Kauanko pikkuvauva voi olla erossa äidistään?

  • Viestiketjun aloittaja MaceJuzzi
  • Ensimmäinen viesti
Heippa!

Muuten kyllä varmasti pärjäisi mutta kannattaa varautua siihen että vauva ei välttämättä pulloa huoli jos on oikeen viimesen päälle rinnan perään. Meidän oma tyttö on tällanen, edes laitoksella ei suostunu pullosta ottamaan kun muutaman kerran ja siitä lähtien ei koskaan. Nyt tyttö 7kk ja tähän päivään mennessä en ole päässyt missään käymään juuri tämän seikan vuoksi. Nyt harjotellaan nokkamukista juomista jotta voisin alkaa kesän aikana rinnasta vierottamaan.
 
Kyllä se vauva pärjää,kunhan sillä on hyvä hoitaja joka ruokkii ja antaa hellyyttä! :) Meidän tyttö oli joku 2kk kun ekaa kertaa oli mummolassa yökylässä ja sen jälkeen on noin kerran kuussa ollu siellä. Hyvin meni. :) Meillä tosin on syöty korviketta ihan sairaalasta asti.
 
Itse jouduin viikoksi sairaalaan ristiäisten jälkeen,eli kun vauva oli 2kk. Oli umpilisäke tulehtunut ja sen ajan isi hoisi lapset (3kpl) kotona.vauvan ja 2 alle 4 vuotiasta. Imetin silloin ja isi syötti korviketta sitten kun en ollut paikalla.Kerran päivässä vauva kävi sairaalassa tissillä ja loppu päivinä kun vointi oli parempi isi toi vauvan mulle sairaalaan hoitoon ja oli sen ajan isompien kanssa kotona.Vauva oli mulla 2-3h. Imetys kuiteskin loppui kun pääsin kotiin..vauva ei rintaa enää pahemmin huolinut kun oli tottunut pullon helppouteen. Ei meillä ainakaan vauva mielestäni kärsinyt,minä ennnemminkin kärsin kun en saanut olla vauvan ja isompien kanssa.Olihan vauvalla hyvä hoitaja ja ruokapuoli hoitui silti. =)
 
Jos menet asiaa kysymään asiantuntijoilta etkä palstalta, niin saat vastaukseksi "ei todellakaan voi jättää". Itse olen samaa mieltä, sitä paitsi ei siitä asiasta kannata olla mitään mieltä, koska mielipiteet eivät yhtään vaikuta siihen, mikä on faktaa. Yksivuotias voi olla yhden yön erossa, kaksi vuotias kaksi jne. Toivottavasti et jätä vauvaasi, hän tarvitsee sinua joka ikinen tunti vielä monta kuukautta!

Tuskin siitä nyt mitään traumoja tulee jos jättää, ei kai siitä olekaan kyse. Hölmöä vastata, että "meidän 10-vuotias poika on normaali vaikka oli yhden yön hoidossa vauvana", höpö löpö, ei niillä ole mitään tekemistä keskenään. Mutta miksi aiheuttaisi edes päiväksi vauvalle turvattomuuden tunnetta, vauva ei kaipaa sitä, että äiti tuulettuu tuossa vaiheessa. Tuskin kyselisit tällä palstalla jos olisit itse sitä mieltä että siitä vaan hoitoon jo tuossa vaiheessa. Oletan, että itsekin mietit kuinka typerää se olisi ja siksi kyselet, haet kenties täältä hyväksyntää.

Kaiketi ei ole kyse häistä vaan ihan normaalista vuosittaisesta hääpäivästä?

Sorry vastauksen suorapuheisuus, mutta joskus hämmästyttää mitä kaikkea täällö oikein kyselläänkään... :| Enkä itse ole mitenkään täydellinen äiti. Mutta vauvaani en jätä vielä pitkään aikaan yöhoitoon. Vauva jäi ekan kerran kuudeksi tunniksi kolmekuisena isovanhemille hoitoon, kun minun oli pakko olla asioilla. Kun palasin kotiin, hän ei katsonut minuun päin hetkeen vaan oli vakava ja kun sitten katsoi, alkoi huutaa suoraa huutoa vaikkei mitään hätää ollut. Siitä voi vähän päätellä jotakin.

Muokkaan viestiäni kun luin tarkemmin, olitkin isä joka kyselee, saat hieman anteeksi =) Älä vie äitiä pois vauvan luota vielä tuossa vaiheessa. Ja kyllä isäkin on tosi tärkeä.

Alkuperäinen kirjoittaja MaceJuzzi:
Hei,

tämä on varmaan tyhmääkin tyhmempi kysymys, mutta onko ok jättää 6 viikon ikäinen vauva hyvin tuttujen isovanhempien hoitoon 1-2 vuorokaudeksi (hääpäivän vieton takia)? Pärjääkö tuon ikäinen ilman äitiään (isä kai ei ole niin tärkeä..), tai no tottakai pärjää mutta voiko siitä oikeasti tulla jotain traumoja tms.?

En sitten kaipaa tässä mitään moralisointeja tms. vaan faktoja pöytään.

- Tuleva iskä
 
Mä en olisi pystynyt jättämään vauvaa ja imetys oli juuri tuossa vaiheessa tosi herkässä tilassa eli tiheä imukausi joka lisää maidontuotantoa osui juuri noille viikoille. Vauva pärjää kyllä jos vaan ruokinta saadaan onnistumaan. Maitoa ei välttämättä tule tarpeeksi lypsettäväksi ja jos vauva ei esim. pysty juomaan korviketta kuten meillä, ei maidon tarpeeseenkaan oikein osaa kunnolla välttämättä varautua vielä vauvan ollessa noin pieni. Imetys ja äiti siis tilanteessa ne suurimmat ongelmat, ei niinkään vauvan pärjääminen (jos ruokaa siis on tarpeeksi). Me siirrettiin häät ihan suosiolla ensi kesään, piti olla nyt lauantaina.:D
 
Vai sellaista "faktaa" asiantuntijat sanoisivat Kipsun mukaan. Ehkä tekstisi oli vitsi tai provosoiva tarkoituksella? Voi voi näitä "kaikkien alojen erikoisasiantuntijoita", joita täällä palstalla liikkuu.

Uskokoon ken haluaa, mutta itse vastasyntyneiden "asiantuntijana" ammattini puolesta kyllä toteaisin, että ilman muuta lapsi pärjää isovanhempiensa hyvässä hoidossa yön yli. Edellyttäen tietysti siis, että pulloruokinta sujuu vauvan kanssa. Rintaruokinta tosiaan on tuolloin vielä herkässä vaiheessa, mutta todennäköisesti lypsämällä riittävän tiheään maidontuotanto ei pahasti pääsisi häiriintymään.

Ilman muuta kyseessä on myös tunnepitoinen mielipide asia ja hormonit ovat myös kovasti tuolloin vaikuttamassa äidin tunteisiin. Voi todellakin käydä niin, että äidistä tuntuu pahalta jättää vauvaa muiden hoitoon varhaisessa vaiheessa.

Omana mielipiteenäni kerron, että minusta oli ihanaa lähteä kavereiden kanssa tuulettumaan, kun vauva oli kuukauden ikäinen. Isä pärjäsi hienosti vauvan kanssa lypsymaidoilla ja sai rutkasti itseluottamusta isänä olemisessa tuon illan seurauksena.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kipsu:
Jos menet asiaa kysymään asiantuntijoilta etkä palstalta, niin saat vastaukseksi "ei todellakaan voi jättää". Itse olen samaa mieltä, sitä paitsi ei siitä asiasta kannata olla mitään mieltä, koska mielipiteet eivät yhtään vaikuta siihen, mikä on faktaa. Yksivuotias voi olla yhden yön erossa, kaksi vuotias kaksi jne. Toivottavasti et jätä vauvaasi, hän tarvitsee sinua joka ikinen tunti vielä monta kuukautta!

Tuskin siitä nyt mitään traumoja tulee jos jättää, ei kai siitä olekaan kyse. Hölmöä vastata, että "meidän 10-vuotias poika on normaali vaikka oli yhden yön hoidossa vauvana", höpö löpö, ei niillä ole mitään tekemistä keskenään. Mutta miksi aiheuttaisi edes päiväksi vauvalle turvattomuuden tunnetta, vauva ei kaipaa sitä, että äiti tuulettuu tuossa vaiheessa. Tuskin kyselisit tällä palstalla jos olisit itse sitä mieltä että siitä vaan hoitoon jo tuossa vaiheessa. Oletan, että itsekin mietit kuinka typerää se olisi ja siksi kyselet, haet kenties täältä hyväksyntää.

Kaiketi ei ole kyse häistä vaan ihan normaalista vuosittaisesta hääpäivästä?

Sorry vastauksen suorapuheisuus, mutta joskus hämmästyttää mitä kaikkea täällö oikein kyselläänkään... :| Enkä itse ole mitenkään täydellinen äiti. Mutta vauvaani en jätä vielä pitkään aikaan yöhoitoon. Vauva jäi ekan kerran kuudeksi tunniksi kolmekuisena isovanhemille hoitoon, kun minun oli pakko olla asioilla. Kun palasin kotiin, hän ei katsonut minuun päin hetkeen vaan oli vakava ja kun sitten katsoi, alkoi huutaa suoraa huutoa vaikkei mitään hätää ollut. Siitä voi vähän päätellä jotakin.

Muokkaan viestiäni kun luin tarkemmin, olitkin isä joka kyselee, saat hieman anteeksi =) Älä vie äitiä pois vauvan luota vielä tuossa vaiheessa. Ja kyllä isäkin on tosi tärkeä.

Mun mies sattu vilkasee ku luin tätä ja totes et "vittu mitä sekopäitä" viitaten tuohon "asiantuntija"-kommenttiin.
:D :D B)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kipsu:
Jos menet asiaa kysymään asiantuntijoilta etkä palstalta, niin saat vastaukseksi "ei todellakaan voi jättää". Itse olen samaa mieltä, sitä paitsi ei siitä asiasta kannata olla mitään mieltä, koska mielipiteet eivät yhtään vaikuta siihen, mikä on faktaa. Yksivuotias voi olla yhden yön erossa, kaksi vuotias kaksi jne. Toivottavasti et jätä vauvaasi, hän tarvitsee sinua joka ikinen tunti vielä monta kuukautta!
Tuskin siitä nyt mitään traumoja tulee jos jättää, ei kai siitä olekaan kyse. Hölmöä vastata, että "meidän 10-vuotias poika on normaali vaikka oli yhden yön hoidossa vauvana", höpö löpö, ei niillä ole mitään tekemistä keskenään. Mutta miksi aiheuttaisi edes päiväksi vauvalle turvattomuuden tunnetta, vauva ei kaipaa sitä, että äiti tuulettuu tuossa vaiheessa. Tuskin kyselisit tällä palstalla jos olisit itse sitä mieltä että siitä vaan hoitoon jo tuossa vaiheessa. Oletan, että itsekin mietit kuinka typerää se olisi ja siksi kyselet, haet kenties täältä hyväksyntää.

Kaiketi ei ole kyse häistä vaan ihan normaalista vuosittaisesta hääpäivästä?

Sorry vastauksen suorapuheisuus, mutta joskus hämmästyttää mitä kaikkea täällö oikein kyselläänkään... :| Enkä itse ole mitenkään täydellinen äiti. Mutta vauvaani en jätä vielä pitkään aikaan yöhoitoon. Vauva jäi ekan kerran kuudeksi tunniksi kolmekuisena isovanhemille hoitoon, kun minun oli pakko olla asioilla. Kun palasin kotiin, hän ei katsonut minuun päin hetkeen vaan oli vakava ja kun sitten katsoi, alkoi huutaa suoraa huutoa vaikkei mitään hätää ollut. Siitä voi vähän päätellä jotakin.

Muokkaan viestiäni kun luin tarkemmin, olitkin isä joka kyselee, saat hieman anteeksi =) Älä vie äitiä pois vauvan luota vielä tuossa vaiheessa. Ja kyllä isäkin on tosi tärkeä.

Alkuperäinen kirjoittaja MaceJuzzi:
Hei,

tämä on varmaan tyhmääkin tyhmempi kysymys, mutta onko ok jättää 6 viikon ikäinen vauva hyvin tuttujen isovanhempien hoitoon 1-2 vuorokaudeksi (hääpäivän vieton takia)? Pärjääkö tuon ikäinen ilman äitiään (isä kai ei ole niin tärkeä..), tai no tottakai pärjää mutta voiko siitä oikeasti tulla jotain traumoja tms.?

En sitten kaipaa tässä mitään moralisointeja tms. vaan faktoja pöytään.

- Tuleva iskä
No tuskinpa nyt sentään, hei haloo :headwall: Että äiti ei voi edes ruokakauppaan mennä ilman vauvaa, no kukin tavallaan :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
No tuskinpa nyt sentään, hei haloo :headwall: Että äiti ei voi edes ruokakauppaan mennä ilman vauvaa, no kukin tavallaan :D
Minulta kysyi neukkistäti jo vauvan ollessa 2viikkoa, että olenhan päässyt kauppaan/kahville YKSIN ja oli huojentunut kun siellä kaupassa olin vieraillut yksinään :D

Mutta juu, meillä kummatkin ovat olleet ensi kertaa yökylässä n.2kk ikäisinä, hyvin ovat pärjänneet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tyttö kuin taivas:
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
No tuskinpa nyt sentään, hei haloo :headwall: Että äiti ei voi edes ruokakauppaan mennä ilman vauvaa, no kukin tavallaan :D
Minulta kysyi neukkistäti jo vauvan ollessa 2viikkoa, että olenhan päässyt kauppaan/kahville YKSIN ja oli huojentunut kun siellä kaupassa olin vieraillut yksinään :D

Mutta juu, meillä kummatkin ovat olleet ensi kertaa yökylässä n.2kk ikäisinä, hyvin ovat pärjänneet.
Jep. Että vaikka nyt ei yökylään menisikään, niin pikkasen jo liiottelun puolelle menee, että vauva tarvitsee äitiä jokainen TUNTI :D
Meil poika ei oo vielä ollut yökylässä, mut se johtuu siitä, että muualle en antais näin pientä yökylään, kuin omalle äidille, ja se ei suostu ottamaan tuota kun se heräilee nii paljon yöllä aina välillä :kieh: Nyt oon tosin saanut "koulutettua" ettei syö enää kuin kerran yössä, eikä seitsemää kertaa niin kuin vielä vähän aikaa sitten |O Poitsun kummitäti kyl ottais sen yöks, mut pitää nyt katella jos vaikka tässä kesän aikana sitten :)
 
Yeb
Niin ne on ihmiset erilaisia... Tuskinpa Kipsu nyt sitä tarkotti ettei kaupassakaan saisi yksin käydä |O

Toisille se on helpompaa antaa vauva yökylään, itse en vieläkään voisi kuvitellakkaan vieväni pian 1-vuotiastani yöksi hoitoon, toisilla se on sitten taas jo alusta asti ihan arkipäivää. Kukin siis tyylillään eikös vaan?
 
Joopa joo, kukin tekee kuten tykkää ja ymmärtää miten haluaa. Todellakin olen käynyt kaupassa ym. yksin heti kun liikkumiskyky palasi, ei kaikkea tarvitse ymmärtää väärin... :| Sehän on erityisen piristävää. Mutta puhuin yökyläilystä, ja kysyjällähän oli asiana parin vuorokauden ero kuuden viikon ikäsestä vauvasta. Se on vähän eri juttu kuin olla muutama tunti pois. Ja kun kysytte neuvolasta asiaa, niin saatte vastaukseksi todennäköisesti, että tuon ikäistä ei saisi jättää vielä hoitoon. Ja saman voitte lukea joka hiton palstalta vauvalehdistä, kun kaiken maailman psykologit kirjoittavat juttuja. Että semmosta. :| Itse en ole asiantuntija. Erko kaiketi on... ...tai sitten ei... palstalla on hyvä kirjoitella "ammattinsa puolesta" nimimerkillä.

Mutta miettikään nyt vaikka ihan maalaisjärjellä vauvanne tarpeita. Ei vauva kaipaa yöhoitoa muualla kuin kotonaan.
 
Meidän isompi ei ole ollut yökylässä ilman mua kertaakaan ja on 2 v 7 kk. Syy: omat vanhempani eivät ole halunneet ottaa yöhoitoon, enkä muualle laittaisi. Tai ehkä nyt jo suostuisivat, mutta en näe mitään tarvetta. Anoppi on kinunnut jo ties kuinka kauan poikaa yksin yökylään, mutta en ymmärrä, miksi kummassa pitäisi. :eek: Ihan vain yökylään laittamisen takiako? Tietysti asia on toinen, jos tulee jokin pakkotilanne, mutta tunnustan, että mulla ei ole halua viettää tuulettumisaikaa ilman lapsia edes miehen kanssa - eikä se nyt onnistuisi muutenkaan, koska tätä 2 kk:n ikäistä ei kuitenkaan laittaisi pidemmäksi aikaa mihinkään hoitoon, puhumattakaan yöksi.

Mutta tässä ovat ihmiset kovin erilaisia. Toisen poikani kummitäti ja -setä järjestivät esikoisen ollessa 2 kk bileet, jotka kestivät koko viikonlopun - sen aikaa lapsi oli hoidossa hyvin tuttujen isovanhempiensa luona. En mä tuota tuomitse, vaikka en mitenkään voisi kuvitella itse tekeväni niin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Erko:
Uskokoon ken haluaa, mutta itse vastasyntyneiden "asiantuntijana" ammattini puolesta kyllä toteaisin, että ilman muuta lapsi pärjää isovanhempiensa hyvässä hoidossa yön yli. Edellyttäen tietysti siis, että pulloruokinta sujuu vauvan kanssa. Rintaruokinta tosiaan on tuolloin vielä herkässä vaiheessa, mutta todennäköisesti lypsämällä riittävän tiheään maidontuotanto ei pahasti pääsisi häiriintymään.

Mutta miten mukavaa se kuusiviikkoisen äidille olisi, että pitäisi käydä rintoja tyhjentämässä parin kolmen tunnin välein, kun olisi kuitenkin tarkoitus nauttia hääpäivästä ja miehen kanssa olemisesta? Ja jos rintoja ei tyhjennä riittävän usein vaan päästää ne pakkautumaan, on rintatulehdusriski, eikä se ole kiva tuliainen.

Olisiko mahdollista ottaa vauva ja vauvalle hoitaja mukaan tuonne parin päivän reissulle? Silloin vanhemmat saisivat kahdenkeskistä aikaa, mutta vauva pääsisi rinnalle melko vauvantahtisesti. Ei pumppaamista, ei pitkää eroa vauvasta/äidistä, mutta kuitenkin parisuhdeaikaa ja rentoutumista puolison kanssa.
 
Kuten aiemmin sanottu on todella yksilöllistä miten haluaa jättää vauvan hoitoon, kuinka pitkäksi ajaksi ja koska. Eiköhän niistä kaikista suhteellisen täysjärkisiä kasva, vaikka muutaman viikon ikäisenä olisikin hetken muualla kuin äidin kanssa, saatika muutaman kuukauden ikäisenä. "Asiantuntijoita" on moneen junaan.

Henkilökohtaisesti jättäisin vauvan hoitoon mieluummin kuin veisin esimerkiksi johonkin aikuisten juhliin. Monesti esim häissä vauva on siellä selvästi vain näyttelyesineenä. Parempihan sillä kotona olisi kuin humalaisten aikuisten ja mölyn keskellä.

Tuo milkan ehdotus kuulostaa aika hyvältä!
 
Tuohon vauvan pärjäämiseen en osaa niinkään sanoa, mutta se täytyy kyllä sanoa että etukäteen on paha tuollaisia suunnitella. Meillä mies suunnitteli lähtevänsä isyyslomalla 5päiväksi alpeille johon minä häntä kovasti kannustin kun ajattelin että kun hän on viikon tai kaksi ollut meidän kanssa kotona niin eiköhän me sitten pärjätä vauvan kanssa vajaa viikko kahdestaan. No kävikin niin että ensinäkin vauva syntyi kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen, jolloin mies olisi jo ollut matkalla ja lisäksi vauva syntyi keisarinleikkauksella, minkä jälkeen olin todella kipeä. Kahden viikon isyysloma (kun ensin olimme viikon sairaalassa) meni siihen että hän hoiti sekä vauvaa että minua kun en juuri liikkeelle päässyt. Onneksi mieheni tajusi jo ennen vauvan syntymää että on parempi ettei hän varaa matkaa etukäteen vaan katsoo ensin miten asiat lähtevät kulkemaan kotona.

Eli älkää siis suunnitelko liikaa. Tarkoituksenani ei ole maalailla mitään uhkakuvia, mutta huonolla tuurilla teillä on 4 viikkoinen vauva ja äiti ei ole vielä palautunut niin että jaksaisi juhlia ollenkaan. Jos äiti aikoo imettää sekin tuo omia ongelmia tuohon hoitoon jättämiseen kun maidontulon tasaantuminen ei ole vielä edes alkanut. Melkein suosittelisin että vietätte häät jo ennen vauvan syntymää.

 
Täällä 9 kk 3 vko ikäisen pojan äiti kirjoittelee, poika on isän kanssa kolme päivää(kaksi yötä) mökillä ja äiti töissä. Hyvin on kuulemma mennyt, eikä ole äitiä etsinyt. Jälleennäkeminen on luvassa tänään iltapäivällä, kun äitikin pääsee takaisin mökille. Tuossa 6 kk iässä äitinä olin samoin kolmen päivän työreissussa ulkomailla ja poika oli isän kanssa sen ajan. Ei ollut äitiä etsinyt silloinkaan ja suhteemme on mielestäni ihan kunnossa edelleen. Lapsemme on "kehitys- ja kasvukäyriä" selkeästi edellä jne. Ruoka ja uni maistuu eikä muitakaan ongelmia ole ollut.
Isä on ollut pojan kanssa 3 kk iästä kotona ja jään itse vuorostani ensi viikolla, kun isän vanhempainlomat loppuun. Että kyllä se vauva(pienikin) voi olla äidistä erosta. Suurin kysymys meillä ainakin on aina ollut, että miten äiti voi olla erossa. Mutta kun äiti on lähtenyt aina aamusta ennen kuin vauva herää ja isä on aamulla vastassa, niin ei silloin ole osannut äitiä kaivatakaan. Tuossa pari viikkoa sitten kun me vanhemmat lähdettiin kotoa iltapäivällä häihin, ja vauvalle jäi hoitaja kotiin, niin jäi melkoinen itku kotiin oven taakse ja kaikki huoneet oli etsitty vanhempia. Samoin sitten tuon poissaolon jälkeisenä päivänä, kun ukkeli oli hoitajan sylissä ja pakkasin/kannoin autoon lomareissun kamoja, niin mieletön vinkuminen ja ilmeisesti pelko siitä, että äiti jättää.

Eli kukin oman tilanteen ja tarpeiden mukaan. Meillä tosiaan suurin ongelma tuo "miten vanhemmat raaskii olla erossa". Mitään ongelmia ei siis näiden äidin poissaolojen seurauksena ole tullut.
 
Meillä kans tilanne, että isä jää vauvan kanssa kotiin syys-lokakuulla, jotta minä pääsen kouluun. Tällä hetkellä kun poika on 2 kk, niin hän on yhden kerran ollut hoidossa ja en halua pidemmäksi ajaksi jättääkään. Kaipa se johtuu siitä, että kun tietää, että syksyllä ei enää kotona ole :|

Muutoin olen sitä mieltä, että vauva kyllä pärjää, jos pulloa syö, mutta äidillä voi olla vaikeampaa :)
 

Yhteistyössä