Kesäkuun kullanmurut 2015 **Lokakuu**

matruusi78
mulla on yövalvomista oksetusolonja närästyksen takia vaikken ole yökännyt kuitenkaan kuin kerran hampaita pestessä. oli ihan tuskaa jaksaa olla kaupungilla hoitamassa asiota ja ajella tunti suuntaansa autolla lasten kaa.
normiruoka suunnillen menee mut ei jaksas tehä vaan. lisäksi viinirypäleitä kirsikkatomaatteja ja mitä millonkin. hampurilainen ei meinannu oikeen upota tänään mut meni sekin sit viimein.
toivottavasti sais tän yön nukkuu.
jännittää vähän huominen kun kuopukselle 15 v tulee kauempaa huomenna tyttö (kaveri kuulemma) yökylään niin en tiiä vielä miten suhtautuis kun ei jätkä oikeen suostu puhuun, hermostuu vaan kun vanha äiti utelee. välillä hänen takiaan tulee itku kun on sanonu useemman kerran et ei haluu enempää pikkusisaruksia ja muutenkin haukkuu, et tervetuloa kerhoon te joilla vielä lapset niin pieniä et vanhemmat on koko maailma eikä ole vielä teiniangstia.
 
Moikka

Itselllä ei ole vielä juurikaan ilmenny oireita, aamuisin herätessä pientä etovaa oloa, onneksi näin koska viikkojakin vasta 5+4.
Tarvitsisi soitella neuvolaan tällä viikolla, ei tahdo muistaa työpäivän taukojen aikana soittaa.
Ehdottomasti varhaisultraan varataan aika, niin kuin joka raskaudessa. Mutta katsotaan sitten 7-9 raskausviikkojen aikana.

Tällä hetkellä toivon, että raskaus etenee ja kaikki on kunnossa. Maaliskuinen kaksosten menetys vähän kummittelee mielessä ja totta kai muutkin keskenmenot.

Tsemppiä, haleja ja viikonalkuja kaikille!

Saara 5+4

Niin ja uudelleen tiedot


LASKETTU-AIKA 13.6, IKÄ 35, 4 LAPSI
 
Tosi kurja juttu Hanne, olen pahoillani! Oliks sulla aiempia keskenmenoja takana?

Mulla nyt 6+0 ja tasan viikko vielä ekaan ultraan, en oikein mitään uskalla ajatella ennen sitä. Olen kyllä alkanut voimaan pahoin päivittäin.

Hirmu paljon porukkaa tänne liittynyt taas, kiva juttu!
 
Minulla samanlaista oloa kuin lähes kaikilla eli todella paha olo joka jatkuu iltapäivään asti.. Aamuisin aina joutuu yökkimään. Mitään ei tee mieli syödä eikä oikeen mikään meinaa mennä alas, varsinkaan lämmin ruoka. Noh, jotain positiivista sentään, viikko enää varhaisultraan :) voimia kaikille huonon olon kanssa!
 
Voi Hanne, olen niin pahoillani! Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Itse saman kokeneena alkuvuodesta. Toivottavasti jatko menee hyvin ja pääset pian toipumaan sekä henkisesti että fyysisesti. Nämä on asioita, joita ei kenellekään toivoisi. Voimia :hug:

Lauwra, mulla on vadelma trip sellainen, mitä juon nyt paljon :D ja energiajuomakoukussa olin itsekin. Yllättävän pienin vieroitusoirein olen päässyt. Alkuun plussauksen jälkeen join joka päivä 0,33l cokiksen korvikkeena :D nyt olen päässyt siitäkin.

Matruusi, eikös tuo angstailu kuulu ikään? Ja se ettei äidille kerrota asioista. Yritä olla ottamatta henkilökohtaisesti noita teinin purkauksia :) ne menee kyllä aikanaan ohi. Mulla ei ole teiniä (vajaa 2 vuotias), mutta jotenkin oma lapsuus ja teini-ikä on hyvin muistissa, vaikka ikää onkin jo 27 :D

Tänne sitä samaa. Paitsi että viime yönä nousin pissalle 3 kertaa! Aamuetominen tuli taas uskollisesti paikalle. Onneksi taapero on alkanut nukkumaan pitkään :) voisin kuvitella, millainen olo olisi, jos heräisi 6.30-7 välillä, niinkuin kesällä... Nyt nukutaan 9-9.30 saakka ja on muuten ihan luksusta :) sellaiset 12 tunnin yöunet.

Mitähän jaksaisi syödä, että saisi pahimman etomisen taas kuriin. Pitäisi olla jotain, mitä ei tarvi laittaa mitenkään.
 
Hanne, olen pahoillani! :( Nämä on surullisia asioita. Toivottavasti pääsette pian uudelleen plussaan kiinni, pysyvästi.

Pihla, hienoa että on kohtalontoveri! Jos mä kuvittelenkin normaalia appelsiinimehua niin alkaa yököttää... lastenmehu on ilmeisesti tarpeeksi laimeaa :D Mulla tuli viime raskauden lopussa kauhee cokishimo..

on: Äsken kävin ekassa neuvolassa :) mukava "täti" vaikkakin sijainen ja oikea täti palaa tammikuussa. Toisaalta ikävää selittää taustoja kahteen kertaan, mutta minkäs teet. Sain varattua ajan nt-ultraankin jo! Rv 11+1 eli 12.11. ja heti aamusta klo 9. Pitäskö tehdä aamukampa? Tänään meillä on "muutto" talomme yläkerrasta (remontoimaton) alakertaan (vuoden päivät remontoitu) ja appivanhemmat tulee auttamaan. Mulla on niin jäätävä turvotus, että täytyy miettiä kerrottaisko jo...

lauwra & pulla(t?) 7+0 ja eka POKS :D
 
Hanne, voi ei! Pahoittelut ja jaksamisia.

Matruusi, tiedän tunteen. Täällä myös 17-v. teini lapsipuolena kotona ja kyllä siinä saa kaikenlaista kestää... Tsemppiä!

Kiitos kaikille ruokavinkeistä! Mulla tuntuu edelleen toimivan parhaiten happamat jutut kuten greippi. Pahoinvointirannekkeita ajattelin nyt myös testata. Eniten kuitenkin odotan, että lämmöt laskisi niin ei olis ihan sänkypotilaana. Huomenna varhaisultraan toiveikkaana, mutta realistina.

Boni 7+0
 
Mä kävin tänään ultrassa ja onneks tällä kertaa hyvien uutisten ja hymyn kanssa kotiin;)siellä sydän läpätti niin vimmatusti;) vähän muuttui laskettuaika eli 9.6 olis uus,tosin voi muuttua koska ei saatu kaveria kunnolla semmoseen paikkaan että ois varmuudella saanut mitan mutta siis sen mitä sai niin vastasi 6+1,luulin että 6+5...
 
Moi pitkästä aikaa!

Suuren suuret pahoittelut Hanne_:lle. Tosi kamalaa. Koita jaksaa <3 Vaikea löytää sanoja...

Onnea Klemmu hyvistä ultrakuulumisista!

Mä varasin ajan neuvolaan ja varhaisultraan. Ne on samana päivänä ja tasan kolmen viikon päästä! v.ultra on Femedassa Helsingissä, maksu on kuulemma noin 130-150 €. Olen sen tosiaan valmis mielenrauhasta maksamaan. Käytiin myös esikoisesta aikanaan varhaisultrassa ja kyllähän se helpotti älyttömästi kun sen sykkeen näki siellä!

Mua on vähän huolettanut kun ei ole oikein oireita. Tosin, nyt on aika aikaset viikot vielä. Jotkut ei tässä vaiheessa varmaan olisi edes kerenny raskaustestiä tekemään :D Mutta silti. Ei ole kuin rintojen arkuus oikeastaan.. ei väsytä, nälätä, ole pahoinvointia. Ei tosin onneksi ole mitään vuodellutkaan. Olen aika stressaava luonne, ja meillä on taustalla myös lapsettomuus niin... Tämä raskaus kuten esikoisenkin, sai alkunsa clomifenista ( täällä oli muitakin clomeilla onnistuneita?:))

Lissu ja Kakku 5+0
 
Hanne, olen kovin pahoillani! :( Paljon jaksamisia sinne!!!

Misame, tervetuloa:) Meillä näyttäisi olevan samat lasketut ajat :D

Klemmulle onnittelut hyvistä uutisita! <3

Ja Lissu123 , minä olen onnistunut nyt clomeilla ekasta kierrosta :)

Itse varasin tänään ajan varhaisultraan joka on 3.11. :) jännittää...

Aggen ja rv 4+2
 
Hanne_lle pahoittelut ja jaksamista!

Tervetuloa uusille ja hyviä ultrauutisia saanneille isot onnittelut!

Mulla oli myös clomit apuna kun kierrot ei e-pillereiden jälkeen käynnistynyt, tulihan niitä reilu 10 v. popsittua. Itse asiassa aika lailla tasan vuosi sitten pillerit lopetin ja silloin olin ihan varma, että tässä vaiheessa olisi jo vauva sylissä tai ainakin jo pitkällä tulossa... Pelottavia ne pillerit, en niihin kyllä enää ikinä koske.

Mulla on varhaisultraan aika ensi viikon perjantaille, silloin pitäisi olla viikkoja 6+3.
Oon edelleen sairaslomalla selän takia ja varmaan vielä ensi viikonkin joudun olemaan pois. Sillein harmittaa kun raskaus on rintojen kamalaa kipua lukuunottamatta oireeton eli töissä olisi ihan hyvin voinut olla normaalisti. Toivon todella, että vältyn pahoinvoinnilta, sillä painoa pitäisi muutenkin saada hieman lisää, missään nimessä ei saisi ainakaan pudota ollenkaan. Kai se tässä 5-6 viikolla pitäisi jo alkaa jos on alkaakseen...?
Pelkään, että saan selän kuntoon ja sitten alkaa pahoinvointi ja joudun taas sen takia jäämään töistä pois. Olen aika herkästi tylsistyvää sorttia ja viihdyn työssäni, joten tämä kotona oleminen ottaa koville :D

Hep 5+0
 
Hannelle pahoittelut keskenmenosta :hug:

Mulla oli tänään varhaisultra jossa sydän sykki.. Tuli kyynel siinä maatessa. Puolentoista vuoden odottamisen jälkeen. Olen kiitollinen!

Oletteko te kuulleet sydänäänet? Mulla meni jotenkin kaikki niin pimennossa etten tajunnut mitään, mutta jotain se lääkäri sykkeestä puhui ja kovasti onnitteli eli kaikki siellä hyvin. Nyt vaan jälkeenpäin mietin että olisipa ollut mukava kuulla se syke

Haluaisin tilata jonkun vauva/perhe lehden, onko suosituksia?

Staffy + toukka 7+2
 
Viimeksi muokattu:
Staffy- itse tykkään eniten vauva lehdestä ja sitä tilaan

Hep87- raskauspahoinvointi alkaa yleensä rv 5-7 välillä ja on pahimmillaan 9-11 välillä. Itse kärsin viime raskaudessa pahoinvoinnista ja kamalasta migreenistä rv 9-13. Pahimmillaan tiputuksessa sairaalassa..
 
Täällä yksi aamuyön valvoja. Näin painajaista synnytyksestä ja heräsin sen verran hyvin, ettei uni tule.

Hanne_ halirutistus :hug:

Ja hei kaikille uusille:wave:

Mulla on auttanut Oatlyn Appelsiini&Mango kaurajuoma , kun töissä tulee heikko olo. Se on paljon kuituisempaa kuin mehuu, antaa vähän potkua ja ei niin ällö imelää. Parhaimmillaan kylmänä ja hyvin ravistettuna. Mietin myös maustamatonta kaurajuonaa kokeilla smoothiena, jos maustaisi sen mieluisilla marjoilla ja pikkusen jogurttia sekaan. Nämä voisi teille hedelmiä syöville vaihtoehto, jos muu etoo.

Pahoinvointia ei edelleenkää ole kuulunut, vain heikotusta ja joskus huimausta. Eilen illalla kävin kävelemässä ja ensimmäisen kerran tuntui, että mulla on maha edessä. Se oli jotenkin niin kovana pallona ja loppu lenkistä tuli pieniä lihaskrampin tuntuisia vetoja alavatsaan. Välillä tuntuu, ettei pysty oikein suoristumaan, kun joku vetää ja kiristää alavatsaa kippuraan. Mutta kai tämä normaalia on.
Maanantaina verikoe ja keskiviikkona eka neuvola, jo jänskättää:D

Ruu79 ja 7+0
 
Huomenta!

Hannelle pahoittelut <3

Olen varannut ajan varhaisultraan ja sihen vielä kaksi viikkoa..
Miten sitä malttaa odottaa.
Mulla myös niin huono olo, jotkut hajut saa aikaan yökkimistä. Ei auta syöminen kun sen ihan pikku hetken ja sitten on taas huono olo.
Eilen illalla olin niin paisunut ku pullataikina, maha oli ihan pallo. Hirveesti kiersi ilmaa mahassa.
Ja onhan tää painokin noussu..ei ihan tarttis vielä ku ennestääkin on muutamia ylimääräsiä kiloja, ihan pelottaa jo neuvolaan meno että saako valituksia (se ollut aika yleistä että valitetaan jo parista ylimääräsestä kilosta).

Mulla ollut edellisissä raskauksissa myös tosi pahaa oloa ja oksentelua. Esikoista odottaessa oksensin ihan rv7 alkaen viikolle 20. Kuopusta odottaessa pääsin vähemmällä ja oksentelua oli rv10-rv15. Sitä siis odotellessa.

Mutta nyt täytyy alkaa lapsia herätellä ja lähteä kohti päiväkotia ja työpaikkaa.
Mukavaa torstaita kaikille :)

Ninatus rv6+2 tai 6+4
 
Viimeksi muokattu:
Täällä on oltu nyt pari päivää ilman pahoinvointia, ajoittain jopa melko normaali olo. Tänään olen kärsinyt melkoisesta turvotuksesta, maha on ihan pallo. Olen pinonnut puita, ja aina kumartuessa maha tuntuu oikein selvästi, siis tunnen tuon kohdunseudun jotenkin kovana "möykkynä" :O Aika hämärä tunne, en uskonut että näillä päivillä ja viikoilla voi tuntea vielä mitään. Montakohan sieltä on tulossa :whistle:

Viimeksi tiputtelu alkoi rv 5+1, olen huomannut että muutun hysteerisemmäksi vuotojen suhteen mitä lähemmäs tuo päivä tällä kertaa tulee. Juoksen vessassa tsekkaamassa että eihän vain tule mitään. Samoin näin unta jossa olin taas ultrassa ja kohdusta ei löytynyt mitään. Unista ja hetkittäisistä paniikeista huolimatta mulla on kuitenkin jännä, sellainen syvä varmuus siitä että kaikki menee hyvin :heart:

Kuusama ja Pikku rv 4+6
 
Minulla tuo sama tunne "möykystä" vatsassa kun keräsin maahan pudonneita omenoita jokunen päivä sitten, samoin eilen zumbassa, oli outo olo vatsassa, möykky tuntui koko ajan. En varmaan kovin montaa kertaa tohdi enää mennä tuolle tunnille, pitää siirtyä mummoversioon, jossa ei hypitä.
 
Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista niitä saaneille :)

Mun on vaikea saada öisin hyvää asentoa. Ei siis tosiaankaan mahan takia, vaan kun särkee lonkkiin, vihloo nivusiin ja tuo iskiasvaiva... Muuten olen jotenkin tosi tietoinen tuosta alamahasta. Siis tunne sen olemassa olon eri tavalla kuin ei-raskaana ollessa :D tiedä sitten, onko se kuitenkaan merkki mistään. Näitä kipuja ja kolotuksia pidän jollain tapaa hyvänä merkkinä, koska niitä oli ihan valtavan paljon onnistuneessa raskaudessa, kun taas keskenmenneessä ei ollut. En vaan siltikään uskalla olla kovin luottavaisin mielin. Parin viikon päästä pitäisi olla ultra. Mies on luvannut ottaa töistä vapaata. Ei se mukaan tule, kun vahtii taaperoa, mutta on sitten kotona, jos joudun taas lääkkeiden kanssa kotiin. Ei pitäisi edes ajatella tälläisiä. Alkaa vaan enemmän pelottaa, mitä lähempänä neuvolakäynti ja ultra on.

Oireet on edelleen pysyneet samoina. Nyt mulla ei ole pahemmin ollut huimausta, mitä taas siinä keskenmenneessä oli tosi paljon. Siis koko aika oli huojuva olo. Vertailen koko ajan tätä raskautta siihen onnistuneeseen ja siihen keskenmenneeseen, vaikka kaikki raskaudet voi olla erilaisia...

Kai tässä pitäisi yrittää luottaa siihen, että ehkä tällä kertaa kaikki menee hyvin :) neuvolan terkka sanoi puhelimessa, että on tosi huonoa tuuria, jos tämäkin menee kesken, kun kuitenkin on se onnistunutkin raskaus taustalla ja "vain" yksi keskenmeno.
 
No nyt tais minullakin se pahoinvointi alkaa? aamusta särkenyt päätä ja huono olo. onko muilla päänsärkyä? ekassa raskaudessa sitä ei ollut paitsi lopussa kun sain raskausmyrkytyksen.
Oon jopa iloinen kun oireet lisääntyy. eilenhän valittelin kun ei oireita ole.. katsotaan siis huomenaamuna jatkuuko :D
Mulla on jotenki tyhmä tunne vaan et kaikki ei oo tai mene hyvin. mut kai sekin tunne on ihan normaalia. toivotaan että meillä kaikilla menee hyvin ?

Lissu ja kakku 5+1
 
Moi kaikille! Pikkuhiljaa jos hivuttaisi tänne teidän seuraan. Eilen illalla testattu haamu ja tänään aamupäivällä digillä "raskaana 1-2". Menkkojen olisi pitänyt alkaa viimeistään tänään. Viikoista ei oikein ole tietoa, 3+6-4+1..

INSKUN / 24v / 3.LAPSI / KAKS
LA alustavasti 24.6. :)
 
Mulle voi päivittää takaisin sen ekan LA 3.6.. Varhaisultrassa näkyi yksi pieni heebo ja sydän sykki nopeasti. Mulla on vain muut munarakkulat (joita on paljon!) jatkaneet kasvuaan hormonihoitojen seurauksena ja sieltä mitattiin sen kokoisia kuin 54mm...! Selittää myös lämmöt ja muut oireet kun kuulemma keltarauhashormonia erittyy sitten paljon. Nyt vain toivotaan että 4 viikon päästä ekassa kunnallisessakin ultrassa olisi kaikki mallillaan.
 
  • Tykkää
Reactions: mariana87
Huh.. Pitäis päivittää useemmin.. Sai muutaman sivun kahlata että sai toivon mukaan kaikki listalle tai tietoja muutettua. :) Meitä on jo paljon reilu 50 ja vielä on päiviä tyhjänä. :)

ON: Kuvottaa, kuvottaa ja ei kuvota. Tänään on ollu hetki että oli ihan normaali olo! :O Sen mä istuin ihan paikallaan ettei se katoo mutta katos kuitenkin.. Voi kun tää paha olo häviäis.. Ehkä jonnii ajan päästä. :)
Vielä oli reilu 2vko ekaan neuvolaan.. Tää viikko onki ollu syyslomaa ja maanantaina alkaa arki.. Jospa sitten olis jo vähän parempi olo. :)
 
Vitsit kun täällä on niin paljon porukkaa niin ei pysy kärryillä, mut boni, oliko clomeilla raskaus saatu alulle vai millä keinoin?

Meillä siis tämä plussa saatu ivf:n tuoresiirrosta ja kun yksitoista munarakkulaa sieltä punktoitiin niin mietin että onkohan mulla sitten yksitoista keltarauhastakin... jo päivää ennen positiivista raskaustestiä alkoi aikamoinen juilinta nimenomaan munasarjoissa molemmilla puolilla ja se on jatkunut kaks ja puoli viikkoa. Välillä sattuu ihan oikeesti.

Minä olen jokaisesta oksetuskohtauksesta tosi iloinen, tulee edes hetkeksi tunne että tää vois onnistuakin ja saatan ihan oikeesti olla raskaana... :D


AUkko ja 6+1
 

Yhteistyössä