Keskeytetystä yhdynnätä raskaaksi?

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
näin
Meillä on ollut keskeytetty yhdyntä ehkäisynä pari vuotta ennen lapsia ja nyt jo pari vuotta lasten jälkeen. Toiminut on. Kaipa siitä raskaaksi tulee lähinnä, jos keskeytys epäonnistuu. Tietty lääkärit ym. muuta väittävät (juurikin siksi, että etenkin nuorilta se epäonnistuu).
 
Touhutipoissa ON pakko olla siittiöitä, tai lapseni on saanut alkunsa pyhästä hengestä.

Meillä siis oli yksi ainoa keskeytetty yhdyntä jonka päätteeksi mies EI lauennut ja siitä sai tuo isompi lapsi alkunsa.

Masuasukki puolestaan sai alkunsa keskeytetystä yhdynnästä, jonka mies jätti hurmiossaan keskeyttämättä.

Eli mä raskaudun varsin todennäköisesti käyttämällä keskeytettyä yhdyntää. Kun kakkosta yrittämällä yritettiin niin siinä vierähtikin useampi kuukausi.
 
mie vaan
Alkuperäinen kirjoittaja chef:

Ensinnäkin idiootti mies. Mun mies tietää tasan tarkkaan millon tulee ja sen että mä vetäisin sitä turpaan jos se päästäs mällit mun sisälle.

Itse kysymykseen kyllä se meillä on toiminut. Mulla on tarkka kuukautiskierto ja mies osaa ennakoida tulemisensa. Kun lasta alettiin tehdä niin ekasta kierrosta tärppäs, eli kyllä me ihan normaaleja ollaan. Ei kai mun miehellä sitten oo siittiöitä touhutipoissa :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie vaan:

No eikä ole idiootti...meilläkin mies tietää tarkalleen milloin tulee ja tiesi tarkalleen myös sen, että kolmas lapsi perheeseen halutaan, joten turpasaunaa ei ole tiedossa jos se lapsi alkunsa saakin vähän suunniteltua nopeammin.

Ja kun ottaa huomioon vielä tosiaan sen, että kakkosta tehtiin kauan ja jälkiehkäisy on olemassa (jos se vauvan tulo olisi katastroofi ollut) niin en näe syytä miestä muiluttaa.
 
No olisihan se kenties ollut kohteliasta kysyä että tulenko nyt sisälle vai en. Vai onko teillä mies perheen pää joka päättää että nyt tehään lapsi :D Sori mä en vaan voi käsittää että näistä asioista ei keskustella etukäteen.
 
mie vaan
Niin ja lisäys ylläolevaan. Siis tosissasi menisit ottamaan jälkiehkäisypillerit ja kärsimään mahdollisen pahoinvoinnin vaan sen takia että mies oli itsekäs eikä vetänyt m*lkkuansa ajoos pois? :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie vaan:
Niin ja lisäys ylläolevaan. Siis tosissasi menisit ottamaan jälkiehkäisypillerit ja kärsimään mahdollisen pahoinvoinnin vaan sen takia että mies oli itsekäs eikä vetänyt m*lkkuansa ajoos pois? :D
No meillä tilanne nyt kuitenkin oli siis se, että kolmonen haluttiin ja varsinkin mun puolelta asia oli täysin selvä...joten ei miehen enää erikseen tarvitse siinä kohtaa joka kerta kysyä että mihin saa tulla. Mulle passaa se sisälle tulo, sillä sillä tavoin niitä vauvoja kai yleensä tehdään.

Meillä perheen pää olen kyllä ennemminkin minä. Ja nimenomaan me oltiin puhuttu jo se asia selväksi että kolmas haluttiin. Ajankohtaa ei oltu päätetty ja tää itseasiassa passas meille äärimmäisen hyvin...siis se ettei oltu päätetty sinänsä että NYT tehdään vauva, vaan meillä oli periaatteessa sellainen tulee jos on tullakseen ja myöhemmin sitten yritetään ihan täysillä-asenne.

Ei me oltaisn ilman ehkäisyä sitä vehjettä sisään laitettu kertaakaan, jos ei lapsi olisi ollut tervetullut. Ja koska meillä on jo kokemusta siitä, että ilman laukeamistakin niitä lapsia saadan alulle, niin en sitäkään kautta näe tuossa mitään pahaa.

Ei, en todellakaan menisi ottamaan jälkiehkäysipilleriä sillä kaikki lapset mitä mulle tulee, ovat tervetulleita. Mun mielestä on idioottimaista käyttää jälkiehkäisypilleria, jos ei olla ehkäisyä käytetty, sillä ei se jälkiehkäisypillerikään aina raskautta lopeta.
 
m
Alkuperäinen kirjoittaja chef:
Alkuperäinen kirjoittaja mie vaan:
ei se jälkiehkäisypillerikään aina raskautta lopeta.
Jalkiehkaisypilleri ei ole raskauden lopettamista vaan sen estoa. Pillerin teho on siina etta se estaa ovulaation tai mahdollisen hedelmoittyneen munasolun kiinnittymisen. Raskauden katsotaan alkavan kiinnittymisesta.

tietysti siita alkaako elama hedelmoittymisesta vai kiinnittymisesta voidaan vaantaa katta vaikka maailman tappiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja m:

Joo no mutta kuitenkin...mä en halua jälkiehkäisypilleriä kuitenkaan käyttää jos ei olla ehkäisyä käytetty, kun toiveissa on kolmas lapsi.
 
No, kyllä se valitettavasti on niin, kuten kaikessa aikuisten asioissa, että homma toimii jos sen osaa. Eli touhutipoissa ei todellakaan ole siittiöitä, mutta jos yhdyntää ei keskeytä oikein ja ajoissa, (mies NIIIN haluaa vähän kokeilla kun on NIIIN ihanaa...) ja yksi kun pääsee uiskentelemaan sisään, se riittää. Kyse on siitä, että mies ei joko tunnista siemensyösyn tulemista tai haluaa fiilistellä vielä hiukan riskirjaa pidemmälle. Totuus on karua.
 
Yhteistyössä