen paikkoja..
Syke oli vauvalla 140 paikkeilla, joka sai mulle poikaolon aikaiseksi :). Tyttöiltä syke oli 160 paikkeilla ja tällä meidän ainokaisella pojalla oli ootusaikana aina just jotai 140luokkaa.
Kestoileen en ala, ei ole mun juttu ja hyvä pointti oli tuo jonka joku esittiki, täällä myös jätteet poltetaan. Pakkaustakaan en taida ottaa, kahdelta oon ottanut ja aika vähäksi pakkausvaatteiden pito on jääny..
Cuud 16+2(?)
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76
Heippa kaikille :wave: Ja tervetuloa uusille :flower:

Iloisia ultrakuulumisia oli monella, ihanaa :heart:

miltsulle :hug: Toivotaan, että kaikki olisi kuitenkin vauvalla ok :heart:
Vääriä hälyytyksiä taitaa tulla kuitenkin aika usein? Voimia!

Äitiyspakkauksesta , aiotaan ottaa se. On otettu jokaiselle, vaikka aina on ollut vaatetta jo ennestään :) Jotenkin sitä on niin mukava hypistellä ja katsella lastenkin kanssa. Ihan kaikista jutuista en paketista tykkää, mutta niitä voi sitten antaa eteenpäin. Potkuhousuista tykkään edelleen, ne on jotenkin niin älyttömän helppoja pienellä vauvalla, kun ei ole selkä tai varpaat paljaana. Jotenkin se vauva on kietaisubodyssa ja potkuhousussa sellainen söpö paketti :D Mutta kuten moni totesi, makuasioita ja kiva, että voi valita rahan tai paketin välillä.

Liikkeet, ihan kuin välillä tuntuisi jotain pientä hipsuttelua :heart: Ehkä se on vain ilmaa tai ehkä ei, eiköhän liikkeet pian ala vahvistumaan.

Pahoinvointi on onneksi alkanut hellittää! Välillä on hönttiä oloa, mutta aika harvoin enää oksentelen. Ruokahalukin on jo melko normaali, vielä on joitain ruokia, mitkä ei vaan maistu, mutta aika hyvin jo menee kaikki.

Vaunut ja muut jutut, vielä en ole ehtinyt yhtään miettimään millaiset vaunut hankitaan, josko syksyllä ehtisi kauppoja kiertelemään. Siskoltani saan turvakaukalon ja paljon muita juttuja, se on tosi iloinen asia. Varmaan vasta myöhemmin syksyllä ryhdyn tavaroita hankkimaan. Hoitopöydästä olen aina pitänyt, sellainen tekisi mieli hankkia nyt, kun aiempi on ehditty jo hävittää.

Kestovaipat, ihailen aina niitä kauniita kankaita, joista ihmiset ompelevat suit sait sukkelaan lapsilleen vaippoja :) Ja hattua nostan kaikille reippaille, jotka niitä käyttävät. Joskus oli hetki, että mieleni teki niitä kokeilla, mutta sitten ehti jo into laantua. Kertakäyttövaipoilla siis mennään jälleen kerran.

(.) oma napa alkaa olla turvotuksesta jo melkoinen pallo. Eilen saunassa miehen kanssa oikein ihailtiin masua :D Vaikka tässä nyt on tätä ihraakin, niin kyllä täällä jotain tapahtuu. Varsinkin, kun kylkeä kääntää sängyssä tai istuu näin koneella, niin kyllä tuntuu jo erilaiselta kuin keväällä.
Aika tuntuu menevän nyt jotenkin nopsaan. Alussa ei meinannut edetä ollenkaan ja nyt hoksaan, että huomenna poksuu jo viikko 12 rikki! Alussahan tässä vieläkin ollaan, mutta kuitenkin :)
Huomenna on nt-ultra, jännittää ihan hirmuisesti. Mies ei pääse mukaan, mutta toivottavasti saan kuvia mukaan, niin näkee sitten niitä. Verikokeet ei ehdi valmistua nyt tuohon huomiseen, joten luvassa ilmeisesti sitten kirjettä kotiin, että jäädäänkö kiinni seuloissa. Olisin saanut iän puolesta suoraan sen lapsivesipunktion, mutta ajateltiin aloittaa nyt ensin tästä verikokeesta ja ultrasta.
Sokerirasitukseen varasin tänään aikaa ja ensimmäinen aamuaika on kuulemma aina 8:40 :O En meinannut uskoa korviani, kuvittelin, että onnistuisi varata aika klo 7 aikaan, ettei tarvitsisi kärvistellä syömättä tuonne asti. Ja koe kestää kuitenkin sen 2 tuntia... Ajattelin käydä meidän labrassa kysymässä, että onko todella näin, kun tuo ajanvaraus meni johonkin keskitettyyn paikkaan, niin eihän ne voi siellä tehdä muutoin kuin on ohjeet annettu.
Ensi viikolla lähdetään reissuun! Odotan innolla! Luvassa aurinkoa ja aika paljon reissaamista, täytyy toivoa, että olo pysyy hyvänä!

Aurinkoa ja lämmintä kesää kaikille :wave:

Karhunvatukka ja tahvo 11+6 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76

Yhteistyössä