KYLLÄ! Vaikka ihan helppoa ja ongelmatonta se ei olekkaan. Tällähetkellä olemme tukiperheenä 4 lapselle. Ovat olleet meillä enemmänkin, yksi asui puolivuotta kokonaan (sijoitettuna, sitten palasi kotiinsa, käy edelleen säännöllisesti meillä viikonloppuisin) Ja muutkin ovat olleet pitkiäkin aikoja meillä, mutta aina välillä kotona. Omiakin meillä on ja se on toisaalta haaste ja toisaalta voimavara. Omatkin haluaa auttaa muita ja saavat samalla kavereita... mutta sopeutumista ja halua jakaa tarvitaan paljon.
Hienointa on nähdä miten lapsen elämä voi muuttua. Tuo yksi "piti olla pysyvä sijoitus" mutta tilanne muuttui ja jouduimme luopumaan niin rakkaaksi tulleesta lapsesta... no jälkeenpäin sanoisin että ihan hyvin on mennyt näinkin... paremmin kuin osasin odottaa. Lapsen elämä kääntyi meillä parempaan ja vanhemmat huomasivat että lapsi ei ole toivoton tapaus. Kun molemmat puolet yrittävät, niin ovat pärjänneet. Välillemme on syntynyt toimiva yhteys.
Nyt miellänkin sijaisvanhemmuuden vanhemmuudeksi jossa lasta autetaan, tuetaan mahdollisuutta palata omaan kotiin. Joskus se voi olla lapsen koko lapsuuden / nuoruuden tai jopa koko elämän kestävää työtä, joskus se katkeaa.
Meille taitaisi tällähetkellä soveltua parhaiten sijoitus jossa heti alussa pyritään lapsen palautukseen, eli ehkä kriisi ja lyhytaikainen sijoitus. Mutta pitkässä sijoituksessa on mahdollisuus vaikuttaa lapsen elämään eniten ja siihenkin olemme valmiita sitoutumaan.
Tärkeintä on että löytyy sopiva perhe lapselle... että henkilökemiat toimii. Kaikki ei sopeudu kaikkeen ja kaikkiin ihmisiin.
On ihanan antoisaa! Mutta haastavaa ja vaativaa! Iso haaste on yhteistyö vanhempiin ja sukulaisiin. Sosiaalitoimen tuki sijoituksissa vaihtelee paljon, henkilön, ajan, tilanteen yms seikkojen mukaan. Itse voisin kertoa monta tilannetta jolloin tukea olisi tarvittu enemmän, vaikka pärjätty on.
Rohkaisen lähtemään mukaan jos perheessä niin tuumaatte! Antoisinta on nähdä muutos lapsessa ja hänen elämässään.