**Kesäkuun kullanmurut 2014** Toukokuussa

Onnea jo vauvansa saaneille!

On ollut aika omanapainen viikko täällä. Mulla todettiin raskausmyrkytys ja nyt tuntuu, että elämä pyörii vain sen ympärillä. Kai se tästä tasoittuu taas, mutta kun jatkuvasti saa ravata kontrolleissa neuvolassa ja sairaalassa niin ei oikein saa muuta ajateltavaa. Tällä hetkellä tilanne on ok, mutta nyt kai eletään päivä kerrallaan sen suhteen mitä tehdään. Verenpainelääkitystä ei vielä ole aloitettu, koska sain päivän makailulla osastolla paineet kohdilleen. Kotona ne vaan nousee heti, vaikka ei juuri touhuakaan. Proteiinit on kolmella plussalla ja nyt keräilen kotona toista vuorokautta pissaa purkkiin, jotta saadaan selville missä mennään. Ekan vuorokauden saalis oli vielä ok rajoissa.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Itse jatkan vielä hetken itsesäälissä nysväten, mutta joskos tuo tälle päivälle luvattu aurinko saisi taas palaamaan normitilaan :)

Isonalle ja Poikanalle 37+3
 
Onnea Bumbis! Taniiran kuulumisia odottelen myös :)
Lohdutushali Susannalle:hug:
Tsempit muillekin, loppuraskaudesta tuntuukin vähän jokaisella olevan vaivoja vaikka minkälaisia, toisilla tietysti enemmän huolta aiheuttavia, mutta onneksi ollaan jo niin hyvillä viikoilla että vauvat voi turvallisesti syntyä jos tilanne sen vaatii.

Mulla olo aika samanlainen, supistelee silleen että maha menee ihan kovaksi, useita useita kertoja päivässä, niinkuin on tehnyt jo kauan. Nyt parin päivän aikana mukana ollut jopa hieman menkkajuilimista alamahalla/alaselässä.
Olisi niin mukava liikkua normaalisti, käydä kävelyillä yms. mutta tunne mahassa on niin epämiellyttävä ettei kykene.
Jännittävää aikaa kyllä eletään kun ei koskaan tiedä koska vauva päättää syntyä, tuleeko ajoissa niinkuin edelliset.. Saisi vielä reilu viikon pysyä mahassa, että olisi täysiaikainen, ja kun kalenterissakin on menoja aika paljon tulevalle viikolle ettei oikein nyt ehtisi synnyttää :)
Karoliinako kyseli kantoliinoista/rintarepuista? Mulla on aina ollut rintareppu jota on tullut vaihtelevasti käytettyä. Esikoinen viihtyi huonoiten. Kokeilin joskus esim kotitöitä tehdessä mutta hän hermostui jos olin liian kauan paikallaan joten esim pyykit piti hakea yksi kerrallaan koneesta narulle jotta liikettä tuli riittävästi :D
Toisen lapsen kohdalla taas toimi mainiosti esim. shoppailureissulla kauppakeskuksessa, toinen vaan nukkui vaikka kolusin kaikki kaupat ja kävin lounaallakin. Kantoliinaa houkuttelisi kokeilla kun tuntuu että siinä voisi pitää vauvaa pidempäänkin kerrallaan kun siihen vauvan saa ehkä parempaan asentoon..
Kannattaa ostaa jos jostain edullisesti saa ja kokeilla, koska riippuu ihan vauvasta että tykkääkö repuista tai liinoista ja mihin rauhoittuu parhaiten.

Ristiäisistä, me pidetään aina pienet ristiäiset kotona lähisuvun/kummien kanssa.
Kummeja ei olla vielä mietitty. Kiva olisi saada ne pidettyä kesän aikana ja muutenkin tuntuu että kiva saada ne "alta pois" kun kuitenkin jonkin verran lisätyötä vauva-arjen keskelle tuovat järjestelyineen.
Mukavaa ja lämmintä viikonloppua kaikille! Voikaahan paksusti! ;)

Romanssi rv 36+2
 
Huomenta!

Täällä on heräilty uuteen ja varsin aurinkoisen oloiseen päivään. Nyt alkaa olla uskoa minullakin siihen, että jossain kohtaa se kesä ja äitiysloma minullakin alkaa. Enää kolme päivää töitä ja perjantain koulutuspäivä, johon lomasta huolimatta osallistun ja se olisi siinä sitten reiluksi vuodeksi työt tehty. Nyt lauantaiaamuna tietysti kuuluukin tuntua siltä, että stressi alkaisi pikkuhiljaa helpottaa. Viime yönkin nukuin suhteellisen hyvin, en stressannut työasioita, mutta outo synnytysuni tietysti asiaankuuluvasti yöhön mahtui. Unessa synnytin ihan pienen pienen tytön. Ja päästiin salista suoraan kotiin.

Kaikkea on paljon suunniteltu tuleville viikoille ja kuten olen jo aiemmin sanonut parhaiten "ehtisin" synnyttämään rv. 38+2 jälkeen. Ja eiköhän se todennäköisintä olekin, että tuon jälkeen vasta alkaa tapahtumaan kun yli on mennyt edellisetkin. Ensi viikonloppuna mies on reissussa Saksassa ja minä lähden äitini ja poikien kanssa miniristeilylle.

Ristiäisistämeillä on pienehkö ongelma tämän asian kanssa. Molemmat veljeni ovat jo kummeja ja miehen sisarukset asuvat hirvittävän kaukana ja osittain heitäkin on jo kummeina käytetty meidän lapsille. Olemme muuttaneet tälle paikkakunnalle 3 vuotta sitten ja meillä ei sellaisia ihan ihan sydänystäviä tänne ole vielä tullut, eli ei ole mitään käsitystä ketä kummeiksi pyydetäisiin. Mutta eiköhän tämäkin ratkea. Nimet on myös edelleen ihan auki. Ajattelin jossain vaiheessa listata ja mies sitten karsii niistä hänelle sopivat. Miehellä on meistä se tarkempi maku.

Eilen kävin 6,5 km:n kävelylenkillä ja saman tein maanantaina, nyt vain tämän lenkin jälkeen huomasin, että supistuksia alkoi tulla pienen kivun kanssa lenkin jälkeen, eli ajattelin nyt vähän lyhentää matkaa.

Tänä iltana mennäänkin yksiin isoihin juhliin ja odotan kyllä kovasti, että pääsen syömään hyvin ja tapaamaan tuttuja.

Eli toimintaa riittää ja olot varsin hyvät vielä. Tsemppiä teille kaikille, joilla olot on kehnommat. Onneksi teillä lähes jokaisella on niin hyvät viikot, että vauva saa jo tulla! Niin ja onnittelut niille, jotka ovat vauvansa jo saaneet.

AnnaOnni *rv 34 tasan*
 
Viimeksi muokattu:
Erityisen iloista huomenta! :)

Täällä syntyi pieni täysien pisteiden prinsessa viimeyönä vähän ennen yhtä, eli juuri ja juuri 37+1 <3 2660g ja 47cm.

En voisi olla onnellisempi.

Palaan asiaan myöhemmin.

Taniira ja maailman suloisin pikku-tyttö <3
 
Isonalle täällä ollaan ihan samoissa tunnelmissa! Viime kuun lopussa olin myös osastolla ottamassa lepiä ja seurannassa, sen jälkeen kontrollia kontrollin perään, viisi vuorokausivirtsan keräystä + useat verikokeet... Hitaasti mulla etenee ja kokoajan saa miettiä että milloin takas sairaalaan. Ei ole mukavaa ei, onneks kuitenkin vauvalla vielä ainakin kaikki hyvin! :) Tsemppiä sinne! :)

Onnea Taniiralle! :)

Muumin ja nyytti 36+1
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Taniira! :)

Täällä oli maksa-arvot kohdillaan ja pissa puhdas, *helpotuksen huokaus*. Jatketaan vaan ihon rasvausta jos sillä saisi kutinan pidettyä kurissa ja touhuillaan supistusten sallimissa rajoissa.

Mies haluaisi lähteä vielä käymään yön yli reissussa sukulaisissa, mua ei enää huvittaisi pyöriä muualla kuin omassa sängyssä. Vessassa ravaaminenkin parin tunnin välein olisi yöllä kylässä tosi kiusallista eikä kukaan muukaan saisi nukutuksi! Sinänsä harmi, kun vielä olisi "helppo" kahdestaan reissuta kun vauveli kulkee helposti massussa mukana. Mutta täytyy vielä miettiä..

Aurinkoista viikonloppua kaikille! :)

Nelina 34+1
 
Onnea Taniiralle!

Muumin, millaisia arvoja sä sait vuorokausivirtsankeruusta, kerrottiinko niitä sulle? Vieläkö sulla jatkuu se? Mulla on nyt ollut grammoja 1 - 1,5 - 1,7 ja huomenna tulee taas uusia lukuja. Mietin että jos ne joka päivä nousee vähän niin saanko kerätä koko loppuraskauden vai miten tää jatkuu. Miten sulla tällä hetkellä kontrolloidaan tilannetta? Ymmärrän että tää on tauti, jonka etenemistä ei voi ennustaa, mutta rasittaa elää jatkuvassa epätietoisuudessa ja koko ajan varautua siihen että saattaa olla osastoreissu edessä.
 
Ihana taas kuulla vauva uutisia! Onnea pikkusesta taniiralle! :heart:

Tänään alkaa helpottamaan tämä vyöruusu. Saan jopa vähän silmääkin aukee. Ihanaa kun eilen ei auvennut ollenkaan. Kutina on kamala ja särky mitkä siinä on.

Me aijotaan pitää ihan tavalliset ristiäiset. Meillä on seurakuntatalolla. Kun täällä missä mä asun niin oli aika nihkeesti näitä paikkoja. Kun kirkon yhteydessä tilat olivat liian pienet. Näin pikkusella paikka kunnalla ei oo valinnan varaa paljoa. Kun meillä ei voi täällä pikku kaksiossa mitään kummosia pitää.

Ihana aurinkoinen päivä tänään. Mulla vaan meni sisällä melkein koko päivä kun on niin kipeä olo vielä. Ei ollut kiva käydä miehen kanssa kaupassa kun kaikki ketkä näki mut niin ajattelivat että mies hakkaa. Yks mummokin oli ihan kauhistuneen näköinen kun näki mun silmän. Mun mies sano jo että kohta se heitetään kaupasta pihalle kun mulla silmä turvoksissa ja vielä kun oon raskaana.

Jatkan tätä ihanaa odotusta. Hyvää ja aurinkoista odotusta muillekkin! :D
Norappi 35+5
 
Onnittelut kaikille vauvautuneille, mä alan olla vähän kateellinen... Tsempit myös vaivojen kanssa kaikille niistä kärsiville, tää loppuraskaus osaa olla aika rasittavaa aikaa.

Ristiäiset pidetään, ei kirkossa eikä kotona, mutta jossain kivassa paikassa. Viimeksi juhlittiin vanhassa talossa, jossa pidetään mm. taidenäyttelyitä ja konsertteja. Samaan paikkaan luulen meidän tälläkin kertaa kallistuvan, oli ok hintainen ja tarpeeksi tilava. Esikoinen kastettiin aikoinaan sukulaisen omistamassa kahvilassa. Meillä on isot suvut, siis ihan pelkät lähisuvut ( yli 60 henkeä, vaikkei kaikki pääsisikään paikalle, tosin lapsia on hyvin paljon). Kavereita ei olla kutsuttu kertaakaan ihan tästä syystä, että populaa riittää muutenkin. Meillä kaikki 8 lasten olemassaolevaa kummia on siskoja tai veliä tai tosi läheisiä serkkuja. Nyt tulee olemaan vaikeampaa valita kummit, kun kaikki "parhaat" on jo käytetty ja muut tosi läheiset ei kuulu kirkkoon. Yksi aika varma ehdokas mulla on jo, pitää asiasta vielä miehen kanssa jutella.

Mulla todettiin viime viikolla, ettei munuaiset jaksa enää kunnolla tätä raskautta ja päästävät sokrut vaan läpi, vaikkei sokeriarvoissa ole ongelmaa. Sama oli ekassa raskaudessa. Vauva saisi jo tulla, päivittäin supistelee, mutta tositoimiin en usko pääseväni kovinkaan pian. Jos sopivaa ajankohtaa haetaan, niin sellaista ei kalenterista löydy, on sitä sun tätä, mutta toivon, että tajuaisi tulla jo kohta. Vaikka toisaalta en kuitenkaan haluaisi... Tänään supisteli päivällä noin 5-10 minsan välein, päätin levätä hetken, jos lähtö tapahtuisikin jo tänään, mutta supparit loppui siihen. Ei niissä vielä ole kunnon voimaa ja vauva ei ole laskeutunut eikä kiinnittynyt. On myös ilmeisesti avotarjonnassa, mikä voi vaikeuttaa synnytystä. Tosin avotarjonta oli kätilön arvio mahan päältä, kävin noiden munuaisten takia viime viikolla makoilemassa käyrillä tunnin verran. Mahassa voidaan hyvin, 10 minuutin välein tuli supistuksia, mutta kohdunsuuta ei tutkittu. Olisi kiva tietää tapahtuuko siellä mitään edistystä. Kätilö pelkäsi nopeaa synnytystä, olen nyt synnyttämässä neljännen kerran noin viiden vuoden sisään. Sain ohjeet tilata ambulanssin, jos siltä tuntuu, viimeksi olin 10 senttiä auki, kun sellaiset kovat supistukset vasta alkoivat. Siihen saakka olo oli ihan ok. Ja siitä kuopus olikin maailmassa puolessa tunnissa, en ole hyvä ponnistamaan enkä vieläkään tajua sitä hommaa ihan täysin.

Apanapa ja jätkänpätkä 38+2
 
Sabsu, nuo grammamäärät kertoo neuvolan liuskatestejä paremmin sen kuinka paljon valkuaista pääsee virtsaan. Mulle ei vaan ole oikein selvinnyt että mikä grammamäärä vastaa mitäkin plussamäärää neuvolan testeissä... Mutta siis ilmeisesti terveellä ihmisellä tulee vuorokaudessa max. 0,3g valkuaista virtsaan ja sen jälkeen alkaa näkyä jotain just noissa neuvolankin testeissä. Oon kysellyt että mikä alkaa olla hälyttävä määrä (tai mikä on sellanen määrä että aletaan tehdä jotain muuta kuin seurata, eli lähinnä kai synnyttää), mutta en ole saanut muuta vastausta kuin että 5g altistaa jo kohtauksille. No siihen on onneksi vielä matkaa :) Ja tietty kokonaisuuteen vaikuttaa kaikki muukin, kuten verenpaine.

Jos jollain on jotain tarkempaa tietoa noista grammamääristä, kertokaa ihmeessä! Oon yrittänyt googlata mutta aika huonolla menestyksellä.
 
Suuret onnittelut vauvautuneille!! Niin niitä kesäkuisia putkahtelee tasaiseen tahtiin. :)
Olin varma viime yönä, että mä olen seuraava...aamullakin oli vielä lupaavia oireita...mutta tässä nyt Panadolin, kuuman suihkun, lepäämisen ja lounaan jälkeen olo kummasti kohentuikin. Supistelee silti edelleen lujaa, mutta väli piteni. Eilen tuli limatulpasta osa ja tänään kastui pikkuhousut ihan totaalisesti. Nuuhkin sitä eikä se pissaa ollut. Lonkat tulessa, alaselkä ja -maha krampissa, vatsa tyhjentynyt, huono-olo, kova väsymys (kun en voinut kivuiltani nukkua juuri yhtään) ja liitokivut huimia! :( Koko ajan paineen tunne alapäässä, semmonen vannemainen kiristys kohdussa ja menkkamaisia jomotuksia 24/7. Tässä vaan kuitenkin odottelen muuttuuko olo/kivut, vai onko taas väärä hälytys...huh huh. Alkaa usko ja voimat loppua, oikeesti. :( Tunteet pinnassa, itkettää ja ärsyttää.

Onko muilla tämmöstä?????

Sokeritkin ollu koholla joka pv, huomenna kätilön kanssa palaveri... ja vauva liikkui eilen tosi vähän. Sen verran kuitenkin, että tiesin elossa olevan...

Me pidetään nimiäiset, edelliselläkin oli. Oikein kauniit ja lämminhenkiset olikin. 2 isompaa lasta on kastettu. Haluan kuitenkin, että nämä pienimmät siunataan kuitenkin jossain vaiheessa. Mä kuulun kirkkoon, mies ei.

Tsemppiä hei meille kaikille roppakaupalla!!!!!!!

-julianna rv 38 poksahti just :)
 
Taniira onnea tyttösestä!

Mua alkoi eilen jotenkin jännittään/huolettaan synnytysasiat. Jotenkin se alkoi tuntui todellisemmalta, että kyllä se pian tapahtuu täälläkin! Lähinnä mietin sitä millä tavalla synnytys alkaa. Alkaako lapsivedenmenolla vai supistuksilla ja miten osaan olla oikeaan aikaan lähdössä sairaalaan, minkälaiset kivut on tällä kertaa, minkälaista kivunlievitystä saan jne..

Yleensä otan asiat aina rennosti, ts. luotan ammattilaisten apuun ja siihen että on vain toivottava että kaikki menee hyvin eikä muuta voi. En oikein osaa suhtautua näihin ajatuksiini nyt, kummallista :D
Näin viime yönä untakin synnytyksestä. Kävin sairaalassa ja kätilö katsoi että olen täysin auki mutta voin huoletta käydä vielä kotona hakemassa tavaroita ja niin teinkin. Palasin sairaalaan myöhemmin ja harhailin käytävillä etsien kätilöä joka minua auttaisi. Yritin kertoa kaikille kuinka kohta täytyisi ponnistaa eikä ketään kiinnostanut :D

Tunteet on myös pinnassa ja aamulla taas itkua tihrustin miehelle kuinka hän ei tarpeeksi huomioi minua ja olotilaani. Voi mies raukkaa!

Romanssi rv 36+3
 
Onko teillä ennestään synnyttäneillä irronnut limatulppa ennen synnytystä ja miten pian limatulpan irtoamisen jälkeen synnytys käynnistyi?
Me pidetään pienet ristiäiset kotona, nimi on valmiina :) kummeista on vain pulaa kun "kaikki" on käytetty esikoisella..
Ab 35+1
 
Onnea Taniira :heart:

Itkuherkkyyttä on kans täällä ja tuntuu et kokoajan on jostain itkua vääntämässä. Mies on joutunut koville. En kyllä muista et olisin edellisillä kerroilla ollu näin tunteikas...

Limatulppaa en ole kummallakaan aikaisemmalla kerralla nähnyt ollenkaan ja vedetkin on menneet vasta synnytyssalissa.

Olo on todella hyvä, eilen jaksoin futiskentän laidalla seistä kuus tuntia eikä illalla ollu sen kipeämpi olo kuin on muutenkaan ollu. Olisin mennyt tänäänkin mut onnistuin polttamaan naamani ja rintakehää niin et oli parempi parannella tämä päivä kotona kun edelleen punottaa ihan kiitettävästi. Näytän kans ihan panda karhulta kun oli tietty koko päivän aurinkolasit päässä :D Ens viikolla en taida mennä ulos ilman laseja paistoi tai ei ;)

S 37+3
 
Huh kamalasti tullu juttuja sitten mun viime lukemisen. :) ite tässä mittailen joka päivä verenpaineita ja popsin kolme kertaa päivässä verenpaine pillerin. On kyl sellasta kellon kyttäämistä. Mut onneks on enään la:han kolme puol viikkoo. ;) mieskin kosi tossa about kuukausi sitten ja päätettiin mennä 23.5.-14 maistraatissa naimisiin. :) jalkoja turvottaa päivällä sekä illalla. Ja suppareitaki tuntuu tulevan aika ajoin. Välillä kivuliaita ja välillä helpompia. Onneks pikkuselle tuli hankittua kaikki tarpeellinen hyvissä ajoin. En ois enään millään jaksanu lähtee pyörimään kauppoihin.
 
Onnea kovasti vauvautuneille! Aivan hurjaa miten tämä aika menee :)

Täällä alkoi äippäloman virallinen ensimmäinen päivä vaikka viime viikolla tiistailta olin saikulla jo. Tuntuupa oudolta silti että minä jäin kotiin ja mies lähti töihin.

Pitäisi vissiin kaikkea vauvajuttuja jo valmistella kovasti. Periaatteessa kaikki oleellinen on hankittu jo. Huippuilmat nyt nauttia mammalomasta!

terkuin Jepu ja neiti 34+5
 

Yhteistyössä