Junassa kuultua

matkattiin reilun tunnin ja samalta asemalta kuin minä tuli kyytiin äiti kolmen lapsensa kanssa. Lapset oli iältää n 7v 9v ja 11v
vanehmmat lapset istui nätisti paikoillaan ja meluamatta. Juttelivat kyllä äidilleen sen mikä pystyivät.
Tämä n 7v vesseli ei sitten malttanut paikoillaan istua eikä olla hetkeäkään hiljaa. Koko ajan itski ja kiukkusi äidilleen jotain ja löi ja potki äitiään.

Äiti ei lasta mitenkään komentanut vaikka useaan otteeseen vei äidiltä lehden käsistä ja ruttasi sen lattialle. Tätä siis jatkui koko matkan.

Lähtiessä junasta posis päin, eräs nainen sanoi tälle lasten äidille,että voisi lasta välillä komenaakkin,että ei remuaisi koko matkaa.
Äiti tähän sitten,että laspilla voi kuule olla sellaisia sairauksia ,että eivät kykene olemaan kunnolla.
Nainen sanoi,että joo varmasti on ja tietää että on,mutta ei se estä komentamasta kuitenkaan.
Äiti siitä sitten tuohtui ja sanoi tälle naiselle,että olisi suositeltavaa,että menisi ensitöikseen kun kotiin pääsee niin nettiin etsimään lasten sairauksista tietoa ennen kun tulee valittamaan ja ei lapseen komentaminen auta.

En tiedä miten asia sen pidemmälle jatkui, en jäänyt kuuntelemaan kun piti positua junasta.

Mutta tosiaanako se on niin,että jos lapsi saa diagnoosin niin sitten voi sen taakse aina piiloutua. Silloinko lapsi saa tehdä mitä vaan.

Ymmärrän,että äiti on varmasti väsynyt ja ei jaksa koko ajan olla komentamassa,mutta kun ei yhtään.

 

Oletko tullut ajatelleeksi, että joskus tehokkain tapa "kasvattaa" on olla reagoimatta ja provosoitumatta? Ehkä äiti kuitenkin tiesi paremmin...

 

Äiti varmasti tiesi paremmin, miten lasten kanssa tulee toimia.

Mutta tuohon diagnoosin taakse piiloutumiseen sanoisin, että moni aikuinen tekee sitä. Kun on tietty diagnoosi, ei edes tarvitse yrittää käyttäytyä kuten "pitäisi" vaan voi tehdä mitä tahtoo. Lapset tuskin osaavat omaa käytöstään samalla tavalla kontrolloida.

 

Ja haastavan lapsen kanssa (vielä kun ei ole ainokainen) voi välillä myös olla niin väsynyt, että ei jaksa aina olla komentamassa.

 

Mä ymmärrän sen kyllä,että sitä tehdään esim kotona,mutta julkisilla paikoilla.

Ja sellaista sairautta ei ole olemassakaan,että ei voisi komentaa. Ja jos lapsella olisi ollu tällainen sairaus mihin komentaminene i auta niin ei ne vanhemmat lapset olisi välillä sille sanonut,että ole jo hiljaa ja äitille,et katso mitä xxxxx nyt tekee. Kaiveli silloin viereisessä penkissä istuvan naisen laukkua. laukun omsitaja joutui sanomaan ja sillo lopetti

 

Erityislapsiakin voi komentaa ja kasvattaa. Tai oikeastaan erityislapsilla pitää aivan erityisesti olla tarkat säännöt, joita myös noudatetaan. Äiti voi olla väsynyt, mutta on lapsen ja äidinkin etu, että sääntöjä noudatetaan johdonmukaisesti. Jos lapsi ei ole vielä niin hyvässä kunnossa, että lapsen kanssa voi matkustaa junalla, silloin olisi varmaan syytä matkustaa omalla autolla, tai ottaa junasta makuuvaunu, jotta ei häiritse muita. Myös muilla kuin erityislapsilla on oikeuksia.

 

Ensimmäisenä heräsi sääli tuota äitiä kohtaan, jolla oli takanaan tosi rankka junamatka ja sitten joku idiootti tulee vielä lyömään naulaa arkkuun ja pahentamaan oloa moittimalla. Paljon pahempaa se tuolle äidille oli kuin jollekin sivusta seuranneelle. Tuosta ap:n kuvauksesta voisin myös päätellä, että tuon erityislapsen äiti on tarkoituksella jättänyt lapsen käytöksen huomioimatta ja lapsen provosoituminen äidin reagoimattomuudesta todisti vain sen, että äiti voitti, lapsi hävisi (jos nyt millään tasolla voidaan puhua voittamisesta ja häviämisestä, kun tavoite on kasvattaa).

Silti on totinen tosi, että erityislapsen kanssa on pakko jaksaa extra-kovasti silloinkin, kun tuntuu, ettei hermosäikeitä pidä kasassa kuin se ainokainen hapsahtanut säädyllisyyden riekale. On pakko jaksaa kieltää ja kieltää ja vielä kerran kieltää, ja kannustaa, kannustaa, vielä kerran kannustaa, ja pitää yllä käytöstapoja ihan väkisin, vaikka se tarkoittaisi sitä, että itkua pidättäen yrittäisi ja hakkaisi päätä seinään. Diagnoosi ei poista kasvatusvelvollisuutta, ei millään tavalla. Tämänkin takia pitäisi antaa armoa erityislapsille ja erityislasten vanhemmille. Kun näkee, että tilanne on koetellut voimia, ei siinä sivullisten jälkipuheet ja jälkiviisastelut enää auta. Antakaa äitien ja isien hengähtää.

 

Äiti ehkä tiesi että alkamalla vääntää lapsen kanssa junassa lapsi nostaisi niin ison shown että koko junanvaunu häiriintyisi pahemman kerran, joten katsoi tuon reagoimatta jättämisen olevan parempi vaihtoehto. Olen samaa mieltä.

 

Jospa äiti tiesi vuosien ja vuosien kokemuksesta että on turhaa alkaa repimään pelihousujaan jos lapsi ei kuitenkaan uskoisi niin olisiko vaan muodon vuoksi ja muiden ihmisten takia pitänyt alkaa länkyttämään jotain valitusvirttä joka olisi ehkä voinut jopa provosoida lisää?

 

vittu mitä puolustelua. lasta on varmasti kasvatettu huoosti ja edelleen jaketaan ja täällä lässytetään

 

[QUOTE="auts";28865685]vittu mitä puolustelua. lasta on varmasti kasvatettu huoosti ja edelleen jaketaan ja täällä lässytetään[/QUOTE]

Jos noista lapsista tämä yksi ja ainoa oli se, joka käyttäytyi häiritsevästi, vaikka muut osasivat käyttäytyä moitteettomasti, on aika selvää, ettei kyse ole ainoastaan huonosta kasvatuksesta. Kyllä nuo kaksi muutakin lasta olisivat olleet huonokäytöksisiä jos äidin kasvatustaidoissa olisi vikaa.

 

[QUOTE="auts";28865685]vittu mitä puolustelua. lasta on varmasti kasvatettu huoosti ja edelleen jaketaan ja täällä lässytetään[/QUOTE]

Mulla on neljä lasta, kolme ovat kilttejä ja rauhallisia, yksi erittäin vaikea ja haastava lapsi jolla on ADHD. Jos mielestäsi kasvatus on kaiken A ja O, olenko mielestäsi siis kasvattanut nämä kolme muuta hyvin ja tämän yhden huonosti.

Mitä potaskaa, sanon minä. Typerys.

 

matkattiin reilun tunnin ja samalta asemalta kuin minä tuli kyytiin äiti kolmen lapsensa kanssa. Lapset oli iältää n 7v 9v ja 11v
vanehmmat lapset istui nätisti paikoillaan ja meluamatta. Juttelivat kyllä äidilleen sen mikä pystyivät.
Tämä n 7v vesseli ei sitten malttanut paikoillaan istua eikä olla hetkeäkään hiljaa. Koko ajan itski ja kiukkusi äidilleen jotain ja löi ja potki äitiään.

Äiti ei lasta mitenkään komentanut vaikka useaan otteeseen vei äidiltä lehden käsistä ja ruttasi sen lattialle. Tätä siis jatkui koko matkan.

Lähtiessä junasta posis päin, eräs nainen sanoi tälle lasten äidille,että voisi lasta välillä komenaakkin,että ei remuaisi koko matkaa.
Äiti tähän sitten,että laspilla voi kuule olla sellaisia sairauksia ,että eivät kykene olemaan kunnolla.
Nainen sanoi,että joo varmasti on ja tietää että on,mutta ei se estä komentamasta kuitenkaan.
Äiti siitä sitten tuohtui ja sanoi tälle naiselle,että olisi suositeltavaa,että menisi ensitöikseen kun kotiin pääsee niin nettiin etsimään lasten sairauksista tietoa ennen kun tulee valittamaan ja ei lapseen komentaminen auta.

En tiedä miten asia sen pidemmälle jatkui, en jäänyt kuuntelemaan kun piti positua junasta.

Mutta tosiaanako se on niin,että jos lapsi saa diagnoosin niin sitten voi sen taakse aina piiloutua. Silloinko lapsi saa tehdä mitä vaan.

Ymmärrän,että äiti on varmasti väsynyt ja ei jaksa koko ajan olla komentamassa,mutta kun ei yhtään.

Oliko ne sun tuttuja kun n. suunnilleen kuitenki tiedät lasten iän? Meillä on samankokonen 5v joka on pitempi kuin sukulaistyttö joka on tokaluokalla.

 

Mikä tilanteessa oli sellainen että lasta olisi ollut välttämätöntä komentaa?
Tuossa tilanteessa olisin varmasti ajatellut että äiti tietää miten parhaiten toimii. Tilanne olisi saattanut olla toinen jos potkiminen, lyöminen tms olisi kohdistunut muihin kuin lapsen vanhempaan (kenties muuhun hoitajaan).

 

Tulipas mieleen taannoinen junamatka maaseudulle tuon 1,5 v:n kanssa, joka oli elämänsä ekaa kerta pidemällä junamatkalla, päiväuni aika meni ohi ja yliväsymys iski ja sen myötä kitinä..

Meillä oli siis paikat lastenvaunusta, jossa kaiketi on tarkoitus matkustaa lasten kanssa, joilla on rattaat/vaunut mukana, kun ne sai sinne vaunuun mukaan.No, kanssamatkustajia ajatellen siirryin välillä sinne "käytävälle" heijaamaan tyttöä sylissä, ettei muilla mene hermot kitinään.Takana istui kaksi naista, toinen jo vähän iäkkäämpi ja hän oli tuolle toiselle naiselle todennut, että ei tuo lapsi ole ihan terve, kun kokoajan itkee..Ja lapsi ei siis itkenyt ollenkaan vaan kitisi välillä väsymystä.Toinen nainen oli todennut, että taitaa vaan olla yliväsynyt lapsi.

Olisin kyllä sanonut jotain takaisin, mutta valitettavasti mummot olivat nukahtaneet, kun tulin takaisin nukkuvan lapsen kanssa ja nukkuivat vielä sittenkin, kun jäätiin pois.

 

Jos noista lapsista tämä yksi ja ainoa oli se, joka käyttäytyi häiritsevästi, vaikka muut osasivat käyttäytyä moitteettomasti, on aika selvää, ettei kyse ole ainoastaan huonosta kasvatuksesta. Kyllä nuo kaksi muutakin lasta olisivat olleet huonokäytöksisiä jos äidin kasvatustaidoissa olisi vikaa.

Saman perheen lapset voivat saada ihan erilaisen kasvatuksen, valitettavasti.

 

Jos lapset eivät häiritse muita, nähdäkseni on äidin oma päätös ottaa vastaan potkuja ja lyöntejä. Muita kohtaan sopimattomasti käyttäytyiä lapsia tulee hillitä diagnooseista riippumatta.

 

No joo, mullekin tuli mieleen että se äiti ei alkanut komentamaan siksi että tiesi, että komentamisesta seuraa vaan kauhea ehkä tuntikausiakin jatkuva meluisa raivokohtaus.
Joten komentamista on kyllä mahdollista toteuttaa kotona, mutta julkisilla paikoilla on parempi toimia näin kun hän toimi.

 

Ihmiset sitten jaksavat pistää nokkansa joka paikkaan. Millä oikeudella tää vieras ihminen saa puuttua tän äidin kasvatustapaan? Ymmärtäisin jos olisi ottanut sen vieraan naisen lehden niin sitten olisi komentanut itse lasta... Mutta että pitää mennä piikittelemään matkan jälkeen että kasvatappa lastas vähän paremmin! :headwall: Taas ollut joku jolla ei ole omassa elämässään tarpeeks sisältöä kun pitää puuttua toisten asioihin... Tolla aiheuttaa vaan toiselle pahaa mieltä ja varmasti tämä äiti on jo kokeillut kaikkea ja ehkä tämän keinon hän on kokenut parhaimmaksi.