~KesäMassut 2007~

Piti vielä mainita että unet on ollu tosi mielikuvituksekkaita koko raskauden ajan. Olen jo viikon hihitellyt taannoista untani, jossa matkustin junalla Hyvinkäältä Turkuun Popedan Pate Mustajärven ja Costi Hautamäen kans. Turussa juna saapui SATAMAAN! Juuh, nimenomaan satamaan, raiteet kulki siinä veden pinnalla... :LOL: :LOL: :LOL:

Mie en jaksa käsittää mistä nää ihme unet tulee, mutta saapahan nauraa! B)
 
Tulenpa teillekin kertomaan kummipulmamme, jos vaikka joku keksisi hyvän ratkaisun...

Siis: Paljon ihania kummivaihtoehtoja on, mutta monikaan näistä ei kuulu kirkkoon. Ja kirkkoon kastettaessahan edellytetään peräti kahta kirkkoon kuuluvaa ja riparin käynyttä kummia! Mitä tässä sitten voi tehdä, kun kastamatta jättäminen ei oikein tule kysymykseen (mies uskossa ja tuleva pappa on ammatiltaan pappi). Tyhmältä tuntuisi väkisin keksiä kirkolle kelpaavia kummeja, jotka eivät sitten kuitenkaan ole perheellemme niin läheisiä.

(.) on muuttunut ihan hurjaksi kraatteriksi! Ihan kuin joku ihme kaivanto keskellä mahaa. :p
 
Enpä tiiä tuohon kummipulmaan ratkaisuu,ellei joku ystävistä halua kummiks niin kovasti että kävis rippikoulun vanhemmalla iällä...

Unista oli puhe,mä en tiiä mitä unta näin,mutta unen keskeltä tuli kaamee ajatus,mun kukkaro jäi kauppaan päivällä!!
Ennen kun oli ees kunnolla hereillä ravistin ukkelin hereille ja sille tihrustin että kukkaro on jäänyt kauppaan ja tilit tyhjennetty varmaan...Mitäs mies muuta voi kun kampes alakertaan ja kattomaan onko laukussa...Siellähän se... :snotty:

Ohops...Sitte menikin pari tuntia kun uni ei tullut...Aamulla väsytti kun piti herätä kasilta...

En tiiä mikä on,toi profiilin kuva ei vaihdu,mulla näkyy se MaisaMasu kuva vaan...Yritin monta kertaa siihen tätä uutta laittaa,mut joku näis koneis tökkii.
Paras soittaa ukolle!!

Heippa!

kata 22+5
 
Terveisiä Neuvolasta!

Kaikki oli meillä hyvin, masu oli kasvanut 2 cm. viime kerrasta, Sf mitta oli siis 22. Sydän pomppi 140 pienellä ja potki kovasti dobbleria.. heh.

Sairaslomasta; ei täti edes antanut mahdollisuutta mennä töihin.. eli turhaan sitä itse mietin..hänen mielestään, kun pahaa oloa on vielä satunnaisesti jäljellä ja minulla raskas työ niin selkäkin kuulemma menee helposti ja turhaa siis mennä edes kokeilemaan. Eli tämäkin asia sitten helpottui, nyt siis taas koko helmikuu saikkua.

Pomo; Siis tosiaankin niinkuin joku nimim. muistamatta :ashamed: minulle kommentoi, niin mulla on kyllä super pomo.. se kyllä tykkää musta.. heh.
Siis soitin sille saikusta, niin se sano vaan että joooo siis ei missään nimessä tänne! Sun raskausaika on niin harvinaista, että nauti siitä! Käy Shoppailemassa ja lepäile ja tee sitä mitä itse haluat! Et koskaan antais anteeksi, jos tän työn takia sattuiski jotain vauvalle.. HUH, siis parempaa pomoa saa hakea. Ja ihana, kun ei tarvi yhtään nyt ressata tätä kotona oloa ja potea huonoa omaa tuntoa kun ei ole töissä :)

Sisille; Tosi paljon onnea asunnon hankinnasta!! Meillä täällä pää punaisena koitetaan lainahakemuksia täytellä, kun on ongelmana se, ettei olla suomessa vielä.. joten vähän hankalaa on..

Katalle; Myöhästyneet synkkäri onnittelut :flower: Ja aivan ihana masu sulla profiilissa, ja selällään voit vielä siis nukkua.. aika luksusta! Minäkin tavallaan varmaan voisin, mutta en jotenkin uskalla... kun näin ultrassa kuin pieni painui niin lyttyyn sillä anturallakin..

Vaunuista; Lahopäänä, en muista nimim. ketkä olivat laittaneet noita linkkejä tuonne vaunuihin, mutta tosi järkeviltä ja kivoilta näyttivät.. ja hintakaan ei ollut päätä huimaava. Eli vaunukaupoille vaan sitten..

Kysymys, johon tarvis tukea,omista vaunuista siis;

Mitä olette mieltä tästä asiasta, Meillä on siis täällä se lastenliike joilla alkoi vähän ennen tammikuun 22.päivää joku muutaman päivän ale tälle vaunulle mitkä ostettiin.. ja täti sanoi, että niitä ei ole varastossa nyt mustina, mutta tulee loppuviikosta.
Sitten soitti taas loppuviikosta ja sanoi että tuleekin ensiviikolla ne meidän vaunut, me siis maksoimme ne vaunut jo.. kun hän sanoi ettei niitä mustina tule kuin muutamat, eli tarvii maksaa jos ne haluaa.
No sitten viikko meni, ei kuulunu vaunuja.. ja tuli tämä 22.tammikuuta, jolloin heillä alkoi suuri vaunuale! Eli ajattelin että varmaan siihen mennessä niiden on tultava..
No kävin siellä viime lauantaina ja kysyin muina miehinä, että JOS haluaisin ostaa mustat vaunut niin mites sitten, tyttö sanoi että niissä on kuule 4 VIIKON toimitusaika.. no kysyin sitten, että no entäs jos olisin ostanut ne 2 viikkoa sitten jo? Tyttö sanoi, että jooooo on meille tässä välissä tullut vaunuja..
ELI; eivät siis olleet soittaneet, vaan myyneet ne meidän vaunut ilmeisesti muille. No lupas maanantaina soittaa.. eipä ole kuulunut!!

Mitä olette mieltä?? Pitäiskö jotain korvausta pyytää, piti mennä vaan 3 päivää ku tulee vaunut, nyt on menny 3 viikkoa ja vielä menee ehkä se 4 viikkoa.. aika outoa musta.

Sori ku tuli pitkästi tekstiä.. nooh, kaikilla huolensa..

Nyt pitää lähtee tuonne vesisateeseen käveleen eläinlääkäriin koiran kans, jotta se saa rokotuksen ja passin ehkä ens kuussa..
 
Tulin välillä kommentoimaan, kun lueskellut olen tekstejä joka päivä, mut en ite ole saanut aikaiseksi kirjoitella.
Täällä ollaan flunssan kourissa, nyt jo alkaa vähän helpottaa.
Vakuutuksista: meinataan ottaa vauvalle vakuutus jo odotusaikana. Meillä on myös vanhemmilla lapsilla vakuutus ja kyllä vakuutuksesta on hyötyä ollut. Viime syksynä olimme toisen tyttären kanssa yksityisessä sairaalassa korvien putkituksessa ja kitarisan poistossa ja itse jouduimme maksamaan vain omavastuun. Muun noin 900? vakuutusyhtiö maksoi.
Kasteesta: aiomme kastaa tulevan lapsen kuten olemme kastaneet vanhemmat lapsemmekin. Kummien valitseminen on vaikeaa, koska molemmilla tyttärillämme on jo 3 kummia. Mieheni on ulkomaalainen ja ortodoksi, joten hänen sukulaisiaan ja ystäviään emme voi pyytää. No onneksi tässä on vielä aikaa miettiä vaihtoehtoja.
Lapset taistelee taustalla, pitänee mennä rauhoittamaan tilannetta.

mama-75+baby 22+2
 
Hahaa!!!Mull aoli oma kone pivittämättä ja se kuva ei tainnu vauhtua mun koneella lainkaan!!!
Isot kiitokset onnitteluista!!! :flower:
:hug:

Ja tuosta mahallaan nukkumisesta,mäkin sillälailla puoliks nukkun kylellään,puoliks masullani.Tyyny on jalan alla...Outo asento siis..

Mutta sama kävi meillä ultrassa,lekuri tosiaan painoi vauvaa lyttyyn..
Mä kyllä olen ollut siinä uskossa että vaavi ois enempi suojassa tuolla masussa.
Lääkäri nauroi vaan ja sille toiselle lekurille nauroi että älä sinä paina näin kovaa..Teki kyllä ilkeetä mulle itellenikin..

tä oli pikanen kääntyminen ja piti jotain jostain sanoo vielä mutta... :snotty:

Meni jo... :whistle:

Heip!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 31.01.2007 klo 14:08 mama-75 kirjoitti:
Kummien valitseminen on vaikeaa, koska molemmilla tyttärillämme on jo 3 kummia. Mieheni on ulkomaalainen ja ortodoksi, joten hänen sukulaisiaan ja ystäviään emme voi pyytää. No onneksi tässä on vielä aikaa miettiä vaihtoehtoja.

mama-75+baby 22+2
mama-75

En nyt ole ihan varma oonko ihan väärässä, mutta mun mielestä ortodoksikin käy kummiksi, kummin ei siis tarvitse olla juuri ev.lut. seurakunnan jäsen vaan muunkin srkn jäsen kelpaa... tosin riippuu kastavasta papista. Asia kannattaa varmistaa omasta seurakunnasta, mutta tällanen mielikuva mulla on....

Mulla toi häntäluu alkaa olla aika finaalissa. Onneksi perjantaina on neuvola...

Itse haluisin basson roman yhdistelmärattaat... mä en kauheesti tykkää pehmeästä kantokopasta, kun se tuntuu niin kauheen ahtaalta. Haluan kovalla kantokopalla ja mahdollisemmin leveällä semmoisella, niin pikkunenkin tarkenee talvella nukkua ja on tilaa liikuskella... mutta jokaisella on oma tuntuma tietysti vaunuista ja kyllä nuo esillä olleet vaunut on ollut ihan käytännöllisiä ja kivoja, mut ei ihan mun makuun=)

Vauva viihtyy liikekannalla usein ja kovasti...ja nyt sitten unohdin mitä piti kirjoittaa=)

Mut vointeja taas kaikille!

Maariana+Iinuska 22+2
 
Heipparallaa!

Aikaa tais vaihteks vierähtää... Jotain oon välillä tonne muualle vähän kommentoinut, mut kirjoitusinto on ollut harvinaisen vähissä. Taitaa toi sosiaalipolitiikkaan syventyminen viedä ajatustyöltä mehut, kun en jaksa sitten täällä käydessä syventyä. No, nyt sitten urakoin.

Tervetuloa uudet!

Mukava lukea, että teille kuuluu hyvää. Mulla on sellainen aika seesteinen vaihe,... mitä nyt eilen soitin paniikissa neuvolaan äitiyspäiväraha- ja avustusasiaa. Tuntuu tuo aika nyt kuluvan niin vauhdilla, että totesin olevan ihan ajankohtaista tehdä niitä hankintojakin sitä mukaa kun sopivia löytyy. Listaa tein ja pitkäksi hurahti... Suurin osa puuttuu vielä. Kevään ajattelin nimittäin pyhittää kokkailulle ja leipuroinnille, ettei sitten lapsivuodeaikana tarvitse stressata ja pääsee mieskin helpommalla. Toivottavasti opinnot on jo ohi äippäloman alkaessa.

Mistäs kaikesta täällä onkaan keskusteltu...

Nälkää mä en eselleenkään välttämättä tunne, mut syöpöttelyhimo on ihan tuttu tunne. Saatan syödä hyvän annoksen ruokaa (ruokaa laittaessa ehkä jo vähän leipää), jotain jälkkäriksi ja sit vielä jotain hedelmää tai jotain, kun vielä syöpötyttää. Jano on lähes loputon. Välillä menee kauan syömättä ja vähällä nesteelläkin, joten keho kai tasapainottaa. Energiamäärät kuitenkin pysyy käsittääkseni kohtuullisella tai jopa alhaisella tasolla... Vähän sellasta pupun ruokaa suurin osa noista mun eväistä.

Kummit... Meidän muksut tosiaan saa kummit, tai miksi niitä nyt haluaa sanoa, vaikka heitä ei kirkkoon kastetakaan. Pidetään ilmeisesti pieni nimenantotilaisuus kesällä kummien ja isovanhempien kesken. Mitään lahjasaalista en kyllä pidä taka-ajatuksena vaan sitä yhdessä oloa uuden perheenjäsenen kunniaksi. Vauvakutsuja en järjestä, mikäli niitä ei pyydetä... Tuskin niitä kukaan mun puolestakaan järjestää.

Mä olen vähän sillai puolittain perinteinen... Häätkin haluan joskus pitää, mutta vain pienet ja ilman pappia. Maistraatista saa kyllä vihkijän myös paikan päälle. Joulua vietän, koska suomalainen jouluperinne on alunperin pakanallinen, enkä halua sitä iloa lapsiltani riistää. Kirkosta en ole eronnut, vaikka haluaisin, koska en halua rikkoa välejä muutaman läheisen kanssa tuollaisella asialla. Ylempään voimaan uskon, mutta en kutsu sitä jumalaksi. Raamattua pidän historian kirjana, joka sisältää symboolisia tarinoita ja tulkitsen sitä omalla tavallani. En tiedä miten näkemykseni on muodostunut, mutta huomasin ajattelutapani jo n. 3-vuotiaana pyhäkoulussa... Se ei siis ole muotoutunut nuoruusvuosien kapinan seurauksena, mutta jatkuvasta pohdiskelusta huolimatta etsin edelleen joitakin vastauksia. No, tästä voisi kirjoittaa loputtomiin... Sen verran mielenkiintoinen ja monimuotoinen aihe on. Säästän teidät pitemmältä luennolta.

Tän pinon fiiliksestä... Mä kans tykkään, että täällä voi avautua murheissaan ja kysellä vapaasti, mutta positiivisiakin asioita tuodaan esille runsaasti. Tää on mun mielestä monipuolinen vertaisryhmä, joten jatketaan ihmeessä vaikka siellä vauvojen puolella. Mullekaan ei ole väliä, onko kaikkien synnytykset kesäkuussa... Kyllä sinne touko- ja heinäkuunkin puolella synnyttäneitä mahtuu.

Parisuhde voi hyvin. :D Ilme kertoo varmaan paljon... :) On sellainen seesteinen vaihe silläkin puolella, vaikka välillä pinna kiristyykin. Kyllä nää raskauhormoonit edelleen herkistää, mut se pahin myllerrys on onneks ohi ja energisyyden lisääntymiselläkin on oma osuutensa.

Rintapumpuista oli kiva lukea kokemuksia. Kiitos siis siitä kommentoineille. :flower: Itse en ajatellut ostaa valmiiksi, vaan katson ensin onko sille tarvetta. Saahan sen aluksi vaikka vuokrattua, jos hätä tulee.

Vauvavakuutus ilmeisesti otetaan, mut mä nyt ensin kilpailutan noi vakuutusyhtiöt. Arvokkaita ne on, mutta varmuuden vuoks haluaisin ottaa. Hyödyllistä on ollut lukea erilaisia kokemuksia... Kiitos myös siitä. :flower:

Liikkeitä tuntuu nyt paljon ympäri vuorokauden... Aktiivisinta tuntuu olevan myöhään illalla ja aamuyöllä (4-5 aikaan, kun herään vessaan, ankä sit saa nukuttua vaan nousen ekalle aamupalalle mennäkseni aamupäikäreille). Syönnin jälkeen välillä tuntuu myös, jos edellisestä syönnistä on enemmän aikaa ja usein kun rauhoitun lukemaan. (Kirjotin sitten 2 kertaa synnin... :LOL: Ei se syöminen kyllä syntiä ole, kun tarpeesen tulee. :) ) On siis selkeästi tiettyjä tilanteita ja aikoja... Voimaa on myös tullut tumpsutteluun lisää, vaikka aina ei tunnukaan päällepäin.

Myöhäisesti ONNEA Katalle! :flower: :hug: Perässä tullaan... :D Ihan hyvä idea yhdistää ne kesän juhlat, kun teillä on kans tollai tulva oikein... Samalla vaivalla monet pirskeet, niin ei tarvi koko ajan stressata tarjoilujen ja muun kanssa. Meillä on toi huhti-toukokuu se pahin ruuhkauma... Ja peräkkäisinä päivinäkin osa.

Moonlight... Ihan rennosti ja rauhassa vaan kotona, kun siihen on mahdollisuus. Ihan hyvällä omallatunnolla voit pitää huolta itestäs ja pikkusesta... Ei nää raskaudet tosiaan o pysyvä olotila ja harvinaisiakin vielä. Kyllä sinne töihin kerkee myöhemminkin. Sul on harvinaisen ymmärtäväinen ja fiksu pomo. ja siellä lastentarvikeliikkeessä voit mun mielestä sanoa suorat sanat... Tosi kurjaa tollanen.

Sisille onnea asuntokaupoista myös mun puolesta!

Swerfiel... En osaa sanoa ratkaisua tohon sun pulmaan. Käsittääkseni 2 kummia pitää kuulua kirkkoon (siihen mihin kastetaan), mut muut voi olla kirkkoon kuulumattomia tai toisesta uskonnosta. Olisko joku riparin käynyt ja myöhemmin eronnut, jos vaikka voisi kirkkoon liittyä kummiuden vuoksi? Mut tää ei o varmaa tietoa...

Mut nyt muihin puuhiin... Pitkät pätkät taas tulikin kirjotettua. Mukavaa viikon jatkoa kaikille! :wave:

PikkuMyy ja poikanen 21+5
 
Noista kummeista... eli pitää olla kaksi kummia jotka kuuluu kirkkoon johon kastetaan ja sit saa olla vielä lisäksi kummeja jotka kuuluu muuhun kirkkoon... Meillä ei ainakaan saanut kummiksi vuonna 2005 tulla esikoiselle henkilö joka ei kuulunut mihinkään kirkkoon, vaikka kolme muuta kummia oli jotka kaikki samassa kirkossa.

Meillä siis esikoinen kastettu ja niin myös tullaan tämäkin tulokas kastamaan.

Mulla on koko ajan aivan kauhea nälkä.... Siis koko ajan löydän itseni tuolta kaapilta... Joku kyllä kirjoittikin että vauva kasvaa painoa 100g viikossa, että ei ihmekkään, että nälkä mutta en kuitenkaan hirveitä varakiloja haluaisi kerätä, mutta kun ne halut tulee niin ne tulee ja niitä on sitten noudatettava...

Yritin kovasti huutaa itselle sitten sitä turvavyönalentajaakin, mutta menihän se tänään sivu suun.... Meni pojan kanssa liian kauan ulkona ja kun pääsin sisälle kilpahuutaja oli tehnyt tarjouksen ja kaki minuuttia aiemmin huuto oli suljettu.... Eli se on vielä hommaamatta ja reissuun lähtö on reilu kahden viikon päästä...

Toisaalta tuntuu hirveältä rahan haaskaukselta tuhlata 50e uuteen, kun ei ole tarkoitus liikenteessä törttöillä, mutta sitten on koko ajna takaraivossa ENTÄ JOS?

Ja niin, tottakai sitten pinotaan sama porukka vauva puolelle, joku muu vaan saa sitten sinne tehdä listaa, kun mulla riittää tämän kanssa tekemistä pitkälle heinäkuuhun :D

Mä olenkin jo valmiiksi miettinyt, että miten sitten merkataan tänne listaan syntyneet vauvat, vai merkataanko ollenkaan? Vai kerätäänkö ne sinne vauva puolelle? Ja jos tännekkin niin pistetäänkö ton koko ekasivun listan perään (voi kyllä tulla tosi pitkä) Vai pyyhitäänkö nää odotustiedot ja sit nikin perään vai? Ideoita otetaan siis vastaan jo valmiiksi! :)

Ääh.... oli mulla jotain muutakin asiaa, mutta rd sitten iski :headwall:

-Hiiviö & Elvis 20+3-
 
Hiiviölle nopeeta kommenttia...

Mun mielestä syntyneet vois mainita päiväys + sukupuoli muodossa nimimerkin perässä tossa ekan sivun listalla siihen asti, kun ollaan kaikki siirrytty synnyttäneitten puolelle. Lasten määrä ja la vois edelleen näkyä, mut se lista kyllä venähtää pakosti, kun meitä on näin paljon.

Vauvapuolella olis tietty kiva näkyä lapsen syntymäpäivä ja sit myöhemmin ehkä nimikin.

Ihan kohtuullinen toive, että joku muu jatkaa sit listan päivittäjänä vauvapuolella, kun sulla on ollu tässä jo urakkaa. En kyl ite uskalla vielä tässä vaiheessa lupautua... Katsotaan sitä lähempänä.

Nyt Salkkareita kattoon...

 
Tulen taas kirjoittelemaan kuulumisia ja purkamaan jännitystä...

Huomenna on iltapäivällä vihdoinkin se rakenneultra ja sen kyllä huomaa jo nyt meikäläisestä (kysykää vaikka isännältä ja lapsilta :ashamed: )!
Olen niin hermot kireällä ja äsken itkeä pillitin saunassa, kun niin pirusti jännittää, onko vauvalla kaikki hyvin ja mikä sen istukan sijainti nyt tällä hetkellä on (pari viikkoa sitten todettiin lääkärineuvolassa eteisistukka)... :'( :headwall: :'(
Eli paniikkia meinaa oikein tosissaan pukata pintaan - tämä taitaa nyt olla sitä odotusajan mielialanvaihtelua?!?
Mies on kannustava ja tulee huomenna mukaan ultraan, sillä haluan ehdottomasti että on mukana, jos jotakin kauheaa ilmenee.
Mennään samalla reissulla käymään pirtissä, joten lapsetkin tulevat mukaan ultraan riehumaan.

Liitoskipuja on alkanut olla, mutta harvakseltaan eli silloin kun olen kyykyssä esim. ottaessani pyykkejä koneesta.

Tänään imuroin koko huushollin ja kyllä nyt illalla huomaa, että on tullut jotakin tehtyä, kun lonkat on tosi jäykkänä - tämäkin on yksi raskausajan vaiva, jota muuten ei tavallisesti ole!

Jatketaan vauvapuolella ehdottomasti, kun on näin mukava porukka kasassa valmiiksi! :hug:

Eiköhän tässä nyt ole taas tarpeeksi tekstiä tälle illalle, huomenissa käyn kirjoittelemassa ultrakuulumisia, jos ehdin/muistan...

Riina-Niina ja satuaarre 21+1
 
Heipsistä!

Otetaas tähän alkuun neuvola- ja ultrakuulumisia! Eli tiistaina oli neuvola, kaikki ok, paitti verenpaine oli taas vähän koholla 140/102, kotimittauksissa on aina luokkaa 110/80, joten tulinkin siihen tulokseen, että mulla on varmaan valkotakkikammo. En tiedä miks sitä neuvolaakin aina jännittää vaikka nyt ei ollut edes huolta vauvan hengissä olosta, kun liikkeet kuitenkin tuntuu. Toisaalta jos paineita ei mitattas heti kun takapuoleni saan penkkiin vaan niin jännityskin ehtisi laantua ja paineet laskea. Nyt mua jotenkin korpes suunnattomasti toi terveydenhoitaja, se ei missään vaiheessa edes kysynyt mitä mulle kuuluu tai miten oon voinu!!! Heti tosiaan vaan verenpainemansetti käteen, sitten paino (sopivasti oli tullut), sydänäänet ja sf-mitta, joka oli muuten 21cm, yläkäyrän yläpuolella reilusti! Ja siinäpä se sitten oli. Mun perään oli sitten meidän nuorimmaisen 5-vuotis neuvola ja tämä samainen täti siis on hänenkin terkka. Yleensähän 5-vuotis neuvola on tosi tarkka ja se kestääkin tunnin verran ja th tekee kahdestaan lapsen kanssa tehtäviä yms. No eipä teettänyt tehtävän tehtävää lapsella, otti vaan painon, pituuden, näön, kuulon, hb:n ja rr:n ja se oli siinä! Yhteensä siis mun ja pojan neuvolakäyntiin meni alle puoli tuntia...Joo on tehokasta ja nopeeta, mutta ei kovin asiakasystävällistä. Tuntuu jotenkin tylsältä käydä koko neuvolassa. No eipä purnata enempää, pääasia että vauva voi hyvin.

Päivällä oli sitten rakenneultra! Se käynti oli kiva, sattu taas sama ihana kätilö kuin np-ultrassa ja tuntu jotenkin erityisen mukavalta tuon neuvolan jälkeen kun tämä sentään kyseli miten olen jaksellut! Vauva voi oikein loistavasti, kovasti oli liikkeellä ja lopuksi pisti jalat ristiin ja peukun suuhun :heart: Voi meidän pientä poikaa :) Eli tosiaan mekin pysytään merkkiuskollisina, mitä sitä kesken kaiken alkaa merkkiä vaihtelemaan ;) Hienolta tuntuu tuleva neljän pojan sarja! Painoa pikkuisella oli 305g ja pituutta n.20cm, lakimitta oli 49mm ja vyötärönympärys muistaakseni 20cm (vai voikohan se olla noin paljoa, voi olla että muistan väärin), reisiluu oli 3cm ja jalkapohja saman verran! Saatiin monta hyvää kuvaa mukaan, kätilö antoi vähän extrakuviakin kun poitsu niin hienosti esitteli itseään. Lopuksi pääsin vielä lääkärintarkastukseen, kun puhuin supisteluista. Kohdunsuun tilanne oli hyvä ja kaulaa oli 4,5cm jäljellä (ultralla mitattu). Kyllä on tämä päivä on menny tosi onnellisissa olotiloissa! Kun vaan kaikki menisi loppuun asti hyvin.

Nyt voi alkaa paremmin sitten katselemaan vaatteitakin vauvalle, kun tietää minkä värisiä pitää hankkia. Jonkinverran vaatetta saadaan siskolta, mutta heillä kun suurinosa on vaaleanpunaista niin ei sieltä kovin paljoa ole tulossa. Heiltä on kyllä jäänyt käyttämättä melkein kaikki -05 äitiyspakkauksen vaatteet ja antaa ne meille. Mietinkin tässä nyt, että kannattaakohan meidän kuitenkaan sitten itse pakkausta ottaa vaan ottaskin rahat ja hankkis itse vaatteita sillä rahalla. Vaunut, autokaukalo ja sitteri saadaan myös heiltä. Pinnasängyn oon ajatellut löytää käytettynä, patja tietysti hankitaan sitten uusi. Kantoliinan hankintaa minäkin olen myös suunnitellut. Eilen tuli vauvalehdestä tarjous, että jos tilaa lehden niin sais kantoliinan kaupanpäälle, en kyllä yhtään tiedä onko sitten millanen liina, mutta ajattelin, että vois tilatakin kun ei nyt tuu mitään vauvalehtiä. Oliskohan teille jollekin tullu samaa mainosta ja osais sanoa millanen liina tuo kaupanpäällinen on?

Onneksi mä en oo ainoa joka kärsii raskausdementiasta, lohdullista kuulla että muitakin huonomuistisia on! Mä sulaudun oikeestaan aika hyvin porukkaan täällä töissä, yhtä höperöjä noi mammat ja papat kuin hoitajansakin, en mahtais saada minäkään kovin hyviä pisteitä minimentistä... :LOL:

Mä varmaan oon ehkä kommentoinukin tohon vakuutusasiaan mutten ole ihan varma joten vastaanpa nyt siihenkin. Eli ei oteta syntymättömän vauvan vakuutusta, mutta kun on syntynyt niin sitten otetaan sairaus- ja tapaturmavakuutukset. Hyvä ne on olla olemassa, kun koskaan ei tiedä jos sairastuukin vakavammin niin voi ainakin sitten käyttää yksityislääkärillä ja saada ainakin nopeammin jos ei jopa parempaakin hoitoa.

En tod. ala järjestämään babyshowereita, mä inhoon muutenkin kaikkien kekkereiden järjestämistä, lasten synttäreissä on ihan tarpeeks. Ja kukaan ei ole enää niin kiinnostunut meikäläisen odotuksesta että sellasia bileitä alkas mulle järkkää. Ja mä muutenkin kammoksun näitä amerikasta tulleita hömpötyksiä, kuten just babyshowerit ja halloweenit yms.

Jaaha täytyy lopettaa tarinointi ja alkaa mättää potilaille seuraavan päivän lääkkeitä kippoihin.

Teppana & pikku-ukko 20+3
 
Heippis!!
Onnea Teppana,ihania kulumisia!!Vielä kolme poikaa ja 7 veljestä koossa!!! =)
Säätiö maksais koulutukset,se aika hieno juttu mutta musta epäreilua sinänsä...Kuka maksaa 7 tyttelin koulutukset???

Riina-Niinalle tsemppiä ultraan,kuulostaa kovin tutulta nuo tunnelataukset..Äkkiä tulee niin surumielinen ja itkuinen olo,sitten taas mennään kovaa ja korkeella!!

Menin tänään neuvolaan.Katteli täti mua tovin ja tokasin että -ei kai...
:ashamed:
Olin väärässä päivässä.Katoin väärin päivän,se olikin 7 eikä 1...
Peijakas...Mun äiti tuli Maisan kanssa meille ja suihkussa kauheella kiireellä juoksin ennen 10 että ehtisin neuvolaan puol 11..

Tä mun touhu alkaa menee jo aika hulluks...
Edellisyönä revin ukkokullan hereille ettimään mun kadonnutta kukkaroa,joka ei ollutkaan kadoksissa...Ja tämä tähän perään...

Voi tokkiinsa.

No ens viikolla uusiks neuvolaan pissapurkki kourassa!! =)

kata 22+6
 
Heips!

Taas on pidetty iihanaa pikkuista vauvelia sylissä, kaverin luona kävin kahvittelemassa ja kyllä se sen 2,5-kuinen poika on NIIN ihana!!! :heart:

En juu minäkään aio mitään babyshowereita itselleni järkkäillä. Meillä oli tarkoitus järkätä yllärinä tälle edellä mainitulle kaverilleni bs-juhlat, mutta vauveli päättikin syntyä etuajassa, eli ei ehditty niitä sitten pitää. Meinattiin vielä just sellasia ällö-amerikkalaisia bileitä, niinkuin vitsinä. Vaippakakut ja ilmapallot yms. :D

Mulla ois nyt niiden blogisivujen innottamana ihan kauhia hinku leipoa joku hieno kakku, mutta ei oikein ole mitään "syytä" leipoa. Kakku menee niin äkkiä huonoksi, jos sitä ei syö heti ja meillä ei oikein kukaan välitä täytskäristä. On mullakin ongelmat... :LOL: Tulisko joku meille syömään kakkua...?

( . )
Maha tuntuu jotenkin kauhean painavalta ja kumartelu on tuskaista ja liikkuminen hengästyttää. Ei noilta aiemmilta ollut tällaista. Miten muilla on mennyt, onko raskaudet vaikeutuneet, mitä useampi niitä on? Monellahan oli vielä paljon enemmän noita raskauksia takana...

Jee, huomenna taas uudelle viikolle! Äkkiä kuluu aika! :) Ois jo kesää...

Kreecher ja Antero 20+6
 
Hei!

Nyt on rakenneultra ohi ja uutiset ovat tosi hyviä! :D
Elikkäs vauvalla kaikki rakenteellisesti hyvin ja kokokin vastaa viikkoja (jos tarkkoja ollaan, niin päivän on edellä kasvussa verrattuna laskettuun aikaan). :heart:
Istukka on kohdun etuseinämässä, mutta ainakin lapsen päänmitan verran jo kohdunsuun yläpuolella. (Jippii!) =)
En tiedä, onko meidän kokematon neuvolalääkäri kattonut tuon istukan paikan väärin vai voiko istukka nousta noin paljon parissa viikossa ylöspäin?!?
Äitiyspolin kätilökin vähän ihmetteli, että miten mulle on sanottu, että on eteisistukka, kun ei ole mitään vuotojakaan ollut... :eek:

Minäkin pitelin tänään sylissäni ihanaa 3½-viikkoista tyttövauvaa käydessämme veljen perheen luona! :D
Miten ihminen voikin olla noin pieni ja kuinka ihanalta kuulostaa vauvan itku (verrattuna parivuotiaan uhmiksen huutoon)?! ;)

Nyt jatkuu taas seesteinen keskiraskaus, kun stressi laukesi... :saint:

Riina-Niina ja satuaarre 21+2
 
Kreetcher:Mulla takana nyt kolme raskautta ja tää siis neljäs raskaus ja viides lapsi.
Siinä siis yks kahen vauvan odotus mikä oli vähän erilainen,ei muuten muuta hepatoosista jouduin aikasin sairaalaan jo.

Mulla on tuo tunto lisääntynyt raskauksien myötä,eli supparit tuntuu helpommin,no samaten potkut.

Mulla on tuo hepatoosi ollut vitsaus joka raskaudessa,mutta muilta oonkin sitte aika lailla säästynyt.Tuosta yhen tytön raskaudessa olleesta kaameesta pahoinvoinnista selvisin,se on sellanen mitä muissa ei ole ollut.
Tytöstä siis ökään..

Liitoskipuja ei,kiloja tullut samalla lailla ja masu näkynyt suht samoilla viikoilla.
Mulla ei ole tullut mitään uusia juttuja uusissa raskauksissa.Eli kaikki suht samanlaisia olleet.

Eli oon ollut tosi hyvässä kunnossa loppuun asti,tosin ne vikan kuukauden supparit on olleet melkoisen ikäviä.Valvottaneet kovasti.

-kata-
 
Heips!

Hiljaista tuntuu taas olevan masussa, mutta onneksi nyt edes jonkun verran tuntuu liikkeitä, niin ei tartte huolestua :D Huomattavan rauhallisempi tapaus, kuin isoveljensä, vaikka rakenneultrassa sitä vipinää olikin.

En ole kyllä nyt muutamaan viikkoon huomannut mitään muutosta liikkeissä, siis että olisivat lisääntyneet/vähentyneet tai voimistuneet tms.

Esikoisesta muistelisin, että joskus näillä viikoilla alkoi tulla yhtäkkiä kunnon kirjaimellisia potkuja, niin että ulkopuolisestkin tunsi, mutta saattoi kyllä olla että se oli lähempänä 25 viikkoa.... Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Sit olisi ihana kuulla kokemuksia useampien lasten äideiltä ja erityisesti jos löytyy kahden vuoden ikäerolla lapsia... Miten siis esikko suhtautunut vauvaan ja miten arki lähtenyt kulkemaan... Olen lukenut että tää kahden vuoden ikäero olisi pahinta mustasukkaisuus aikaa, pitääkö paikkansa? Oletteko jotenkin valmistaneet esikoista tulevaan?

Poika tosiaan täyttää 19 Toukokuuta 2vuotta ja mulla LA sitten kesäkuun puolessa välissä...

Nyt kun on päässyt pahimmista keskenmeno ym. peloista ohi niin on ruvennut jännäämään miten sitä pärjää kahden pienen kanssa ja miten toi esikko suhtautuu tulevaan. Että olisi kiva kuulla kokemuksia, niin hyviä kuin huonojakin :)

-Hiiviö & Elvis 20+4-
 
Iltaa, kiitos kommentoineille tuosta Gracon Autobaby kaukalosta. Pistetään harkintaan. Jos saisi hyväkuntoisen käytetyn paketin sekä rattaat että kaukalo niin ostan...

:D Niin hyvät myyntipuheet piditte :D

Huutiksesta sorruin jo vaatepaketin huutamaan vauvalle -noh, jostainhan ne hankinnat on alettava hiljalleen tekemään, vai mitä ;) *vink,vink*

Työmotivaatio on hävinnyt, jos näette yksinään pöristelemässä kadonneen työmoponi niin laittakaa viestiä. Noudan sitten "kevväämmällä" :LOL: Eiku oikeesti, pitäisi olla EDES vähän kiinnostunut muttakun ei. Ajatukset pyörivät jo ihan muissa jutuissa... Vielä KOLME kuukautta töissä ja sitten viimeistään toukokuun alussa -> vauvalomalle :heart: ihanaa!!

Ihania ultrakuulumisia oli taas tullut, onnea niistä :flower: Jollekin ? anteeksi :ashamed: (rade vaivaa) oli tulossa NELJÄS poika. On siinä hieno veljes sarja. Onnea siitä.

oma napa: Vauvalla tuntuu olevan hikka, tuntuu sellainen nytkähtely kohdusta tulevan
:D Kutittaa. Ja piti olla ahne ja syödä voileipäkakkua ISO pala ja nyt närästäääää \|O mä en kestä jos se TAAAAAAS alkaaaaa :/ Viime raskauden inhottavin vaiva oli närästys joka helpotti vasta synnytys salissa kun vauva oli syntynyt. Ja parina yönä on pohkeesta vetänyt suonta ihan hirveästi. Nyt on pitkät kalsarit ja villasukat yöllä jalassa

:D Onneksi lapsi on jo siitetty -muutenhan saattaisi niissä seksin tappo tamineissa jäädä vähän miinuksen puolelle tuo seksi elämä :whistle: Vaikka muutenhan "se" on nyt paljon kivempaa ja aktiivisempaa kuin alussa jolloin väsytti ja v***tti koko ajan ettei seksi käynyt edes mielenvieressä....

Mutta eihän täällä nyt pitänyt mitään seksi keskustelua viritellä, mutta saa toki muutkin avautua :D :D

terv. tinzu ja toivo rv 21+5
 
moonlight harmaana
Tinzu: Aloin sulle vaan nopeesti kommentoimaan, että mitä sä käytät siihen närästykseen?

Mulla on närästäny siis vaan pari kertaa ja se lähtee ku salama kirkkaalta taivaalta mulla Gavisconilla.. oletko sitä testannu?

Ja noihin suonenvetoihin, auttaa huippu hyvin banaani! Sukeltajana tiedän, että banaani pari päivässä auttaa heti! kokeilkaa ihmeessä.. Mulla ei ainakaan ole tullut vielä kertaakaan yhtään suonenvetoa.
Syön joka päivä ainakin 2 banaania nykyään, usein riisimurojen seassa.. hyvää...nam. :p

Vaunuja meille ei näy vieläkään, nyt mennyt kohta 3viikkoa.. no eipä toisaalta ole kiire, mutta kuiten!

Ja kantoliinaa nyt olen kovasti miettinyt.. ja se on varmaan sitten joko se Hug a bub tai sitten se Ruu liina...mikä olikaan.. se olis lyhempi ja halvempi, mutta tuo huggis on nätimpi...

Vauva liikkuu ja potkii lujaa, ei mitään uutta tänne tälle rintamalle.. Eilen meinasin vaan tuonne puuskutukseen kuolla, kun koira pitiki nukuttaa ja sitten en mennykkään autolla niinku ensin ajattelin.. vaan kävellen tietty.. ja kivat vuorenrinteet sitten raahasin sitä nukkuvaa 4,5 kg koiraa kotiin tuolta mäkien alta.. no hyvin meni, mutta pikkusen puuskutin ja ihmiset varmaan katto, että laittais tuoki tuon koiran alas niin ei tarvis puuskuttaa... heh.. onneksi on kevyt koira vielä..

Ihania ultrauutisia oli tullut ja kivat 4 poijan sarjatki.. heh..

No mutta nyt kauppaan, ja suklaan himokin on löytynyt.. vaikka en ole koskaan ollu suklaan ystävä.

Myöhemmin lisää.. nyt en muista yhtään mitä piti kommentoida.. ja tämänhän piti olla nopee kommentointi,, heh.
 
Moips!

Eilen oli myöhään illalla masussa jumppatuokio tai jonkin sortin bileet... Sellainen jytke kävi, että ihmeissäni olin. Jossain vaiheessa tuli niin kovaa potkua, että näky selvästi päällepäin, kun masu nytkähteli potkujen kohdalla. Ei ihme, että mieskin liikkeet tuntuu, kun noin voimakkaita jo on. On sitä jytkettä ihanaa tunnustella... :heart: :heart: :heart:

Tjaa... Tinzu avasi keskiraskauden seksikeskustelun, joten kai sitä vois avautua. :kieh: Mulla on se halukkuusmopo on edelleen hieman karkuteillä, mutta poikkeaa sentään satunnaisesti. Ihme kyllä muuten ollaan toistemme kimpussa jatkuvasti, joten se kai pitää suhteen hyväntuulisena. En tiedä, josko sitten loppumetreillä ison masun kanssa alkais innostusta olla normaalisti, vai kuinka käy. Mies ei ainakaan mun masun kasvua pahakseen laita, muistakin muodoista on vaan hyvillään, joten siltä osin ei onneksi ole ongelmaa.

Ihania taas nuo ultra- yms uutiset... :) Onnea niistä! :flower:

Ajatus katkoo jälleen... Taidan jatkaa toisella kertaa.
 
Terve!

kyllä mulle passaa, että kommentoidaan myös tota seksipuolta, kun se tässä elämän tilanteessa mietityttää monella tapaa.
alkuraskaudessa ei ollu kyllä minkäänlaista halukkuutta, mutta nykyään silloin tällöin halut nousee pintaan.
vauvan hyvinvointi seksin aikana myös on minulla mielessä vaikka joka paikassa sanotaan , että voi rauhassa olla sen suhteen.

yöt on ollu viimeaikoina tosi tukalia. nyt on tullut todella inhottava uusi vaiva.
heräsin yöllä kun heti oikean rinnan alta vihloi ja sattui ihan törkeästi. siihen auttoi ainostaan ylhäällä oleminen. nukkumaan en pystynyt ja sitten kun pinosin 5 tyynyä selkäni taakse,että olin enemmän koholla pystyin hiukan köllimään oikealla kyljellä ainoastaan.
ja kun olin vähän aikaa maannut oikealla kyljellä rupesi lonkkaa vihlomaan ja särkemään. ja siihen auttoi vaan jos päästi painon pois siltä jalalta, mutta kun ei voinut olla missään muussa asennossa niin oli pakko kestää tai nousta ylös.
ehkä oli sekava sepustus mutta onko jollain ollu joskus tällaista????? :\|
neuvolassakaan ei ole tällä viikolla ketään kun on tullut joku kiireellinen meno juttu.
muutenkin tuntuu ettei pysty olee kunnolla rentona ku maha painaa kylkiin ja joka puolelle.

Hani ja Samppa 22+3
 
Voi :headwall: :x Sinne meni pitkät raapustukset.. Vahingossa sohasin tonne KesäMassujen etusivulle, eikä mun tekstii enää sen jälkeen löytynyt..

Pikauusinta

Kiva, että ultrissa kaikki kaikilla hyvin! Onnea Teppana 4. pojasta :flower:

Närästää täälläkin :wave: Ei vielä 24/7, mutta joka päivä kuitenkin. Rennietä olen ottanut siihen vaivaan.

Hanin vaivoihin en tiedä vastausta, kuulostaa ikävältä :( Mulla on tota lonkkien kolottamista ollut kyljellään maatessa muutenkin kuin raskaana ollessa. En tiedä auttaisko pehmeempi sänky siihen vaivaan.

Samaa mietin kuin Hiiviö, että kuinkakohan tuo kesäkuussa 1v 9kk isoveli suhtautuu uuteen tulokkaaseen.. Nyt poika on vielä niin pieni, ettei ymmärrä mistään mitään, vaikka yritänkin esitellä masua ja kertoa, että siellä on vauva... Eli hirveesti ei varmaan voida valmistella poikaa vastuulliseen isoveljeyteen.. Eiköhän se siitä lähde sitten arki sujumaan kahdenkin kanssa =)

On ihana pino, kun saa esittää asiallisia mielipiteitään esim. uskonnosta ja vauvavakuutuksista ilman, että tulee kakkia niskaan ja syytellään vastuuttomuudesta/ ajattelemattomuudesta/ pinnallisuudesta/ idioottimaisuudesta jne. Mua sitten ärsyttää sellainen toisten teilaaminen :kieh: Onneks meidän pinossa ollaan niin suvaitsevaisia ja vähintäänkin kohteliaita, että mahtuu eri tavalla ajattelevat ihmiset samaan KesäMassu-pinoon =) Sekavasti selitetty, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan...

Tänään vaihtui taas viikko, jesh! Parin minuutin päästä on jo 19+1.

-ebbuliini rv 19+0-
 
Kiitos kaikille veljessarja onnitteluista!

Kata juu mä oonkin aina uhannu tehdä seitsemän veljestä!! Pakko kai se on uhkauksensa toteuttaa kun jo näinkin lähellä ollaan, mitä sitä sarjaa kesken jättämään ;) :LOL: Paitsi meidän tuurilla se seittemäs olis tyttö ja sinne menis koulutusrahat :whistle: B) ;)

Kreecher mulla on kaikki raskaudet olleet suht samanlaisia, samat vaivat joka kerta. Paitti että en muista olisinko ennen ollut yhtä herkästi hengästyvä kuin nyt. Mua kans meinaan toi hengästyminen vaivaa. Vähänkin enemmän kun touhuaa niin sydän hakkaa sataa ja hengästyttää aivan älyttömästi. Ärsyttävää, tuntee itsensä tosi huono kuntoseks.

Nyt on meikäläinenkin tehnyt ensimmäiset hankinnat vauvalle. Viime yönä tilasin netanttilasta vähän vaatteita, pussilakana setin ja harsoliinoja vaaville. Aika hyviä tarjouksia oli tuolla joten ei paljoa rahaakaan (vielä) kulunut. Siellä oli mm. disneyn kahden bodyn pakkauksia neljällä eurolla. Sitten löysin huutiksesta pari kivaa vaatepakettia joita ajattelin kans huutaa. Itselleni "voitin" huutiksesta just neljä äitiyspaitaa edukkaasti. Vielä kun jostain löytäsin kivat äitiyshousut niin olis kiva.

Tinzu se sun työmopos kävi täällä ja haki mun moponi kaverikseen...Kivampi niitten sillai kaksistaan on huristella :LOL: Ei meinaan vois todellakaan vähenpää kiinnostaa raahata enää luitaan tänne työmaalle, mutta ei auta. Odotan kuin kuuta nousevaa huhtikuun 18. pv:ä jolloin jään (varhennetulle)äitiyslomalle.

Jaa mitähän tohon seksipuoleen kommentois..hmm.. sanoisko että jokseenkin hiljasta sillä rintamalla. Mua haluttaa aina väärään aikaan, eli sillon kun ukko ei oo paikalla :whistle:

Pikkumies mahassa potkii kovaa ja on tosi vilkas kaveri. Liikkeitä tuntuu päivittäin ja ehkä jonkinlaista säännöllisyyttäkin niissä alkaa olemaan. On kyllä niin huojentavaa kun voi tuntea, että kaveri on hengissä.

Semmottis, se olis taas viikonloppukin edessä äkkiä nää viikot vaan vierii. Mulla vaan menee viikonloppu taas töissä. Joskus ennen joulua ollu edellinen viikonloppuvapaa....

Teppana & pikku-ukko 20+4
 
Hei kaikki!

Kirjoittelen minäkin välillä...

Kummeista mietin että 2 on sopiva määrä ja 4 maksimi.
Omalla ekalla kummilapsellamme oli 6 kummia ja musta ainakin tuntui ettei kummin-tittelillä ollut mitään "arvoa" kun tyyliin kaikki sisarukset oli sitten kummeina. Sekavaa selitystä, mutta. Valinnanvaikeus on tietysti varsinkin esikoisella.

Rintapumpuista oli keskustelua aikaisemmin.
Ajattelin kysyä että kuka ostaisi käytettynä? Huutiksessa niitä Aventin pumppuja näkyy olevan, mutta jotenkin ajattelen että se on kovin henkilököhtainen ns. hygieniaesine.. Esikoista odottavana en tiedä imetyksestä mitään, mutta jotenkin vaan minusta rintapumpun tulisi olla hlökohtainen... Mielipiteitä?

Onko joku jo muuten saanut äitiyspakkauksen ?

Hankintoja ei ole vielä tehtynä. Hoitopöytää pähkäilen kovasti. Mielellään saisi olla sellainen jolla olisi käyttöä lipastona myöhemminkin. Onko hyviä ehdotuksia?
Turvakaukalon Britaxin rock a totin saisin sisarelta, mutta se on jo 5v vanha. Mietin että kuinka paljon ne ovat muuttuneet paremmiksi / turvallisemmiksi, kannattaako ostaa uusi ? Ja minkälainen ?
Ja mitä merkitystä niillä vöillä on kun puhutaan 3 piste ja 5 pistevöistä ? En ole vielä oikein perehtynyt kuten kuvasta näkee.. Mutta mielellään mielipiteitä teiltä tähän asiaan ottaisin vastaan.
:headwall: :headwall:


Rakenneultrassa käytiin eilen ja siellä hän kovasti liikkui. Jalat piti koukussa eikä kertonut sukupuoltaan. Kaikki rakenteet olivat normaalit.
Oli liikuttavaa kun lääkäri sanoi että vauva pitää kättään samalla tavalla otsalla kuin äitinsäkin...
:heart: Aivan uskomatonta että vauvalla on jo nyt samoja eleitä. :heart:
Yllärinä tuli sellanen että istukka on osittain kohdunsuun päällä.
Np-ultrassa oli vielä hyvässä paikassa. Joudun nyt ylimääräiseen ultraan vielä 27 rv:lla jossa katsotaan onko istukka noussut kohdun kasvaessa vai tuleeko sitten keisarinleikkaus.

Liikkeet tuntuu jo voimakkaina ja vilkas lapsi tuntuu olevan. :heart:

Hyvää viikonloppua!

Anni ja Pullukka 19+3 :heart: :heart:
 
Hani, mulla on ollut just samanlaista ihme särkyä öisin ja samassa paikassakin, mutta toisella puolella - vasemman rinnan alla, siis. Vähän kuin tosi kovaa närästystä, mutta vihloo enemmän ja tuntuu olevan enemmän "pinnalla".

En tiedä yhtään mitä toi vois olla ja mistä vois johtua - luulis että jos se on jotain venymiskipua, tuntuisi yhtä lailla molemmilla puolilla, kun kai ne lihakset molemmilla puolilla on yhtä kovilla. En tuosta tosin kyllä sitten stressiä ottanut (ihme!) kun se menee aina ohi kuitenkin. Mietin vähän että kokeilen seuraavalla kerralla Rennietä, ihan siltä varalta että tuo ois joku omituinen sivunärästys ;)
 

Yhteistyössä