**Kesäkuun mammat 2014** Syys-lokakuussa

Täällä on aivan kamala olo. En oksenna, mutta etoo ja velloo minkä ehtii. Olen sinnitellyt töissä, mutta jos tää ei helpota, en tajua kuinka pystyn siellä olemaan. Ruokaa ei tee mieli, mutta heti jos nälkä yllättää, pahenee 24/7 pahoinvointi entisestään. Oon syönyt lähinnä hampurilaisia (joo, terveellistä, mutta jos nyt joku edes maistuu...) ja appelsiineja. Vettä pitäis juoda, mutta kun sekin yököttää. Juon nyt sitten mehuja, mitkä normiolotilassa ei maistu mulle ollenkaan :) Täytyy toivoa että tää helpottais siellä jossain np-ultran tietämillä. Hermot menee. En muista että esikoisen kanssa olis ollut näin voimakasta pahoinvointia ja näin aikaisin. Nyt menossa 6+2 neuvolan mukaan.
 
Heippahei taas!

Täällä vaihteeksi voidaan huonosti, tuntuu ettei tätä kestä. Onneksi en vielä ole oksentanut.. Kauankohan tätä pahoinvointia jatkuu?! Mikään ei tunnu auttavan kun huono olo alkaa, ja vaikka kuinka koittaisi syödä säännöllisesti :(

6+1 :heart:
 
mekin varmaan selvitetään lapsen sukupuoli, kaikista aikasemmistakin ollaan selvitetty. Viime kerralla ei tosin kerrottu muille, edes lapset eivät tienneet kuin vasta pojan synnyttyä. Oli jotenkin kiva pitää se ihan omana tietona. Saa nähdä miten tällä kertaa.

Taniira Pahoinvointi tavallisesti loppuu joskus rv 12-14. Mutta aika yksilöllistähän sekin on. Viimeeksi miulla veny pahoinvointi rv 41 asti, joka päivä ei sentään enää pahoinvointia ollut, mutta viikottain oksentelua kuitenkin. Mietinkin plussatessani että kuinka nyt sitten käy, kun joka kerta on pahoinvointi kestäny aina pidempään, niin nythän se piru alkoikin aikaisemmin :D

Doppleri meiltä jo löytyy, pitääkin alkaa jo kohta metsästämään sydänääniä ;)

Menhit ja Iitiö 6+3
 
Heii, mun tiedot ei ollut jostain syystä päivittynyt listaan :) Tainnut mennä ohi kun tänne näitä nimiä satelee kiitettävästi. Joten tässä vielä..

17.6 /bumbis / 25v / 2. lapsi / Khks

Minnah88 mä kävin esikoisen aikaan varhaisultrassa jo 6+2 ja syke näky + oikeessa paikassa alkio.. Nyt keskenmenon jälkeen ajattelin myös mennä vk 6-7 .. En millään pysty odottelee np ultraan, jos siellä ei tälläkään kertaa elämää löytyisi.. :whistle:

Oireet täällä aika vähäisiä.. rinnat kipeet ja pientä kuvotusta ja huonovointisuutta aamuisin.. :) Mielialat menee kyllä aika rataa, mieskin juuri kommentoi että kyllä huomaa että olet raskaana kun taas itkeskelet valokuville ja mainoksille :D

Esikoisesta haluttiin ehdottomasti tietää sukupuolin ja saimmekin sen selville.. Nyt jos tämä raskaus sujuu sinne asti niin sukupuoli saa selvitä synnytyksessä. :) Jos vaan maltan odottaa ;)

Hyvää viikonloppua mamma toverit! :)
bumbis + pipana 4+4
 
Viimeksi muokattu:
Moikka!
Täältä hyppäisin mukaan myös yksi plussannut äityli. Kolmatta odotellaan, isoveljet 12 ja 8 vuotiaita. Ikää olisi muutamaa viikkoa vaille 31.

Mun rivi olis: summer82 / 31v / 3. lapsi / K-HKS

Viikot nyt 4+6 ja la. 15.6
 
Moi! Täällä myös yksi liittyisi mukaan varovaisin mielin.
Mun rivi on: elpukka/ LA 14.6 / 23 v. / 1.lapsi/ KOS

Takana yksi keskeytynyt km 5/13. Pelottaa ja huolestuttaa, etenkin kun ei ole MITÄÄN raskausoireita.. tuntuu ettei raskaana olisikaan. Onko muilla oireettomuutta? Tosin viimeks keskenmenneessä oli taas vaikka mitä oireita että eihän ne oireet/oireettomuus mitään kerro.
Varhaisultraan aiotaan mennä, varmaan viikon päästä varailen aikaa.

elpukka + papu 5+0
 
Heippa kaikille. :)

Tänään käytiin miehen äidin luona ja mies meni sitten taputtelemaan mahaani siihen malliin että anoppi taisi arvata. Kerrottiin lopuksi, että raskaana taas ollaan.. oltais haluttu kyllä pitää tämä raskaus salassa pidempään, mutta ei voi enää mitään. Nyt vaan toivotaan, että kaikki menee hyvin.

Missä hintaluokissa nuo kotidopplerit liikkuvat? Millä viikoilla niillä voi jo kuulla sydänääniä? :)

marilou / 4+4
 
Täällä ei vielä ole kovin paha olo ollut, joskus kun on etonut, niin se on mennyt ohi syömällä jotain pientä, parhaita ollut hedelmät ja keltasesta jaffasta siemaus :) (ainakin nopea keino). Mutta saas nyt nähdä miten lähtee menemään kun tänään vasta alkoi 6. Viikko. Aikaisemmissa raskauksissa mulla on ollut lähinnä sellaista koko päivän etomista, ei kovin pahaa mutta todella ärsyttävää. Mutta en millään muista millä viikolla alkoi.

Meillä synnytyssairaala on n.30km päässä, motaria suurin osa matkasta. Viimeksi synnytys oli todella lyhyt, 2,5h. Joten hieman jännittää miten nyt menee, ainakin saisi ajoissa lähteä sinnepäin.

Oon vähän miettinyt haluanko tietää sukupuolta etukäteen, ei vielä miehen kanssa olla asiasta juteltu. Molemmista lapsista aikoinaan kysyttiin, mutta nyt olisi ehkä kiva odottaa loppuun saakka.

Orange80 5 plus 0
 
Huomenta!
Pitää aina heti herättyä käydä lukemassa teän kuulumiset. :)
Ja muutenki pitkin päivää.

Mulla raskauksiin ei oo koskaan kuulunu pahoinvointia, mutta yökötystä on toisinaan.

Väsymys on nyt ollu vähäisempää, mutta saattaahan se viel tulla kahta kauheampana takas.

Mulla synnärille on reilu 80km.
Aiemmista synnytyksistä 4 on kestäny n.5h, joista sairaalassa oon ehtiny olla 2-3h. Yks synnytys kesti 1h 40min, mut sillon olin jo valmiiks sairaalassa ku lapsivettä oli lorissu pitkin päivää.

Jotenki helpottunu olo ku eilen meni kp 34/28-34 ja vuoto ei alkanu!!! :D

Pitää keksiä paljon tekemistä tai ottaa paljo töitä vastaan seuraaville 2 viikolle, nii varhaisultraki tulee nopeesti. :)

Tämmönen tarina tälle aamulle.

Tervetuloa ja onnea plussasta uusille! <3

Emotar 5+0
 
Mulla ei yhdessäkään edellisessä raskaudessa ole ollu pahoinvointia ja huonoa oloa. Raskaudet ovat aina olleet mulla oireettomia ja olen aina pitänyt raskaanaolosta. Nyt sit on ihan toisenlaista. Viimeiset kolme-neljäpäivää on mennyt lähes 24h järkyttävän kuvotuksen kanssa. Olo helpottaa jos syö tai juo jotain mutta vähän sen jälkeen alkaa tuntua pahalta. Kokoajan ei kuitenkaan voi syödä jotain :p Tiedän varmasti että ainakin 4 raskauksista olen odottanut poikaa niin sanoin miehelle et olisko tämä nyt sit tyttö kun alusta asti on niin erilainen raskaus :heart:

Meiltä matkaa on synnärille noin puolen tunnin ajomatka. Synnytykset on olleet nopeita. Molemmat lapset ovat syntyneet noin tunnin -parin kuluessa ekasta kipeästä supistuksesta. Ekan kanssa olin jo onneksi valmiina sairaalassa ja toisen kanssa tiesin että näin saattaisi mennä ja osasin ennakoida :)

S 6+2
 
Mukavasti on tullut ketjuun porukkaa lisää, ja kiva on ollut lukea teidän keskustelua!

Täällä tänään alkoi viikot 6+0, ja pakko myöntää, että ajatusta on vaikeaa saada pois raskaudesta. On tää ensikertalaiselle aika uutta ja outoa. Kolme päivää tällä viikolla meni menkkakouristusten tyyppisissä kivuissa. Erona vaan se, että ei kestänyt koko aikaa, vaan kivut ja kivuttomuus aaltoili. Paikallaan ollessa ei yleensä ollut mitään, mutta liikkuessa tuli vihlaisuja. Onko kellään muulla ollut samanlaista? Itkua sitä tuli tihrustettua näinä iltoina, että nyt tämä menee kesken. Mutta ilmeisesti, jos ei tule vuotoa, kuuluu ihan asiaan?

Pahoinvointia on vielä todella vähän, aamulla sängyssä mahassa möyrii aika lailla ja monena aamuna oon herännyt siihen pahaan oloon. Mutta se menee aamupalan syötyä kyllä ohi. Ja lenkit on ollut jo vähän erilaisia kuin ennen, hengästyttää paljon helpommin ja jos vauhti käy liian kovaksi, käy huimaamaan ja oksettamaan. Joten juoksulenkeistä tällä hetkellä on turha haaveilla ja kävellessäkin ylämäkiin täytyy hidastaa.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Yritin löytää ketjusta, mutta ei pistänyt silmään. Ihan kuin joku olisi aikaisemmin maininnut B-vitamiinista - ilmeisesti helpottaa pahoinvointia? Kuinka paljon otatte ja mitä valmistetta? Ilmeisesti siis isompia määriä kuin mitä noissa perusvitamiinipurkeissa on? Onko muita vinkkejä pahoinvointiin? Googlaamalla löysin jonkun keskustelun missä oli apu tullut jostain apteekista saatavasta inkiväärivalmisteesta. Inkiväärihän taitaa olla Suomessa kiellettyjen listalla raskausaikana? Onko kukaan kuullut tai itse kokeillut? Pitää varmaan huomenna lähteä shoppailureissulle apteekkiin :) Pahoinvointirannekkeet tilasin ja sain, en ole ihan varma onko näistä apua vai ei, mutta en uskalla ottaa poiskaan. Ehkä vie sen kaikista pahimman olon pois.

Tsemppiä muille pahoinvoiville, kyllä mekin saadaan vielä jossain vaiheessa nauttia raskaudestamme! Ja ne jotka tuskailevat oireettomuuden kanssa - onneksi oireettomuus ei ole oire mistään pahasta, joten nauttikaa olostanne!

(nyt just on menossa se 2-3h mittainen vaihe päivästä kun mulla on melkein ok olo, joten jaksaa olla melkein jopa positiivinen :) )
 
Isonalle minä ainakin mainitsin B6-vitamiinin kun epätoivon hetkenä yritin löytää helpotusta oloon. Itse otan vain 2x2mg päivässä vaikka jotkin ohjeet viittaavat jopa 200mg. Googlettelin silloin vähän että jossain neuvolassa sitä ei suositelti ennen rv12. Itsellä tuntuisi auttavan pienikin määrä tai ainakin niin haluan ajatella :) Toivottavasti hyvä olosi jatkuu edelleen ja toivottavasti viikoloppu on ollut muillekin armollinen. Itselle ainakin lepo tuntuu sopivan.

NancyC 6+6
 
Täällä kirjottelee 13.6.2014/mudilli/24/1./HYS(?) :)

Torstaina tuli tehtyä positiivinen raskaustesti, ja perjantaina oli pakko vielä tehdä toinen ihan varmuuden vuoksi :) Esikoinen olisi siis tuloillaan, rv 5+2. Pää on vielä ihan sekaisin onko tämä ihan oikeasti totta eikä vain kuvitelmaa!

Perjantaina soitin malttamattomana heti neuvolaan ja marraskuun alussa olisi ensineuvola-aika varattuna. Toisaalta houkuttaisi mennä yksityiselle varhaisultraan, mutta toisaalta en taida viitsiä tuhlata rahaa siihen vaan odotetaan sinne kymppiviikon tienoille että päästään julkiselle puolelle :)

Jännittää kamalasti että miten tässä nyt oikein tulee mutta eiköhän kaikki suju omalla painollaan.
 
Parempi päivä täällä!

Huono olo pysyy asteikolla alempana kuin edelliset päivät, mutta poissa ei täysin ole. Jee sille!

Onko teillä kaikilla painontunnetta alavatsalla tai jossain? Koska ei mulla kyllä ole, alavatsa tuntuu ihan normaalilta niinä aikoina kun ei sitten mitään kipuja tms ole. Onko ihan normaalia, ettei paineen tunnetta tai sitä "alkion kiinnittymiskohtaa" tunne?
 
Minä en osaa sanoa, että onko painontunnetta vai mitä, mutta kyllä tuossa vatsan seudulla koko ajan jotain tuntuu. Kivut ovat hävinneet (mutta turvotus jäi). Välillä alavatsassa tuntuu joku kireältä (ikäänkuin lihas tms. kiristäisi) tai sitten välillä tuntuu kutinaa. (Varmaan ilmavaivoja. :D )

Tänään tosiaan ollut paras päivä tähän asti. Huonoo oloa ei ole ollut, eikä niitä kipuja. Vatsa toimii hyvin (eilen turvotti ihan sikana ja koski sen takia älyttömästi). Päähän tosin meinas ruveta koskemaan, mutta se hävisi, kun kävin hetken ulkona hengittelemässä ja söin vähän.

Sellainen pisti silmään viestejä lukiessä, että toiset ovat saaneet ekan neuvola-ajan todella aikaisin. Minulla on eka neuvola vasta 12.11. Viikkoja ehtii siihen mennessä kertyä n.10. Onneksi on VU aiemmin (30.10), niin ei tarvii ihan niin pitkään ootella. <3

Nemelia 5+3
 
Heissan!

Mulla kans pistänyt silmään että muut on saaneet neuvola ajan jo ihan hirmu aikaisin! Mulla myös eka neuvola 12.11 ja VU 29.10 joten pari viikkoa pitäis vielä kestää että pääsee varmistamaan onko siellä masussa oikeasti jotain :)

Meillä ekassa neuvolassa ottavat virstanäytteestä raskaustestin ja sen jälkeen sitten höpötellään niitä näitä ruokavalioista ja liikunnasta sun muista. Otetaan mitat ja täytellään ekat kohdat neuvolakorttiin sekä sovitaan seuraava aika :)

Paineen tunne on mulla alavatsassa silloin jos satun makoilemaan mahallani :)
Muuten on alkanut pahimmat oireet helpottamaan vaikkakin väsymys on aivan kamalaa.. Ei meinaa pysyä hereillä ja sitten kun menee makuulleen niin ei väsytäkkään!
Miten ihmeessä sitä itsekkään pysyy skarppina omissa töissä kun kofeiiniakaan ei saa älyttömiin vetää :D

Noh ehkäpä se tästä!!

Jeniita 5+0
 
Meidän eka neuvola osuu rv 8+6, Tuusulassa asustellaan. Varhaisultraan pääsee rv 10+ eteenpäin.

Oireina on ollut jäätävä närästys, jota tänään ei onneksi ole ollut. Ennen kuin plussasin, menetin yöunet. Tuli 5 päivän kierre, jonka aikana olin öisin aivan käsittämättömän levoton, en pystynyt makaamaan paikoillaan. Ja kun valmiiksi alkoi pelätä illalla nukkumaanmenoa, oli unen päästä kiinni saaminen entistä vaikeampaa. Viime viikon sunnuntaina huomasin että menkkojen olisi muuten pitänyt perjantaina alkaa, mutta ajattelin että se unistressi vain myöhästytti menkkoja. Unettomuus jatkui torstaihin asti.

Torstaina kun tultiin miehen kanssa syömästä, valittelin turvonnutta oloa. Mies sitten vitsillä heitti ootko vähän niinku raskaana. Mies lähti vetämään VPK:n junnutreenejä ja kun olin menossa vessaan niin kekkasin että pitäiskös varmuudeksi tehdä raskaustesti kun ei menkkoja vieläkään kuulunut. Meinasin pudota pöntöltä kun Onni-testiin rävähti tumma positiivinen samantein :x Juoksin housut kintussa kämppää ympäri ja kävin aina katsomassa sitä vessanlattialla olevaa testiä että näinkö oikein :D Perjantaina tein vielä varmuudeksi digitestin ja raskaana 3+ tuli.

Mahassa oli menkkamaisia kipuja jo toissa viikolla, mutta nyt on jo loppunu. Unta sain heti torstaina kun olin plussannut, veikkaan että kroppa yritti kertoa että nyt on jotain erilaista tapahtunut ja sen takia ei uni tullut ja oli levoton olo :D

Pahoinvointia ei ole ollut, välillä hajut saattaa hieman etoa. Pahin on ollut tuo närästys... Eilen oli ihan sietämätöntä. Täytyy varmaan hakea närästyslääkettä. Vatsaa turvottaa ihan kamalasti, housut kiristää todella ikävästi; taitaa joutua kohta housuostoksille!

mudilli ja Toukka 5+2
 
  • Tykkää
Reactions: Kengumamma
Päivitykset taas tehty ja tervetuloa sekä onnittelut uusille! :D

Listasta saattaa hyvinkin puuttua jotkut odottajat, koska jos päivitystä ei ole laitettu punaiseksi tai päivitys on tekstin seassa, en välttämättä sitä ole huomannut. Teitä tulee niin nopeaa vauhtia uusia, että saattaa, joku tipahtaa. Lisäksi en silloin ihan alussa voinut laittaa kaikkia listaan, ketkä oli kirjoittaneet siihen alkuperäiseen ketjuun, koska moni ei ollut laittanut laskettua aikaa siihen. Eli tarkastakaapas oletteko listassa :)

Täällä väsymys on kaameaa ja pahoinvointi. Nukuin nyt viikonloppuna molempina öinä 12 tuntia ja päikkärit päälle. Huono olo on koko ajan, mutta ei oksennusta ole onneksi vielä tullut. Oon huomannyt, että pahoinvointia helpottaa liikunta! Mikä on sinänsä yllättävää minusta. Eli lenkillä tai jumpassa, kun olen niin huono olo menee pois. Oon yrittänyt joka päivä käydä nyt pitkällä lenkillä tai jumpassa just sen vuoksi. Syöminen auttaa myös tietty, mutta ei sitä nyt voi koko ajan syödä jotain..

Joku kyseli muuttoaikeista. Me ei muuteta, kun vuosi sitten vasta hankittiin tällainen oikein hyvänkokoinen koti kolmelle ihmiselle. Vauvalle on täällä oma huone.. tosin aluksi nukkuu tietty meidän kanssa meidän sängyn vieressä.

Oletteko hankkineet vauvalle vielä mitään? Mä aloin kutoa vauvalle villahousuja syksyksi. Muuten en usko, että hankin kauheasti mitään vielä ennen rakenneultraa. Muutenkin on puhuttu, että ei osteta vauvalle kauheasti muuta itse, kun tollaset perushoitotarvikkeet (rasvat, vaipat, harsot, petivaatteet, hoitoalusta jne.), sänky, vaunut ja turvaistuin autoon. Me uskotaan, että me saadaan lahjaksi kauhea kasa tavaraa, leluja ja vaatteita, kun tää vauva tulee olemaan toisella puolella eka lapsenlapsi ja toisella puolella edellisestä lapsenlapsesta on useita vuosia jo aikaa. Että osteluinnostus voi olla sukulaisilla aika massiivinen :) Lisäksi on aateltu ottaa äitiyspakkaus. Käydään sit ostaa vauvalle sitä mitä tarvii sen jälkeen kun se on syntynyt. Kun esikoinen kyseessä, niin ei oikein ees tiiä mitä sitä tarvii... Onneksi esikoinen syntyy kesällä, niin vauvan pukeminen on paljon helpompaa.

-Nuppu- ja Vauva 6+3
 
Viimeksi muokattu:
Mulla ei edelleenkään oo mitään isompia oireita. Väsynyt oon koko ajan ja vatsa turpoaa aina iltaa kohden. Lievästi etoo jos ei syö säännöllisesti.

Me asutaan kolmiossa ja lapset saa nyt ainakin muutamia vuosia jakaa huoneen. Jos tulee toinen poika niin huone voi pidempäänkin olla yhteinen, jos taas tulee tyttö niin varmaan ennen kouluikää ois kiva saada omiin huoneisiin. Eli ei ihan hetkeen oo asunnon vaihdolle tarvetta ;)

Hankinnoista: meillä on viel lähes kaikki esikon tavarat tallessa, joten ei oo mitään tarvetta hankkia mitään vielä. Kaukalo ja sitteri meillä oli lainassa eli ne tarvii jossain kohti hankkia mut ne ehtio hyvin keväälläkin. Sitten jos on tyttö tulossa ni tarvii tietty jotain prinsessajuttuja hankkia ;)

crimson80 ja masukki 6+3
 
Täällä jatkuu myös oireeton olo, mutta aika oireetonta oli esikoisenkin kanssa. Jossain vaiheessa kyllä tissit kasvoi reilusti ja muutaman ekan kuukauden olin toosi väsynyt. Nyt ei vielä ole niitäkään oireita. Alavatsassa on kyllä sellainen jatkuva painontunne, mahaa turvottaa ja vessassa saa ravata. Et jotain sellaista pientä.

Esikoisesta otin äitiyspakkauksen, mutta tästä toisesta en ota. Ehkä tämä pikkukakkonen käyttäisi jopa sitä ÄP toppapukua, se ei esikolle ollut koskaan sopiva kun oli loppuvuoden vauva. Jos tulis tyttö, niin varmaan mitään ei edes tarvitse ostaa... Jos taas poika, niin sitten pitää ehkä vähän jotain poikamaisempaa vaatetta shoppailla :D Tosin rakastan lastenvaatteita, joten ihan varmana tulee jonkin verran osteltua uuttakin tälle vauvalle joka tapauksessa :p

Synnärille ehdin muutamassa minuutissa, asutaan melkein vieressä eli sitä ei tarvi hermoilla. Tosin esikoisen synnytys oli aivan tolkuttoman pitkä ja vasta kolmannella kerralla ne huoli mut sinne osastolle :LOL: joten en jaksa uskoa, että tulis kiire sairaalaan tälläkään kerralla... Vaikka voihan yllätyksiä aina tulla :)
 

Yhteistyössä