Kirpparilöytöjä

Kuvia ei ole, mutta noin 100 metrin päässä olevassa koulussa oli vanhempainyhdistyksen kirppis.

Kävin siellä ja löysin tytölle edullisesti 3 kapean malliset farkut sopivaa kokoa nyt ja ensi talvena. Yhden merkki girls 1st, yhden Julia ja yhden Conching joustovyötäröiset. En tunnista noista kuin Julian ja googletin Conchingin ja on joku kiinalainen suuri farkkujen valmistaja. Farkut ovat noin samankokoiset eri kokomerkinnöistä huolimatta. Kaikki olivat euron kappale.

Löysin myös Gapin vaaleanpinkit farkun malliset housut, 5v koko, euron. Ja Polka Tots-merkkisen nätin syyskuvioisen (vaahteran lehtiä, kurpitsa ja kissoja) puuvillaneuleen, euron. Ja piruetin balettitossut, 1 e.

Ja lila-raidallinen ribbipoolo (lindex), punaiset lähes käyttämättömän oloiset verkkarit, bogi lohenpunaiset velourhousut, nämä 1 e/kpl ja chibogi lilan nätin juhlavillatakin, 1,5 e. Nämä 116 kokoa eli vielä suuret.

Ja 3 alkkarin paketti, prinsessa-kuvioiset (tuhkimoa ym.), käyttämättömät (myyjä sanoi että olivat valmiiksi pienet kun hänen tyttönsä sai ne), 6-vuotiaan koko, 3 e. Kalliit mutta toisaalta, nätit ja täysin iskemättömät.

Nämä olivat siis kaikki eri pöydistä. Max 2-3 oli samasta.

Lelujakin löytyi: Bratz, 3 e (sai just ekan bratzin 5-v synttäriksi,niin tämä on kaveri-bratz kun tulee kaveri leikkimään) , Polly Pocket pikkuinen sellainen noin kämmenen kokoinen rasia, joka avataan, ja sisällä oli pieni koti ja heppatalli, jossa n. 1-2 cm korkeita nukkeja, koira ja hevonen) (1,5 e), kissakuvionen Zanimals-metallipenaali (1 e), joku ihme tuúletintalo 20 snt (pieni, lukittava, sinne mahtuu pieni baby my little pony, minkä sai synttärilahjaksi. Plus 5 lasten lehteä (barbie ja winx, 20 snt)/kpl).

Muoks. nuo ensibalettitossut on tarpeet, kun tyttö on taitoluistelussa ja menee ensi vuonna seuran balettiin luistelun lisäksi, jos harrastus jatkuu. Jos ei, niin varmaan saan myytyä pois.

Ja penaalia on haeskeltu, tyttö itse bongasi tuon ja sanoi että säästää sitä kouluunkin, kun on niin nätti.
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Viikolla kävin ja löysin Kavatin talvikengät, uudenveroiset, 1 eurolla.
Mix max peli 3 €. Mimmi lehmä kirja 3€. Henkka maalla kirja 3€.
Vauvalle tiny toon (?) leluja 0,50-1€.
 
No melko paljon sulle tarttui tavaraa mukaan :)

Mä en ole vielä tämän päivän ostoksia ehtinyt kuvaamaan, mutta kirjoja pääsääntöisesti ostin.

Chef shoppaa

Blogissa edellispäivän ostot.
Meillä on osa noista meandi-vaatteista,mitä sulla tarttui matkaan (tytön kummitäti ostaa niitä hänelle, mulle myös liian kalliita), tuo t-paita ja turkoosi sydänpaita. :).

Hyviä löytöjä sullakin!

Mulla tyttö on siis jo 5, koossa 104-110 (103,5 cm pitkä ja hoikka), niin enää tän kokoiselle ei löydy niin hyvin vaatetta. Eli silloin on ostettava paljon, kun sattuu kohdalle ja on edulisia.
 
"illuusia"
Hienoja ja edullisia löytöjä!:)
Mä olen itse viemässä tänään ekaa kertaa ip-kirpparille lastenvaatteita ja kenkiä sun muuta myyntiin, voi kun kauppa kävisi!
 
[QUOTE="illuusia";22107218]Hienoja ja edullisia löytöjä!:)
Mä olen itse viemässä tänään ekaa kertaa ip-kirpparille lastenvaatteita ja kenkiä sun muuta myyntiin, voi kun kauppa kävisi![/QUOTE]

Varmaan menee, mulla oli just pöytä ja hyvin meni kaikki, vaatteet (tavallisia ketjumerkkejä), vhs:t meni ihan kaikki (meiltä meni nauhuri rikki) ja kengät myös (oli kumppareita, kuomat, juhlakengät, tohvelit ja hyvin vähän käytetyt lenkkarit (malli oli liian leveä meille, tulivat meille kerran mummon mukana)).
 
Viimeksi muokattu:
"tiuku"
mä ostin eilen porista vauvalle vaatteita,hm ja marimekko ja lindex-housuja/paitoja/mekkoja,hinnat olivat 0.05 ja 0.10 s kpl ja mekoilla 1-2e. kerrankin näin halvalla ja käyttöön meni heti!
 
Ostin tytölle tänään semmoisen pellavamekon jouluksi sekä vauvalle Tutan velour-asun sekä velour-potkarit.

Tuo mekko oli aika kallis, maksoin siitä kympin, mutta on ihana, just semmoinen kuin halusin ja tosi hyväkuntoinen. :D

Velourasu ja potkarit (name it) maksoi vitosen, niiden hintaan oon tyytyväinen. =)
 
[QUOTE="tiuku";22107324]mä ostin eilen porista vauvalle vaatteita,hm ja marimekko ja lindex-housuja/paitoja/mekkoja,hinnat olivat 0.05 ja 0.10 s kpl ja mekoilla 1-2e. kerrankin näin halvalla ja käyttöön meni heti![/QUOTE]

Noi oli halpoja :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon;22107351:
Ostin tytölle tänään semmoisen pellavamekon jouluksi sekä vauvalle Tutan velour-asun sekä velour-potkarit.

Tuo mekko oli aika kallis, maksoin siitä kympin, mutta on ihana, just semmoinen kuin halusin ja tosi hyväkuntoinen. :D

Velourasu ja potkarit (name it) maksoi vitosen, niiden hintaan oon tyytyväinen. =)
Juihlamekot on just hyvä löytää, kun ne harvoin kuluu mihinkään useammankaan käytössä. Itse ostan etukäteen niitä, kun sattuu kohdalle. Samettikankaisia, pellavakankaisia jne. klassisia mekkoja.
 

Yhteistyössä