Keskenmenon jälkeen kuumeilevat

Heippa kaikille pitkästä aikaa!

Olen vähän väärällä foorumilla, sillä raskaustestien mukaan olen raskaana enkä siis varsinaisesti kuumeile enää. Mutten löytänyt odottajista mitään keskenmenon kokeneille suunnattua ryhmää niin palasin tänne jakamaan fiiliksiä.

Nyt menossa dpo14 ja siitä laskettuna rv 4 tai jotain. Eli tosi alussa. Ja olen ihan hermorauniona tämän kaiken kanssa, kun edellinen raskaus siis päättyyi keskenmenovuotoon 7+4 viikolla, jolloin ultrassa näkyi paljon pienempi "joku". Nuo muistot ja jo km edeltäneet pelot oireettomuudesta ja kaikesta puskevat nyt pintaan ja olen ihan varma ettei kaikki vaan voi mennä hyvin. Huoh. Voi kun voisin päästä takaisin siihen esikoisen odotusaikaan, kun kuvittelin että keskenmenon todennäköisyys on superpieni ja eihän sitä nyt omalle kohdalle osu. Eikä silloin osunutkaan.

Jotenkin niin paha mieli siitäkin, että on paljon ihmisiä, jotka antaisivat vaikka oikean kätensä niistä kahdesta viivasta ja nyt minä täällä vain panikoin ja murehdin. :( Kovin ristiriitaista touhua tämä.

Noh, se nyt minusta!

@Kumiankka1 mulla ja kai monilla muillakin hyviä kokemuksia vadelmanlehtiteestä, eli suosittelen! Itselle ainakin tuli siitä jotenkin rauhallinen olo, että tämä nyt parantaa kaikki hormoniongelmat ja kaiken muunkin :D Toivon kovasti jaksamista surun kanssa. Koin itse keskenmenon jälkeen tosi raskaasti terveydenhuollon osaamattomuuden ja muiden sanomiset asian kohtaamisessa. Tuntui että kaikki sanoivat jotain väärää. Mukavaa että olet saanut täältä lohtua :love:

@joulutoive mulla plussa näkyi dpo11 silminnähtävästi ja vaihtelu on tosi suurta riippuen kierrosta ja hedelmöittymisen ajankohdasta. Eli todellakin toivoa on!

Ja tosiaan yhteispahoittelut kaikille tänne ylipäätään joutuneille :cry:
 
@pikkutakkutukka onnittelut plussasta :love: Ymmärrän kyllä hyvin tuon epävarman olon. Mietin itse jo nyt, että mitä jos kun plussaa ei osaakaan muuta kuin pelätä. Itselläni myös esikoisen odotus sujui kuin oppikirjan mukaan eikä huolen häivää ollut. Uskoisin kumminkin että noiden negatiivisten ajatusten jakaminen helpottaa oloa. Ei tarvitse yksin niitä kantaa.

Kyllä tosiaan sekin käy välillä mielessä miten selviää siitä lasketusta ajasta. Se on vielä kummitytön syntymäpäivä, kummitytön jonka syntymästä saakka on miltei yritetty lasta. Toisaalta se voi olla se asia mikä auttaa päivän yli pääsemisessäkin. Aika näyttää. Silloin on jo käynnistetty lapsettomuustutkimuksetkin jos ei vielä ole tärpännyt.
 
@Aileen Toivotaan, että siihen mennessä teille olisi jo pysyvä plussa saatu. :( Minkä ikäinen teidän esikoinen olikaan?

Pitiköhän se nyt käydä hakemassa sitä vadelmanlehtiteetä ja vehnänalkio öljyä..:whistle: Tein tänään ovistestin, niin nega kun nega voi olla. Tosin oon saanut kaks kertaa siihen viivaa, toisen kerran sinä päivänä kun esikoinen sai alkuna ja siitä pari viikkoa kun olin raskaana.. (n):D En tykkää koko tikuista, mutta jotenkin mielessä velloo ajatus siitä, jääkö meidän vauva haave niistä kiinni.
 
@henttis poika täyttää jo 9, että siitä raskaudesta on jo 10 vuotta :eek: Miehellä on lisäksi 2 lasta samaa ikäluokkaa. Toiselle tämä lapsiluku olisi jo käynyt, mutta kun selitin että haluan ehdottomasti kokea sen vauva-ajan enkä ikinä äiti kumminkaan hänen lapsille voikaan olla, kun heillä on jo äiti niin toinen ymmärsi.

Vielä ihan aavistus vaaleanpunaista tuhrua tulee ja nyt on 9 päivää kulunut. Pelkäsin niin että kestää kaksikin viikkoa. Jos nyt jotain positiivista pitää keksiä. Pitää yrittää rentoutua jos se ovulaatio tulisikin kohdallaan.
 
Tännepä on tullut paljon viestejä. Ihan näin yleisesti sekä pahoittelut ja tervetulotoivotukset teille uusille ja tsempit kaikille!

Ite oon välillä harvakseltaan käynyt lukemassa viestejä. Täällä vaan yritys päällä eikä voi muuta kun odottaa. Jos ei tärppää nyt niin pitää sit varmaan itsekin lähtee ostaa sitä vadelmanlehtiteetä ja muita juttuja.. :LOL:

Joku kirjoitti että kaikki mitä terveyden huollon ihmiset puhuivat tuntui väärältä. Muistan kun olin viimeisessä tutkimuksessa osastolla ennen kun päästiin kotiin ja gyne kysy että mitkä on jatkosuunnitelmat meillä, että onko tarvetta jollekin ehkäisylle. Se tuntui aivan hirveältä siinä tilanteessa kun raskaus oli niin kovin toivottu asia. :unsure: Muuten juuri se samainen gyne oli todella mukava ja empaattinen, verrattuna kahteen muuhun jotka tapasin sinä samana päivänä.

Itsehän siivosin kotoa kaiken raskauteen liittyvän pois näkyvistä ennenkun palattiin osastolle ja osastolla ollessa peruin ultran ja neuvolan ja poistin kaikki sovellukset yms. Puhelimesta. Joku Liberon sähköposti tuli vielä kun se tilaus ei heti loppunut ja kyllä nekin vihlas. Meillä ois ollut tässä lähiaikoina rakenneultra...:cry:
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa!

Olen vähän väärällä foorumilla, sillä raskaustestien mukaan olen raskaana enkä siis varsinaisesti kuumeile enää. Mutten löytänyt odottajista mitään keskenmenon kokeneille suunnattua ryhmää niin palasin tänne jakamaan fiiliksiä.

Nyt menossa dpo14 ja siitä laskettuna rv 4 tai jotain. Eli tosi alussa. Ja olen ihan hermorauniona tämän kaiken kanssa, kun edellinen raskaus siis päättyyi keskenmenovuotoon 7+4 viikolla, jolloin ultrassa näkyi paljon pienempi "joku". Nuo muistot ja jo km edeltäneet pelot oireettomuudesta ja kaikesta puskevat nyt pintaan ja olen ihan varma ettei kaikki vaan voi mennä hyvin. Huoh. Voi kun voisin päästä takaisin siihen esikoisen odotusaikaan, kun kuvittelin että keskenmenon todennäköisyys on superpieni ja eihän sitä nyt omalle kohdalle osu. Eikä silloin osunutkaan.

Jotenkin niin paha mieli siitäkin, että on paljon ihmisiä, jotka antaisivat vaikka oikean kätensä niistä kahdesta viivasta ja nyt minä täällä vain panikoin ja murehdin. :( Kovin ristiriitaista touhua tämä.

Noh, se nyt minusta!

@Kumiankka1 mulla ja kai monilla muillakin hyviä kokemuksia vadelmanlehtiteestä, eli suosittelen! Itselle ainakin tuli siitä jotenkin rauhallinen olo, että tämä nyt parantaa kaikki hormoniongelmat ja kaiken muunkin :D Toivon kovasti jaksamista surun kanssa. Koin itse keskenmenon jälkeen tosi raskaasti terveydenhuollon osaamattomuuden ja muiden sanomiset asian kohtaamisessa. Tuntui että kaikki sanoivat jotain väärää. Mukavaa että olet saanut täältä lohtua :love:

@joulutoive mulla plussa näkyi dpo11 silminnähtävästi ja vaihtelu on tosi suurta riippuen kierrosta ja hedelmöittymisen ajankohdasta. Eli todellakin toivoa on!

Ja tosiaan yhteispahoittelut kaikille tänne ylipäätään joutuneille :cry:
Nuota tunteita käy varmasti kaikki km kokeneet läpi. Jos et koe saavasi neuvolasta/terveydenhuollosta apua, onko lähipiirissä joku kenen kanssa asiaa pystyisit purkamaan? Tai pystyisikö mies auttamaan kuuntelemisessa? Meillä mies jotenkin tajusi tilanteen paremmin, kun pyysin häntä puhumaan jonkun miespuolisen kaverin kanssa, jotta saa miesnäkökulmaa tähän kaikkeen. Sitten kun hän avasi suunsta, olikin yllättäen montakin kaveria lähipiiristä, jotka ymmärsivät. Mutta se vaati sen, että perheessä on km koettu. Tämän jälkeen meidänkin kesken on ollut helpompaa ja olemme yhdessä asioita puineet.

Oman nenän vartta sen verran, että tänään vihdoin alkoi kuukautiset! (y):X3: Empä olisi uskonut, että riemuitsen joskus tästä aiheesta :) Nyt on kuusi viikkoa keskeytyksestä, ja viikon verran olen ollut ihan hermostuksissa, että mitähän tässä tapahtuu, kun ei tapahdu yhtää mitään :ROFLMAO: Mulla hieman alle kaksi viikkoa keskeytyksestä raskaustesti näyttä haamulaista, joten pari päivää myöhemmin kierto on lähtenyt liikkeelle. Ja siitä tulisikin se 28-30 päivää.Jotenkin on helpottunut olo, että vihdoin voi lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä :love:
 
Täällä raavitaan päätä nyt ihan urakalla.
Tuulimuna siis tyhjennetty lääkkeellisesti niin että vuoto alkanut 31.1. Olevinaan bongasin selvän oviksen kp 12(?), jolloin talleteltu huolella. Heräsin tänään siihen että oikealla munasarjojen kohdalla tuntuu ihmeellistä nipistystä, r-testi aamuvirtsastakuitenkin puhdas nega, mutta ovistestiin pärähti kaksi viivaa. Ovuloinko nyt (oletettavasti dpo11) vai mitä ihmettä tapahtuu?o_O

Ann33 kerroit että sulla menkat alkoi kuuden viikon päästä keskeytyksestä, voikohan siis olla että itekin tuun näin ’jäljessä’, eli kierto ei lääkkeellisestä tyhjennyksestä ala (vuotopäivä kp1 jne)..?

Ylempi r-testi ja alempi ovistesti

https://aijaa.com/dTpoO3
https://aijaa.com/jmxE58
 
Meillä olisi tänään ollut varhaisultra, no positiivista kai, että saatiin tietää asiasta kaksi viikkoa sitten ja se on jo ohi, entä nyt ja oltaisi jouduttu mahdollisesti tyhjennykseen. :(

Noihin kiertopäiviin en kyllä osaa sanoa mitään, mutta hieno on viiva ovistestissä. :eek:
 
@joulutoive - mä ehkä tulkitsisin niin, että nyt on ovis? En ole lääkäri, mut mutulla tuntuu et tuo eka bongaamasi ovis olisi aika ajoissa tullut tyhjennykseen nähden, testasitko silloin? Toivotaan, että olisikin raskaus :)

Mä oon saanut eilen ja tänään ovistestiin tasavahvat viivat, eli ovis koittanee vkolopun aikaan, eilen tehtiin jo eka talletus ;) Mulla edelliskierrossa ovis tosiaan siellä kp20+ päivillä joten olen innoissani, että nyt se tulisi jo kp16-18! Olisi mahtavaa, että kierto palaisi vähän lyhyemmäksi kuin tuossa syksyllä oli (jopa 36+pvä!)
 
Sain testit postissa pari päivää oviksen tuntemusten jälkeen, sillon tuli selvä nega. Tällöin 31.1 ultrassa gyne sanoi vasemman munasarjan juuri ovuloineen ja keltarauhasen vielä näkyvän. Eli viimeisin ’luonnollinen’ ovis ollut silloin. Itseäkin yllätti miten ajoissa olisi eka ovis tullut! Mut ei auta kun testata uudelleen ja talletella taas :)
 
@joulutoive: mulla on tullut joskus loppukierrosta testatessa melkein plussaviivaa ovistestiin, ilmeisesti on ihan normaalia että viiva on välillä vahvempi. Eihän tuo vielä kumminkaan plussa ole.

Täällä iski joku flunssa, mies on jo pari viikkoa ollut "puolikipeänä" yskässä ja mulla eilisestä asti kurkku arkana ja kroppaa särkee. Näinä päivinä pitäis aloitella tämän kierron tallettelut, eli saapa nähdä mitä niistä tulee... :rolleyes:
 
Nyt kyllä en ymmärrä yhtään tätä ovistikku hommaa. :D Aamulla testasin yhdeksän jälkeen, tuli 10minuutin aikana tasavahvat viivat, nyt testasin illalla n. 18.30 eikä edes haaleaa viivaa? Onko testi rikki, enkö sitä muka tee oikein vai mikä niiden sielunelämä oikein on? :cautious::cautious:
Mahaan sattuu ja Flo näyttäisi ovulaation olleen eilen, tosin 28 pvän kierrolla, keskenmenoa ennen kierrot olleet n. 32pvää.
Toissapäivänä testasin ja tuli viiva, ei niin vahva kun Tuleekohan niitä vaan säännöllisesti joka toiseen tikkuun.
Olipas omanapainen turhautunut päivitys, argh! :cautious::ROFLMAO:
 
@henttis olen ymmärtänyt että lh-hormoonia erittyy eniten päivällä eli sillä tulkinnalla jos sait aamulla tasavahvat viivat niin olisi ollut ovis (n) Toki jos hcg on vielä koholla niin se näkyy aamuvirtsassa mahdollisesti myös lh-testissä. Ja iltapäivälläkin lh-testien tuloksiin voi vaikuttaa se jos juo paljon vettä. Jossain suositeltiin 2h pidätystä. Siitä en sitten tiedä kuinka nopeasti se lh voi laskea huipun jälkeen.

Itselläni näkyi vielä raskaustestissä viivaa, mutta on sellainen aavistus oireista että ovis voisi tulla ajallaan eli viikon kuluessa. Ovistestejä olen siis nyt tehnyt välillä vaikkei pitänyt stressata :whistle: En itse kyllä saanyt aamulla yhtä vahvaa viivaa ovistestiin. Iltapäivällä tosi laimeasta pissasta hieman laimeampi viiva.

Kannattaa ehkä tehdä huomenna aamulla vertailutesti vielä?
 
Niin pitänee tehdä. :D Tosiaan oon saanut noihin testeihin vahvoja vaan sen kaksi kertaa, toisella kertaa näyttivät raskauden (Jonkahan periaatteessa ei pitäisi olla mahdollista?). Joten voihan se olla että aamun viiva johtuis hcg:n määrästä, enpä tullut ajatelleeksikaan! Näin ne ratkeaa nämäkin pulmat. (y)
Pitää varmaan harkita tuota raskaustestin tekemistä myös, tosin uskoisin hormoonin hävinneen, kun se km:n toteamispäivänäkin oli jo todella alhaalla.

Tässä kierrossa ei pitänyt yrittää, nooohh vauvakuume ei lue lakia, vai mitenhän se menee.:p
 
Miten teillä muilla on alkanut keskenmenovuoto? Kerralla hanat auki vai hitaasti?

Täällä siis nyt neljättä päivää tulee vähän vuotoa. Enimmäkseen pyyhkiessä/pönttöön, mutta joka päivä enemmän myös siteeseen (silti vielä vähän). Mahakivut on kyllä yhtä pahoja kuin menkkojen eka päivänä :censored::poop:

Meillä ois ollut huomenna neuvola, onneksi sen sai netin kautta peruttua (Ah nykyaika<3), niin ei tarvinnut soittamalla perua. Jännä kun ensisynnyttäjänä aikaa ei voinut varata netissä, mutta perua voi. En valita :LOL:
 
@Kumiankka1 mulla alkoi km vuoto ihan yhtäkkiä ilman kipuja lorahti ihan kunnolla vaaleaa verta housuun, sit oli päivä taukoa, kunnes 6tuntia tuli taas ihan kunnolla vuotoa niin että sidettä piti vaihtaa vähintään tunnin välein. Sit tuli tuhruvuotoa reilu viikko ennenkuin raskausmateriaali poistui ja sen jälkeen vuoto jatkui aika runsaana ja 5 päivän päästä tehtiin vielä mva-tyhjennys, jonka jälkeen vajaan viikon verran pyyhkiessä tuli vielä verta.
 
@Kumiankka1 spontaanissa keskenmenossa oli joku 3-4 päivää ruskeaa tuhrua, jonka jälkeen hanat aukesi kunnolla (kivut tulivat samalla). Tuulimuna tiputteli kolme viikkoa ilman kipuja ja olisi varmaan tiputellut hamaan loppuun asti, ellei olisi tyhjennystä tehty :cautious:
 
@Kumiankka1 minulla tosiaan tuhrutteli alusta saakka jonkun 2 viikkoa ilman kipuja, sitten kipuja ja kävin päivystyksessä. Seuraavalla viikolla n. 5 päivää tuosta kivut yltyi ja vuoto muuttui sellaiseksi että kunnolla tuli siteeseen. Runsas vuoto kesti n. 4 päivää ja sitten alkoi hiipumaan. Kesti vähän alle 2 viikkoa.
 
ON: yksi kierto kkm jälkeen, nyt oletan vahvasti,että ovis oli pe, koska kivut ja tuntemukset lakkasivat siihen. Eli ajoitus to-illalla oli ainakin oikea, jos nämä aavistukseni oikeat. Joten nyt on sitten DPO6, kuten aiemmissakin raskauksissa (myös keskenmenneissä) on tullut hetkellinen toispuolinen kipu"piikki" dpo4-dpo6 välillä, niin myös ti-iltana (dpo4) tuli. Myös viime yön vauhdikas uni povaisi tärppiä. On hyvin vahvasti muutenkin sellainen olo, että tärpännyt on. Koitan pitää jalat maassa, mutta tämä tunne on valtaisa, jos se ei pidäkään paikkaansa, tulee kyllä kova pudotus. Samaan aikaan pelottaa julmetusti, että taasko lähdetään kohti keskenmenoa jos plussa tulisi.

Milloinhan sitä uskaltaa testata :D Viimeksi dpo9 oli jo haamu ja dpo 10 näytti digi plussaa...
 
Ihana kuulla, että nyt tuntuu hyvältä! Uskaltaisin väittää, kun on hetki sitten ollut raskaana, tunnistaa sen raskausolon. Itsellä ainakin oli niin selvät oireet, että raskaustesti on vain se konkreettinene fakta olosta.

Mulla on menossa kp 7, joten ensi viikko on peittojen heiluttamisviikko. Vielä en halua ottaa ovistikkuja käyttöön, kun aiheuttaa vain turhaa stressiä päiviin. Jännittäviä ja odottavia aikoja eletään :)
 
Hei kaikille!
Minäkin haluaisin liittyä mukaan. Mulla tosi varhainen km, 4+6. Silti tuntuu että jotain vertaistukea tarttee, kun uutta yritetään. Kävin jo kääntymässä tuolla lokakuisissa, kun olin saanut digitestiinkin plussan. Pari päivää siitä alkoi kovat menkkakivut ja kesti puoli päivää, ja seuraavana aamuna testasin jäljellä olevalla r-testillä sellaisen semi-vaalean viivan, kuitenkin reilusti haamua tummemman. Koska olin aiemmin testannut herkemmillä liuskoilla, aattelin että liittyy vaan siihen mutta aavistelun kuitenkin jotain ikävää. Pari päivää siitä loppui raskausoireet ja samana iltana tuli pyyhkäistessä paperiin hieman tosi hailakkaa vaaleanpunaista. Illalla ei mitään, mutta seuraavana aamuna alkoikin kunnon kirkas vuoto. Kesti tasan 2 päivää, kolmantena enää tiputtelua ja sitten päivän siitä kolmannesta päivästä t-testi oli negatiivinen.

Joku kyseli kuinka pian yrityksen voi aloittaa. Meille terveydenhoitaja sanoi että ei mitään estettä kunhan vuoto on loppunut ja r-testi negatiivinen.

Tuli nyt aika paljon tätä omaa, mutta vastailen myöhemmin enemmän muillekin ❤
 
Voi että, pahoittelut keskenmenosta oli se sitten aikainen tai myöhäinen, vertaistuki on aina tarpeen
 
@akorrzs pahoittelut tänne joutumisesta! Keskenmeno satuttaa varmaankin aina, oli sitten varhainen tai ei :(

Minä täällä edelleen panikoin. Edellinen raskaus siis meni kesken ja silloin sain koko ajan jotenkin melko hailuraa viivaa, nyt vastaan sitten viivoja senkin edestä! Tänään pitäisi olla n vko 4-5 ja nyt viiva ei ole vahvistunut! Voi perse :unsure: vihaan kyllä muutenkin näitä rfsu testejä (punainen) kun koko ajan kontrolliviivatkin erilaiset. Mutta huoli on silti aika megalomaaninen :cry:

Kuinka muilla on keskenmenoissa näyttäneet testit? DCC5AE04-79C8-4351-A190-3115F4308890.jpeg
 
Yhteistyössä