Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2016

Muakin kiinnostaa oliko se Jutskan ultra tänä torstaina? :)
Siirsin sitä viikolla, koska tuskin olisi näkynyt mitään ja olisin vain joutunut menemään uudestaan kohta taas. Eli piina jatkuu vielä viikon ainakin. Mulla ei pahemmin raskausoireista, paha maku suussa ja närästää. Tuntuu, että tuulimunaraskaudessa oli vielä enemmän oireita.. Nyt ei ole esim. Kuumetta (vähän päälle 37) niin kuin silloin eikä palele iltaisin. Onko sinulla Kevättähti muita oireita kuin väsymys?
 
Tissit lämpimät ja turvonneet, jatkuvasti enemmän tai vähemmän arat. Ajoittaisia pahoinvointikohtauksia. Pahoinvointi nyt on se selkein, silloin kun se iskee. Tosin oikeasti pahin pahoinvointi tähän mennessä iski juurikin jo maanantai-iltana, sen jälkeen ollut lievempää... Niin, ja ajoittain on sellaista nipistelyä kohdun seudulla.

Varmaan ihan fiksua siirtää jos vaan maltat :) Näissä asioissa olisi hyvä olla kärsivällinen, moni asia kun selkenee ihan pelkästään odottamalla, mutta se on niin pirun vaikeaa.

MUOKS: Ja kahvin haju pistelee ikävästi, samoin jotkut toiset hajut haisee välillä pahalle/erilaiselle. Eli pitkälti nämä ihan perinteiset oireet. Ja kova vatsa, sekin ollut mulla yksi oire jokaisessa raskaudessa... Niin nytkin, vaikka juonkin päivittäin magnesiumsitraattia joka nopeuttaa vatsantoimintaa.
 
Viimeksi muokattu:
Voi vitsi, ihanaa kun täällä on myös plussaa tullut, onnea kaikille!
Nyt toivotaan meille muillekin plussaa pian kesän aikana (y)

omaa napaa, jomotusta viime yönä vasemmassa munasarjassa, tänään hieman molemmissa ja limaa löytyy. kp 10/26 tai 10/24, kierto ei ollut palautunut tuohon normaaliin 24 vielä viime kierrossa ainakaan. ovistikkuja ei oo mukana, mut ei niillä mitään tekis kun mies on liian kaukana kun olen itse lomareissussa, saatetaan missata taas tämäkin ovis. Noh, jos sitten, argh, heinäkuussa, kun ei tulis mitään reissuja sopivaan ajankohtaan, mihin tää kesä vaan vilahtaa?!?!?! :eek:
Sullakin on näemmä lyhyt kierto. Millä päivillä sulla yleensä tulee ovisplussa?

Mää luin Cb:n ovistesteistä jotka mittaa kahta hormoonia. Mää oon käyttänyt niitä kahdessa viimeisimmässä kierrossa ja ei ole antanut kuin hedelmällisimmän päivän. Niiden pitäisi näyttää ainakin 4 hedelmällisintä päivää. Oon joko alkanut testaamaan liian myöhään tai sitten mun estrogeeni on laskenut iän myötä. Oonhan mää jo 37 vuotta, joten varmasti on alkanut laskea.
 
Onko muilla kokemusta näistä itsestään alkavista keskenmenoista, että alkaako ne tällaisella tuhruvuodolla ensin ja kuinka pitkään tätä voi kestää ennen varsinaista vuodon alkamista? Mullahan alkaa kuukautisetkin aina tuhruilulla..
 
Pahoittelut Jutska :(

Mulla alkoi spontaani keskenmeno aamupäivällä vähäisellä mutta jo silloin kirkkaan punaisella vuodolla. Iltaan mennessä yltyi ja yöllä tuli enin.

Epätäydellisessä keskenmenossa tuhruttelin melkein pari viikkoa ennen kaavintaa. Lääkkeellinenkin tyhjennys epäonnistui, ei ns. hanat auennut joten tosiaan jouduin lopulta kaavintaan. Silloinkin veri oli alusta saakka kirkkaan punaista, mutta täysin valuvaa. Mitään hyytymiä ei tullut.
 
Sullakin on näemmä lyhyt kierto. Millä päivillä sulla yleensä tulee ovisplussa?

Mää luin Cb:n ovistesteistä jotka mittaa kahta hormoonia. Mää oon käyttänyt niitä kahdessa viimeisimmässä kierrossa ja ei ole antanut kuin hedelmällisimmän päivän. Niiden pitäisi näyttää ainakin 4 hedelmällisintä päivää. Oon joko alkanut testaamaan liian myöhään tai sitten mun estrogeeni on laskenut iän myötä. Oonhan mää jo 37 vuotta, joten varmasti on alkanut laskea.
Oon yhdessä kierrossa tikuttanut eikä siinä ovisplussaa näkynyt lainkaan. Ja siitä kierrosta tulin raskaaksi, muistaakseni...karmeeta ku ei muista. Mut kyl sen ekan kerran ku ovis oli ni sen kyl ties kropasta, se oli kierron 12pv silloin. Kierto on lyhyt kyllä..ikää kun on 41 ni ei täs enää oo aikaa hukattavana. Seuraavassa kierrossa kyl testaan ja kunnon välineillä...laskujen mukaan pitäs sillon olla mieskin lähietäisyydellä
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Kiitos myötätunnosta. Arvasin kyllä, ettei tästä mitään tuu. Hyvä, jos tulee itsestään ulos. Mietityttää vaan, että miten käy seuraavalla kerralla. Nyt jo kaksi peräkkäistä keskenmenoa.. Vielä ei ole kunnon vuoto alkanut, mutta mahassa tuntuu menkkakipua ja tuhrua tulee.
 
Jutska, parempi tosiaan jos tulee itsestään ulos, mutta harmittaa. ja se juuri et miten seuraavalla kerralla, kolmannen jälkeenhän niitä vasta tutkitaan. itsellä on kaksi takana ja jännitys seuraavasta mahdollisesta raskaudesta aivan hirvittävä. :unsure:
Mutta kuten sanottu täällä usein, keskenmeno pitää surra, mutta siihen ei kannata jäädä rypemään, uutta matoa koukkuun tavalla tai toisella, oli se elämän suunta sitten millainen tahansa. Toivotaan vain ettei meistä kukaan roiku tässä ryhmässä kauaa. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Jutska
Jutska, mulla alko tuulimunassa perjantaina tuhruvuoto, keskiviikkona muuttui punasemmaksi mutta edelleen vaan pyyhkiessä ja torstai iltana muutin vessaan kuudeksi tunniksi ennenkuin pyörryin.. siihen se oikeastaan loppui,sen jälkeen lähinnä jälkivuotoa...
 
Jutska :( mulla tuli itku sun puolesta. Mutta siis mulla ensimmäisessä raskaudessa joka siis meni loppuun ja sain esikoiseni, niin alussa tuli rusehtavaa vuotoa josta sain paniikin aikaiseksi. Se kuitenkin loppui. Toisessa meni niin että alkoi verinen vuoto yllättäen ja se vaan yltyi. Kävin ultrassa yksityisellä ja sanoivat että kesken on mennyt mutta onneksi tulee itsestään ulos.

Mun ei ole pitänyt pitää kirjaa mistään oireista. Mutta silti mietin niitä jatkuvasti. Joten kerron nyt kuitenkin. Tänään siis kp 23/30. Ensi viikon sunnuntaina pitäisi menkkojen alkaa. Testin aion tehdä seuraavana maanantaina jos ei menkkoja kuulu. Tänään väsyttänyt aivan tajuttoman paljon. Torkuin monesti päivän aikana vaikka nukuin pitkään. Pissattaa. Herään öisinkin vessaan. Ja olikohan muuta... Ainiin! Oikealle puolelle alavatsaan pistelee, sieltä puolelta pisteli myös ovulaation aikaan. Mutta en aio herättää mitään toiveita. Niin monta kertaa tultu korkealta ja kovaa alas että nyt aion olettaa että menkat alkaa kun pitäisikin.
 
Oon niin hirveän kiitollinen tuosta mun miehen luottamuksesta nyt. Ensimmäisessä raskaudessa tein testin paljolti, koska eihän kukaan olisi uskonut vain sanaani, vaikka tunsin aivan varmasti olevani raskaana. Hyvä muuten että tein, koska eihän kukaan olisi uskonut muuta kuin menkkojen olleen myöhässä ilman sitä testiä, kun meni niin aikaisin kesken :D Toisessa sain täyden varmuuden raskaudesta vasta plussasta, epäilys heräsi pari päivää ennen testiä. Kolmannessa testasin, koska halusin nähdä viivan vahvistuvan, kun pelkäsin keskenmenoa. Siinä raskaudessa sanoin miehelle jo ennen testejä, että oon muuten raskaana. Silloin mies oli vielä vähän epäuskoinen, ja uskoi vasta testit nähtyään.

Tässä yhtenä iltana totesin vaan miehelle, että voisin muuten vannoa olevani raskaana. Reaktio oli tällä kertaa aivan sama, kuin jos olisin näyttänyt testin. Se oli jotenkin suuri helpotus, että se oikeasti uskoi heti :) Tänään kun varovasti kyselin siitä, että miten ihmeessä voi uskoa niin täysin että tiedän ilman testiä, niin se vaan hymyillen sanoi, että olen niin sinut kroppani kanssa ettei enää ihmettele yhtään. Se kommentti tuntui jotenkin hirmu hyvälle :) Ja olen kuitenkin myös negakierroissa avautunut sille, mutta silloin aina tyylillä "apua, olenko taas raskaana" tai "olenkohan raskaana". Plussakierroissa ei ole ollut sitä -ko, ei kysymystä vaan rauhallisen varma toteamus, että taidanpa muuten olla.

Must olis ihan kamalaa puhua tällaisesta asiasta, olla aivan varma, ja sitten kukaan ei uskoisi. Etenkin jos mies ei uskoisi. Musta tuntui vähän siltä siinä ensimmäisessä raskaudessa, että kukaan ei uskonut. Piti tehdä se testi jotta saisin muut vakuuttuneiksi, vaikka itse jo tiesin. Etenkin ihmiset siinä ryhmässä jossa silloin kirjoittelin suhtautuivat kuin eivät ollenkaan uskoneet ennen kuin tein testin. Testasin vasta kp 30, mutta jo paljon aiemmin olisin voinut vannoa olevani raskaana... Se oli ensimmäinen yrityskiertoni eikä ollut mitään kokemusta aiemmista raskauksista, joten toisaalta ymmärrän kyllä ettei uskottu :) Tällä kertaa oon ollut hirveän positiivisen yllättynyt, että olen saanut niinkin paljon tsemppiä ja onnitteluja täältä jo nyt :) Olisi hirveän ikävä odottaa sitä tukea kun itse iloitsee (ja panikoi) jo nyt :)

Nyt on kp 27/26-28. Rv 3+4 oviksesta laskettuna. Koska sitä raskautta en epäile tippaakaan. Enkä aio tuhlata rahaa ja aikaa testeihin, jos ja kun syy olisi vaan saada ulkopuoliset vakuuttuneiksi. Kun puolentoista viikon päästä kaikki muutetaan pysyvästi toiseen kotiimme, niin siellä on testejä odottamassa. Sitten teen pari, katsoakseni saisinko tällä kertaa digiin ajallaan sen 3+. Pitää vaan toivoa, että sitä tällä kertaa välttyisi keskenmenoilta...
 
  • Tykkää
Reactions: Jutska ja Bettinah

Hyvä, kun pystyt olemaan testaamatta. Mitäpä sitä turhaan testaamaan, jos jo tietää olevansa raskaana. Mulla on vähän sama juttu, että heti tiedän, jos raskaushormonia on vähänkään kropassa. Silti testailen koko ajan ja olen huolissani viivojen paksuudesta. Jospa sitä osaisi ensi kerralla jättää testit väliin ja luottaa omiin tuntemuksiin vain. Täällä ei muuten mitään edistystä. Pientä tuhruvuotoa vaan edelleen.
 
Jutska voi ei :( Voimia! Miulla alko spontaani keskenmeno yöllä ihan järkyttävällä hulahduksella, vaatteet oli veressä, lakana oli veressä ja patjassa oli halkasijaltaan about puolen metrin kokonen läikkä verta. Sen jälkeen saikin useamman tunnin ajan ravata vessassa vähän väliä, ja joka kerta verta hulahtamalla ja nyrkin kokosia hyytymiä muutamaan otteeseen + pienempiä hyytymiä tuli reippaasti. :( Tuli kyllä tuo spontaani keskenmeno ihan yllättäen, kun tuhruttelua ei ollu ollu. Muutamana edellispäivänä olleet alavatsakivut oli kyllä ollu menkkamaisia, mutten osannu oottaa keskenmenoa, sillä aattelin että jonkunnäköset lievät kivut voi liittyä raskauteen, eikä ne ollu läheskään niin kovia kuin menkoissa. Ja miun menkkakivut on aivan järkyttäviä. Myöskään menkat ei miulla koskaan tuhruttele.

Omanapa. Myös täällä siirryttiin uuteen kiertoon, menkat alko ihan ajallaan tänään. :( Ei näköjään merkinny nuo viivanpaikat/haamut yhtään mitään. Eli meillä lähtee nyt sit yk 3 keskenmenon jälkeen tai jos lasketaan siitä kun yritys on alkanut, niin yk 5. Eihän se vielä paljon ole, kun vertaa paljon pidempään yrittäneisiin, mutta harmittaa, kun asiat ei mee niinkun on suunnitellu... Miulla oli suunnitelma, että saadaan esikoinen miun korkeakouluopintojen aikana, mutten arvannu että raskaaks tuleminen vois olla näin hankalaa. Onneks alotettiin yrittäminen ajoissa, vielä on toivoa, että saadaan vauva kesken miun opintojen.

Onko teillä kiertoon käytössä jotain vippaskonsteja? Mie käyn tänään taas kaupasta greippimehua, sitä oon keskenmenon jälkeen joka kierrossa juonu. Harmittaa, ettei helmikuussa meille vauvaa nyt tulekaan, mutta jospa sitten maaliskuussa. :love: Plussatuulia kaikille meille! :love: Ketkäs täällä nyt on loppukierrossa menossa?
 
Mulla kp 24/30 ja olen ollut jatkuvasti siinä uskossa että menkkojen pitäisi alkaa ensi viikon sunnuntaina mutta pitäisikin lauantaina alkaa. Eli ensi viikon su teen testin jos ne menkat eivät ala, toivottavasti ei ala.

Meistä jotka täällä on aktiivisia niin kauanko teillä nyt on yritystä takana. Ihan siitä saakka laskettuna kun yritys aloitettiin, eli ennen ensimmäistä keskenmenoa. Tuli tuosta minttumar:n viestistä mieleen.
Meillä nyt 1v 3kk yritystä. Ja elokuussa vasta tapaaminen lapsettomuusklinikalle.

Pahoittelut minttumar uudesta kierrosta :(

Oliko minun ja vauveli vanhalle kanssa joku muu loppu puolella kierrossa? Mun on pakko saada ensi viikolla plussa!! Alkaa käydä raskaaksi tää yritys.
 
Terve tyypit! Tulin vaan pikaisesti tervehtimään kun en ole vähään aikaan ehtinyt tänne. :) Hirmuisesti onnitteluja plussanneille! Täällähän oli suorastaan plussa-aalto. :D

Jutskalle myös tsemppiä ja jaksamisia.<3
 
  • Tykkää
Reactions: Jutska
Pahoittelut uudesta kierrosta minttumar :( Maalis- ja huhtikuukin ovat onneksi (ainakin mun mielestä) vielä erinomaisia vauvakuukausia, toivottavasti tärppää pian!

Mä otin tässä kierrossa kaikki ne vitamiinit ja lisäravinteet käyttöön, joista kirjallisuutta selaamalla totesin, että keskenmenoja saaneilla usein on pula/tarve. Eli magnesium(sitraatti), d-vitamiini, foolihappo, b6, b12 - oikeastaan syön yleisesti ottaen b-vitamiinilisää josta noita kaikkia kolmea viimeistä tulee. Ja e-vitamiini & seleeni -tabletteja immuunipuolustuksen takia (ei ollut pelkkää seleeniä ja e-vitamiininkin ajattelin tulevan tarpeeseen), kun mulla todettiin kilpirauhasta vastaan hyökkääviä vasta-aineita. Nämä kaikki siis raskausvitamiinin lisäksi.

Sinkkikin voisi olla hyvä, vaikken itse sitä juuri nyt syö. Magnesiumin uskon omassa tilanteessani tulleen todella tarpeeseen, nyt jälkeepäin ajateltuna.

Ja appelsiini-verigreippimehua juon muutenkin jatkuvasti, kun on lempparimakuni ;)

Raskaaksi tulin, mutta niin olen tullut ennenkin, saa nähdä miten se raskauden kesto tällä kertaa...
 
  • Tykkää
Reactions: minttumar

Yhteistyössä