Kellään miestä, joka EI alunperin halunnu lapsia?

Nii, onko kenenkään mies muuttanu mieltään? Miksi?

 

:wave: Mä tulin vanhingossa raskaaksi. Seuraava olikin jo miehen vauvakuume ansiota

 

Mun ukko on aina tahtonut (sillä ollu vauvakuume jo vuosia), mutta mun kaverin mies ei halunnut. Niilläkin on nyt kuitenkin pieni vauva ja lapsi on hälle rakkaampi kuin mikään muu. En tiedä, mikä muutti mielen. Puhuivat ne siitä ainakin pitkään ja paljon (ja lopussa kaveri tais vähän kiristääkin ukkoaan... ).

 

Eroon on päätynyt kahden sellaisen kaverin suhde, joilla mies EI ole halunnut lapsia.
Eivät ole muuttaneet mieltään vuosien kuluessa, mitä nämä kaverit odottaneet.

 

Mun ukko on aina tahtonut (sillä ollu vauvakuume jo vuosia), mutta mun kaverin mies ei halunnut. Niilläkin on nyt kuitenkin pieni vauva ja lapsi on hälle rakkaampi kuin mikään muu. En tiedä, mikä muutti mielen. Puhuivat ne siitä ainakin pitkään ja paljon (ja lopussa kaveri tais vähän kiristääkin ukkoaan... ).

Tuota juuri mietin... mistä sen etukäteen tietää, minkä miehen sydän lopulta sulaa ja mikä jää etäiseksi ja ahdistuneeksi isäksi?

 

Mun ukko on aina tahtonut (sillä ollu vauvakuume jo vuosia), mutta mun kaverin mies ei halunnut. Niilläkin on nyt kuitenkin pieni vauva ja lapsi on hälle rakkaampi kuin mikään muu. En tiedä, mikä muutti mielen. Puhuivat ne siitä ainakin pitkään ja paljon (ja lopussa kaveri tais vähän kiristääkin ukkoaan... ).

Tuota juuri mietin... mistä sen etukäteen tietää, minkä miehen sydän lopulta sulaa ja mikä jää etäiseksi ja ahdistuneeksi isäksi?

No ei sitä kannatakaan ainakaan lähteä tietosesti kokeilemaan :/ Jos mies ei itse ota sitä puheeksi ja muuta mieltään, niin tuskin kannattaa jäädä odottamaan sattuisiko oikeesti vahinko ja olisiko se mies ehkä sittenkin innoisssaan kun se vauva syntyy.

 

Meillä mies "teki selväksi" suhteen alussa ettei hän todennäköisesti halua enää lapsia eli n. 5 vuotta sitten, (2 aiemmasta liitosta) mutta nyt tässä yhteisvoimin ja toivein odotetaan loppusuoralla yhteistä, kovasti toivottua ja yritettyä lasta
Kai se mieheni löysi niin ihanan naisen

 

Mun ukko on aina tahtonut (sillä ollu vauvakuume jo vuosia), mutta mun kaverin mies ei halunnut. Niilläkin on nyt kuitenkin pieni vauva ja lapsi on hälle rakkaampi kuin mikään muu. En tiedä, mikä muutti mielen. Puhuivat ne siitä ainakin pitkään ja paljon (ja lopussa kaveri tais vähän kiristääkin ukkoaan... ).

Tuota juuri mietin... mistä sen etukäteen tietää, minkä miehen sydän lopulta sulaa ja mikä jää etäiseksi ja ahdistuneeksi isäksi?

No ei sitä kannatakaan ainakaan lähteä tietosesti kokeilemaan :/ Jos mies ei itse ota sitä puheeksi ja muuta mieltään, niin tuskin kannattaa jäädä odottamaan sattuisiko oikeesti vahinko ja olisiko se mies ehkä sittenkin innoisssaan kun se vauva syntyy.

No, mies sanoi alunperin, ettei halua lapsia. Itse sanoin, että vauva on unelma.

Nyt kuitenkin heittää läppää vauvan tulosta, suunnitteli kerran saunareissulla sen nimeä, jos tulis poika (suvussa kulkenu nimi miehellä sekä äidin että isän puolella), ottaa asian esille oma-aloitteisesti.

En oo halunnu painostaa, enkä siksi ees kysele ja ehdottele, ellei ite ota eka puheeks.


Mistä sen sit tietää, kuka on tosissaan ja kuka ei?

Oon vielä nuori, mutta tuo on se elämän mies ja tuon kanssa lapsen haluan tai sitten en ollenkaan eli pidän pelkän miehen.

 

up

 

Mintsu hyvä, odota kun kerta nuori olet. Nauti nyt yhteisestä elämätä miehesi kanssa kahden, kyllä se lapsen aika sitten tulee jos on tullakseen. Ei kukaan voi tietää tulevasta. Älä painosta asiassa miestäsi, jos hänkin on vielä kovin nuori niin ei hän välttämättä ole vielä valmis isäksi. Miehethän tunnetusti kypsyvät vähän hitaammin =) Miehelläsi varmasti on ajatuksia omasta lapsesta, mutta ne voivat olla kovin kaukaisia tässä vaiheessa...Jos alat asialla painostamaan niin saatat ajaa miehesi pois. Rakastakaa toisianne ja kasvakaa yhdessä ihan täysin aikuiseksi, sekin matka on jo kokemus ja opettaa paljon. Saatte vielä olla itsekäitä, usko pois se kannattaa. Kun lapsi tulee elämään, niin ihanaa kuin se onkin, oma elämä katoaa suurelta osin. Ja näin aika paljon nähneenä sanoisin että jokainen meistä tarvitsee sen ajan elää itsekästä elämää, jossain vaiheessa elämää. Lapsen kannalta varmaan olisi parempi että se elämä on eletty ennen kuin hän tulee maailmaan. Ei sitten heittele enää mitkään kolmenkympin kriisit sun muut elämää.

 

Meillä se meni niin että aluksi oli tosi innoissaan, osteli kaikkee vauvan tavaroita ja suunnitteli kaikkee.. Kuinkas ollakaan nyt kun tyttö on vajaa 9 kk niin otti ja lähti kun ei hän ois loppupeleis kumminkaan ollu valmis isäks.. Helvetin hieno ajoitus.. :kieh: