***Joulukuun Pikkutontut LOKAKUUSSA***

joulumamma11 Monen mielestä 50cm vaatteita ei kannata olla kuin korkeintaan pari vaatekertaa.
-Meillä on ehkä 3-4kpl 50cm bodya, housuja vähän enenmmän kun ne menevät usein pitempään.
-56cm (kietaisu)bodeja meillä on ainakin 10kpl, vähemmälläkin varmasti pärjäisi.. Housuja saman verran, ehkä.
-62cm bodeja sitten löytyykin enenmmän kuin laki sallii :D. Mähän joku aika sitten laskin että niitä on 33kpl :O. Esikoisella oli varmaankin n. 10 kpl ja pärjättättiin juuri. Silloin en vielä tiennyt oikein mistä pidän, joten kietaisubodeja olisi voinut olla vaikka kaikki.
Näiden lisäksi on sitten mekkoja, tunikoita, huppareita, sukkia, myssyjä, haalareita ym. jonkin verran. Sellaisen kartoituksen itse tein joku aika sitten että me ei tarvita oikeastaan kuin nättejä mekkoja/tunikoita kokoon 68 asti. 74--> saa sitten hankkia kaikkea jos kirpparilla tulee hyviä/nättejä/halpoja vastaan. Onneksi oon jo aika pienillä viikoilla alkanut tekemään noita vaatehankintoja (80% kirpparilta), koska nyt alkaa jo olla vähän haastavaa penkoa jotain laatikoita lattioilta, kirpparilla siis.
 
Viimeksi muokattu:
teenakelle täältäkin jarruja matkaan. Vielä on liian aikaista pienen syntyä. Ite olen vähän salaa toivonut että pääsisin synnytystouhuihin ajoissa, mutten missään nimessä ainakaan ennen rv35-36, koska vauva kyllä tarvii joka ikisen lisäpävän kohdussa siihen asti...ja vielä pidempäänkin.

Mulla oli tänään aika taas polilla siitä aivokammiosta. Edelleenkään tilanne ei ollut muuttunut. Ei huonompaan eikä parempaan. Oli taas uus lekuri sitä ihmettelemässä ja hän jopa hieman vähättelevään sävyyn sanoi että tiedä onko näissä kontrolleissa edes kauheasti ideaa mun tapauksessa, mutta sitten kuitenkin oli jo tilaamassa lastenlääkäriä ja geriatria(?) seuraavalle käynnille selventämään tilannetta. Vähän jäi sekavat fiilikset taas, vaik taas sanottiin et jos näin mennään loppuun asti niin hyvät mahdollisuudet on ettei vauvalla tule olemaan mitään vikaa.
TOinen asia mikä pikkasen pisti kans mietityttään oli tuo sikiön paino. Siis tällä hetkellä JO 1.7kg ja viikkoja siis 30+1. Musta se on aika paljon :O Kysyin siitäkin ja lekuri sanoi että hieman menee kuulemma keskikäyrän yläpuolella, mut ei mikään jätti pitäs olla. Tosin eihän sitä nyt voi vielä näillä viikoilla sanoo mikä syntymäpaino tulee oleen.
Sanoin myös lääkrille noista supistuksista joita mielestäni tulee välillä tosi paljon ja hän ensin meinas et pitäsköhän sitä kohdunsuuta sitten vähän vilasta samalla, mut kun kysyi että millos viimeks on katottu niin sanoin etten nyt muista tarkkaan mut koska nyt viimeks oli neuvolalääkäri niin silloin. Se lekuri sit siinä mumisi et eikös se neukkulääkäri oo siinä viikoilla 27 tai jotain et tuskin sit tarvii nyt kattoo taas ja mä jäin ihan miettiin sitä kun aloitti jo ultrauksen ja tajusin sit ihan jälkijunassa et eihän mulla mitään lääkäriä tosiaan oo ollu ihan lähiaikoina. Tarkistin vielä kotona neuvolakortista niin se ainoa neuvolalääkäri mikä on ollu oli viikolla 14+2 eli siitähän on jo yli 15 viikkoo aikaa. Oiskohan ollu sittenkin ihan hyvä et ois vaan tsekannu sen kohdunsuun/-kaulan : / En ees tiä millon seuraava neuvolalääkäri on kun ei siitäkään oo ollu mitään puhetta.
Noista vauvanvaatteista piti sanoo et se on jännä miten eri kokosia ne on siis valmistajasta riippuen. Meil ei ainakaan päästy käyttään 62cm vaatteita vielä pariin kuukauteen syntymän jälkeen. Tai voihan niitä käyttää, mut ne oli vähän isoja. Mul oli synnärillä kans muistaakseni sekä 50cm että 56cm body mukana. Ja itelle sit nousi ne suosikkivaatteet mitä halus koko ajan käyttää niin niitä piti sit pestäkin vähän väliä, vaik paitoja ja bodyja mul oli joku 15kpl heti aluks valmiina (kun olin niitä paljon saanut). Ihan alku viikkoina käytin enemmän kietaisupaitoja ja sit pikkuhiljaa enemmän bodyja. Tottahan se on että niitähän saa sit vauvan syntymänkin jälkeen hommattua.
Huomenna taas aikanen herätys töihin joten nyt koisimaan. Öitä kaikille!!

Muisku
 
Teenake: Nyt vain lepäilemisiin ja annat muiden hoitaa kaiken! älä yhtään tunne huonoa omaatuntoa tms koska sä koko ajan teet sitä tärkeintä juttua eli sun sisällä kasvaa ja vahvistuu ihana pikkuinen :heart: Oon kans kuullut ukaaseja noista sairaalalevoista ja niitä ei kyllä kukan suosittele eli kotona jos saa levätä niin kuulemma kannatta se ottaa tosissaan ettei sinne sairaalaan joudu.

Niisku: Voimia myöskin lepäilyyn!! leffoja, kirjoja,lehtiä jne - ja herkkuja ;)

Kylläpä meistä moni onkin jo saikulla tai määrätty lepäilyyn - siitä tietää että alkaa h-hetket olla lähellä! Hui kuinka jännää ja ihanaaaaaaa :D

KIITOs sairaalakassiselvennyksistä!!!! Mä oonkin kelaillut että mitä sitä kaikkea oikein tarvitsee mukaan kun oon yleensä sellainen pakkaaja että viikonlopun reissulle lähtee kokonainen jättimatkalaukku mukaan... heh :LOL: Täytyy siis aloittaa karsinnat mahdollisimman aikaisin... :)

Täällä on masuasukilla ollut rauhaisa päivä - pieni parka siellä nukuskelee kun äippä ravaa pitkin työpaikkaa kieli vyön alla....:/ Kyllä täytyy sanoa että ottaa kyll- töissä jo lähes kaikki voimille - eikä tosiaan auta se että nukkuminen on aina vaan tuskaisampaa puutumisien ja kipujen takia... Keksin kyllä viime yönä uuden asennon joten toivotaan että se auttaisi tänäkin yönä nukkumaan paremmin ;)

Tsemppiä meille masumammoille :heart:
 
Kaikille supistelijoille kannattaa tosiaan ottaa tosissaan noi lepomääräykset. Monellahan voi supistella paljonkin ja ne ei aukaise paikkoja (suurin osahan on näitä), mutta jos on jo paikat lähteneet aukenemaan niin siinä tapauksessa kyllä kannattaa levätä. Vielä kuitenkin ollaan niin pienillä viikoilla että jokainen päivä ja viikko on vauvan kannalta paras olla masussa kasvamassa. Taysissa ei estellä enää rv 35 jälkeen, eli ehkä sitä voi pitää ainakin yliopistosairaalassa rajana mihin "tähdätä"

Poppeliini ja tyttönen 31+1
 
hipsis kaikille :)

Meillä on alkanut sokerit pysyä kohdallaan kun sain siirtyä kokonaan päivävuoroon 3-vuorosta. Ja aamupalalla kun en vedä mitään hiilarimättöä. Mukavaa joustoa työpaikalla :)

Laskin että enää 5 viikkoa ja 2 työpäivää päälle :) kyllä sitä sitten ehtii laittaa vauvalle juttuja. Äitiyspakkausta ei ole meillä vieläkään. Eilen näkyi että on rahahakemus mennyt perille, mutta äitiysavustuksen hakemisesta ei näkynyt jälkeäkään. Samalla paperilla hain kyllä molempia. Tein sitten netissä uuden hakemuksen. Kunhan nyt vaan saa sen pakkauksen joskus. Meidän pääkonttorin palkanlaskenta hautoi papereita ensin toista kuukautta.

Meillä kun on ensimmäinen, niin en tiedä mitä haluan tai en halua miehen tekevän synnytyksessä, mutta mukaan lähtee joka tapauksessa. :) On kyllä ukkokulta sen verran tunneherkkä että saa nähdä miten pärjää. Olen asennoitunut niin että jos ei kykene olemaan tolpillaan niin saa siskoni tai veljeni tulla tuuraamaan häntä. Itse olin siskon mukana kun heillä esikoisen synnytyksessä alkoi isäntä oksentaa.

Olen nyt neulonut pientä varten 60 senttisen villahaalarin ja 56 cm villatakin ja vielä teen villahousut ja pipon villatakille pariksi. Vielä pitäisi pieniä sukkia ja tumppuja tehdä myös.

Viikonloppuna meille asennettiin vesipumppu ja vesi tulee nyt pihaan asti jo! Lyheni vedenhaku paljon! :) kyllä se vielä suihkukin saadaan varmaan tämän vuoden puolella. Toiveita on. ;)

Sairaalakassista olette jo puhuneet myös. Minä en ole ajatusta uhrannut sille edes vielä. En ole edes kaikkia saatuja vaatteita käynyt läpi vielä. Saati että tietäisin mitä kokoja siellä on. Oon viime tipan ihmisiä todellakin. Ehkä sitten kun äitiysloma alkaa.. :D

Jaksamista kaikille vuodelepoon määrätyille! Voin vain kuvitella tunteen kun on kaikki kiellettyä.. Itselle olisi myös todella kova paikka joutua passuuttamaan muita vaikka syy siihen olisikin. Sympatiat on täysin teidän puolella. <3 mutta mitäpä emme tekisi pienten rakkauspakkaustemme vuoksi! <3

moksukka ja pieni 29+2
 
Mukavaa lokakuuta kaikille ja kiitos Poppeliini! :)

Astrelle kiitos Mp3 -vinkistä. Olen itsekin huomannut, että rauhattomissa paikoissa nukkuu ehkä paremmin, kun kuuntelee jotain hiljaista musiikkia. Pitääkin ladata soittimen akku ja pakata kassiin.

teenakelle lepäilyä!

Kotiintulovaatteista vauvalle olen myös miettinyt, että pitääköhän varautua myös 56cm:n vaatteilla... Tiedä sitten miten iso poju sieltä putkahtaa. Josko ne 50cm:t onkin jo valmiiksi pieniä? Toivottavasti ei! :eek:

Sairaalakassiin olen pakannut ihan vain hygieniatarvikkeet ja vauvalle nuo vaatteet. Mahtuvat ihan hyvin kuitenkin samaan pieneen kassiin ja kaukalon tietty saa mies tuoda meitä noutaessaan. Jonkinlaiset sisäkengät pitäisi itselle kuitenkin vielä hommata...

Mies olisi tulossa mukaan synnytykseen. Meille tämä on ollut jotenkin ihan itsestäänselvyys. Toivottavasti ei tule kuitenkaan yllätyksiä ja miehelle sittenkin huono olo tai muuta vastaavaa... Eihän sitä koskaan kai tiedä. :O

Onneksi meillä mies pääsee kuitenkin töistä pienellä varoitusajalla varmasti lähtemään, jos äkkilähtöä pukkaa... Ainoa mitä ollaan mietitty, että jos vaavi alkaakin paljon etukäteen syntymään, ettei mies sattuisi olemaan juuri jossain työreissussa. Lasketun ajan lähellä reissuja tietysti vältetään aivan viimeiseen saakka, mutta josko tuleekin yllätys hyvin aikaisin. Onneksi täällä mikään ei ainakaan toistaiseksi kuitenkaan vaikuta siltä!

(.) Ei siis supistuksia, eikä muutakaan isompaa vaivaa. En siis valita suuremmin, monella on varmaan tukalampaakin. Hiukka hankalaa on hengittäminen välillä ja vessassa saa todella ravata, yölläkin 1-2 tunnin välein. Närästystä toistaiseksi taas onneksi vähemmän. Ja vaavi on vain TODELLA vilkas tapaus tuolla masussa... Mietin välillä, että malttaakohan nukkua toinen oikein ollenkaan..? :D

SariP ja Poju 31+4
 
Neuvolassa käyty. Suositteli jäämään sairaslomalle. Meen huomenna vielä naikkarille tai neuvolalääkärille niin katsovat kohdunsuun tilanteen. Epäili,että noi sukkapuikkosydeemit olisi avanneet paikkoja. Joten sitä tarkistellaan nyt.
Hemoglobiini jatkaa laskuaan,enää 89. Joten laajoissa verikokeissa kävin tänään. Jos ei oo rautaa tarpeeksi veressä niin sisään ottavat. Laittavat sitten tipan kautta verta kroppaan.
Painoa oli tullut 360g/vkolle,nyt yhteensä 6kg. Verenpaine oli 117/78. Liikkeet ++ ja syke 150. SFmitta oli 31cm,yläkäyrällä menee,jatkaa kasvuaan.

Millis ja Vertti 30+3
 
Lokakuun pinon korkkaus täältäkin suunnalta, kiitokset vaan Poppeliinille kun jaksaa päivittää. =)
Teenakelle tsemppiä lepäilyyn muuttohässäkän keskellä, mulla melkein sama tilanne mutta vuodelepoon ei mua määrätty. Eli mua on töissä koko viime viikon kovasti supistanut ja tänään kävin lääkärissä tilanteen tarkistamassa. Onneksi oli paikat kiinni mutta kuitenkin sairaslomailen äitiysloman alkuun asti, kokonaiset 6 viikkoo olisi ollut vielä töitä.. Mut parempi näin, en haluu vielä pientä maailmaan..! Ja on tosiaan se muutto edessä, mitään en ajatellut kyllä kantaa (eikä mun annettaiskaan) mutta pakata voin ja haluankin pakata omat tavarani, joten siinä mielessä ymmärrän Teenaken ahdistuksen. Eli oikein paljon jaksamisia siihen suuntaan ja koita vaan pysyä coolina vaikka kuinka ahdistaisi! :hug:

Juttua oli miehen mukaan tulosta synnytykseen, meillä mies vähän arpoo uskaltaako.. Veren näkeminen saa hänet pyörtymään ja vaikka yritän sanoa ettei hänen tarvi todellakaan olla siellä alapäässä kaikkea katselemassa vaan mieluummin yläpäässä, niin arpoo vain.. Koska ei voi pakottaa (tai niin hän sanoo, heh), pyysin omaa äitiäni varalta mukaan. Kaippa sitä pärjäisi yksinkin, olihan täällä muutama sellainenkin joka oli yksin ollut, mutta jotenkin haluaisi ehkä jakaa tän ensimmäisen (ehkä pelottavankin) kokemuksen jonkun kanssa.. No, joulukuussa nähdään sitten kuinka käy. :p

Ainiin, pääsin kurkkaamaan pikkumuruani kun supistusten takia kävin ihan päivystyksessä, hänen painoarvio silloin oli 1,1kg. :heart: Mulla oli siis silloin viikkoja 28 + 3. Kaikki siis oli kunnossa ja vauvalla kaikki hyvin, nyt sitten sitä lepäilyä ja odotusta.
Voikaa hyvin kaikki mammat!

Tiikeli ja papu 29 + 2
 
Miehen läsnäolo synnytyksessä minä ainakin haluan miehen mukaan, ehottomasti. Viimeksi mies ei saanut tulla sektioon mukaan, täällä kiireellisiin sektioihin ei pääse tukihenkilö mukaan (vaikka miten ruinattiin). Kokemus oli ihan hirveä, pelotti enemmän kun ikinä ja olisin tosiaan kaivannut miestä siihen vierelle. Luultavasti se koko hässäkkä ei olisi jättänyt niin kovia pelkoja jos vaan ois ollut mies siinä mukana. Lisäksi on edelleen paha mieli siitä että ei voitu yhdessä nähdä lapsiamme ensimmäistä kertaa. Eli siis, ihan varmalla jos voin asiaan vaikuttaa niin mies on mukana tämän tulevan syntyessä. Minäkään en mitään lässyttäjää siihen kaipaa, ja onneksi mies ei sellainen olekaan. Se on semmoinen viilipytty että rauhoittaa jo läsnäolollaan, ja olisi varmasti tosi hyvä tsemppari tositoimissa :heart:

Täällä pukkaa syysflunssaa, toinen pojista on kipeä ja mulla on kurkku kipee. Mutta nyt siistimään kotia ja laittelemaan ruokaa, tänään on miehen synttäri ja johan se kohta onkin kotona :) Joko ootte muuten joululahjoja miettineet? Mä oon jo jotain netistä tilaillut, ei taida tänä vuonna tarvita lähteä sinne jouluryysikseen ;)
 
Moikka moi! Neukkulääkäris käyty. painoa tullu 4.s viikos 3kiloa lisää. turvotus +. rr 106/73. pissasta en tiiä,ei kirjottanu vastausta.hb 103,rautakuuri. sf 28. ja vihdoin rt. syke +145 ja liikkeet ++. kohdunsuu kiinni mutta pehmenny.kaulaa jälellä 3cm. lähetä äitipolille tuli suppareitten ja kohdun suun takia. samalla tarkistetaan että poitsu on varmasti raivotarjonnas.
juu kotona sitte tuo meijjän junnu sai ihan pikku raivarin ja puras mua sitte persposkeen niin että veri tuloo. on sitten pikkusen kipeä! :/
meen takas ruuan tekoon. palaillaan :)

m0308 & Lenni 30+0
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!

Minut voi päivittää mukaan listaan :wave:

3.12 Janea - NKL - esikoinen TYTTÖLUPAUS

Olen uutena tulokkaana täällä kaksplus-sivuilla, ja tänään aloitin äippälomani :)

- Janea ja tytsy 31+3 :heart:
 
Hyvää korvapuustipäivää kaikille! Mulla kohos pullataikina jo seitsemältä aamulla. :)

Mies tulee mukaan synnytykseen, sillä on koko hommasta vaan vähän yksinkertaistettu kuva etten sanoisi. Sen sanoin synnytys sujuu suunnilleen näin: mennään sairaalaan, mua sattuu ihan vitusti ja sit mä makaan sängyssä ja ponnistan ja sitten mein tyttö vaan putkahtaa maailmaan. Että jep..

Mä olen melkein päässyt lantioon kohdistuvista karmaisevista yökivuista nukkumalla mahdollisimman pystyssä asennossa jalat suorina kun kyljellään ei tule koko hommasta mitään, siis nukkumisesta. Hommaan tarvitaan kolme 50x50 cm sohvatyynyä ja yksi tavallinen pehmeä: Yksi asetetaan pinon pohjaksi, toinen sen päälle pystyyn sängyn laitaa/seinää vasten, kolmas nojalleen siihen eteen, perustyyny laitetaan edellisen päälle pystyyn. Tyynypinoa vasten asettaudutaan mahdollisimman pystyyn asentoon siten, että tavallisen tyynyn saa rytättyä niskan taakse niin, että se nousee kummallekin puolelle päätä kuin matkatyyny ikään. Siinä on sitten helppo pötköttää eikä tule niskakaan kipeäksi kun tavallinen tyyny tukee sitä joka puolelta. Tyynypinoa vastaan pystyy myös nukkumaan kyljellään, jolloin lantio ei tunnut rasittuvan niin paljoa.
Nukun yleensä selälläni ja nukun aina aika huonosti, mutta nyt olen pystynyt nukkumaan lähes kokonaisia öitä ongelmitta.
 
teenake hui, onneksi pikkuinen päätti malttaa vielä! Malta nyt lepäillä, ei se helppoa ole mutta kannattaa satsata, vauva saa paremmat lähtökohdat kun saa kasvaa masussa vielä monta viikkoa.

Janea Tervetuloa!

Isä mukaan synnytykseen, ehdottomasti! Mulle on ehdottoman selvää että haluan miehen mukaan, on paljon helpompaa olla rauhallinen ja jännittämättä turhia kun hän on mukana, luotan häneen kaikista ihmisistä eniten, enkä osaisi kuvitella olevani elämäni jännimmässä koettelemuksessa ilman häntä. Mieskin on ehdottomasti tulossa mukaan, haluaa olla paikalla näkemässä poikansa ihan "uunituoreena". En usko että hän käy hermoille, uskoisin haluavani hieman hengitystilaa ja lähinnä vahvaa läsnäoloa häneltä, ja hänellä on ihastuttavan viilipyttymäinen asenne. En malta odottaa että näen isän pitämässä poikaansa ensi kertaa sylissä! :heart:

Susimieli ja Pieni 30+2
 
Hellurei kaikille kanssa kulkijoille!!!

en ole jaksanut palstailla kun nuo työt painaa päälle vielä,eli enää 5työvuoroa ja alotan mammaloman varhennettuna 12.10 onneksi.huh.

pinnasuojuksesta;olen itse ommellut suojuksen ja odottaa vielä nauhoja,että saa solmittua suojuksen kiinni sänkyyn.

ja sitteri näyttää puuttuvan,kuten ammekkin ja kaikkea mahdollista pientä ihan älynä ja omat hankinnat puuttuvat täysin,ups.(eli siteita,suojia,liivit ym)

yöt on katkonaisia kun on hankala nukkua oikeastaan mitenkään päin. :(

eilen kävin ä-polilla ja kaikki ok,itseltä otettiin srobtokokki näyte ym,kun valkovuoto muuttunut keltaiseksi ja muutenkin ärtynyt,inhottaa.
vauvelin pa oli 1500-1600g eli ei ole arvion mukaan sokrut vaikuttanut vauveliin. ja edelleen tytöltä näyttää :)

mut tälläinen pikanen päivitys.

Kiitokset Poppeliinille uudesta pinosta!

MARMAx4 ja jaz 30+1 hui..
 
Isä mukaan synnytykseen täällä ainakin ehdottomasti tahdon ja miehenikin tahtoo tulla. Tuntuu että jännittää niin että toisen näkeminenkin jo auttaa :heart: Tietysti sitten jos miehelle tulee huono olo tms niin hän saa poistua mutta jonkun tukihlön haluan sitten tilalle, vielä en tiedä kuka voisi tulla tuuramaan - sisko olisi huippu mutta asuu aivan eri puolella Suomena, nyyh :(

Äitiyspakettipäätös tuli,jihuu! Vielä kun itse paketti saapuisi...:) Muista ei vielä tietoja... ovat taitaneet viivytellä meidän tilitoimiston puolella.... nooh,eiköhän se sieltä etene :)

Miimau poksuuuuuuuiiiii eilen eli tänään 28+1!!! :D
 
Heips,

piti munki tulla korkkaamaan lokakuun pino. Poppeliinille jälleen suurkiitos!!!

Teenake oli ainaki joutunu vuodelepoon ja muuta muukin saanut käskyn ottaa rauhallisesti.. Tsemppiä teille lepäilyyn, nyt on vielä niin kovin tärkeää, että vauvat pysyy masussa!! :hug:

Isä mukaan synnytykseen, ehdottomasti, jos vain ehtii.. Eivät valitettavasti oikein olleet ymmärtäneet joukkueessa tilannetta, että ei voi oottaa siellä siihen asti, et mä täältä ilmotan, et nyt mennään. Toivotaan siis, että ehtii, ois meille kaikille kolmelle ihan älyttömän tärkeetä. Ja oon jo varalta kysyny parhaan kaverin tukihenkilöksi mukaan, jos mies ei ehdi.

(.)Töihin on palattu viimeviikkoisen sairasloman jälkeen, ei tuo selkä edelleenkään tykkää tästä istumatyöstä ja eilen tuntu jo aika ahistavalta, en tiedä oliko ne jo vähän supistuksen oloisiakin juttuja, ku tuntu sekä selässä että mahassa tosi ahistavalta. Mut koitetaan nyt selviytyä, että saa viimeset hommat pakettiin.

Isyyspakkausta oon kovasti tässä väsäilly, kun mies tulee ens viikon perjantaina kotiin. Aattelin antaa sen sillon, koska se on viimeinen kerta ennen synnytystä, kun hän tulee Suomessa käymään.

Eipäs nyt näin yhtäkkiä muuta..

Poksuu!!
MiMa ja Bebé 31+0
 
neuvola takana,tänään taas tuskainen päivä,olen niin kipeä,alamaha kramppaa oikealta puolelta koko ajan ja on kosketusarka. rv 31+5
rr: 112/81
paino: +612gr(kokonaispainonnousu 12,4kg) jes,muissa raskauksissa ollut tässä vaiheessa n 20kg painonnousua.
turvotus +
hb: 110,raudansyönti jatkuu.
syke: 130,mielestäni tosi matala,ei ole koskaan ollut näin matala.
kohdunpohjan korkeus oli kasvanut 7cm!! eli on nyt 30cm,ei ihme että on iso olo.
raivotarjonnassa on poika jo,mutta ei ihan kiinnittynyt,mutta todella hyvin jo lantiossa.
Seuraava kerta onkin sitten lääkäri rv 35.

Hulluilla päivillä kiertelin,hullu kun olin ja siellä oli uskomattoman ihania pieniä vaatteita ihan muutamalla eurolla. Mukaan kyllä tarttui isommille housuja ja paitoja ja tulevalle kolmoselle löysin vihdoin sellaisen kypärämyssyn,pientä kokoa joka on kaksikertainen.

Eevan ja Pieni 31+5
 
hei vaan ja tervetuloa uudet!!! mukava saada lisää ihmisiä mukaan :flower:

neuvolalääkäri takana ja lepoa+lastenhoidon apua suositeltiin supistuksien takia. Paikat on kiinni joten mitään vahinkoa ei vielä ollu tapahtunu =)

rv 30+5 rr: 107/73 hb:109 lisärautaa kitusiin, syke 140 (alhasin tähän mennessä) sf-mitta: 26. Pää alas päin. Kaikki ok :heart: tosin rv 34 katsotaan onko muutosta tullut kohdunkaulan yms kanssa. muuten normaalineuvolakäynti siis kyseessä.
 
Neuvolassa myös täällä tänään käyty, viikkoja siis 30+5.
Painoa tullut kk aikana 340g per viikko eli ei paha mutta liikaa kuitenkin.
Turvotus plussalla, pissaa ei tullut. RR 109/67, hemppa 114 ja sf mitta 30cm. Rautaa jatketaan ja antoi vinkin ettei maitoa, teetä, kahvia ja kalkkia saisi nauttia 2 tuntia ennen ja jälkeen raudan ottamisen. Kokeillaan jos sillä onnistuu että nousisi eli siirrän raudan oton ennen kuin käyn nukkumaan..
Perätilassa edelleen vauva ja syke 134-143 eli rauhallinen.

Perätila synnytyksestä juteltiin jo vähän. Halusin itse jutella ja neuvolantäti niin ihana että kertoi asiakkaidensa kokeumuksia ja mitä kuullut. Kielsi lukemasta keskustelupalstoja asiasta sillä niissä provosoivia viestejä paljon :whistle: Kyllähän minä sen olen huomannut..
2 viikon päästä synnärillä käynti eli siihen asti odotellaan miten päin vauva on ja ruvetaan sitten suunnittelemaan käännytystä jne..
Eli kyllä mä hieman olen henkisesti valmistautunut perätila synnytykseen alakautta, ei ainakaan tule yllätyksenä sitten ;)

Työkaveri sai tänään tytön, ihania vauva uutisia tullut kuukauden sisällä paljon ja kaikki olleet tyttöjä :) Viikonloppuna yhden tytön kummeina miehen kanssa toimittiin :heart:

Muuten ei kai ihmeempää. Alapää arka ja kipeä. Olin ottanut tälle viikolle 4 keikkavuoroa, joten tänään eka takana ja pe-su edessä. jaksan juuri ja juuri tehdä ne. Tänäänkin supisteli pariin otteeseen kipeästi. Loppu rutistus rempan kanssa ja viikonloppuna päästään uuteen kotiin siirtymään..

Mukavaa viikkoa kaikille!!!
Pikkuinen rv 30+5 :heart:
 
Nyt on aikaa kirjoitella muutama rivi kun muu väki nukkuu mutta itsellä ei uni tule kun flunssa vaivaa :/ Kuumaa vettä koetan juoda kurkkukipuun kun ei nyt ole oikein muutakaan, täytyy laittaa tänään mies hakemaan mustaherukkamehua ja kurkkupastilleja..

Viime viikon torstaina oli neuvolalääkäri, sairaslomaa tuli äitiysloman alkuun saakka lyhentyneen kohdunkaulan vuoksi. Parit edelliset päivät oli myös supistellut varsin voimakkaasti töissä ollessa, nyt kun olen hissutellut kotona on supistelukin loppunut siihen.
Joka tapauksessa mun äippäloma alkaa jo 10.10 kun otin sen suosiolla varhennettuna, edellisessä raskaudessa en pystynyt olemaan töissä edes näin pitkään.

Isä mukaan synnytykseen, täällähän tulee olemaan sektio, sinne tulee kyllä mukaan kuten oli edellisessäkin sektiossa. Taitaa olla miehelle suuri helpotus kun ei ole tavan synnytys, edellisellä kerralla oli kyllä tulossa urhoollisesti synnytykseen mukaan mutta hermoili kovin ennenkuin selvisi että sektioon menee :D

Minulle tehdään sektion yhteydessä myös sterilisaatio, lapsiluku on nyt kaikinpuolin täynnä ja saa sen hoidettua sitten varsin vaivattomasti samalla kertaa.

Tulokkaan tavaroiden laittamisesta ja sairaalakassista, kaikki on periaatteessa valmiina vauvalle, jotain pientä vielä täytyisi hankkia mutta mitään ei ole laitettu vielä paikoilleen enkä varmaan laitakkaan kuin ihan edellisellä viikolla tai sitten mies ja tytär laittelevat mun sairaalassa ollessa.
Tavara on karsittu kyllä varsin tehokkaasti minimiin, neljännen kohdalla ei paljoa turhia enää viitsi hankkia. Vaatteet tulivat sopivasti takaisin miehen vanhimman tyttären pieneltä pojalta ja uusia en aio hankkia ennenkuin sukupuoli selviää, pojan kanssa pärjää noilla olemassaolevilla, jos tyttö tulee niin sitten kirppiksiltä jotain vaaleanpunaista vähän lisäksi :)
Tuttipulloja ja korviketta aioin hankkia hieman kaappiin, maidontulo ei ole ollut koskaan mitään loistavan hyvää ja olen joutunut aika aikaisin siirtymään korvikkeelle, siitä asiasta en aio stressiä ottaa vaan siirryn kyllä pulloruokintaan siinä vaiheessa kun huomaa ettei oma maito riitä.

Sairaalakassiin ei tule mukaan myöskään mitään ihmeellistä, hygieniatarvikkeet ja kutimet, jos muuta tarvitsee tuokoon mies sitten käydessään.

Tuntuu että viikot ovat menneet ihan hurjaa vauhtia tässä raskaudessa, nyt siis mennään jo

31+4!!!
 
Hmmm... Taitanee tulla aika omanapaista vuodatusta nyt...

Se ois nyt 3 viikkoa vielä töitä edessä. Tiedä sitten miten jaksaa... Huonosti on taas nukuttu ja väsymys on sen mukaista! |O

Vauva herää mekastamaan aina, kun käyn vessassa tai käännyn. Lisäksi kyljen kääntäminen on jo yhtä tuskaa. Tuntuu, että vauva raukka repsahtaa aina vatsan alareunalle oikein tömähtämällä, vaikka kuinka yritän varovasti kääntyä ja pitää vaikka masusta kiinni... Siitä ei sitten tykätä tietenkään ja alkaa kova kääntyily myös sisäpuolella... Onkos kenelläkään moista "vaivaa"??

Tämän lisäksi muhun iski jostain syystä kauhee pelko nyt, että vauva kasvaa tosi isoksi! Enpä tiedä miksi... Varmaan, kun masun koko menee yläkäyrillä. Painoa on tullut viimeaikoina/viikko ihan riittävästi... Lisäksi aloin miettiä, että oisko mun sokeriarvoihin tullut sittenkin jotain häikkää. Juon ihan hirveästi vettä, janottaa koko ajan! Tosin olen oppinut jostain, että tuo lapsivesi vaihtuu tiheään, joten siihen kai tarvitaan tätä nesteen kiertoa... Täytynee varmaan ottaa tämä puheeksi neuvolassa, viikko pitäis kuitenkin odottaa. Vai pitäisköhän mun soittaa sinne jo aiemmin... Saisi varmaan ainakin jotain mielenrauhaa, jos ei muuta.

Voi elämä sentään, mitä huolia! :|

SariP ja Poju 31+6
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on SariP samat vaivat. Yritän kääntyillä yöllä mahdollisimman hitaasti, mutta joka ikinen kerta vauva havahtuu ja kääntyy kans. Eikä mitään puhetta, että älyis käännähtää menosuuntaan, poikittain se on ja pysyy. Eilen tosin sillä kävi hetkellinen selkee erehdys ja tunsin potkut kohti kylkiluita, mutta sitä kesti ehkä minuutin kunnes alkoi uusi jumppa kohti ah niin mukavaa poikittaisasentoa.

Mä pelkään kans isoa vauvaa! Tosin pitäis vissiin olla aivan päinvastaisesta huolissaan, sillä kotivaa'alla mun paino on pudonnut kilon. :| Olen kyllä ihan selkeesti vähän laihtunut, housut alkaa kohta löpöttää, mutten ymmärrä miten. Ruokaa menee ja erityisesti pullaa menee.
 
Heips!
Ei sitä vauvan kokoa kannata pelätä... Aika harvinaisia tosi isot vauvat ovat. Neuvolassa seurataan kasvua ja tarvittaessa äitipolilla ultrataan.
Ja vaikka vauva isoksi kasvaisikin, kaikki voi mennä silti ihan hyvin.

Mulla tosiaan on kokemusta vain isoista vauvoista, kaikki ovat olleet yli nelikiloisia, esikoinen yli viisi kiloa. :whistle: Silti syntyneet normaalisti alakautta, eikä jäänyt mitään traumoja synnytyksistä. Ei repeämiä, ponnistusvaiheet olleet nopeita ja olen palautunut nopeasti. Kyllähän pienikin vauva voi jäädä jumiin tai synnytys olla hankala, ei sitä auta etukäteen murehtia.

Mua huolestuttaa vähän, että mitä jos vauva meinaa pysyä perätilassa, kun sitten voin joutua sektioon (isoja vauvoja tuskin perätilassa synnytellään). Leikkausta en haluaisi. Mutta tässä on aikaa jäljellä niin paljon, ettei asiaa vielä kannata stressata. =)

Hippuliinu ja Villis 28+2
 

Yhteistyössä