Kohtalotovereita? Traumaattinen seksikokemus, ei välttämättä raiskaus...

Olisin kiinnostunut löytämään kohtalotovereita, edes suunnilleen samanlaisen tilanteen kanssa eläviä...
Eka kertani tapahtui tukevassa humalassa tuntemattoman miehen kanssa. Itse olin lähtenyt hänen asunnolleen ja olin täysi-ikäinen. Mies oli reilusti vanhempi. Paljoa muistikuvia tapahtuneista ei ole, mutta yhdyntä oli tapahtunut.

Tapaus jätti jälkensä. Useamman vuoden vähättelin tapahtunutta, vaikka minulla oli selkeitä traumaperäisiä oireita ja vaikeuksia ihmissuhteissa, etenkin miesten kanssa. Vasta vakavamman parisuhteen tullessa eteen, olen joutunut kohtaamaan menneitä asioita.

Ihmisen mieli osaa olla kiero, ja kieltää vaikeita asioita, vaikka ne olisivat tapahtuneet. Mieli ei välttämättä halua muistaa. Toisaalta, minun tapauksessani, viina sotki päätä ja aiheutti muistamiseen omat ongelmansa.

Tapahtunuttahan ei saa koskaan selville, eikä se olekaan pääasia. Olen tyytyväinen, että olen löytänyt tieni juttelemaan ammattiauttajan kanssa.

Haluaisin kovasti jutella samanlaisia kokemuksia omaavien kanssa. Välillä tuntuu hyvin yksinäiseltä jakaa asiaa ihmisten kanssa, joilla ei ole käsitystä mitä käyn läpi.

Löytyykö teitä?

-Nita-

 

Tänne voi laittaa sähköpostia: ni.t@suomi24.fi

 

Mulla on samanlainen tapaus taustalla. En vaan ole valmis sitä vielä käymään läpi. Yritän unohtaa parhaani mukaan. Ja en usko, että olemme ainoat. Muistikuvani on, kun miehelle sanoin, että lopeta ja työnsin pois päältäni.

 

en tiedä mitä tähän laittaa... muuta kuin että elin sellaisen kanssa yli 10 v... enkä tiedä miten arvista uskaltaisi edes psykologille puhua, kenellä käyn... en kenenkään kanssa ole voinut puhua....

 

mullakin kokemuksia.. muttei niistä voi puhua kenenkään kans. hirvein tapahtuma on,että neitsyys viedään väkisin. sen oon kokenut, sen kanssa pystynyt elämään ja pakostakin. elän tällähetkellä onnellisessa parisuhteessa jo 7 vuotta.. silti tuo asia hiertää mieltä välillä..kuten siten etten koskaan katso miestä silmiin yhdynnän aikana.

 

Olin juuri ehtinyt täyttää 13 vuotta. Menimme laivalle kaverini kanssa ja hänen isänsä oli meitä muodollisesti valvomassa. En tiedä, miten onnistuimme, mutta vietimme koko illan baarissa. Siellä ulkomaalaiset miehet ostivat meille juotavaa ja juttelimme pitkään. Yksi heistä vei minut sopivassa kohdassa sivummalle ja "suuteli" (hirveää imutusta, muistan että sattui huuliin), sitten hän vei minut hyttiin ja käytti minua hyväkseen. Kielsin monta kertaa, mutta hän ei lopettanut. Puhuin tuolloin asiasta muutamien kavereiden kanssa, mikä oli varmaan hyvä, uskon sen purkaneen osan traumaa. Nyt 15 vuotta myöhemmin olen vasta alkanut pitää tapausta selvänä raiskauksena ja lapsen hyväksikäyttönä. Aikanaan en pitänyt asiaa niin vakavana. Nykyään ajattelen, että jos minulla olisi ollut parempi itsetunto, näin ei olisi koskaan päässyt tapahtumaan. Silloin vain oli vain niin valtava tarve näyttää ja olla kova & kokenut. Harmittaa, ja toivon että osaan läheisiä tulevia omia tai muuten lapsia sopivalla tavalla valmentaa niin, ettei tuollaista pääsisi tapahtumaan.

 

Täälläkin yksi jolla traumaattisia hyväksi käyttö kokemuksia teini-iässä. Sen johdosta seksi on edelleen vuosien jälkeen enemmän suoritus kuin joku sydänten kohtaaminen. En minäkään katso miestäni silmiin seksin aikana. Ajattelen yleensä myös olevani joku muu henkilö. Niin on helpompi antaa itselle lupa nauttia, koska häpeä menneestä on niin suuri. Minullakin oli huono itsetunto nuorena ja en osannut itseäni varjella. Ja en oikein silloin välittänytkään. Viiltelin myös itseäni silloin ja nautin itseni satuttamisesta/rankaisemisesta. Nyt on asiat tietenkin toisin.

 

Onhan meitä siis muitakin... välillä tuntuu, että on ihan yksin, kun ei muita "tapaa" sanan jokaisessa merkityksessä yhtään missään. Pääkaupunkiseudulla ja Jyväskylässä ilmeisesti on joitakin vertaistukiryhmiä olemassa. Tukinaisen järjestäminä. Tiedä sitten onko muita ja jos niin missä? Onko teillä muilla tullut tarvetta saada puhua vaikeista asioista samoja kokeneelle? Itse en aikaisemmin kokenut, enhän halunnut puhua yhtään kenellekään... Mutta nykyään haluaisin hirveästi löytää sellaisen/ sellaisia ihmisiä.

 

Mä lähdin 16-vuotiaana humalassa ja munankipeänä teininä erään puolitutun jätkän matkaan. Mentiin sen jätkän kämpille ja siellä se muuttui ihan erilaiseksi mitä oli alkuillasta. Repi väkisin vaatteet mun päältä ja kuristi, piti kättä suun edessä niin että henki kulki huonosti ja teki temppunsa, sen jälkeen heitti ulos kämpiltään pakkaseen (mulla n. 50km matkaa kotiin keskellä yötä).
Vaikka vapaaehtosesti lähdinkin tyypin mukaan niin jätti aika pahat jäljet, muutama vuosi meni ennenkun halusin/pystyin olla miehen kanssa sängyssä.

 

Harmis: Ei varmasti ihme, että meni muutama vuosi ennen kuin halusit olla miehen kanssa. Oletko kertonut asiasta kenellekään? Itselle jäi kyllä sellaset jäljet, ettei voi olla kertomatta miehelle, jonka kanssa harrastaa seksiä. Sen kyllä huomaa, että jokin on vinossa. Edelleen on pirusti vaikeuksia, vaikka sama mies ollut kanssani pidemmän aikaa. Lähtötilanne oli aika lailla se, etten pystynyt katsomaan silmiin ja itkin/pidättelin itkua miltei joka kerta tai muuten olin ahdistunut. Syyttäjän ääni kuului aika vahvasti... Silloin en vielä edes kunnolla tajunnut, millainen trauma onkaan jäänyt. Sitten kun se oikeasti kolahti, niin se tuntui ja paljon.

 

Kyllä mä sillon aikoinaan kavereille yritin siitä puhua, mutta luovutin sitten kun ei kukaan tuntunut tajuavan mitä pahaa siinä on kun itse ko. jätkän mukaan lähdin. Psykiatrikin kommentoi asiaa vaan "mites sä semmosen pojan matkaan uskalsit lähteä", niin ei siltä suunnaltakaan tukea tullut.
Aikaa se vaati päästä asiasta yli, enää en sitä juurikaan mieti eikä edes tunne vihaa sitä jätkää kohtaan. Ajattelen että tavalla tai toisella sekin vielä joutuu elämässään kärsimään, karma kyllä hoitaa hommansa. Ainosastaan elokuvista joissa on raiskauskohtauksia, juttu tulee mieleen ja iskee hirveä ahdistus, muuten ei vaikuta enää elämääni.

Nykyiselle avomiehelleni kerroin jutusta jo suhteen alussa koska tiesin että seksin kanssa mulla tulee olemaan ongelmia, enkä halunnut miehen ahdistuvan tai syyttävän itseään jos seksi ei heti suju odotetulla tavalla. Mies on onneksi ihana ja ymmärtäväinen, ja puhumalla hänelle olen saanut tarvitsemaani tukea asiaan ja nautinkin seksistä mieheni kanssa

Oletko kertonut miehellesi tapauksesta? Mua se on ainakin helpottanut paljon, joten voisin sitä ehdottaa sinullekin. Seksuaaliterapeuttikaan ei varmaan huono vaihtoehto ole, jos jostain syystä tuntuu ettet voi tai kehtaa miehellesi asiasta puhua. Jaksamisia sulle, toivottavasti helpottaa <3

 

Minulla on huonoja kokemuksia. Tosin siihen aikaan, kun minut raiskattiin, sitä ei vielä luettu raiskaukseksi. Olin kuitenkin tieten tahtoen niin huonossa kunnossa, ettei tolkku tullut kuin vasta liian myöhään. Jälkensähän se on jättänyt. Ensinnäkin siinä, että olen ollut seksielämässä sekä holtiton, välinpitämätön kehoani kohtaan, itsetuhoinen kuin sitten myös varautunut ja ahdistunut, estoinen seksin suhteen. Oikeastaan vasta vuosikymmenien päästä itsellenikin tuli se kaikki niskaan, löi traumat pintaan, eikä vain siitä, vaan myös muut huonot kokemukset tuli silloin käsiteltäväksi.

 

Harmis: Mieheni tietää, ilman muuta. Ja on ollut tukena ja turvana, en edes uskonut että tuollaisia miehiä on. Käyn myös ammattiauttajan luona, onneksi. Ensin ajattelin että minun vaikeudut liittyy pelkästään seksiin/läheisyyteen, mutta kyllä ne taitaa ulottua muuallekin. Elämä kaikenkaikkiaan tuntuu turvattomalta, aivan erilaiselta kuin ennen. Olen pelokas, sulkeutuneempi ja varuillani, mitä en muistaakseni ennen ollut, ainakaan samoissa määrin. Kehoni on välillä hyvinkin jännittynyt, aivan kuin vaaraa varomassa. Tämä voi olla todella uuvuttavaa, ja välillä olen aivan poikki. Puhumattakaan muista fyysisistä oireista.

Noh, kaikestahan ei tiedä mikä oire on mistäkin peräisin. Mutta kun traumaan sopivia merkkejä alkaa olla tarpeeksi, ja niitä rehellisesti tarkastelee, sitä jää miettimään... Aluksi pieneltä ja mitättömältä tuntunut asia tuntuukin oikeasti aivan muulta. Mutta mieli on ovela, eikä halua välttämättä tuoda esille kipeitä asioita. Tämä suojautuminen ei vaan loppupeleissä ole tehokasta, enemmänkin tuhoavaa.

Olen kirjoitellut itselleni ylös ajatuksia ja tuntemuksiani tuohon yhteen iltaan liittyen. Kesti kauan, ennen kuin ensimmäisen kerran sain tartuttua kynään. Silloin ei ollut kuin pieni aavistus, että joku on vialla. Muistamattomuus tapahtumista vaivasi jo silloin, miten voisin kenellekään käydä asiasta puhumaan, kun en juuri mitään muista? Silloinpa en tajunnut, ettei se mitä tapahtui, ole tärkeintä, vaan miten olen sen kokenut. Moni olisi varmasti sanonut, ja sanoo vieläkin, että tapahtuu paljon järkyttävämpiä tapauksia, ettei minulle sattunut asia ole vielä mitään. Kenelläkään ei ole oikeutta tulla vähättelemään toisille tapahtuneita asioita. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Minulla varmasti olikin häpeä siitä, että "valittaisin" onnettomasta jutustani, kun muille on voinut käydä paljon pahempia juttuja. Mutta, tästä viisastuneena, tiedänpä nyt paremmin.

Ja Harmis, tuo psykiatrin kommentti sinulle ei vaikuttanut kovin ammattimaiselta. Valitettavasti, ammattiauttajiakin on kaikenlaisia. Kävitkö pitkään hänen luona vai miten teit?

 

Haluaisin yleisesti sanoa, että puhukaa ihmiset asioistanne. Jollekin luotettavalla ihmiselle, oli se sitten ystävä, ammattiauttaja tai joku muu. Ja rehellisesti. Minä en uskalla ajatellakaan missä olisin, jos en olisi lähtenyt ajatuksistani puhumaan. Helppoa se ei ollut, varsinkaan aloitteen tekeminen. Mutta ennen pitkää, taakka vähenee, sen voin kertoa omasta kokemuksesta. Aluksi puhuminen tuntui nöyryyttävältä, nololta ja väärältäkin. Mieli laittoi niin kovasti vastaan, olisi vain halunnut pitää kaikki nuo asiat tiukasti lukkojen takana. Tunsin olevani läpeensä paska, epäonnistunut ja ennen kaikkea varma, että vikaa oli minussa. Se, että minulle jäi trauma, ei ollut minun vika. En suosittele itsen syyttämistä, vaikka itse olisikin vapaaehtoisesti lähtenyt jatkoille (niin kuin minä tein). Varsinkin, jos tapahtumat johtivat raiskaukseen, vika ei ole uhrissa, ei koskaan. Mikään ei oikeuta sellaiselle teolle.

Voimia kaikille kanssasisarille <3 Minulle voi kirjoitella aiheesta osoitteeseen ni.t@suomi24.fi

 

^up^

 

Minulla on huonoja kokemuksia. Tosin siihen aikaan, kun minut raiskattiin, sitä ei vielä luettu raiskaukseksi. Olin kuitenkin tieten tahtoen niin huonossa kunnossa, ettei tolkku tullut kuin vasta liian myöhään. Jälkensähän se on jättänyt. Ensinnäkin siinä, että olen ollut seksielämässä sekä holtiton, välinpitämätön kehoani kohtaan, itsetuhoinen kuin sitten myös varautunut ja ahdistunut, estoinen seksin suhteen. Oikeastaan vasta vuosikymmenien päästä itsellenikin tuli se kaikki niskaan, löi traumat pintaan, eikä vain siitä, vaan myös muut huonot kokemukset tuli silloin käsiteltäväksi.

 

Vanhemmat. VAROITTAKAA TYTTÄRIÄNNE HYVÄKSIKÄYTTÄJISTÄ!

Nykyisin arabi- ja somalimamut on niitä VAARALLISIMPIA!

t. mieshlö

 

Vanhemmat. VAROITTAKAA TYTTÄRIÄNNE HYVÄKSIKÄYTTÄJISTÄ!

Nykyisin arabi- ja somalimamut on niitä VAARALLISIMPIA!

t. mieshlö

ei nää punikkimammat välitä vaan haluuvat palkita kotimaansa sotia pakoilevia rintamakarkuri-mätüja tyttärillään

 

ei nää punikkimammat välitä vaan haluuvat palkita kotimaansa sotia pakoilevia rintamakarkuri-mätüja tyttärillään

Minä varoitan kaikkia Suomessa asuvia naisia ikään katsomatta juopoista, mustasukkaisista, väkivaltaisista ja persupuolueeseen kuuluvista kantasuomalaisista miehistä.
He huijaavat, höynäyttävät, manipuloivat ja pilkkaavat naisia huorittelemalla ja lusmuamalla velvollisuuksistaan.
Jos koet edes yhden ongelman listastani, pakene äläkä katso taaksesi. Tee aina rikosilmoitus.
Ps. Listastani puuttui mielisairaalsi leimaaminen. Sitä harrastetaan tälläkin palstallla.