Kaksikymppiset toiveilijat 2013

Tervetuloa mukaan Mopsukka! :wave:

Alkaa pikkuhiljaa vähän jännittää kun kierto on jo suht pitkällä. Joka kerta pelottaa mennä vessaan jos alkkareissa näkyykin verta! :LOL: Yritän ottaa rennommin ja onneksi on muutakin mietittävää kun pelkkä vauvaprojekti, nyt olen nimittäin tosissani alkanut kiinnittää enemmän huomiota syömisiini ja liikkumaan joka päivä edes puoli tuntia. Eilinen olikin oikeeta hikijumppaa kun töissäkin sai juosta ja kävin vielä työpaikan salillakin venyttelemässä iltapäivällä kun oli hiljaisempaa :) Kotona kokeilin ensimmäistä kertaa sauvakävelyä ja leikin illemmalla koiran kanssa. Ei tarvinnut paljoa nukkumaan mennessä unta houkutella :)

Millinkäinen, hienoa että olet pystynyt muuttamaan ajatusmaailmaasi :) Olen itsekin yrittänyt samaa kun pahana tapana tosiaan aina stressata kaikesta mahdollisesta ja kun saan jotain pahaa päähäni niin se ei noin vain sieltä lähdekään. Päädyinkin lopulta tilaamaan tietoisen läsnäolon oppaita että oppisin hallitsemaan ajatuksiani, kultainen keskitie here I come! :LOL: Niitä odotellessa, toivottavasti saapuvat tällä viikolla. Eilenkin alkoi kesken työpäivän yhtäkkiä itkettämään ihan kamalasti ja aivan älyttömästä syystä. Oli pakko nopeasti syödä eväät loppuun ja lähteä rauhoittumaan piiloon työkavereilta. Pelottavia nämä moodswingit välillä.
 
Mijau, Millinkäinen: Hyvä, että muillakin on moodswingejä niin en oo ihan yksin niiden kanssa :LOL:

Mopsukka: Tervetuloa! :)

ON: Täällä vähän elämä on heittäny häränpyllyä. Oon saanu yli kolmen vuoden tauon jälkeen eilen paniikkikohtauksen ja joutunut lähtemään töistä kesken pois. Tuli ihan puuntakaa.. :(
 
Mulla on täällä ovis päivät käsillä. Mies menee vaan seinii pitkin kun se lopetti uudelleen tupakan polton lääkityksellä tällä viikolla ja nyt sillä on tää päivä 4 masennus menossa. Itkee kuin lapsi jostain pahasta mielestä, ei yhtään sen tapasta! Ja näillä näkymin ei pupuilla ennen kuin vkl kiireiden ja tän hänen systeeminsä takia. Älkää kysykö.
 
Ovis bongattu ja hyödynnetty :) Nyt kun sai tikkuun plussan, niin osas noita oireitakin kuulostella. Sitte vaan jännäillään ja ootellaan...

DPO 1 tänään :) ja jännäpäivä vaikkaaa..... 20.4
 
Viimeksi muokattu:
KAKSKYMPPISET TOIVEILIJAT



PERJANTAI 5.4.

Nimimerkki...............kp.................ikä...........yk(ya)...........toiveissa

Kp 31 ->


~Pähkinä........ kp62/28................21v...............yk1............1.lapsi
millinkäinen......kp47/25-40.........22v........yk12(ya4/12).........1.lapsi
Lauramom ......kp39/30-35...............19v.........yk4........... 2.lapsi
Mamiksi.......... kp38/29..................21v.............yk10............1.lapsi
Divinee............kp35/??............... 24v.............yk5...........1.lapsi
memsie...........kp31/37-38..........22v..........yk12(ya3/12)........2.lapsi

Kp 21-30


verppu...........kp29/28................23v.............yk4................1.lapsi
Mijau............kp27/??.............23v..........yk1(ya3/13)............1.lapsi
Sunflower11...kp26/25-30.........24v..........yk29(ya12/10)..........3.lapsi
Nuttis.............kp26/29-30...........20v..........yk8(ya(/12)..........1.lapsi
lilja. ...........kp25/30-33..................23v..............yk3............1.lapsi
pantera...........kp21/27-33...........20v.............yk8..............1.lapsi
Mojito...........kp21/30-35............26v..........yk14(ya12/11).......1.lapsi

Kp 11->20


tarana.............kp20/26-28..........25v............yk13...............1.lapsi
Henksuliini93...kp18/28-30.............19v..........yk10..............1.lapsi
Iippari.............kp18/27-30................21v.............yk4...........2.lapsi
-es-................kp16/27-29................22v..........yk25............1.lapsi
Caro...............kp15/31-41...........20v..........yk9(3/12)........1.lapsi
haaveilija93....kp14/27-29..........19v..........yk4(ya 10/-12).......1.lapsi
Helena2013.....kp13/27-30..................28v...........yk3.............1.lapsi
sinsa..............kp12/30....................20v...........yk4.............1.lapsi

Kp 1-10


jonnamo..........kp10/30-33...........20v.............yk2........ ......1.lapsi
Miwwi..............kp9/30-36..........22v.......yk3(11)(ya2/12)......1.lapsi
Anlii...............kp8/27-30(54).........23v........yk19(ya3/2011)......1.lapsi
jenniii90..........kp8/30...............22v........yk2(ya03/13)......2.lapsi
Alexandra89.....kp8/28-30..............23v........yk4.................1.lapsi
Nyu...............kp7/27................24v........yk6......................1.lapsi
Grill................kp5/29-32...........22v........yk19(ya09/11)..........1.lapsi
Mopsukka........kp?/?..................21v........yk1(ya4/13)..........1.lapsi

Piinailijat:popcorn:

Nimimerkki..........dpo.......jännäpäivä
Nuttis..............dpo8.........8.4.
pantera...........dpo1.........20.4
Mukana menossa
-es-, Leva, nnela, Ansku-89, kinuzki, Naspu, Melody89, MaailmaOnMeidän, Minnah88


Plussanneet




2011
mimmiih, hensq, Ippe89, petrra, Laretzki, Nomppeli, Zenpu, Hömelö, Epa-88, Kekkuvekku, Icy, Bubble89, Bela88, Lintsa, Princessa, Sanyo, SeInka, Poikka, Emby^, funny87, Kaarnikka, pampulainen87, Jaanel, minea_, mamiia, Mesikämmen, Vanilja 87, äippä-88, Johanna88

2012
KaisaKaisanen, nellinu, ttty, pikkumyy1, Annie24, neonroze, Iippari, Jnni, ikuinenkuumeilija, Maija-tyttö, Ain00, Hukkapiru, Vilmaliini, Amore, Naspula, AnnisK, Ruby 88, murkku, Henkari, nanna_, BDU, Mosmos, Pamsku, JeNski91, Niiu, AnnuLiisa, Punnabis, Taru_

TAMMIKUU
Skeggo
Supermassive
piupiuu
Mona Lisa
Hopeakissa

HELMIKUU
(Nyu)
josmu
icy
Miramei
(verppu)
Kyyneltenhymy
susupala

MAALISKUU
tipunen8
(Minnah88)
hensq
Aadaz
Laurushka

HUHTIKUU




Plussanneiden oma ketju:
Kakskymppisistä toiveilijoista plussanneet 2013


Yritys-/raskausblogeja:

odotan. (Yritysblogi/lapsettomuus Grill)
haaveissa oma pieni (Odotusblogi Pamsku)
Onnenpotkuja odotellessa (Odotusblogi Lumihiutale92)
Ei niin yksinkertaista (Odotusblogi Taru_)
Se haaveiden taivaan kirkkain tähti (Odotusblogi Hopeakissa)
Rakkauden Melodiaa.. (Yritysblogi Melody89)
Elä unelmilla (Yritysblogi Millinkäinen)
Erilainen Päiväkirja (Yritysblogi Alexandra89)

Muutospyynnöt listaan:

Punaisella ja lihavoidulla.
Kun kiertopäiviä yli 60, eikä mitään kuulu, lisätään "mukana menossa" -listalle.

Kiitos! :flower:
 
Helena, toivottavasti miehesi piristyy pian ja pääsette taas keskittymään yritykseen. Ikävää kun toinen on masentunut eikä oikein voi asialle mitään :hug:

Toivottavasti pantera oviksen hyödyntäminen tuottaa tulosta tässä kierrossa ja saadaan hyviä uutisia 20. päivä! =)

Divinee: kunpa paniikkikohtaukset loppuisivat, olen itsekin saanut jonkinasteisia kohtauksia mutta olen sentään onneksi ollut kotona niiden ilmaantuessa. Ei mitään mukavia vaivoja nuokaan :(

Täällä odotellaan ja jännäillään. Jos kierto on pysynyt suht samana kuin ennen laastareiden käyttöä niin menkkojen pitäisi lähipäivinä alkaa. Eilen tunsin kipua oikealla puolella alavatsaa, meni kyllä nopeasti ohi eli kesti noin puolisen minuuttia. Mietin heti että ei kai vaan kierto ole venynyt niin paljoa että ovis olisi vasta nyt tapahtunut. Mutta vaikka olisikin niin ainakin on hyödynnetty :D Tilasin tällä viikolla clearbluen raskaustestejäkin, pääsisipä ensi viikolla testailemaan :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: Helena2013
Voivoi voi, tekeeköhän pieni mieli tepposia. Nännit ollu viime viikonlopusta asti tosi kipeenä ja tällähetkellä järettömän kosketus arat. Eilen illalla sit koin jännittäviä hetkiä kun oikeella puolella alamahaa tuntu viiltävää kipua aina ku yskäsin tai vaihoin asentoa. Tänä aamuna en koko asiaa muistanut ja kun venyttelin aamulla niin tuli vihlasu taas. :3 Voiskohan olla jotain mukavaa tiedossa? :) Nyt on siis kiertopäivä 20/28 ja hmmmm! Ovulaatio oli siis oletettavasti havaintojeni perusteella viimeviikonloppuna. Voisko nyt olla jo muka jotain oireita, vai höyryilenkö vaan? :O +++++++ puuuuuuh, kaikille :heart:
 
Mopsukka, en tiedä miten nopeasti oireet alkavat mutta mielestäni vaikuttaa vähän hassulta että nännit olleet oviksesta asti kipeenä, ei kai ne ihan niin pian kipeydy jos raskautuu? Mulla on myös vasta eka yk menossa ja kuulostelen koko ajan itsekin kaikenmaailman oireita ja mietin voisiko joku juttu mahdollisesti liittyä raskauteen :D Mutta toivotaan ettei sulla pelkästään mieli keppostele, tai meillä muillakaan oireilijoilla :heart:
On tää vaan rasittavaa, koko ajan pieni pelko persuksissa että menkat alkaa. Joka kerta kun käyn vessassa niin pelottaa vähän että on verta alkkareissa :stick:
 
Mopsukka Mulla ainakin on saman tyyppisiä oireita kun on ovulaatio joko tullut tai mennyt muutamalla päivällä heittää molempiin suuntiin. Sekä kun menkat lähetyvät niin voi olla jopa viikkoa ennen kipuja. Mutta ehkä nämä minun kokemukseni saman tyylisestä oireilusta on eri kuin sinulla joten toivoa ei kannata heittää vielä menemään :)
 
Mopsukka: Toivotaan, että enteilisi plussaa nuo oireet! :) Itselläni on ollut vähän joka kierrossa vastaavia oireita, ja varsinkin ekassa yrityskierrossa niitä tuntui olevan aivan järjettömästi jostain kumman syystä. ;) Mieli kuitenkin tehnyt vaan tepposiaan...
 
  • Tykkää
Reactions: Helena2013
Täällä napaillaan taas kerran.. Nyt kyllä otan itseäni niskasta kiinni maanantaina ja varaan ajan sinne lekurille. Ongelmana se samanen ihottuma tuolla alhaalla ja voin kertoa, että kiukuttaa! Itse diagnosoin sen kuivuudeksi koska näyttää ihan kuin iho olisi halkeillut joistain paikoista ja sen takia kirvelee ja kutisee.. Ja se toimikin hetken ajatuksissa, kun menkat alkoivat katosi kaikki oireet ihottumasta, kosteus muodossa kun muodossa.. :D Mutta sitä iloa kesti sen vajaan viikon menkkojen loputtua. Ja nyt tilanne on harvinaisen sama tosin lievemässä muodossa taas kerran.. Huoh turhauttaa. Joten maanantaina otan sen puhelimeen kauniiseen käteen ja menen näyttämään vaivoja josko osaisivat sanoa jotakin..! Toisaalta kävi mielessä myös semmonen, että oireiden alkaessa ostettiin uus lelu sänkypuuhiin ja se on silikonivalmisteesta tehty, aikasemmat kun on ollut täysmuovia tai semmosta kovaa tiedättehän. Niin voisinkohan mahd. olla allerginen tuolle silikoni valmisteelle? Koska pitkään oli tuossa se tauko mistään touhuiluista ja nyt taas kun ruvettiin peuhaamaan niin ongelmat palasi kuvioihin. who knows?

Semmosta tänään täällä!

Toivottavasti panteralle pamahtaisi plussa testiin 20 päivä! :)
Plussa tuulia kaikille! :)
 
Omanapailua: Tässä kierrossa tikutin ovista muistaakseni KP14 lähtien, ja silloin jo näkyi kuinka ovis olisi ihan super lähellä, mutta ei plussa, noo sitten seuraavana päivänä viiva heikompi, ja sama jatkui kunnes tänään KP 19? viiva ihan kuin haamuplussa eli aivan onneton. Mitä ätstä voisi päätellä? -Ovis aikaisessa! Kenties sitten KP 12 tai 13 on ollut ovis. Ja siis nyt on ollut joka kierto KP18 se plussa.. Toivottavasti ei nyt lähde kierto heittelehtimään. Ja tuskin on edes tullut hyödynnettyä.. PRKL.

Juu ei mulla muuta, aurinkoista viikonloppua kaikille, IHANA ILMA! <3
 
Sunflower11
Montakin kiertoa pillereiden lopetuksen jälkeen saattaa olla et on ennen menkkoja niitä "raskausoireita". Itseasiassa mun pms-oireet on melko samankaltaisia kuin raskausoireet ni ei oikeen noita ikinä tiedä.

dpo 9 tänään ja aamusta verta jo tiputteli hetken .. iso huokaus : /
 
Mijau, ihanaa! Sitä odotellessa, että pääset testailemaan. Minäkin haaveilen, että joku päivä voisin tehdä sen clearbluen testin ja siihen paukahtaisi :D.

Iippari kuinka pitkä kierto sulla on? Mulla oli viime kierrossa jotain saman tapaista!

Mopsukka, toivotaan et se enteilis plussaa!

Kyllä me eilen miehen kans sit puhuttiin ja senkin mieli piristy. Myönsi kyllä että tää raskaaksi yrittäminen on sillekin tosi ressaavaa.
 
Sunflower11 Teille kyllä se nyytti pitäis jo suoda! Teillä tota yritystäkin alla jo pitkään. Toivon koko sydämmestäni että tästä kierrosta nyt tärppäisi! :hug:

Ommaa nappaa! Täällä eilen testattu plussa. Ja en nyt sit tiedä onko nää vielä keskenmenon jälkeisiä hormooneja mitä näyttää kun mä idiootti en mennyt testaamaan tossa välissä että oliko kaikki poistunu. :headwall: Teen huomenna uuden testin, ja ens viikolla jossain vaiheessa toisen ja katotaan lähteekö vahvistumaan.
Kaksi viikkoo Edellisen keskenmenon jälkeen testit näytti jo negaa eli jos tää nyt olisiki jo suoraa uus raskaus.. :heart: Tissit on ainaki turvonnu ja älyttömän kivuliaat niinku on noilla kahdella aikasemmallaki kerralla ollu. Ja mahaa nippailee. Eikä täti oo antanu mitään merkkejä itsestään. Jospa...

Muokkasin ku meni ketjut sekasin! :D
 
Viimeksi muokattu:
Millinkäinen
Sunflower erittäin suuret pahoittelut! :hug: :( voimia sinne! :heart:

Verppu toivotaan, että siellä ihan uusi plussa olisi kyseessä :)

ON: joo, että tällaista tänään. Meninpä aamulla huvikseni käyttämään ovistestejä pois ja aamupissasta sellanen toinen viiva davidin testiin, etten oo ennen nähny. Siis AINA, kun olen DAVIDIN ovistestejä käyttäny niin testiviiva on ollu just ja just paljain silmin havaittava - eli selkeesti haaleampi kuin kontrolli. No tänäänpä oli testi viiva korkeintaan hivenen haaleampi tai jopa samanvahvuinen?!??! kp48 siis kaiketi meneillään???

Äsken vielä päätin kuluttaa toisenki ovistestin pois ja vielä varmistaa, että näinkö aamulla vielä vaan harhoja, mutta ei. Korkeintaan 1% haaleampi testiviiva verrattuna kontrolliin ja minuutin päästä näyttivät jo kyllä samanvahvuisilta. Mitä pirua!!???

Ja menkkoja ei edelleenkään näy. ÄLLÖVAROITUS: limat ollu tällä viikolla jotain ihan järkyttävää! Jatkuvasti tuntunu kuin olis jotain valahtanu housuihin ja ovat kyllä niin kirkasta ja venyvää että huh... Ja sikäli mikäli on tällä viikolla ollut ovis, niin on aika hukkaan mennyt - sunnuntaina tai maanantaina viimeksi "lempi leiskunut" ellei eilistä lasketa :D
 
Millinkäinen
ON jatkuu: käytin vielä kolmannen ovistestin alle tunnin pidätyksellä tulos tuolla

15XnlU - Aijaa.com

Plussa ainaki mun silmissä vai oonko väärässä?

Ja eikös tuo nyt meerkkais sitä että menkkojen pitäs alkaa 2 viikon sisään? Arvelin vaan et jos ei tartteis teroja hakeakaan :)
 
Mua ärsyttää, kun nää piinapäivät on vasta ihan alussa :D Tänään tein vielä o-testin ja siihen ei piirtyny minkään näköstä viivaa. Ehkä tunnin jälkeen huomas jotain erittäin pientä, joten eiköhän se ovis oo ollu...
Tänään aamulla iski ihan jumalaton vatsakipu pupuilun jälkeen, hyvä kun pysty kävelemään, kun särki kohtu/munasarjat-alue.. Kahella grammasella panadolilla sain kivulta kärjen pois. Kerran on tällänen aikasemminkin ollu ja seki tais tulla pupuilun jälkeen. Pikkasen pisti mietityttään, et mikäköhän se kohtaus oli.. Varmaan pitäs käydä gynellä ihan vaan tarkistamassa paikat. Viimeks käyny papassa joskus pari vuotta sitten :D

Pahoittelut, että pelkkää omaa napaa, vois nyt nopeesti mennä nää piinapäivät ohi! Vaikenen, kunnes alan neuroottiseks kaikkien oireiden kanssa :p
 
Millinkäinen Onnea ovis plussasta! :)

Pantera Voimia piinailuu, on se kyl jännä mitä tää kuumeilu saa aikaan. ...hermoromahduksen! :D Ja voi olla iha hyvä käydä siel gynellä, vaikka tuski se mitää ihmeellistä on. Ku noi harvoin kumminki tulee. :) Mulla ainaki seksin jälkee välil tuntuu että kohdun suuta on taottu vasaralla että se kipu säteilee koko alamahaan. Ei sitä kiihkoissaan huomaa että sattuu :D haha! Mut ei kyl mitää noi pahoi kipui oo tullu ku sulle.

Tälläiset oli testi tulokset, elikkä perjantain testi on ylimmäinen ja tän aamunen alimmainen. Vahvistuneelta näyttää. Taitaapi olla uutta raskautta! :heart:

katso liitettä 18536

katso liitettä 18535
 
KAKSKYMPPISET TOIVEILIJAT



SUNNUNTAI 7.4.

Nimimerkki...............kp.................ikä...........yk(ya)...........toiveissa

Kp 31 ->


~Pähkinä........ kp64/28................21v...............yk1............1.lapsi
millinkäinen......kp49/25-40.........22v........yk12(ya4/12).........1.lapsi
Lauramom ......kp41/30-35...............19v.........yk4........... 2.lapsi
Mamiksi.......... kp40/29..................21v.............yk10............1.lapsi
Divinee............kp37/??............... 24v.............yk5...........1.lapsi
memsie...........kp33/37-38..........22v..........yk12(ya3/12)........2.lapsi
verppu...........kp31/28................23v.............yk4................1.lapsi

Kp 21-30


Mijau............kp29/??.............23v..........yk1(ya3/13)............1.lapsi
Nuttis.............kp28/29-30...........20v..........yk8(ya(/12)..........1.lapsi
lilja. ...........kp27/30-33..................23v..............yk3............1.lapsi
pantera...........kp23/27-33...........20v.............yk8..............1.lapsi
Mojito...........kp23/30-35............26v..........yk14(ya12/11).......1.lapsi
tarana.............kp22/26-28..........25v............yk13...............1.lapsi

Kp 11->20


Henksuliini93...kp20/28-30.............19v..........yk10..............1.lapsi
Iippari.............kp20/27-30................21v.............yk4...........2.lapsi
-es-................kp18/27-29................22v..........yk25............1.lapsi
Caro...............kp17/31-41...........20v..........yk9(3/12)........1.lapsi
haaveilija93....kp16/27-29..........19v..........yk4(ya 10/-12).......1.lapsi
Helena2013.....kp15/27-30..................28v...........yk3.............1.lapsi
sinsa..............kp14/30....................20v...........yk4.............1.lapsi
jonnamo..........kp12/30-33...........20v.............yk2........ ......1.lapsi
Miwwi..............kp11/30-36..........22v.......yk3(11)(ya2/12)......1.lapsi

Kp 1-10


Anlii...............kp10/27-30(54).........23v........yk19(ya3/2011)......1.lapsi
jenniii90..........kp10/30...............22v........yk2(ya03/13)......2.lapsi
Alexandra89.....kp10/28-30..............23v........yk4.................1.lapsi
Nyu...............kp9/27................24v........yk6......................1.lapsi
Grill................kp7/29-32...........22v........yk19(ya09/11)..........1.lapsi
Sunflower11...kp1/25-30.........24v..........yk30(ya12/10)..........3.lapsi
Mopsukka........kp?/?..................21v........yk1(ya4/13)..........1.lapsi

Piinailijat:popcorn:

Nimimerkki..........dpo.......jännäpäivä
Nuttis..............dpo10.........8.4.
pantera...........dpo3.........20.4

Mukana menossa
-es-, Leva, nnela, Ansku-89, kinuzki, Naspu, Melody89, MaailmaOnMeidän, Minnah88


Plussanneet




2011
mimmiih, hensq, Ippe89, petrra, Laretzki, Nomppeli, Zenpu, Hömelö, Epa-88, Kekkuvekku, Icy, Bubble89, Bela88, Lintsa, Princessa, Sanyo, SeInka, Poikka, Emby^, funny87, Kaarnikka, pampulainen87, Jaanel, minea_, mamiia, Mesikämmen, Vanilja 87, äippä-88, Johanna88

2012
KaisaKaisanen, nellinu, ttty, pikkumyy1, Annie24, neonroze, Iippari, Jnni, ikuinenkuumeilija, Maija-tyttö, Ain00, Hukkapiru, Vilmaliini, Amore, Naspula, AnnisK, Ruby 88, murkku, Henkari, nanna_, BDU, Mosmos, Pamsku, JeNski91, Niiu, AnnuLiisa, Punnabis, Taru_

TAMMIKUU
Skeggo
Supermassive
piupiuu
Mona Lisa
Hopeakissa

HELMIKUU
(Nyu)
josmu
icy
Miramei
(verppu)
Kyyneltenhymy
susupala

MAALISKUU
tipunen8
(Minnah88)
hensq
Aadaz
Laurushka

HUHTIKUU




Plussanneiden oma ketju:
Kakskymppisistä toiveilijoista plussanneet 2013


Yritys-/raskausblogeja:

odotan. (Yritysblogi/lapsettomuus Grill)
haaveissa oma pieni (Odotusblogi Pamsku)
Onnenpotkuja odotellessa (Odotusblogi Lumihiutale92)
Ei niin yksinkertaista (Odotusblogi Taru_)
Se haaveiden taivaan kirkkain tähti (Odotusblogi Hopeakissa)
Rakkauden Melodiaa.. (Yritysblogi Melody89)
Elä unelmilla (Yritysblogi Millinkäinen)
Erilainen Päiväkirja (Yritysblogi Alexandra89)

Muutospyynnöt listaan:

Punaisella ja lihavoidulla.
Kun kiertopäiviä yli 60, eikä mitään kuulu, lisätään "mukana menossa" -listalle.

Kiitos! :flower:
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uusille! :wave:

Hyvältä vaikuttaa verppu! :) Onnea!

Pahoittelut Sunflower! :hug: Niin väärin... :(

ON: Olen täällä viettänyt pientä hiljaiseloa, on kyllä ollut muutaman päivän vähän kiirekin ettei ole tänne palstailemaan ehtinyt. Mutta sain kuitenkin tiistaina soitettua itselle (nyt ihan luvan kanssa) poliajan toukokuun alkuun, jos vaikka sitten vihdoin saataisiin edes jotain lääkinnällistä apua tähän.
 

Yhteistyössä