"camilla"
Oli pakko saada nollata päätä, ja koska kaikilla oli tänään menoa, on pakko tehdä tää yksin.
totta, mutta kerran olin puoli tuntia etuajassa odottamassa kaveriani. Tuntui inhottavalta olla yksin siinä baaritiskillä. Ei saanut edes mitään smaltalkin tapaista väännettyä kenenkään kanssa tai ollut tutun tuttuja joiden seuraan mennä, saati sitten tutustua uusiin ihmisiin.Mä en tajua, miks välittää siitä mitä muut puhuu. Kivempi se on mennä johonkin missä on muitakin kuin istua yksin kotona juomassa.
Tuo pitää myös paikkansa. Kärsin kuitenkin myös lisäksi huonosta itsetunnosta, sillä se varmaan näkyy ulospäin ja teen itselleni näkymättömiä esteitä. Usein baarissa ihmisillä on jo ennestään seuraa, eikä viitsi väkisin joukkoon tunkea.Musta tuntuu, että kun meen yksin, niin tutustun ihmisiin, kaverin kanssa keskittyy siihen kaveriin, ja kynnys puhua muille on paljon suurempi. Mullekin tullaan juttelemaan enemmän kun olen liikkeellä yksin.
No siellä se yksinäisyys korostuu kun yksin istuu. Mä ainakin saan istua yksin, mulle ei ihmiset yleensä edes vastaile tai on tylyjä jos menen juttelemaan, oli ne mitä sukupuolta tahansa, joten aika kalliiksi tulee mennä kapakkaan vain saadakseen kattella muita.Mä en tajua, miks välittää siitä mitä muut puhuu. Kivempi se on mennä johonkin missä on muitakin kuin istua yksin kotona juomassa.
Tuossa omassa autossa on se hyvä puoli että pääset halutessasi lähtemään koska tahansa pois, varsinkin jos et juo.Alkuperäinen kirjoittaja määä;28869777:Täällä kans yks. Yhden pienen lasin viiniä oon juonu. Kaveri houkuttelee baariin enkä tiedä jaksaisinko lähteä. Eli vaihtoehtona on että jään kotiin ja otan pari lasia lisää ja meen nukkumaan, tai sitten lähden autolla pyörähtämään kaupungissa. Vaikea valinta.
Tuo on hyvä kompromissiAlkuperäinen kirjoittaja määä;28869875:Joo, oon niin nuuka etten viitsi taksia maksaa vain siksi että saisin kaupungissa juoda muutaman drinksun. Mielummin meen sitten omalla autolla. Juon sit sen toisen lasin viiniä kun tuun kotiin jos vielä tekee mieli.