Kaksikymppiset toiveilijat 2013

Mojitolle kamalasti voimia :hug:

Kiitos Grill Flexi Bath vinkistä! :) Meillä on myös niin pieni kylpyhuone ettei toivoakaan saada sinne minkäänlaista kylpyammetta mahtumaan edes seinää vasten nostettuna säilöön.

Kylläpä päivät menee hitaasti, vasta kp16 meneillään. Eilen ajattelin että periaatteessa parin viikon päästä pitäisi jo vuodon alkaa ja tuntuu ikuisuudelta ajatella että vielä niin kauan pitäisi odottaa : / Tuntuu että viime viikko meni vähän harakoille miehen sairastelun takia, viikonloppuna oli kyllä sutinaa ja toivonkin että se riittää raskautumiseen.
Viime yönä näin ensimmäisen unenpätkän raskaudesta, siinä kerroin pomolle odottavani vauvaa. Olen jonkin verran stressanut että mitäs jos käy niin hyvä tuuri että tulen jo yk1 tai 2 raskaaksi kun olen vielä huhtikuun loppuun asti koeajalla. Vaikka eihän siihen ole pomolla mitään sanottavaa tietenkään, jotenkin vaan tuntuu että olen pettänyt työnantajan jos heti pamahdan paksuksi :(

Onko kukaan muu miettinyt kuinka pitkäksi aikaa jää kotiin kun vauva tulee? Itse haluaisin olla vähän pidempään, ehkä parikin vuotta kun tuntuu jollakin tavalla kamalalta laittaa ihan pieni vauva hoitoon. Tässäkin asiassa olen tuntenut itseni pahaksi ihmiseksi kun kehtaan edes ajatella olevani pois töistä niin kauan. Älytöntä, varsinkin kun miettii kuinka paljon työnantajat ajattelevat työntekijöiden etua jos on säästöistä kyse, pihalle vaan ilman mitään sääliä... Toivottavasti jossakin vaiheessa osaisin ajatella vähän itsekkäämmin :x
 
Mijau: Kotiin jäämisestä... Jos vain koululle sopii, niin otan vauvan sinne mukaan äitiysloman ajaksi, jonka jälkeen mies jää kotiin vauvan kanssa. Tämäkin tosin riippuu nyt paljon siitä, että koska tärppää. Jos minulla ei ole mahdollisuutta jatkaa opintoja heti vauvan syntymän jälkeen, niin olen kotona varmaan seuraavan lukukauden alkuun. Parempi vaihtoehto taloudellisesti olisi tosin se, että minä menisin sitten vaikka töihin ja mies jäisi kotiin. Aika lailla on vielä vaihtoehdot avoimina, mutta ainakaan missään nimessä pitkäksi aikaa en voi kotiin jäädä.
 
Täällä havaittiin 7+ kohdun ulkoinen raskaus munan johtimessa vasemmalla puolella, ja nyt sitten on solumyrkkyä saatu, josko sikiö lähtisi itsekseen pois, eikä tarvittaisi leikkausta. Mut minun tuurilla se leikkaus on kyllä todennäköinen. En toivo tätä kenellekkään, sillä projekti voi venyä moneen kuukauteen, ennenkuin hormoonit on laskeneet. Uutta yritystä ei jaksa edes miettiä. :'(
Laittakaa minut mukana menossa listaan. Katsotaan miten tässä käy. Huonosti vai hyvin huonosti :|
 
Voi Minnah88 :(:( Paljon halauksia ja tsemppejä, tuntuu tosi pahalta sun puolesta ja ikävä kuulla et se prosessi on noin pitkä ettei voi alkaa heti yrittämään uudelleen :(:hug: Toivottavasti pääsisitte mahdollisimma nopeesti taas normaaliin rytmiin vaikka pitkät arvethan tosta voi jäädä.. :(

ON: Kp 2 voi mulle päivittää, sen verran eilen illalla viisastuin. Viimenen kierto jäi lyhyeks 27pv, et mitä uskaltaa laittaa? 27-30?
 
Viimeksi muokattu:
Mojito Osanottoni läheisen menetykseen! :ashamed: Itse menetin myös viime vuonna tähän samoihin aikoihin tutun ja se kauhein mitä joutui kokemaan niin oli syöpä. :ashamed: Toivon sulle paljon tsemppiä! :hug:

Minnah88 Täältä myös pahoittelut ja tsempit! :ashamed: :hug:
 
Viimeksi muokattu:
:hug: Minnah88 Tuollaista ei toivois kenellekkään :(

Mut voisi lisäillä listaan! :) Ja laitampa tänne saman kysymyksen kuin toiseenkin keskusteluun. Eilen oli viimeinen päivä teroja, kuvittelin et ovis olis ollut kp17, oli ihan semmoset tuntemukset, mutta sitten eilen pärähti ovistestiin ihan rehti plussa, kun aiemmin parina päivänä ollu vaan haaleaa viivaa. Mutta hetkeä myöhemmin testattaessa viiva oli taas haalea. Viallinen testi? Ovis? No ainakin se hyödynnettiin :whistle: Normaalin kierron mukaan mulla oviksen olis pitänyt ollakkin kp17. What's happening here. no, pian nähdään alkaako minkään näköinen vuoto muutaman päivän sisään.

jonnamo...........kp26/30-33...........20v.............yk1........ ......1.lapsi
DPO8
 
Voimia Minnah! :(

Mojito: Kamalaa... :( Jaksamisia sinne! :hug: :heart:

jonnamo: Tervetuloa! :wave: Et siis silloin kp17 aikoihin testannut lainkaan ovista vaan ihan tuntemuksista päättelit oviksen(ko)? Onko sulla siis vasta jätetty joku hormonaalinen ehkäisy pois vai oletko ihan luomuna ollut ennenkin?

Kotiin jääminen: Mulla on kaikki opiskelu/työkuviot täysin auki joten tähän on aika vaikeaa vastata. Jos pysyn työttömänä enkä esim. ehdi edes mitään opintoja aloittamaan, tarkoitus olisi olla varmaan n. vuosi kotona ja sitten yrittäisin hakea osa-aikatöitä tai aloittaisin opinnot osa-aikaisesti. Eli voisin olla kuitenkin jonkun verran vielä lapsen kanssa kotona. Mutta niin. Tässä kun on asiat vielä ihan auki ja ei tiedä alkaako raskaus ken ties tästä kierrosta tai vasta vuoden päästä, niin tiedä sitten...
 
Grill, kiitos! En testannut kp17, tuntemuksista päättelin :) Ja mun testitilauskin saapui vasta tuon jälkeen... Oon jättänyt e-pillerit pois jo lokakuussa, ja nyt tässä kierrossa jouduin syömään teroja, kun mun menkkavuoto kesti 16 päivää. :D Hämmentävä tää naisen kroppa.
 
ON; siinä mielessä tää ikä on mulle eduksi, oon ehtinyt opiskella, saada ammatin (2006) ja mulla on ollut sen jälkeen 3 vakkari työpaikkaa. Nykyisessä tuli 3 vuotta täyteen ja viihdyn täällä tosi hyvin, olen turvallisuusalalla töissä.

Omistusasunto löytyy Helsingistä, ostin sen viime kesänä, aiemmin asuin Vantaalla..

Koira on ja iso perhe. Meijän joukossa pikkusella on monta rakastavaa enoa, niitä on nimittäin 4 :) Ja mun mamma on maailman ihanin muumimamma, kasvatti meijätkin 5 melkeinpä yksin.. Oon ylpeä mun äidistä<3

Pointti on se, että jäisin lapsen kanssa kotiin.. tottakai. Mutta sitä en tiedä että kui pitkäks aikaa, varmaan niin pitkäks kuin vaan mahdollista.. ainakin muutamia vuosia.
 
Itse ainakin pyrin olemaan pitkään lapsen kans kotona, ihan niinkuin oma äitikin. Tietty silloin tällöin voi töissä käydä, nytkin olen osa-aikainen kassatäti :) 2-4 vuoroa viikos nyt, niin eiköhän sitä sitten aina illan-pari voi olla töissä vauva-aikanakin. Saas nähdä :)
 
jonnamo: Ok. No onhan tuolle ovistestille monta selitystä. Esim. se ovis voi olla nyt vasta koska sulla on muutenkin ollut ongelmia tuon kierrot&vuodon kanssa tai joskus joillain ovistesti ilmaisee myös raskaudesta, eli jos se ovis olikin silloin kp17 niin ei sekään nyt mahdotonta olisi... Mutta niin, naisen keho on ihmeellinen! :D

Helena: Niino, sen verran voin itsestänikin selventää, että minullakin on ammatti jo vuodelta 2009, mutta kroppa päätti sitten puolen vuoden työnteon (vakkari työhön pääsin suoraan koulusta) jälkeen että se ei olekaan mun ammatti. Jonka jälkeen yritin jaksaa AMK:ssa, mutta sekään ei onnistunut. Nyt ollaan taas lähes miljoonannen kerran tyhjän päällä ja mietitään miten tästä edettäis. Yritän uudelleenkoulutusta, mutta sekin on ihan täysin Kelasta kiinni... : / Ihan näin paljoa mun ei pitänyt sepustaa, sori! :D
 
voimia Minnah ja mojito :hug: <3

Helena2013 Saman alan ammattilaisia täälläkin ;) Ties vaikka oltais joskus törmäilty toisiimme jossakin merkeissä!

ON: Täälläkin näyttäis tulevan ihmeelliset menkat, ekana päivänä tuli rauhakseen sitten alko kaaos kun vesihanan olis täysille pistänyt. Teki mieli istua vaan suihkun lattialla kun oli ihan sama moneneko 10 minuutin välein sielä vessassa ramppasi niin aina vaan vuoti läpi. Nyt taas hellittämään päin.. Loppuisi jo :D


Kotiin jääminen Itsellä yllättäen toiveissa tämmönen hieman vanhanaikainen kuvio, esikoisen kanssa se 2,5-3 vuotta kotona jos tilanne vaan sallii, sitten takasin töihin ja kakkosta kasvattelemaan jos näin suodaan, sitten kotona taas 2,5v sitten töihin ja iltatähden tahtoisin vielä 5-8v kakkosen jälkeen niin, että olisi jo rahatilanne niin hyvissä voimissa, että pystyisi jäämään kotiin ja nauttimaan täysin siemauksin ilman huolta rahallisesta pärjäämisesta :) Mutta aika sen vaan näyttää mitä käy, voihan se olla että mennään töihin jo 9kk jälkeen :D
 
Ompa täällä paljon surullisia uutisia :(

Mojitolle osanottoni :(
jaksamista ja :hug: :hug: :hug: ja tosi paljon voimia!

Minnahille samoin :( todella ikävään tilanteeseen jouduit :( pahoittelut :hug:

jonnamo, voi tosiaan näyttää jo raskautta tosiaan, mutta jos haaleni jo niin sitten tuskimpa? joillainhan se lh myös nousee hieman muutenkin kierron lopussa. Tai sitten ovis myöhästyi terojen takia, mene ja tiedä :D

oon läppärillä niin en saa lihavoituu noita nimiä sorry.

tällä alkanu jo neppailee siihen malliin että kohta vois ootella jo limoja ja alkaa ovista bongailee haha voikohan näin aikaisin, kuitenki vasta kp9 :stick:

kukas täällä sanokaan että on koeajalla töissä huhtikuuhun asti?
niin siis vaikka nyt jo tärppäis niin eihän sitä tarvitse työnantajalle vielä kertoa! aikaisintaan varmaan itse kertoisin työpaikallakin vasta ns. varmoina päivinä. ja mun tietääkseni lain mukaan täytyy kertoa viimeistään vasta 1kk ennen mammaloman alkua että ehtii sitten sijaista etsiä! mutta onhan se reilua vähän ennemmin kertoa jo kuitenkin.

itse kyllä haluaisin olla kotona aika pitkään, alle kaksivuotiaalle ei mielestäni päivähoito ole vielä oikea paikka. ja haluaisin myös 2-3 lasta aika pienillä ikäeroilla jos vaan mahdollista, joten siinäkin vähän pakko olla hetken sitten kotona. olen kyllä myös valmis jakamaan vanhempain vapaata mieheni kanssa jos hän sitä haluaa ja jos se on taloudellisesti järkevää :)
 
Niin juu munkin piti tuosta koeajasta sanoa (kuka se sitten olikaan), että myös koeajalla pitää olla peruste sille sopimuksen päättämiselle. Eli esim. sairaus, raskaus tms. ei käy irtisanomisen syyksi edes koeajalla! :) Mutta toki joku vttumainen työnantaja voi pistää "perusteeksi" esim. "ei sovi työtehtävään", vaikka se ei olisikaan se oikea syy.
 
kiitos miramei, hyvä tietää :) jotenkin muistelin et aika myöhään lain mukaan vasta kertoa pitää, ja onhan se aika myöhään toikin. mun mielestä. riippuu varmaan myös aika paljon työympäristöstä tosiaan millon kertoo ja kenelle.
 
Mun pomo on onneks tosi rento ja mukava ihminen, en usko että se sanois mitään negatiivista vaikka heti tulisinkin raskaaksi :)

Miehestä on vissiin myös tulossa vauvahöperö, monena iltana kun ollaan sohvalla köllitty niin se on nostanu mun paitaa, silitelly masua ja kysyny että joko meidän vauva asuu siellä :heart: Päätin että koska kierron pituudesta ei ole varmaa tietoa niin teen elämäni ensimmäisen testin kp30 jollei ole uusi kierto pyörähtänyt käyntiin.
 
Haavelija93, kappas, ollaan varmaan collegoja, tällä alalla tehdään niin paljon yhteistyötä, kenties ollaan tavattu tai ainaki puhuttu puhelimessa, jännää!

ON; tissit on ihan helvetin kipeet, ne on kipeytyneet vaan päivän mittaan ja nyt nänneissä nipistää ja vihloo, inhottaa.. kp 2 kuitenkin menossa, en tajuu miks niitä särkee näin paljo.
 
Millinkäinen
Pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille!

Mojito osanotot ja edelleen paljon voimia sinne! :hug: Kylläpä teitä nyt koetellaan :(

Minnah
suuret pahoittelut! :( :hug: Toivottavasti pääsisitte edes helpommalla jatkon suhteen!

Kotiin jäämisestä olin ennen sitä mieltä, että olen kotona niin pitkään lapsen kanssa kuin vain rahat riittävät eli joko heti äitiysloman jälkeen töihin, mut mieluiten olisin kodinhoidontuella sen pari vuotta eteenkinpäin. No työpaikka vaihtui tässä yrityssession aikana ja tod.näk. minusta tulee yksityisyrittäjä vielä vuoden sisällä, niin sillompa ei mahda hirveästi olla mahdollisuuksia jäädä äippäloman jälkeen kotia :( onneksi "joustavat" työajat :) Enkä muutenkaan kyllä ole yhtään perillä mitenkähän nuo kaikki äitiyslomat ja -rahat menee sillon, kun yrittäjänä on :confused: Ja siis en haluaisi laittaa lasta alle 3-vuotiaanakaan hoitoon, mutta eihän sille mitään voi jos pakko on. Itse olen joutunut "hoitokierteeseen" heti alle vuosikkaana, enkä koe olleeni mitenkään laiminlyöty :) olisihan se ollut kiva, jos äiti olisi ollut aina kotona, mutta vanhemmiten ymmärsi, ettei se ollut mahdollista - ja olipahan kavereita hoidossa! :D

ON: vatsaa nippaileeeeee.... täytyy myöntää on testannu varmaan kolmella Davidillä ja yksinäisiä viivojahan ne on ollu :ashamed: tänään ostin kaupasta Pregcheckiä ja niillä testaan sit vknloppuna, ellei ole siihen mennessä menkat alkanu. pienitoiveettäolisinegatvaintesteistäkiinni :headwall:
 

mulle voipi päivitellä kp 5 perjantaina täti saapui ilman mitään kipuja, yleensä mulla on kauheet kivut ekana päivänä mutta nyt ei mitään. Aamulla soitto lääkärille jis nyt sitten sais jotain apuja raskautumisen suhteen. Jänskättää kovasti.

En saanut värejä kännykällä näemmä muokattua, pahoittelut.
 
Viimeksi muokattu:
KAKSKYMPPISET TOIVEILIJAT



TIISTAI 26.3.

Nimimerkki...............kp.................ikä...........yk(ya)...........toiveissa

Kp 31 ->


~Pähkinä........ kp52/28................21v...............yk1............1.lapsi
millinkäinen......kp37/25-40.........22v........yk12(ya4/12).........1.lapsi
Miwwi..............kp36/30-36..........22v.......yk2(10)(ya2/12)......1.lapsi


Kp 21-30


Lauramom ......kp29/30-35...............19v.........yk4........... 2.lapsi
Anlii...............kp28/27-30(54).........23v........yk18(ya3/2011)......1.lapsi
Mamiksi.......... kp28/29..................21v.............yk10............1.lapsi
jenniii90..........kp27/30...............22v........yk1(ya03/13)......2.lapsi
Alexandra89.....kp27/28-30..............23v........yk3.................1.lapsi
jonnamo..........kp27/30-33...........20v.............yk1........ ......1.lapsi
Grill................kp25/29-32...........22v........yk18(ya09/11)..........1.lapsi
Divinee............kp25/??............... 24v.............yk5...........1.lapsi
memsie...........kp21/37-38..........22v..........yk12(ya3/12)........2.lapsi



Kp 11->20


verppu...........kp19/28................23v.............yk4................1.lapsi
Mijau............kp17/??.............23v..........yk1(ya3/13)............1.lapsi
Sunflower11...kp16/25-30.........24v..........yk29(ya12/10)..........3.lapsi
Nuttis.............kp16/29-30...........20v..........yk8(ya(/12)..........1.lapsi
lilja. ...........kp15/30-33..................23v..............yk3............1.lapsi
pantera...........kp11/27-33...........20v.............yk8..............1.lapsi
Mojito...........kp11/30-35............26v..........yk14(ya12/11).......1.lapsi



Kp 1-10


tarana.............kp10/26-28..........25v............yk13...............1.lapsi
Henksuliini93...kp8/28-30.............19v..........yk10..............1.lapsi
Iippari.............kp8/27-30................21v.............yk4..............2.lapsi
-es-................kp6/27-29................22v..........yk25...............1.lapsi
Caro...............kp5/31-41...........20v..........yk9(3/12)........1.lapsi
haaveilija93....kp4/27-29..........19v..........yk4(ya 10/-12).......1.lapsi
Helena2013.....kp3/27-30..................28v...........yk3.............1.lapsi
sinsa..............kp2/30....................20v...........yk4.............1.lapsi
Nyu...............kp??/27................24v........yk5......................1.lapsi

Piinailijat:popcorn:

Nimimerkki..........dpo.......jännäpäivä
Millinkäinen......dpo22.......31.3.
jenniii90.........dpo11...........28.3.
Alexandra89.....dpo??.......28.3.
Nuttis..............dpo1.........8.4.

Mukana menossa
-es-, Leva, nnela, Ansku-89, kinuzki, Naspu, Melody89, MaailmaOnMeidän, Minnah88


Plussanneet




2011
mimmiih, hensq, Ippe89, petrra, Laretzki, Nomppeli, Zenpu, Hömelö, Epa-88, Kekkuvekku, Icy, Bubble89, Bela88, Lintsa, Princessa, Sanyo, SeInka, Poikka, Emby^, funny87, Kaarnikka, pampulainen87, Jaanel, minea_, mamiia, Mesikämmen, Vanilja 87, äippä-88, Johanna88

2012
KaisaKaisanen, nellinu, ttty, pikkumyy1, Annie24, neonroze, Iippari, Jnni, ikuinenkuumeilija, Maija-tyttö, Ain00, Hukkapiru, Vilmaliini, Amore, Naspula, AnnisK, Ruby 88, murkku, Henkari, nanna_, BDU, Mosmos, Pamsku, JeNski91, Niiu, AnnuLiisa, Punnabis, Taru_

TAMMIKUU
Skeggo
Supermassive
piupiuu
Mona Lisa
Hopeakissa

HELMIKUU
(Nyu)
josmu
icy
Miramei
(verppu)
Kyyneltenhymy
susupala

MAALISKUU
tipunen8
(Minnah88)
hensq
Aadaz
Laurushka



Plussanneiden oma ketju:
Kakskymppisistä toiveilijoista plussanneet 2013


Yritys-/raskausblogeja:

odotan. (Yritysblogi/lapsettomuus Grill)
haaveissa oma pieni (Odotusblogi Pamsku)
Onnenpotkuja odotellessa (Odotusblogi Lumihiutale92)
Ei niin yksinkertaista (Odotusblogi Taru_)
Se haaveiden taivaan kirkkain tähti (Odotusblogi Hopeakissa)
Rakkauden Melodiaa.. (Yritysblogi Melody89)
Elä unelmilla (Yritysblogi Millinkäinen)
Erilainen Päiväkirja (Yritysblogi Alexandra89)

Muutospyynnöt listaan:

Punaisella ja lihavoidulla.
Kun kiertopäiviä yli 60, eikä mitään kuulu, lisätään "mukana menossa" -listalle.

Kiitos! :flower:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä