Kiittämättömät lapset... Onko tämä tavallista/joku ohimenevä vaihe? Vai kasvatus mennyt ihan pieleen?

Mulla oli lapsuudessa tota samaa. Musta tuntui että kaikilla muilla oli kivemmat lelut,vaatteet ja kodit. Meillä oli niin vanhanaikaisia huonekaluja etten kehdannut pyytää kavereita kylään. Koskaan mikään tavara ei saanut mua tyytyväiseksi vaan aina tarvitsin lisää.

Nyt olen hiukan päälle 20 ja tajuan että mulla ei ollut ketään läheistä aikuista. Äiti oli paikalla,mutta ei ollut henkisesti mukana eikä tehnyt asioita mun kanssa. Se jätti mulle tyhjyyden tunteen jota yritin paikata tavaroilla. Nykyään pystyn kontrolloimaan tunteitani,mutta vaikeaa on päästä tuosta yli!

 

Onko asetelma nyt kääntynyt päälaelleen. Te haluatte miellyttää lapsia kovasti ja lapset on tajunneet sen. Ne vaatii koko ajan enemmän ja enemmän. Nälkä vaan kasvaa syödessä ja mikään ei enää riitä.

Samaa mieltä. Kuria tarvitaan sopivassa suhteessa, jopa silloin, kun olisi helpompaa suostua. Uhmaiässä ei SAA antaa periksi. Liiallisen hemmoteltu lapsi on ongelma ihmissuhteissa ja yhteiskunnassa.

 

EI kuulosta ollenkaan tutulta. Meillä kohta 7 v ja 5 v täyttävät lapset. Minä en huonoa käytöstä suvaitse. Muita pitää kunnioittaa. Meillä ei esim. kirosanoja kuulla, eikä toiisia nimitellä.

Onhan se toki työtä vaatinut paljon meiltä vanhemmiltal, että olemme saaneet lapsemme kasvatettua kohteliaiksi. Toki he osaavat kiukutellakin, mutta tuollaista käytöstä meillä ei ole näkynyt. Ulkopuolilista ilhmisiltä olemme saaneet usein kiitosta siitä, miten hyvin käyttäytyvät lapset meillä on. Yksikin kasvatusalan ammattilainen sanoi, että lapset ovat harvinaisen täyspäisiä, kun vertaa nykyajan muihin lapsiin.

 

[QUOTE="Lastenhoitaja";26166793]Tuossa tilanteessa olis hyvä nyt kaivaa ne aivot naftaliinista ja alkaa oikein kunnolla pohtimaan missä mättää. Ei, en tarjoa valmista vastausta, vanhemman ihan oma velvollisuus on pikkasen itse miettiä. Se taitaa vaan olla se laiskuus joka on esteenä, vai mitä? Kaikki vastaukset pitäisi saada valmiina. Omia hoksottimia ei tarvis vaivata.[/QUOTE]

Eli et tiedä miten onglema ratkaistaan? Ainakaan mitää koulutusta sulla ei lasten hoitamiseen ole. Jos olisi MINKÄÄNLAISTA koulutusta tietäisit, että ongelmienratkonta on juuri sitä, että kerätään erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia muiltakin asiasta kiinnostuneilta ja sitten niistä pohdiskelemalla ja keskustelussa koheroidaan ideoita, joita lähdetään soveltamaan.

 

Lapsilla voi myös olla kavereita, jotka kehuu omia juttujaan ja haukkuu sun lastesi, joten lapset siirtävät tilanteen vanhempien syyksi ettei oma itsetunto mene pilalle.

t. kuulemma kiittämätön lapsena, joka sai jatkuvasti kuulla miten meillä oli muka outo talo ja kummalliset lomapaikat ym.

 

1.Olisko lapsilla nyt liian vähän haastetta elämässään? Enemmän yhteistyötä ja velvoitteita voi olla vaikea tie, mutta ehkä sitten avuksi kuitenkin: lapset saisivat enemmän kokemusta siitä, miten itse ovat myös tämän perheen tärkeitä jäseniä?

2."Kokouskäytännön" käyttöön otto? Esim. kerran viikossa pieni palaveri, sovittu ja johdettu, jossa puheenjohtajana äiti, tai vaikka isäkin. Istutaan alas, jokainen vähän kertoo kuulumisiaan, mietitään mennyttä viikkoa ja tulevaa, ja voidaan miettiä mm. ruokalistaa, raha-asioita (lapselle sopivalla tavalla), pettymyksen aiheita, ilon aiheita ja vaikkapa tulevia kyläily- tai lomareissuja. 5-vuotias voi vielä olla tähän vähän pieni, riippuu kehitystasosta ja temperamentista, 7-vuotiaalle käytäntö sopii yleensä jo vallan hyvin.

3.Rehellisyys omien tunteiden suhteen. Aikuisiltahan lapset oppivat ja imevät toimintatapoja. Tuskin lasta kovin henkisesti pahoinpitelevää on, että aikuinen rehellisesti ja huutamatta kertoo, että rakastan sinua kovasti ja haluaisin meidän perheen viettävän kivaa aikaa yhdessä, mutta minusta tuntuu pahalta, kun mikään meille kiva ja mahdollinen ei ole teistä/sinusta kivaa... tms. Toki on varottava syyllistämästä lapsia omista kurjista tunteistaan, mutta vastuuta omasta viestinnästä lapsille voi saada tätä kautta. Ja tärkeää on tietysti se, että myös lapsen aitoja ja rehellisiä tunteita kuullaan ja niille voi olla myötätuntoinen. Kurja kun sinusta tuntuu kurjalta että tänään on tätä ruokaa, minustakaan ei tunnu kivalta kun et pidä ruoastani. (Mutta sitä nyt tänään on ja sitä syödään tai sitten ei syödä ollenkaan...)

4.Joskus pitää vain soutaa tylsien aikojen läpi, lastenkin. Ja väsyneelle ädiille huom. myös vanhempien!!! Tylsät ajat on tylsiä, sitten taas voi tulla toiset.

 

On sinulla karu meininki, jos lapsi ei saa ilmaista mielipidettään millään tavalla, heti "lentää ruokapöydästä". Kyllä minä annan lapsille sananvapauden. Usein vielä itse kysyn lapsilta, mikä siinä on vikana, jos jostain asiasta valittavat. Lapselle tekee hyvää, kun saa perustella mielipiteitään, ja tuollaisissa tilanteissa sitä perustelua nimenomaan saa harjoitella.
Esimerkki:
"Äiti, en tykkää tästä ruoasta?".
"Mikä siinä on vikana?"
"Kun sipulit on paistettu mössöksi."

Minusta tuo on ihan hyvä perustelu. Sitten annan lapselle luvan erotella sipulit pois, KOSKA OSASI PERUSTELLA asiansa, mutta ruoka on silti syötävä. Jos ruokaa ei syö, ei siitäkään mitään varsinaista rangaistusta tule, mutta kahviaikaan jää kahvipulla saamatta, koska makealla ei mahaa saa täyttää. Huomaa: siinäkin on äidiltä perusteltu kielto.

Aloittajaakin kehottaisin pyytäämään lapsilta perusteluja, eikä perusteluksi saa riittää se, "kun muillakin on". Ehkä lapset lopettavat ruikuttamisen, kun huomaavat, että vaadit aivotyötä vastineeksi sen ruikuttamisen kuuntelulle.

On HIEMAN eroa sillä sanotaanko, että HYI YÄK ja loukataan toisia ihmisiä kuin että sanotaan, että en tykkää ruoasta ja nätisti voi myös kertoa syyn siihen.

 

On HIEMAN eroa sillä sanotaanko, että HYI YÄK ja loukataan toisia ihmisiä kuin että sanotaan, että en tykkää ruoasta ja nätisti voi myös kertoa syyn siihen.

Nätisti sanominen pitää OPETTAA. Kun joku sanoo HYI YÄK! Pitää kertoa kuinka se asia ilmaistaan nätimmin. Sitä paitsi, on naurettavaa, että aikuinen on niin herkkänahkainen, että suuttuu lapsen epäkorrektista ilmaisusta. Löysää sitä nutturaa.

 

Meillä 5v on tuollainen välillä. Ruoka pahaa, kotona tylsää, äiti tylsä, kerhossa oli tyhmää jne. Se on meillä sitten niin että ei sitten syödä, otetaanko joku tyhmä lelu pois tai muuta, mutta ihan turhasta ei nipoteta. Yleensä kelpaakin.

No, voi tottakai kiukussaan niin sanoa että tyhmiä leluja tai oudosta ruoasta sanoa että pahaa, mutta ärsyttääkseen tai saadakseen ei tarvitse. Ajattelisin että kyseessä enemmänkin luonne ja ikävaihe kuin huono kasvatus.....

 

Mulla oli lapsuudessa tota samaa. Musta tuntui että kaikilla muilla oli kivemmat lelut,vaatteet ja kodit. Meillä oli niin vanhanaikaisia huonekaluja etten kehdannut pyytää kavereita kylään. Koskaan mikään tavara ei saanut mua tyytyväiseksi vaan aina tarvitsin lisää.

Nyt olen hiukan päälle 20 ja tajuan että mulla ei ollut ketään läheistä aikuista. Äiti oli paikalla,mutta ei ollut henkisesti mukana eikä tehnyt asioita mun kanssa. Se jätti mulle tyhjyyden tunteen jota yritin paikata tavaroilla. Nykyään pystyn kontrolloimaan tunteitani,mutta vaikeaa on päästä tuosta yli!

Tästä sain johtolangan ja nyt ongelma on helpottanut. Kiitos ja kumarrus sinulle, vaikka valitettavasti tuskin enää näin pitkän ajan kuluttua huomaat tätä...

Aloitusviestissäni en tajunnut mainita, että onhan meillä vauvakin - tätä nykyä 1-vuotias. Ja vaativa vauva on ollut, joten isommat jäivät pakostikin joksikin aikaa vähemmälle. Tietysti yritin heitä huomioida mahdollisuuksien mukaan, mutta aina ei vain voinut.

He siis kaipasivat huomiota ja läheisyyttä ja kun tunsivat että elämästä puuttuu jotain, se ilmeni pikkuasioista valittamalla.

Mentiin sinne Lapin-lomalle josta aloitusviestissäni kerroin, ja siellä vietettiin aikaa yhdessä. Eikä se mitään tyhmää sitten ollutkaan Ja sen jälkeen, kun vauvakin on kasvanut, ovat isommat muuttuneet tyytyväisemmiksi ja onnellisemmiksi ja tätä nykyä olemme oikein harmoninen perhe

Kaipa vauvan tultua on perheessä aina jotain hankausta, mustasukkaisuutta, uudenlaiseen elämään opettelua jne.

Mutta miksihän lasten huolet pitää aina ilmentyä jonain hämäräperäisenä kiukutteluna? Ei sitä aina voi tietää, että "Mä haluun erivärisen mukin" tarkoittaakin "Haluaisin useammin syliin" tai "Vatsaan sattuu" tarkoittaa "Koulussa kiusataan"...