**Joulukuun Pikkutontut TOUKOKUUSSA**

Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista. Itse sain ultaraajan ensiviikolle. Vielä en ole päättänyt osallistunko siihen niskapoimututkimukseen. Verikokeet otettiin kuitenkin viimeviikolla sitä varten.

Noista hankinnoista oli puhetta. Me ollaan laitettu vaunut ja turvakaukalo kiertoon vanhempien lasten jälkeen. Ne pitäisi nyt hankkia. Käytettynä olen itse ajatellut hankkia. Vaunuja olen vähän katsellutkin. Ajattelimme hankkia sellaisen telakallisen turvakaukalon. On varmaan käytännössä hieman helpompi. Vaatteita ajattelin hankkia kirpparilta ja huuttiksesta sitten kun tiedämme lapsen sukupuolen.

Meillä oli viime viikolla oli eka neuvolakäynti ja sydänäänet kuului hienosti. Ihan positiivinen kokemus käynnistä jäi. Terveydenhoitaja oli vaihtunut ja uusi vaikuttu paljon kokeneemmalta ja mukavammalta.

Pahoinvointia on täälläkin ollut varsinkin iltaisin. Aikaisemmissa raskauksissa minulla ei näin paljon ole ollutkaan pahoinvointia. Heti kun maha on hieman tyhjä rupean yökkäilemään. Aikaisemmissa raskauksissa pahoinvointi loppunut viikolla 12. Sitä nytkin toivon.

Täällä taas ja pikkuinen 11+2
 
Viimeksi muokattu:
FantaIhanalle tsempit ja ihailua tuosta asenteesta! Aivan mahtava asenne ja onhan tosiaan prosentit, että vauva on täysin terve ihan hyvät niin turhaa sitä sen enempää murehtimaan :)

-apua- piti jotain muutakin kommentoida, mutku ei muista :D

Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista itse kullekin :)

(.) meillä nyt ekat sukulaiset sai viikonloppuna raskaudesta tietää, kun kieltäydyin alkoholista niin kerroin sitten samalla. Isommat sisarukset ja mummit ei vielä tiiä ja noillekin sanottiin, että jos ei vielä asiasta kellekään puhuisi.
Toisaalta miettii, et mitä sitä salailemaan, kun kuitenkin se jossain vaiheessa tulee tietoon, mutta mutta... katsoo nyt, et koska kerrotaan.

Viime viikko meni aivan hirveässä olossa, oksetti, oksetti, oksetti! Eilen punnitsin itseni niin painokin on pudonnut sitten jo 2,5kg raskauden alusta, ihan jees kyllä :) Viikonloppu meni taas sellasessa unihorteessa, luulin jo et tää väsymys olis vähän helpottanut, mut taisi olla turha luulo :(

Huomenna on sitten labra, otetaan verta sitä seulaa ym. varten, jos samalla muistais vihdoin ja viimein viedä sen pissanäytteenkin.

tatomira ja surppi 9+6
 
Täälläkin on ntultra takana. Lauantaina käytiin miehen kanssa ja kaikki hyvin:) Oli aivan upeaa päästä kurkkimaan masuun meidän pientä! Kätilökin oli tosi ihana, selosti kaikki hirveän tarkasti ja esitteli vauvan joka puolelta, aivorakenteista lähtien, hammasaihioihin.. Sydän sykkyrällä:heart:
Onnellinen olo, vaikka fyysisesti olen voinut tosi huonosti :)
Raskauspahoinvoinnin lisäksi sain järkyttävän kovan oksennustaudin, yäk, ihan ku en olis jo tarpeeksi oksentanut muutenkin.. Niinpä se meni taas monta päivää syömättä, oksennusämpäriä halatessa:/
Vielä omaa napailua, anteeksi, mut pakko "Purkautua".. Pahoitin tässä yksi päivä mieleni oikein hyvin. Mulla on alkanut näkymään raskausmasu tässä viikon parin sisällä (nyt vk 14 aluilla). Tapasin erään työssä erään "tutun" naisen. Tämä katseli minua hetken ja tokaisi: "oleks paksuna?" Myönsin asian johon hän jatkoi ikävästi "etkös ole jo liian vanha tuommoseen".. Ei onnitteluja ei mitään, nenän nyrpistelyä ja tuhahduksia vain.. Kai sitä on erityisen herkkä raskauden takia ja loukkaantuu tyhjästä, mutta tuntui vain pahalta nämä kommentit, itse kun on ihan onnensa kukkuloilla raskaudesta. Ikäähän minulla on 37v..
 
voi kipsukka, onpa sinulle sanottu ikävästi! Älä välitä, pää pystyyn, itse olet onnellinen, muiden ei tartte olla jos eivät kerta ymmärrä!!

Np-ultra takana myös meillä! Kaikki tuntui olevan kunnossa, ja ei saatu mitään hälyttäviä lukujakaan siellä. Siis seula negatiivinen, ei kohonnutta riskiä. Ihastuttavaa oli nähdä pikkuista masussa, kätilö kertoili rakenteista, ja mitä missäkin kohtaa näkyi. Mittaa päästä peppuun oli kertynyt 61,6mm, vastasi viikkoja 12+3, ja nyt neuvolan mukaan onkin 12+2. Nyt onkin seuraava neuvola vasta juhannuksen jälkeen! Rakenneultraan sain ajan heinäkuun lopulle.

Ollaan kerrottu omille vanhemmille+sisaruksille ja joillekkin kavereille myöskin. Töissä en oo kertonut, mut ei huvita salaillakkaan kovin kauaa. Tarkoitus olisi kertoa ennen kun jään lomalle 13.6.

Mukavaa sadepäivää kaikille! :)

miida & pikkuinen 12+2
 
Susimieli sulla on tosiaan mielenkiintoinen päivä tiedossa:)Voi miten kiva kun oot saanut paljon vaatteita vauvalle:)Meilläkin on niitä jo hyvä määrä:)

kipsukka tosi ikävästi tuttusi oli sanonut:(En yhtään ihmettele että oot mielesi pahoittanut.Mikäköhän sitä on riivannut?Josko se on kateellinen jollakin tapaa...älä välitä tuollaisista joiden suusta pääsee sammakoita:hug:

miida hienoa että ultrassa oli kaikki hyvin:)
Hämmästytti tuo että olit saanut ajan jo rakenneultraan, kun meillä ei oo hyvin montaa päivää laskettujen aikojen ero ja että heinäkuun lopulle,jotenkin niinkin nopeasti ollaan jo puolessa välissä raskautta:)Vau!Mun pitää soittaa nt-ultran jälkeen seuraava neuvola aika,mut luutavasti siihen ei oo kovin pitkä aika kun edellisestä käynnistä on kuitenkin jo kaks ja puol viikkoa...vaikka tiedä häntä.Tuntuu et tää aika kuluu nopeasti ei oo ku muutama viikko niin on jo juhannus ja sit jo heinäkuu:)

(.) Mä soitin aamulla sinne neuvolaan ja kysyin siitä lähetteestä niin th sanoi sen kyllä lähettäneensä ja kysyi haluanko itse soittaa sinne äitiyspolille ja sanoin haluavani.No soitin sitten sinne ja kerroin huoleni ja hän tarkisti asian ja sanoi paperin tulleen sinne vasta 27.5:OSiis kaks viikoa siitä kun kävin neuvolassa,missä lie harhaillut se lappu.No se sitten sanoi että kun mulla on niin paljon viikkoja niin hän varaa mulle samantien ajan.No siellä ei sitten yllättäin ollutkaan enään yhtään vapaata aikaa kätilölle niin se sitten varas mulle ajan lääkäriltä ja sanoi että lääkäri voi hyvin katsoa sun tilanteen niin ehdit siihen ultraan.sain sitten ajan jo ylihuomiselle:)Aivan huippua:)Kannatti soittaa:)Kiitos teille kun patistitte soittamaan:)
Eilen täytin ne neuvolasta saadut paperit ja kävin netissä täyttämässä sen esitietolomakkeen sairaalalle.Se oli uudistunut ja siellä kyseltiin entistä tarkemmin niitä asoita ja olihan siellä viimeisenä toiveita synnytykseen ja sairaalahoitoon liittyen.No en kuitenkaan osannut laittaa siihen mitään kun ei taas tiedä miten tää synnytys menee... ikinä en oo ehtinyt mitään toiveita ees salissa esittämään ennen kuin koko homma on ollut ohi ja se kätilökin on vasta synnytyksen jälkeen täyttänyt ne tiedot siitä äitiyskortista koneelle,kun ei oo aikaisemmin ehtinyt...
Ja se mikä mut pysäyttin oli ne hätäkaste nimet,no tytölle mulla on nimi valmiina kun sen nimen oisin halunnut jo tälle kolmannella lapselle mut miehellä oli ollut nimi päätettynä ja monta vuotta niin annoin miehen antaa sen nimen mut jos nyt tulis tyttö niin tulee mun valitsema nimi,mut pojan nimi on multa ensimmäistä kertaa ihan kokonaan hukassa enkä osannut sitä siihen vielä laittaa.En oo totta puhuakseni vielä ees suonut ajatustakaan vauvan nimelle.No jos keskiviikkona on ultrassa kaikki hyvin niin sitten vois alkaa sitä nimeä pohtimaan enemmänkin.Ootteko muut jo miettinyt nimiä?
Tänä aamuna soin puuroa aamulla niin tuli kyllä niin etova olo että piti väkisin nieleskellä sitä:x Ja nyt en pysty syömään enään lihaa kun kanahan on ollut jo monta viikkoa poikotissa niin nyt punainen lihakin on alkanut etoa ihan kunnolla.Täytyy muistaa keskiviikkona kysyä siltä lääkäriltä että riittääkö se B12 vitamiini mitä on siinä raskausmonivitamiinissa kun en pysty syömään lihaa vai pitääkö mun ottaa sitä vielä erikseen lisää.
Mut nyt annan palstatilaa myös muille enkä kirjoita ihan romaania:D

Iloinen Metsätähti ja onnenjyvä (poika) 11+5
 
Heipä hei taas!

Olipa tullut juttua. Luin niitä kyllä puhelimen kautta viikonloppuna, mutta sieltä on tosiaan niin hankala kommentoida.

Porina: Seulat ilmeisesti vaihtelee. Meillä otettiin viikkoa ennen ultraa ja vein tulokset itse mukanani ultraan. Jossain päin taas otetaan nt-ultran yhteydessä ja tulokset saa pari vk ultran jälkeen.

Hankinnoista olitte keskustelleet. Meille esikoista odottaessamme kaveri sanoi että varatkaa pari tonnia välttämättömiin hankintoihin. Se tuntui silloin tosi ufolta, mutta kun uutena osti vaunut, turvakaukalon, pinnasängyn, itkuhäyttimet ja joitakin muita oikeasti välttämättömäksi koettuja tarvikkeita, niin tottahan se summa piti paikkaansa. Halvemmallakin toki saa ja käytettynä myös.

Unista : Metsätähti oli nähnyt kamalia unia :O. Pettämisunia olen itsekin nähnyt ja näin myös esikoisen aikaan. Nyt näin unta, että hampaani musertuivat suuhun ja siihenhän löytyy unien selityksistä kaikkia ikäviä selityksiä. Onneksi en ole taikauskoinen. Muuten tulisin hulluksi :ashamed:.

Joko te nyt olette saanut neuvolasta niitä papereita, missä kysyttiin hätäkastenimiä?!? Mä en ole saanut ja esikoisestakin sain vasta joskus toooosi paljon myöhemmin. Nyt ei olisi nimistä kyllä hajuakaan.

Onnea kaikille tasapuolisesti hyvistä ultrakuulumisista :).

Omassa navassa ei mitään uutta. Kuvotusta, väsymystä, työv***tusta ja sen semmoista. Ja tietysti suunnatonta onnea, että saa olla raskaana :heart: .

Ai niin ja Kipsukalle piti kommentoida, että olipa veemäinen tuttu sinulla! Jätä tuollaiset kommentit omaan arvoonsa. Taisi olla kateellinen vaan kun tuolla tavalla kommentoi. Eihän 37 vuotta edes ole paljoa. ARGH :mad:!!!
 
Viimeksi muokattu:
Hellurei! Tänään taas surkki-päivä ja lueskelin netistä tuulimuna-keskusteluja....7.6 olisi se paljon odotettu ja pelätty ultra...Totuuden hetki!
Noista mystisistä unista voisin kertoa viimeöiseni...
Isäntä vei minut ultraan ja jäi autoon odottamaan (?!?) Lekuri kaivoi ultran aikana 5 sikiötä ulos kohdustani ja sanoi, että nyt minun pitää valita minkä niistä haluan loppuun asti pitää..Lääkäri esitteli yhtä pientä sikiötä, jolla on vammautunut toinen käsi..Meinasin ensin valita sen mutta vaihdoin sen toiseen sikiöön, josta lääkäri kyseli olenko ihan varma?!? Otin pikku sikiön käteeni ja sanoin olevani varma..Loppu unessa menimme lääkärin kanssa jonnekkin kerrostalo kämppään, jossa aloin hermostua ja kyselin että voidaanko sikiö laittaa takaisin kohtuuni...
:D
Et aika ufoja unia täälläkin öisin katsellaan...
Mut mä siirryn taas omaan "luolaani" murehtimaan omaa napaani...Onnea hyviä ultra-tuloksia saaneet!! Te taidattekin olla suurin osa jo niissä käyneet :) Viikko vielä, viikko vielä...
 
Onnea suuresti ultrassa käyneille ja hyviä uutisia saaneille!

Käytännöt kyllä vaihtelee suuresti paikkakunnan mukaan. Mäkin käyn nyt huomenna verikokeella ja vien sitten tulokset mukanani ultraan ja saan riskiluvun heti. Mutta toiset näemmä joutuvat odottelemaan. Tosin me taidetaan Pistepirkon kanssa käydä samassa paikassa ultrissa :)

Ja sen netissä täytettävän esitietolomakkeen saa ainakin meillä vasta joskus rv 20-30 paikkeilla.

Unista on ollut puhetta myös. Mä nään myös paljon enemmän unia nyt raskaana ollessani kuin yleensä ja tuntuu että muistan ne aamulla paremmin. Tosin nukunkin paljon enemmän :) Mutta en kyllä mitään noin radikaaleja unia ole nähnyt kuin esim. Kahlan. Aika skitsoa kyllä!

Eilen nukuin taas melkein koko päivän, vaikka olisi pitänyt tehdä vaikka sun mitä. Mies vei lapsukaiset mukanaan mummolle, että saisin tehtyä jotain, mutta niinpä nukuin sohvalla ainakin 3 tuntia. Eikä tehnyt yhtään tiukkaan mennä nukkumaan illalla taas ysiltä. Hätäpäissäni sitten putsasin akvaarion ennenkuin muut tuli kotiin. Että olin edes jotain tehnyt :)

Voi, voi, mä saan odottaa vielä 2 piiiiiitkää viikkoa sitä nt-ultraa. Miten sitä jaksaa? Nyt on jotenkin epätoivoinen tunne taas tästä raskaudesta vaikka oireita onkin. Perjantaina yritän kuunnella sydänääniä, silloin viikkoja 11+2. Pakko kuulua, en tiedä mitä teen jos en saa kuuluviin :( Huomenna tosiaan verikokeille ja jos muistan sen pisunäytteenkin kiikuttaa sinne.

Niisku rv. 10+5
 
Tänne kuuluu vain hyvää
Tänään neuvolassa kuunneltiin sydänäänet jotka löytyi hyvin. Eilen teimme isommasta asunnosta tarjouksen joka meni heti läpi. Tänään kuvattiin meidän asunto ja loppu viikosta tämäkin myynnissä.. Ihan huikeeta, päästään syyskuussa "uuteen" kotiin :D
Ollut niin touhurikas pari päivää että.
Heinäkuun vikalle viikolle myös varattu uusi etelän matka, joten kyllä meillä on hyvin mukava kesä/syksy edessä ja paljon kaikenlaista odotettavaa.

Mulla nt-ultra tehtiin vain mahan päältä vaikka ylimääräistä löytyy kiitettävästi..
OLEN SIIS HYVIN ONNELLINEN KAIKESTA!!!
Painokin oli tippunut 1.5kg lähtöpainosta joka on mulle aivan sairaan suuri juttu, yleensä tässä vaiheessa olen +4 kiloa aikankin saanut syömällä- nyt ei oikein maistu ruoka. Muuten olo suht ok.

Onnea uusista ultrakuulumisista :heart:

- odotettu 12+3
 
tänään sain lääkäriltä "terveen"paperit :) ihan muista syistä joutunut ravaamaan verikokeissa ja ultrissa viemään näytteitä sinne ja tänne mut nyt ei enää tarvi murehtia muuta kun raskauteen liittyviä testejä :D keskiviikkona menen nt-ultraan ja verikokeissa kävin pari viikkoa sitten. en tiiä saako sieltä sitten suoraan jotain tuloksia. innolla odotan tulevaa enkä oikein osaa pelätä mitään tuloksia.

työnantajani sanoi että sieltä löytyy vielä vauvanvaatteita joita sitten lupas tuoda meille näytille. meillä tarvikkeita tällä hetkellä pinnasängyn verran(on lojunut sängyn alla n. 2v "sitten kun tulee lapsia") sänky on aivan ihana retro itse teetetty ja olen pelastanut sen yhden tutun varastosta :D kaipaa vähän hienosäätöä mutta muuten ihan toimiva. turvakaukalo luultavasti isoista hankinnoista ainoa joka tullaan ostamaan uutena.


meillä kanssa kesällä muutto isompaan asuntoon edessä. aivan mahtavaa!!

Kista & papu 12+4
 
Pistepirkko meillä siis se esitietolomake täytetään netissä johon saa neuvolasta tunnukset.Ja sitä lisätäytetään raskauden edetessä esim.ulrakuulumiset ja verenpaineen korkein alapaine 1.raskauskolmanneksella,2.raskauskolmanneksella ja 3.raskauskolmanneksella ja siellä oli tosissaan myös noi hätäkastenimet.Muuten meillä piti täyttää audit-kaavakkeet ja voimavaramittari-kaavake mitkä pitää sitten palauttaa neuvolaan.Ne voi sitten suoraan koneelta katsoa sairaalassa että miten raskaus on edennyt jos joutuu sinne menemään ja siihen kun täytetään myös nuo omat,syntyvän lapsen isän ja oman ja syntyvän lapsen isän lähisuvun sairaudet.Että sellanen käytäntö on täällä.

Seuloista meillä ne otetaan ensimmäisellä neuvolakäynnillä ja kun on käynyt nt-ultrassa ja ne mitat on otettu niin seuraavana päivänä soittavat jos niissä on jotain häikkää ja jos kaikki on hyvin niin seuraavalla neuvolakerralla saa tietää ne luvut.

neljäskö ihanaa kun saitte tarjouksen läpi ja pääsette muuttamaan:)Toivottavasti teidän nykyinen kämppä menis pian:)
Mulle iski eilen illalla ihan uskomaton virtapiikki ja laitoin paikkoja vauhdilla kuntoon sekä kaikki neljä koneellista kuivaa pyykkiä kaappiin mitkä pyykkitelineellä roikkui,tänään olikin ihana aloittaa uusi viikko kun koko kämppä ei ollut kaaoksessa niin kuin yleensä viikonlopun jälkeen.

Kista onnea terveen papereista:)
 
Ihanaa että ootte saaneet hyviä uutisia ultrista.

neljäskö Ihanaa että pääsette muuttamaan isompaan kotiin.

Kista Onnea terveen papereista.

paino on mullakin tippunut 4 kiloa. Ylimääräsiä kilojahan riittää vaikka muille jakaa, en vaan oikein ymmärrä miten ne on lähteny kun en ole syöny rd ruokavalion mukaan niinkun nyt jo pitäis, kun varmasti saan diagnoosin kunhan saan itteni raahattua siihen rasitukseen.
Tavalliset farkut on kokoajan yhtä löysät, saan ne jalkaan nappia avaamatta mut kun en millään viitsis ostaa uusia tavallaisia housuja kun kohta on kuitenkin äitiyshousujen aika.

(.) Tänään on esikon vika päiväikotipäivä ennen kesälomaa. Tänään viettivät 5v. päivää ja huomenna illalla meillä on päiväkotisynttärit. Torstaina oikeena synnttäripäivänä vietetään synnttärit mun vanhempien luona sukulaisten kesken. Esikko oli itse sopinu asian mummon kanssa. Samana päivänä meillä tulee miehen kanssa 6 vuotta yhdessäoloa täyteen. :heart: Kumpikaan ei muisteta sitä oikeeta päivää joten ollaan käytetty esikon syntymäpäivää, monella päivällä se ei kuitenkaan heitä.

Fantaihana 12 + 5
 
Ultra kuulumiset Siellähän se pikkuinen huiski ja imi peukaloa, alkoihan siinä väkisinkin hymyilyttää kun siellä oli niin touhukas tyyppi. Ukkokin myhisi tyytyväisenä.

Mutta pelkkiä ilouutisia ei saatu, vaikka kaikki oli päällisin puolin muuten ok, turvotusta oli melkoisesti. 4,49mm. Tuntui aikamoiselta kylmältä suihkulta kun ensin kaikki oli hyvin ja sitten tulikin huonompia uutisia.
Jotenkin silti olo on sellainen että kaikki hyvin, mutta kyllähän sitä pari kyyneltä tuli kotimatkalla tirautettua ja kun omille vanhemmille piti soittaa kun ne innolla odotti uutisia.
Meillä on ens maanantaina heti kahdeksalta aika erikoislääkärille joka ultraa tarkemmalla ultralla ja tekee kaikkensa saadakseen turvotuksen aiheuttajan kiinni, ja tietty toivotaan että olisi turvotus paremmalla tolalla silloin.
Lapsivesi punktioon päästään halutessamme rv 15 ja tuloksia pitää sit hetki odottaa, että kyllä tässä jonkun aikaa joutuu olemaan epätietoisuudessa. Pakko kai se on tohon punktioon mennä vaikka pelkään sitä, kun en haluaisi koko raskautta olla pelko perseessä.

Olo on nyt aika hämillinen, nyt pitäisi saada olla innoissaan ja lähinnä itkettää. Vaikka kuinka uskotaan kaiken olevan hyvin, turvotusta on kuitenkin sen verran ettei sitä voi ihan olankohautuksella ohittaa.

LA vastaa neuvolan antamaa eli pari päivää pidemmällä kuin mun laskut, nyt on kait siis 12+1
 
Susimieli :hug: Voi ei, ajattelin että se riittäis että me jäätiin kiinni, et ei olis tullu muita. Hyvä kuitenkin että pääsette jo ensi viikolla heti uudestaan lääkärille. Kävittekö veriseulassa? Sehän antaa kanssa jonkinlaista tietoa riskeistä.

Yrittäkää kuitenkin pitää toivoa yllä, tuolla "sikiöseulosissa kiinni jääneiden" ketjussa on kromosomeilta terveitä vauvoja tullu isomillakin turvotuksilla.
 
Susimieli Toivottavasti kaikki olis kuitenkin hyvin vaik turvotusta löytyikin :) :hug:
Kurjaa kyllä varmasti kun nyt joutuu ensin odottaa lääkäriin pääsyä ja sitten mahdollisesti punktion tuloksia. Tsemppiä ja jaksuja kovasti sinne!

Asumisesta ollut puhetta täällä myös oma rivari kolmio myynnissä ja omakotitalo kiikarissa, mistä jo tarjouskin mennyt läpi :)

Ihanaa nyt alkoi mun kesä :D Herneitä ja mansikoita <3


Astre ja Eemeli 10+1
 
Seulonnoista: Meillä käydään verikokeis ja pissakokeis noin 10 viikolla ja ultra on 11 viikon jälkeen. Itse kävin kokeissa 10viikolla ja eka ultra on sitten 13 viikolla. Siinä kerrotaan seulonnan tulokset. Täällä ne hätäkaste paperit saa vasta puolesvälis raskautta, samalla ku kaikki kelan paperitkin.

Hankinnoista: Meillä on käytännössä kaikki valmiina. Oon säästäny edellisiltä lapsilta melkeimpä kaiken. On vaunut, rattaat ja vaatteet. Hoitopöytä pitää jostakin lainaksi taas pyytää, sekä turvakaukalo,että sitteri. Sänkykin joudutaan hankkimaan ,koska edellinen sänky oli homeasunnossa,enkä aio sitä enää kolmannelle lapselle laittaa.

Talosta: Meillä on yksikerroksinen valkoinen omakotitalo. Ostettiin maalta parivuotta sitten,kun haluttiin pakoon kaupunkia. Neliöitä on papereitten mukaan vain alta 80, mutta kyllä tämä isommalta meistä vaikuttaa. Tilaa ,eli siivottavaa kyllä on! Meillä on vain kaksi makuuhuonetta, mutta tilavia. Tarkoitus on että kun kaksi nuorinta kasvaa isommiksi,rakennetaan meille vielä yksi makuuhuone. Meillä on iso tontti, josta löytyy oma puutarha, kaksi lämmintä pihatupaa, autotalli ja varasto. Rauhallinen ja suojaisa paikka.

Unista: Olen alkanut nähdä unia,joissa nousen yöllä vessaan ja pöntöllä istuessani huomaan vuotavani verta. Kun aamulla sitten herään luulen sen tapahtuneen oikeasti yön aikana.

(.) Nyt se alkoi mitä peläten jo odotin, nimittäin kovat vatsakivut. Kävely ottaa kipeää,istuminen ottaa kipeää yöllä on vaikea kääntyä kun ottaa kipeää. Kipu ei oo mitään normi mahakipua vaan sellasta että tuntuu niinku maha repeäis. Kiristää ja puristaa ja repii ja vihloo jne..... Tätä se on sitten loppuun asti, pahenoo vaan. Saas nähä kauanko pystyy olla töis.
Huomenna pitää lähteä esikoisen luokkaretkelle valvojaks, voi tulla tuskanen reissu.

m0308 & pikkukolmonen 11 + 6
 
Hei vaan :wave:

Täällä nyt VIHDOIN ja viimein se kauan odotettu ensimmäinen neuvola takana! Ja mikä parasta, mahasta kuului jumputi jumputi :heart: Kyllä unohtu oksentelut ja huonot olot vähäksi aikaa... Katottiin neuvolan tätin kanssa mulle nt-ultra ja neuvolalääkäri valmiiksi, molemmat on parin viikon päästä, eli viikoilla 12+4 ja 12+5. Tänään kävin verikokeessa seulaa varten. Vieläkin oksentelen, mutta tähän on jo jotenkin tottunut. Oon jo aivan varma, ettei mulla helpota pahoinvointi yhtään ennen ku vauva syntyy :x Toivon toki sormet ja varpaat ristissä, että seuraava päivä ois parempi kuin tämä, mutta vielä on jäänyt toiveeksi. No, ei se auta ku kestää.

Voi kipsukka, mistä nuita idiootteja sikiää :kieh: Yritä jättää omaan arvoonsa ja nauti siitä ajatuksesta, että sullapa on kohta oma uus vauva :hug:

neljäskö, Kista ja Astre ainakin fiilisteli muutosta, liityn jengiin :D Ostettiin siis ensiasunto miehen kanssa, päästään vihdoin rivitaloon! Kerrostaloeläminen on ollut meille molemmille yhtä tuskien taivalta ne muutamat vuodet, mitä on joutunut kestämään... Kyllä ihminen on luotu maan tasalle! Kivan kokoinen kolmio ja mukavan kokoinen piha. Asunnon kunto on tyydyttävä, eli laitetaan kaikki pinnat uusiksi lattiasta kattoon. Päästään muuttamaan heinäkuun alussa, eli kämpän pitäis olla kunnossa kun tonttu saapuu :xmas:

Susimieli, ymmärrän jotenkin sun ajatuksia. Mekin osallistutaan seuloihin, ja mennään kyllä aivan hyvillä mielin ultraan vauvaa katsomaan. Sitten jos sieltä löytyykin jotain erityistä, niin miten siihen osaa edes suhtautua :confused: Mutta onneksi pääsette lääkärille ja lisätutkimuksiin, kyllähän sitä keskustelu- ja muuta apua saa varmasti, jos siltä tuntuu. Tuossa vaiheessa kun ei vielä mistään voi tietää mitään, niin varmasti hankala edes jäsentää omia ajatuksia. Tsemppiä!

Unista, mää oon nähnyt aina paljon unia, myös nyt raskausaikana. Lemmenuniakin nään harva se päivä, eikä pääosassa yleensä ole suinkaan rakas mieheni, vaan joku ihan muu :p Mutta sehän on ihan normaalia, eikä mua tai miestä se edes haittaa. Kummallakin omat päiväunensa :D

Huh, vielä viikko opintoja jäljellä ja sitten kesätöihin! Tänään taas oksentaessa mietin, että mitenhän sitä siellä töissä... Pitäis olla kauheen skarppina heti alusta, sitte jos vähän päästä täytyy pönttöä halailla, niin ei oo kiva. Mutta taas positiivista ajattelua, EIKÖHÄN se pahoinvointi kohta lopu :)headwall:) Mukavaa viikkoa armaat mammat!

pusukka & vauva 10+3
 
heissan!
susimielelle isot voimahalaukset! ei sitä voii ymmärtäämvoi vain kuvitella teidän perheen tunnelmat,voimia, ihana että päsette nopeasti tarkempiin tutkimuksiin..:heart: ja syy turvotukselle löytyy,itselle ainakin on ollut helpompi ymmärtää ja käsitellä vaikeita asioita kun on diagnoosi ,silloin asiantuntijatkin osavaat ongelmaa hoitaa jos sitä voi hoitaa kun on diagnoosi.

Isooot halaukset myös pahoinvoinnin kanssa taisteleville! toivon mukaan lopuuisi teillä sellaiset inhottavuduudet ja pääsisitte nauttimaan raskaudesta kokonaisvaltaisesti..:hug:
Itsellä ihan tosi normi olo,raskaudesta ilmoittaa vain tuo pallukka tuossa mukana ja kohdunkasvukivut,auts.
Tällä viikolla olen fiksannut pinnasängyn valmiiksi mkun piti vähän mitotella sitä uudestaa,kun haluan sen yhteen tiettyyn nurkkaan,mikä on kuin tehty vauvan sängylle..:) on vaan n. 5 cm liian kapea,joten minä fiksasin pinnistä,oon sellainen ikean pesruspinnis,kun en halua krumeluureja..:) hyvä tuli lopputuloksesta ja sekös tärkeintä. Toistaiseksi sai pinnis mennä kokonaisena varastoon odotelemaan. Ikeasta ostan peitot ja tyynyt ja lakanat ja teen muutaman itse,sekä reunapehmusteen jos en löydä luonnonvalkoista sopivaa mistään..:)
Vaatteita tulossa lisää ovista ja ikkunoista,ihanaa..,on edes yksi asia mitä ei tarvitse metsästää..:) sitten pitää tietenkin perusvoiteenkysisakset ym hoitovälineet taas hankkia.

Mies on ruvennut silittelemään massua ihan tosissaan kun se on nyt kasvanut,odotan niin että mies rupeaa tuntemaan vauvaa,jotta voi kommunikoida paremmin tulevan pienokaisen kanssa,samoin kuin isommat lapset. viikonloppuna olimme maailmakylässä festareilla ja siellä näin odottavan äidin kahden ehkä noin 5-7 vuotiaan lapsen kanssa. Lapset oli niin suloisia kun pussailivat äidin vatsaa ja juttelivat vauvalle..=)
Rakenne ultra meillä on 18.7 eli n. 6 vkon päästä..:) oloja sukupuolesta ei oikeastaan ole,vartalon puolesta voisi olla tyttö kun takapuoli leviää mutta poika syömisten ja halujen puolesta kun tekee mieli kaikkea suolaista....
Kiloja tullut jo lisää 6 !!! toivon todella että tasaantuu..lähtöpaino oli 48 jotain ja kyl nää kilot tuntuu kropassa kun näin lyhyessä ajassa on tulleet. edellisten kanssa tullut n 30kg tippuneet kyul aika pian,en kuitenkaan haluaisi yhtä paljon nyt koska kiinteytyminen vie niin hurjasti aikaa sitten.:ashamed:
huh,enää kaksi työpäivää jäljell,tämä ja huominen,on vielä iltavuoroja ettei ihan helpolla pääsisi näin lopussa..=) oon aina kuuden pintaan kotona ja oon ihan zombina väsymyksestä..:)
Vatsan liitskivut vaivaa iltaisin ja päivälläkin joutuu vessassa käymään tunnin välein,kun muuten alkaa vatsa krampata,milloinkohan tää vessaramppaaminen vähentyy,vai onko tulehduksesta
kyse..:headwall: seuraava neuvola on vasta 16. 6 eli viikolla 16..musta tosi harvoin on nyt neuvolat,aiemmin kävin kerran kuussa ja lääkärineuvolakin oli noilla viikoilla.. nyt lääkäri neuvola on vasta viikolla 26 :O
vaunut tulee tällä viikolla,ihana päästä niitä hypistelmään..:D oon ihan vaunufriikki..
sitten alkaakin olla isommat hankinnat kasassa..vieä tekstiilejä ja sen sellaista hankittavana..en jaksa kesän aikan varmaan keskittyä hankintoihin,joten ihan hyvä että vielä nyt jaksan kun elokuussa ei kerkiä kekittymään vauvan tuloon koska pojalla alkaa aurorassa psykiatrisella hoitojakso joka vie kyllä mehut 8:ksi viikoksi kokonaan ja sitten onkin jo äitiysloman aika.

unista ollut puhetta,itsellä ei ole enää mitää unia viikon 11 jälkeen ollut,aika hassuja ne sillloin kyl oli,mistähän nekin johtuu,kai alitajunta näyttää pelot ja ajatukset unissa kuvina:p
Ai niin ,saimme pistia huslabista ja seulan tulokset olivat normaalit ei kohonnutta riskiä poikkeavuuksiin.Toivotaan että rakenneultrastakin selvitään..:)
nyt kahvinkeittoon!

EevaN ja pieni 13+4
 
Viimeksi muokattu:
susimielelle halaukset! :hug: Onhan se tuossa tilanteessa vaikeaa iloita täysillä, mutta yritä kuitenkin. Asiat ovat varmasti ihan hyvin, peukkuja sille!!

kipsukka No jo oisin minäkin tuosta suuttunut!! Muakin ärsytti kun pari vuotta sitten odotin kuopusta, olin 30v niin silloin yks työkaveri joka mua 10 vuotta nuorempi odotti kans ja hälle sanoin että tää jää varmasti viimeiseksi niin hän jotenkin vähän ilkkuvaan sävyyn sanoi että "kaipa sä sen iltatähden teet parin vuoden päästä kuitenkin". Siis minkä iltatähden?? Jos mä nyt kolmatta odotan ja oon 32v niin onko tää sit se paljon puhuttu iltatähti??? Mä kun oon luullu et iltatähdeks sanotaan sellasta lasta joka syntyy jotain 10 vuotta myöhemmin kuin muut lapset ja että silloin ikääkin äitillä ois jo sellaset 40 vuotta. Tai jotain tota luokkaa siis... voin olla väärässä, mut ärsytti muakin silloin toi kommentti, no hyvähän sen oli sanoo kun itellä oli just 20v mittarissa.

Täälä oli eilen kanssa np-ultra. Kaikki kunnossa ja turvotusta oli 0.72. Riskiluvuksi saatiin 1:53000 eli nyt pitäisi tosissaan vaan alkaa uskomaan että kaikki menis hyvin loppuun asti ja olla vain onnellinen. Ehkä mä olenkin hieman nyt rauhoittunut kun tuota ultraakaan en osannut edes oikein jännittää.
Mutta tää pahoinvointi kyllä vie sen huipun tästä onnellisuudesta. Voi yök!! Sais jo loppua.
Nyt mulla on ollut pari päivää myös liikkuminen hankalaa. Siis en muista oliko tämä nyt sitä liitoskipua, mutta sattuu tuosta häpyluun paikkeilta ihan kauheesti jos kävelee tai varsinkin äkkinäiset liikkeet. Edellisistä raskauksista muistelin että tämä tulis vasta tuossa rv30 paikkeilla, mutta että jo nyt!!! Töissäkin pitää kävellä niin hitaasti ja silleen vähän vaappuen ihan ku ois jo tosiaan viimesillään ison mahan kanssa.

Muisku 12+2
 
Huomenna olis sitten myös se paljon puhuttu ultra...Apua!
Oma äitini lähtee innoissaan mukaan kun en oikein yksin haluaisi mennä..
Katsotaan kuinka sielä käy..Toivotaan että kaikki menee hyvin kuten ilmeisesti suurimmalla osalla täälä on mennytkin tähän mennessä.
 
Siis pitäisikö siitä seulonnasta aina saada joku riskiluku vai mikä käytäntö siinä on? Meinaan vaan kun mulla luki vaan paperissa että ei ole todettu lisääntynyttä riskiä. Tyytyväinen ja iloinen toki olen ettei mitään ollut mutta aloin vaan pohtimaan asiaa.

Jatkuvasti tekisi mieli dopplerilla kuunnella mutta pakko pitää paussia ettei mene ihan hysteeriseksi tarkkailuksi.

Paha olo on helpottanut mutta ei todellakaan kokonaan hävinnyt minnekään. Suullinen oksennusta voi tulla ihan niin äkkiä etten edes ehdi tajuamaan että olis paha olo. Eilen se sitten tuli miehen olkapäähän kun sattui aamulla keittiössä seisomaan kulkuväylän edessä :x Ällöttävää, tiedän...

Paino on lähtenyt nousuun :( Kiitos lisääntyneen ruokahalun.
 
Moikka kaikille :flower:

Pitää väliin käydä kuulumisia kirjottelee :) On nii paljon kaikkea hommaa ettei ehdi edes joka päivä lukemaan muiden kuulumisia ja nyt varsinkaan ku kesä tulee.
Seuraava neuvola ois maanantaina ja sillo nähään miten on tuo hb alkanu menee, viimeksihän se oli noussut aika paljon.
Np-ultraan en mene, en ole käynyt aikasemmissakaan raskauksissa (5) ja en mennyt siis nytkään. Rakenneultra on sitte seuraava mihin menen. Tuon joulukuisen tapauksen jälkeen en osaa edes pelätä noita ultria enää :) Se tulee mikä on tullakseen.

Nyt takas ompeluhommien pariin, hyvää alkanutta viikkoa kaikille :)
 
Diu, diu...Sitä piti utelemani, että onko teillä ollut menkkamaisia tuntemuksia vielä viikoilla 10-11?!? Viime yönä heräsin normaaliin tapaan pissahätään ja huomasin samalla selän ja alavatsan kipuilevan menkkamaisesti...Ei mitenkään kovasti, mutta kuitenkin..Riipasin särkkärin yöllä varuiksi, koska olin niin väsynyt enkä halunnut valvovani hysteerisenä kipujen kanssa....Voiko olla kohdun kasvukipuja?!? Tai jtn... Nimim. Huolestunut akkeli-kakkeli

Kahlan ja kirppunen rv.10+5
 
Susimieli :hug: jaksamista ja voimia odotteluun.

Kahlan Mulla oli poikasta odottaessa aika koviakin kohdun kasvukipuja. Just sellasia, että piti vessaan juosta tilanne tarkistamaan ja kippuralla istua työpöydän ääressä. Niitä kesti muistaakseni np-ultran tienoille. Nyt ei pahemmin ole tuollaisia ollut. Tämähän on mulle jo 4 raskaus vaikka vain 1 lapsi. Mun paikat on jo sen verran käytetty ja venytelty, ettei hirveesti kipuile ;)
 
Heippa ! Nyt meilläkin kauan odotettu ultra takana ja kaikki oli hyvin :heart: Niskaturvotus oli 0.6 mm ja vauva vastasi viikkoja 11 + 5 :heart: Nyt vaan kasvatellaan kesän ajan masua ja seuraava ultra onkin elokuussa :) Verikokeet otettiin ultran jälkeen ja niistä vaustausta saadaan viikon sisällä jos jotain hälyyttävää. En tiennytkään, että nykyään verikokeet otetaan kaikilta ne haluavilta. ( kuopuksesta 04-syntyneestä ei olla otettu ) onnea kaikille muille hyvistä ultra kuulumisista ja :hug: heille jotka sitä tarvitsevat

Zeda ja toukka 11+ 5
 

Yhteistyössä