~*~Joulukuun tonttuset 2013 joulukuussa ~*~ Vihdoinkin meidän kuukausi!

Minniliini75 hyvä että lapsiveden määrä normalisoitunut!:) Minua mietityttää myös noi supistukset että eikö ne mitään saa aikaiseksi kun kärsinyt niistä niin pitkään jo eikä mitään tunnu tapahtuvan! Minulla ollut myös tuota että supistelee koko yön ja sitten laantuu eikä voimistu siis ikinä tarpeeksi. Eli vähän nyt pelottaa onko tuo pikkuinen poika tuolta mahasta edes ulos tulossa :D Ja minulla kovettuu myös maha melkein joka yö ja aamulla kun herään niin sama juttu. Ja siis tuntuu juuri että se on sellanen kovettuminen joka on päällä koko ajan. Aika epämukavan tuntuista.

Liise Täällä ihan samanlaiset fiilikset! Hyvä huomata että muillakin samoja ajatuksia niin ei tarvitse miettiä olenko ainut jonka pää tuntuu aivan sekalaiselta toisinaan :)

Miips ja pikkuR 40+2
 
  • Tykkää
Reactions: Liise
Heips!

Mä taas päivitän täälä omaa napaa. hehe
Niin, mua on alkanut pelottamaa tää mun synnytys tapa. Tottakai haluan synnyttää alakautta, muttakun pelkään että joudun hätäsektioon tai kiireelliseen sektioon.. Ja sen takia joutuisin kun minulla on se toinen sielä ollut, että jos se aiheuttaakin sielä jotain juttuja. Esim lääkärit ei näe ultrassa missä menee kummankin napanuora.. Että jos ne onkin vaikka sotkussa jotenkin ja terve ei pääsekään ulos kunnolla ja si mennää ja lujaa.. Mielummin ''otan'' suunnitellun sektion sitten.. Vaikka tympiikin olla sairaalassa sen 3päivää mitä täällä tampereen suunnalla yleensä ollaan. näin olen ainakin kuullut.. Suunnitellusta sektiosta kuulemma toipuukin paljon nopeampaa kuin noista muista. Minulla ei olisi siis mitään estettä synnyttää alakautta lääkäreiden mukaan. Mutta silti!!!! Ja en halua itse synnytys tilanteessa pelätä ja miettiä että ''miten tämä menee? entä jos se toinen estääkin?'' enkä pysty miettimään itse synnytys tilannetta..

Tää on nii vaikeeta! Tänään jätin ÄP:lle soitto pyynnön ja keskustelen asiasta.

Neyski +poitsu 38+2 :kiss:
 
Kiitos taas paivih uudesta ketjusta! Hui, joulukuu! Silloin kun keväällä plussasi, niin joulukuu tuntui hyvin kaukaiselta asialta ja tässä sitä nyt ollaan! :O Valtavasti onnea kaikille jo vauvan saaneille! :heart: Synnytyksestä ja vauva-arjesta olisi tosiaan kiva kuulla!

Täällä ei ole vielä mitään oireita, että jotain olisi tapahtumassa, saa nähdä kuinka pitkälle menee.

hiisi 39+1
 
Onnea kaikille vauvansa jo saaneille!

Mulla on tällä viikolla neuvola ja äitiyspoli. Poli tietty jännittää, kun taas seurataan pojun pään tilannetta. Viime kerralla ei olleet aivokammiot laajentuneet ja lakimitan kasvu oli hidastunut ja oltiin ihan normaalirajoissa. Toivottavasti tilanne olisi ennallaan, silloin poika ei tarvitsisi välttämättä edes sunttia. Ympärysmitta, jolla yleensä kai seurataan pään kasvua on ollut koko ajan normaali. Pyöreä päinen poika tulossa, mutta sellainen pallopää isänsäkin on... Kyllähän me vähän niin kuin hirressä ollaan ainaskin niin kauan, että poika syntyy.

Varmaan saadaan tietää, jos synnytys aiotaan käynnistää (raskausdiabetes syynä), myös mahdollinen pvm. Joulunpyhinä kun tuo la, niin varmaan siinä tapauksessa ennen joulua. Poju on nykyään raivotarjonnassa, mutta ei ainaskaan kiinnittynyt. Mulla kyllä paikat oli kyllä jo viime polilla pehmenneet ja kaulaa jäljellä enää 2 cm. Supistuksia olen tuntenut selvästi vain kerran. Ja täytyy ihmetellä , että ei turvota edelleenkään ihmeemmin.

Viime yönä veti kipeesti suonta oikeasta pohkeesta. Just tultiin kaupasta, kun tein viime hetken hankintoja synnytysreissua varten. Parit imetysliivit tuli ostettua. Kauheen paljon ei valikoimaa ollut, varsinkaan kun ei ole mikään pienirintainen muutenkaan.


Joulukuu tuntui välillä tosi kaukaiselta ja nyt ollaan siellä. HUI!!!!
Sairaalakassi on pakattu. Joulukalenterin avaaminen tuntuu kuin lähtölaskennalta synnytykseen.


HANNE 70 36+5 (laskuissa vähän sekaisin?)
 
Neyskille tiedoksi että kiireellisellä ja suunnitellulla sektiolla ei hirveästi ole muuta eroa kuin siinä että toisessa tiedät h-hetken ja toisessa se kerrotaan sulle joku 30min ennen.. Itselle tehtiin kiireellinen sektio ja kyllä siinä ihan ehdittiin puuduttaa ja tehdä viilto alavatsalle bikinirajaan, ja toipuminen sairaalassa kesti 4 päivää. Ihan hätäsektioon jos joutuu niin sit ei ehditä puuduttaa vaan sut nukautetaan ja viiltokin voi mahdollisesti tulla keskelle masua, riippuen kuinka hätä on. Mutta tietenkin teet niinkuin itsestä hyvältä tuntuu, ei siinä tarvi miettiä muiden mielipiteitä yhtään. Kun saat mielenrauhan, oli päätös mikä hyvänsä, se on oikea päätös. Kovasti tsemppiä asian miettimiseen, eihän siihen yhtä oikeaa päätöstä ole. :hug:
Supistuksista sen verran että mulla kans on öisin masu kuin kivipallo, välillä päivisinkin pitkän aikaa. Kipeitä supistuksia ei kauheasti ole tullut mut näitä epämiellyttäviä kyllä. Toivottavasti jo tekisivätkin jotain..

Tiikeli ja tulokas 35+6
 
Onnea Judielle pikku prinssistä :heart: :hug: Tää on jännää ku joulukalenterin avaaminen,kun käy joka päivä kattoo, että "kukas tänään on saanu vaavin" ;)!

Mä täällä eilen tehny urakalla ruokia pakastimeen (keittoja, makaronilaatikkoa yms.) ettei tarvii sitten tehä kun vauvan kanssa harjotellaan arkea ja isommat tytöt pyörii hoitamassa kuitenkin niin innokkaina ;)...Nyt jotenki nappaa enempi toi leipominen ja kokkailu kuin siivoaminen (mitä pitäis myös jaksaa) :kieh:

Viime viikolla mies alotti taas työt pitkästä aikaa ja sillai kevyesti 7 yövuoro putkella...me siis tyttöjen kanssa ravattiin joka päivä jossain kylässä yms. että saa rauhassa nukkua! Oli aika rankkaa itelle ja tytöillekin, kun oli "pakko" lähteä, eikä ois huvittanu pukea ja jättää leikkejä kotona :| mutta sit taas kotona itellä hermo ihan kireenä ku möykkäsivät ja riitelivät koko ajan! Mies on kyl onneks hyvä nukkuu ja ei sitä haittaa meidän kotona olo,mut mä en vaan oo taas tottunu tähän ja osaa ottaa rennosti...Sitten kun poju syntyy niin on vaan pakko olla kotona alkuun, oli huutoa kuin paljon tahansa :stick: Muutenkin outoa sen töissä ku muistutti että meillä la. 26.12 että pitää sitten olla pois töistä ku päättää syntyä, niin pomo tuumas että "syntyispä täsmällisesti ettei tarvii alkaa vuoroja muutta!" ja ei tajunnu että joutuu sitä isä olla muutaman päivän kotona kuitenkin kun mä oon sairaalassa! Että ei varmaan toiveita että voitais yhessä harjotella 3 lapsen arkea, vaan pääsen heti yksin selviimään, jaiks :O!
No mutta ei auta itku markkinoilla, pitää vaan mennä positiivisin mielin eteenpäin :D

MeMaMi ja poitsu 36+5 (kohta täysaikasia,jee)
 
Onnea paljon vauvan saaneille!:heart:

Täällä ei mitään edistystä tunnu tapahtuvan.. Harvakseltaan tulee melko kipeitä supistuksia mutta tosi epäsäännöllisesti! Hirveä väsymyskin on iskenyt ja välillä mietin illalla et jos nyt täytys lähteä ni en varmaan jaksais synnyttää. Onko teillä muilla ollut kovaa väsymystä? Mietin että johtuukohan siitä että yöllä heräilen useampaan kertaan vessaan ja välillä supistuksen jälkeen en saa unta. Ennen olen nukkunut kuin tukki läpi yön heräilemättä. Muutenkin tuntuu toivottomalta ajatus että menis vielä yli viikko tai saati että joutus käynnistykseen. Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni että eihän se tarkoita että jos pari päivää yli ollaan ni että menee automaattisesti kaksi viikkoa yli :D

Tsemppiä kaikille odotuksen kanssa!

Väsynyt Miips ja pikkuR 40+3
 
Judie ja Kurina onnittelut!!!

Neyski tsemppiä pohdintoihin. Kyllä siinä miettiessä aina jotain itselle selkiää vaikkei helppoja vastauksia olekaan.

Hanne miten polilla? Mullakaan ei juurikaan supistele, mutta voi se kohdunkaula kypsyä muutenkin. Tosin neuvolassa tutkiessa kätilö sanoi, että nyt ei voikaan hetkeen tunnustella kun supistaa, enkä minä itse huomannut mitään...

MeMaMi kunpa voisin minäkin kirjoittaa tehneeni nuo ruoat! Olen kyllä jo ajatellut tekeväni :kieh: No meillä on tosin mies kotona, niin ei ole niin pakkotilanne kuin sinulla, mutta kuitenkin tiedän olevani ihan kuitti, toisin kuin esikoinen. Hankala yhtälö..jotain ylimääräisiä puuhia pitäisi kehitellä että saisi hänen energiansa käytettyä muuhun kuin kiukutteluun, hyviä vinkkejä otetaan vastaan..

Miips tutun kuuloista. Ei supistele täälläkään. Väsymykseen on helpottanut kun lepäilen joka välissä päivällä, jotenkin sellaiset pitkäkestoiset puuhat uuvuttaa ihan suhteettomasti. Jossain luki, että yöheräily valmistaa meitä yösyöttäjän toimeen. Sillä olen itseäni lohdutellut aina kun pirteänä katson kellosta 03:22, 05:15..

Neuvolassa tänään oli sykkeet laskeneet aiemmasta ja pää tiukasti kiinnittynyt (siltä on kyllä tuntunutkin). Näistä sai toivoa, että ryhtyisi kohta syntymään, vaikka supistuksia on edelleenkin vain satunnaisesti liikkuessa. Painoarvio on edelleen kohtuullinen 3,5kg, mutta turvotusta on minulle taitanut alkaa tulla, vaikken itse huomaakaan kuin pikkuisen nilkoissa, koska painoa oli kertynyt huisit 2 kg 2 viikossa. Siinäkin mielessä voisi jo syntyä ennen kuin pamahdan..jospa katselisi itsenäisyyspäivän juhlia synnärillä? Toivotaan.
Lähdenpä joogaan kun vielä voi.

Paiju 40+2 (tälle ei ole edelleenkään muodostunut tekonimeä, ei pakolla)
 
Onnea kaikille vauvansa jo syliin saaneille! :)

Miten tuntuu et kaikilla supistelee jo kauheesti? Ens viikolla ois laskettuaika enkä kyllä supistuksia ole tietääkseni tuntenut kuin ihan muutaman vain :D kauheasti tyttö pönkii alaspäin että siellä suunnalla kipuja kyllä riittää.. Ja muutenkin liikkuu vielä melkoisesti. Menkkakipuilua kyllä on ollut, alaselkä välillä tosi kipeä.. Mutta semmosta varsinaista supistelua en kyllä oo huomannut, miltä sen pitäis tuntua? :p tottahan masu on välillä ihan kova mutta en aina tiedä onko vain siksi että tyttö painaa selkäänsä juuri ulospäin vai mistä johtuu.. Nooh kait se sieltä ulos tulee vaikka ei mitään supisteluja vielä tuntuisikaan :)
Yöt vaan melkoisen ressaavia jo, vessassa saa käydä vähintään sen 4 kertaa ja muutenkin nukkumisesta ei meinaa tulla mitään.. Lonkkia särkee ja olkapäitä myös :(
Muutama viikko enää ja sitten ois kyllä varmasti tyttö sylissä jo <3

Ja jouluun tasan 3 viikkoa jeiih! Josko pian vois laittaa joulukuusen.. Jouluvalot laitin jo viime viikolla :p ja pipareita leivottu. Joulu <3

Suvi&Amy 38+5
 
Onnea vauvoista Judie ja Kurina! :)

NUKKUMISESTA: Täälläkin heräillään öisin moooonta kertaa pissalle, ja ikävintä on se, ett sit on vaikea nukahtaa uudestaan ja alan kuulostella masun liikkeitä ja jos ei heti tunnu niin ihan pakko alkaa pökkiä ja käydä juomassa jotain mehua tms. Meidän vauva on hiljainen öisin ja aamuisin, iltapäivisin ja iltaisin möyrii oikein kunnolla, niin että oikein kipeää ottaa. Jospa tää ois sen rytmi masun ulkopuolellakin. :)

ON: Ei mitään tuntemuksia täällä. Oiskohan vauva kuitenkin kunnolla kiinnittyny, kun koko ajan pissattaa ja tuntuu painetta peräsuolessa. Iltaisin supistelut jatkuu, kipeää ei ota mut vähän epämiellyttäviltä. Huomenna neuvola, ja viime viikolla kätilö sanoi ett vois "irrotella kalvoja"?? Mitä luulette, kannattaako antaa tehdä?? Toisaalta kuitenki ajattelen, ett kyl tää tulee ku on aika. Nythän ei kuitenkaan oo edes laskettu aika vielä...

Turhautunu olo. : / Tiedän, ettei oo enää pitkä aika, mut tää epätietoisuus on jotain niin... rasittavaa. Koska?? Miten?? Missä??

Merve ja masupoju 39+2
 
Onnea Judielle ja Kurinalle! :heart: :flower:

Täällä ollut mielenkiintoinen aamu, oon saanu vaikka mitä aikaan ja käyny esikoisen kanssa pulkkalenksalla ja neiti meni jopa ihan itse päikkäreille joka sekin äärimmäisen harvinaista. Pitäis varmaan lotota nyt.. :D Mut siis, olo ollut erittäin virkeä ja aikaansaava, melkoinen ero esim. eilliseen jolloin tuli paljon vaan pötköteltyä soffalla.
Vauvan juttuja oon pikkuhiljaa laitellut, kotiutumisvaatteet odottaa nyt kaukalossa ja pinnasängyn oon petannut. Pikkiriikkisiä vaatteita on pesty ja kohta ajattelin mennä sitä omaa sairaalakassia laittamaan. Ehkäpä tää pirteä olo johtuukin tästä laittelusta, kun alkaa kokoajan tuntua todemmalta ja todemmalta että kohta se nöpönen sieltä saapuu. Koko raskauden ajan ollut jotenkin niin epätodellinen olo että kohta on vauva menossa mukana, mut nyt se olo alkaa pikkuhiljaa hälvetä. Vielä kun pikkuinen kääntyisi oikeinpäin tuolla masussa niin sithän olis asiat mallillaan!
Nukkumisesta vielä, että jos tuo esikoinen 2v. ei olisi semmoinen yöjuoksija niin toistaiseksi minä ainakin nukkuisin kuin tukki. Oon ihan ihmetellyt ettei ole pahemmin tarvinnut nousta yöllä vessaan, tarvis varmaan petrata päiväjuomisen kanssa.. Nukun vielä päikytkin samaan aikaan kuin esikoinen että unta kyllä riittää täällä. Noh, kohta se muuttuu, parasta nauttia nyt kun vielä voi. =)
Jaksamista kaikille!

Tiikeli ja tulokas 36 ja poks
 
Iloiset onnittelut Judie ja Kurina!! :flower:

Ihan tähän alkuun totean, että KYLLÄ SE ODOTTAVAN AIKA ON PITKÄ!!! :kieh: No niin, jopas helpotti, kun vähän huuti! :saint:

Sitten asiaan: Supistuksista sen verran, että ovat lisääntyneet vaivihkaa kolmen viikon aikana tasaisesti. Nyt meni viime yö taas kivuliaitten supistusten parissa. Kaks tuntia sain kellottaa tasaisia n. 10 min välein tulevia, alaselkään ja -vatsaan ja reisiin säteileviä polttavia supistuksia ja SITTEN: kaks miedompaa supistusta ja siihen loppuivat. Arghhhh!!!! eiku takas nukkumaan 05.30... Tätä yötä ennen kaksi yötä olen nukkunut kuin tukki ja sitä ennen neljä yötä valvonut supistusten ja kipujen kanssa. Ja sama ralli jatkunut siis sen muutaman viikon. Maha on päivisin supisteluherkkä: muutama sata metriä voi kävellä ja sit alkaa supistaa, samoin tuolilta ylösnousu, kaikki kotityöt ja pitkään istuminen tekee saman. Ensin kovettuu maha ja sit tuntuu epämiellyttävälle olo ja sit säteilee selkään, nivusiin tai mahaan. Kuukautiskivun tyyppistä särkyä myös liittyy supistuksiin ja muutenkin jomottavaa särkyä on.

Eilen innostuin yrittämään vähän lumitöitä ennen neuvolaa ja kuinkas sitten kävikään...mies sai taluttaa minut sinne ja verenpaineet oli aluks korvissa. Että jäi tämän mamman lumityöt siihen ennen ulkoistamista. :whistle:

Miips mullakin on kovaa väsymystä ollut ja nuo rikkonaiset yöt kipuineen ja jännityksineen ei ainakaan auta asiaan. Ja just oon aatellu, että miten tässä pitäis nyt jaksaa vielä synnytääkin kun on niin väsynyt ja kipee jo valmiiks? Kyllähän se keho varmasti valmistautuu yösyöttöihin, ja -heräämisiin, mut kuitenkin! Alan olla jo todella väsynyt..onneks oli ne kaks ehjää yötä välissä ja pakko levätä päivisin aina kun mahdollista ja päiväunia ottaa kans.

Kivat pikku suonikohjut tulleet molempaan jalkaan... :kieh: Onko muille tullut?

Merve mulla viime viikolla lääkäri teki sisätutkimuksen ja sit sanoi, että "irroittelen nämä kalvot täältä". Se oli tiistaina, sillo kohdunsuu 2 cm auki, kaula pehmentynyt ja vauva laskeutunut, pe irtos limatulppa. Lapsi vielä kuitenkin mahassa, vaikka supistellut on kivuliaasti. :) Jaan turhautumisen kanssasi! Sata kysymystä ja ajatuksia miljoona. Sitten kun tuo oma lääkäri on koko ajan ennustanut, että tämä ei kyllä loppuun asti mene ja ihme on jos menee...no tässä sitä vielä ollaan yhtenä kappaleena. Malttia vaan huh huh...

Onneks on tää palsta, saa vertaistukea teistä kaikista! :heart:

Liise ja poika 39+4
 
Meille syntyi poika tänään 4.12. klo 5.36 raskausviikolla 41+1. Mitat on 52 cm 4215 g. Piposta en tiiä mutta kympin poika. Synnytys oli normaali alatiesynnytys ja meni ilokaasulla. Kesto n. 5 tuntia. Ponnistusvaihe 6 min.
Valmisteluja kohtu teki 2 vrk ennen synnytystä, eli supistuksia tuli ja meni. Synnytyssairaalan lähdettiin supistusten ollessa kipeitä ja väli n. 6 min. Tuolloin klo 1.30 olin sitten auki 3 cm. Saliin mentiin n. klo 3.30 ja edelleen 3 cm auki. 8cm olin sit auki n. klo 4.50 ja loput 2 cm meni rytinällä. Ponnistusvaihe onnistui supistuksilla, eli ponnistin kerran ja pää syntyi. Poika itki heti kun pää oli ulkona. :) Nyt kaikki hyvin ja totuttelen kolmen lapsen äitinä oloon.

Vanamo ja Tintti
 
Onnea vauvautuneille tasapuolisesti <3
Eilen kävin lekurilla ja painoarvio oli 2880g, tasasesti samoilla käyrillä menee esikon ja tosikon kanssa :) laskettuna päivänä noin 3,4-3,5kg.
Kohdunsuu oli 3cm auki, tosi pehmeä oli, kanavaa 2cm jäljellä. Eli ihan hyvä tilanne sieltä, jospa ennen joulua sais vauvelin ulos <3
36+2 tänään :)
 

Yhteistyössä