Kansalaisille tulossa velvollisuus avata sähköinen postilaatikko

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
:unsure:
Kansalaisille tulossa velvollisuus avata sähköinen postilaatikko - Viranomaisten paperikirjeet historiaan - ESS.fi
Kansalaisille on tulossa velvollisuus käyttää sähköistä postilaatikkoa asioidessaan viranomaisten kanssa. Valtiovarainministeriö kertoo, että tavoitteena on siirtyä paperikirjeistä ensisijaisesti sähköiseen postilaatikkoon vuonna 2018. Muutos on osa hallituksen digitalisoidaan julkiset palvelut -kärkihanketta, jonka tavoitteena on käyttäjälähtöiset ja ensisijaisesti digitaaliset palvelut.

- Siirtyminen sähköiseen postilaatikkoon tuo julkiselle hallinnolle merkittäviä säästöjä. Esimerkiksi Kela ja Verohallinto käyttävät paperipostiin yhteensä lähes 25 miljoonaa euroa vuosittain, kertoo kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) tiedotteessa.
 
vierailija
Sähköisen asioinnin suunnitelma: Suomalaisten avattava sähköinen postilaatikko viranomaisia varten
Torstai 29.9.2016 klo 12.33

Viranomaiset siirtyvät käyttämään ensisijaisesti sähköistä postilaatikkoa vuonna 2018. Kansalaisten pitää avata digipostilaatikot viestejä varten. Sipilän hallitus päätti asiaa koskevan lainvalmistelun aloittamisesta strategiaistunnossaan maanantaina.




    • Hallitus haluaa siirtää viranomaisviestinnän digitaaliseen muotoon. Viestejä varten kansalaisten pitäisi avata itselleen sähköiset postilaatikot.
    • Suomi hakee mallia Tanskasta, jossa 89 prosenttia kansalaisista oli avannut digipostilaatikon vuoden 2015 loppuun mennessä.
    • Tavoitteena on, että kaikki viranomaisviestintä, esimerkiksi verottajan ja Kelan viestit, tavoittaisivat suomalaiset sähköisesti.

Ministeriössä myönnetään, että sähköisellä asioinnilla ei voida saavuttaa kaikkia kansalaisia. (MOSTPHOTOS)

Tavoitteena on, että käyttövelvoite tulee voimaan vuonna 2018. Sähköiseen postilaatikkoon siirtyminen on osa hallituksen digitalisoidaan julkiset palvelut -kärkihanketta. Sen tavoitteena on "käyttäjälähtöiset ja ensisijaisesti digitaaliset palvelut".

- Siirtyminen sähköiseen postilaatikkoon tuo julkiselle hallinnolle merkittäviä säästöjä. Esimerkiksi Kela ja Verohallinto käyttävät paperipostiin yhteensä lähes 25 miljoonaa euroa vuosittain, sanoo kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk).

Viestinvälityspalvelu

Valtiovarainministeriön mukaan sähköinen postilaatikko tarkoittaa käytännössä kansallisen palveluarkkitehtuurin KaPA-ohjelmassa rakennettavaa viestinvälityspalvelua. Sähköinen asiointi on jo arkipäivää esimerkiksi pankki- ja vakuutuspalveluissa.

- Sähköisessä maailmassa asiakirjat ovat kaikkialla saatavissa: kotona, työpaikalla, mökillä ja matkoilla. Sähköisessä viestinvälityksessä päätökset saavuttavat kansalaiset heti ajasta ja paikasta riippumatta. Sähköistä asiointia koskevassa laissa turvataan vaihtoehtoiset palvelumuodot niille, jotka eivät voi käyttää sähköisiä palveluita, Vehviläinen sanoo.

Mallia sähköiseen viestinvälitykseen haetaan Tanskasta. Ministeriön mukaan Tanskassa tehtiin sähköinen viestinvälitys viranomaisasioinnissa kansalaisille velvoittavaksi vuonna 2014.

Tanskassa yli 15-vuotiaiden kansalaisten on avattava itselleen oma digipostilaatikko. Kansalaisen pitäisi sitten seurata sinne tulevia viranomaisviestejä ja asiakirjoja samalla tavalla kuin perinteistä postia.

- Tanskalaisista 89 prosenttia oli avannut digipostilaatikon vuoden 2015 loppuun mennessä. Tanskassa lakiin on kirjattu vapautus niille kansalaisille, jotka eivät pysty käyttämään sähköistä asiointia. Käytännössä oikeus olla ottamatta postilaatikkoa käyttöön annettiin myös niille, jotka eivät ole avanneet postilaatikkoaan. Muiden maiden kokemukset ovat Suomelle arvokkaita, kun teemme omaa lainsäädäntöä sähköisestä asioinnista, Vehviläinen toteaa.

Ministeriössä myönnetään, että sähköisellä asioinnilla ei voida saavuttaa kaikkia kansalaisia.

- Tämän vuoksi erilaisilla tukitoimilla varmistetaan, että kaikilla on asiointimahdollisuus. Yksi keino sähköisen asioinnin tukemiseen ovat yhteispalvelupisteet, joiden kehittämistä koskeva hallituksen esitys annetaan lokakuun 2016 aikana, ministeriö tiedottaa.

JUHA RISTAMÄKI
juha.ristamaki@iltalehti.fi
 
vierailija
Kai se valtionvarainministeriö myös hankkii anopille koneen ja kurssitukseksen sen käyttöön, kun tuollaista vaatii? Siinä on ihminen, joka ei ole koskaan tietokoneeseen koskenut, se on hänelle joku kauhistus.
 
Hienoa, ei jäädä kivikaudelle. Tosin jotkut jäävät ja he voivat saada taltalla hakattuna kivipaaseen kaikki viranomaisten postit. Käyvät sitten kottikärryllä hakemassa lähimmästä postista jos PYÖRÄ ei ole liian moderni keksintö..
:D
 
Ok on ne "vanhukset". No heille viedään paperit tai kivitaulut, riippuen ikäluokasta.
Muilla noin 92% oikeustoimikelpoisilla suomalaisilla on sähköposti ja siis sinne ei mitään vaan tähän uuteen viranomaisten verkossa olevaan sähköpostiin kaikki niin mikä ettei.
 
vierailija
Esimerkiksi Kela ja Verohallinto käyttävät paperipostiin yhteensä lähes 25 miljoonaa euroa vuosittain.

Saavatpa sitten pulittaa miljoonia Tiedolle tai jollekin muulle huijarifirmalle. Ylläpidosta täytyy maksaa miljoonia, koulutukseen ja käyttöön hurahtaa miljoonia. Ominaisuudet vanhenevat ja uusista ominaisuuksista joudutaan maksamaan miljoonia ja vielä lisää miljoonia, koska ollaan sitouduttu tietyn firman järjestelmään. Hetken päästä koko järjestelmä on uusittava, josta seuraa ruljanssin aloittaminen uudelleen.

=> Ei merkittäviä säästöjä, palvelu on huonompaa
 
vierailija
Luonnollisesti "sähköisen postilaatikon" toteuttajaksi valitaan Tieto tai Accenture, se edustaa vain suljettua ja vain Suomessa käytössä olevaa tekniikkaa ja tulee maksamaan vähintään 50 miljoonaa euroa pelkkänä kertahankintana. Päälle bugikorjauksia ja ylläpitoa ainakin 10 miljoonalla eurolla vuodessa. Lisäksi postilaatikko ei ole käytettävissä öisin kello 23-6, koska tällöin on huoltokatko, jolloin Tiedon/Accenturen satapäinen koodarilauma yrittää epätoivoisesti saada järjestelmän pysymään pystyssä.
 

Yhteistyössä