Koiralla kasvain. Kauanko voi "pitkittää" viimeistä piikkiä? Kokemuksia?

  • Viestiketjun aloittaja "suru"
  • Ensimmäinen viesti
"koiruus"
Kyllä minä antaisin koiran vielä elää ja olla, ainakin jonkin aikaa. Jos kerran vointi on hyvä, jaksaa liikkua, pissaa jne. Eikä vaikuta kipeältä. Mutta tilannehan saattaa muuttua vaikka päivässä, sitten täytyy viedä koira nopeasti jopa samana päivänä lääkäriin. Ei luopuminen helppoa ole, ei.. :(

Ainahan sitä voi kysyä toisenkin lääkärin mielipidettä jos niin haluaa!
 
[QUOTE="vieras";23119516]No näissä kommenteissa ei minusta ole mitään järkeä. Rakastat lapsiasi eniten, jos annat ne pois? Eniten lastaan rakastaa lapsenmurhaaja? Ja neuvolassa vanhemmilta ei kannata kysyä lastensa voinnista, sillä lähellä ollaan sokeita? Haloo?[/QUOTE]

kyse oli koirasta ei lapsesta. koirasta luopuminen sattuu, ohan se perheen jäsen. mutta koiran elinikä on huomattavasti lyhyempi ku ihmisen joten luopuminen on "pakollista" ja son kovapaikka. tehä päätös että nyt son ohi, siihen ell aikaan asti olet turta. se ei ole helppoa, sen voin sanoa. ja jos koira on kipeä on silloin minusta suurinta rakkauta pystyä tekheen päästös että koira ei enää tarvi olla kipeä.
 
"vieras"
koirasta luopuminen sattuu, ohan se perheen jäsen. mutta koiran elinikä on huomattavasti lyhyempi ku ihmisen joten luopuminen on "pakollista" ja son kovapaikka. tehä päätös että nyt son ohi, siihen ell aikaan asti olet turta. se ei ole helppoa, sen voin sanoa.
Tästä olen kyllä ihan samaa mieltä. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että edellisessä viestissäsi olleissa sloganeissa ei ollut mitään järkeä.
 
ap.
Tolla ei oo muuta lääkitystä kuin matolääkitys kahdesti vuodessa :)
Lasten seura ei ärsytä; nytkin paineli alakertaan esikoispojan perässä kun tällä on karkkipäivän herkut käsissään :D
Hankey, mikä paperi olisi ell pitänyt antaa? Ei me saatu kuin kuitti :O
 
"vieras"
Tolla ei oo muuta lääkitystä kuin matolääkitys kahdesti vuodessa :)
Lasten seura ei ärsytä; nytkin paineli alakertaan esikoispojan perässä kun tällä on karkkipäivän herkut käsissään :D
Hankey, mikä paperi olisi ell pitänyt antaa? Ei me saatu kuin kuitti :O
Monesti antavat paperilla hoito-ohjeita, diagnoosin, seuraavan suositeltavan käynnin ajankohdan jne. Mutta ei todellakaan ole mitään paperia, joka "pitää antaa". Tai no se kuitti tietysti pitää antaa. :)
 
ap.
[QUOTE="vieras";23119667]Monesti antavat paperilla hoito-ohjeita, diagnoosin, seuraavan suositeltavan käynnin ajankohdan jne. Mutta ei todellakaan ole mitään paperia, joka "pitää antaa". Tai no se kuitti tietysti pitää antaa. :)[/QUOTE]

Ok :)
Ell sopi mieheni kanssa soittoajasta, että tsekataan sitten sen hetkinen tilanne. Tuolla se nyt pomppii lasten perässä toivoen saavansa herkkuja...
 
"vieras"
Jos koira syö ja juo normaalisti, tekee tarpeensa normaalisti ja on muutenkin virkeä niin seurailisin vointia sit jos näyttää jotenkin kärsivältä niin sit piikille.
Meillä oli aikoinaan labbis joka ois syksyllä täyttänyt 15 vuotta kun samana keväänä jouduttiin lopettamaan. Mahan alla oli sellanen patti ollut jo pidempään mutta koiran ikä huomioiden sitä ei mitenkään sen kummemmin enää tutkittu, oli mitä oli. No koira oli ihan virkee, söi ja joi, ja muutenkin vointi meistä oli ihan ok. Aateltiin kuitenkin et sit syksyllä lopetetaan että saadaan haudattua sulan maan aikaan. Ex:lle jonka koira oli, oli tuo piikille vienti kova paikka ja lupasinkin että minä voin käyttää sit kun sen aika tulee. No sit näytti että koiran vointi alko huonontua mut edelleen oli vielä ihan virkeä henkisesti (oli kevät aikaa) ja päätettiin et mie vien piikille kunhan minun kesäloma koittaa kesäkuun alussa. No sit koira menikin päivässä niin huonoon kuntoon että oli pakko soittaa eläinlääkärille joka tulikin lopettamaan koiran heti seuraavana päivänä. Koira olis varmaan kuollut itsekseen jos ei ois eläinlääkäri lopettanut. Silloin kieltämättä tuli mieleen että ehkä olis voinut viedä piikille pikkasen aikasemminkin eikä vasta sit kun koiran vointi oli jo tosi huono
 
"sipsi"
Minun vanhus aikanaan peitteli oireensa tosi hyvin :( Yksi yö sitten oli vaikea, näin silmistä, kuinka vaikea - seuraavana päivänä eläinlääkärissä löytyi ultrassa kookas suolistokasvain. Vanha ystävä oli nukutettu tutkimusta varten, ja tein siinä samalla päätöksen - tähän astisen elämäni vaikeimman, mutta oikeimman. Päästin ystävän kärsimyksistään.

Uskon, että huomaat, kun aika tulee. Muista, ettet itsesi vuoksi saa "sokaistua."
 
"hankey"
Vasta ultraa minäkin uskoin.

Joka tapauksessa, sopikaa eläinlääkärin kanssa, mihin ottaa yhteyttä, jos tilanne tulee kriittiseksi ja haluatte lääkäriin parin tunnin sisällä. Numerot kännykän muistiin.
 
pier
Kyllä sä tiedät, sä huomaat kun katse ei ole enää sama, häntä ei heilu samalla tavalla ja suurinkaan herkku ei enää jaksa innostaa. Sä tiedät sen mutta kuten jokainen meistä, sä kiellät sen. Se on se viimeinen palvelus ja pahin niistä. Voimia teille!
 
Ultra
Koiran liikuntakyvyn muutokset ovat myös hälyttävä merkki siitä, ettei kaikki ole kunnossa. Koirallani todettiin vuotanut kasvain, jonka vuoksi reppana halvaantui takajaloistaan ja joutui lopulta piikille, jottei kasvaimesta enää koituisi tuskaa. Etäpesäkkeitä oli aivan liikaa, että se olisi voitu leikata.
 
"tuulikki"
Hei! Ikävää on, mutta kirjoittelen kuitenkin.

Meidän koiralta leikattiin 11,5 vuotiaana toisesta jalasta kasvain ja siitä selvisi pitkän kaavan mukaan.
Mutta nyt leikattiin kasvainta kivesten vierestä ja taisi olla kiveksissäkin. Ja siitä nukutuksesta ei hoitokoiramme herännyt. Siinä varmaan tapahtui el:lle virhe, kun otti koepalaa. Koepalan oton jälkeen verentulo ei meinannut loppua ollenkaan ja seuraavana päivänä leikattiin sitten koiraamme.

Viikko itkettiin valtoimenaan ja nyt kävimme hakemassa virosta olevan pikkukoiran. Ainakin riittää puuhaa.
 
"anneli"
10 vuotiaalta Koiraltani löydettiin tänään kasvain virtsarakosta. Lääkäri sanoi että näytteen otto mistä tiedetään onko paha vai hyvä laatuinen saattaa puhkasta sen kasvaimen sieltä joten ei suositellut sitä. Parin viikon päästä uudelleen sinne kuvattavaksi. Mutta ei tiedetä kuinka kauan kasvain on ollut ja missä ajassa se siellä kasvaa. Myöskin lääkäri sanoi että näinkin iäkkäälle koiralle leikkaus olisi riski ja parantuminen veisi aikaa.. Ei suositellut. Koirani voi hyvin mutta on ollut veristä kakkaa ja löysää. Saimme lääkkeet siihen. Päivä kerrallaan eihän tässä muu auta.
 
"Suru"
[QUOTE="anneli";30839074]10 vuotiaalta Koiraltani löydettiin tänään kasvain virtsarakosta. Lääkäri sanoi että näytteen otto mistä tiedetään onko paha vai hyvä laatuinen saattaa puhkasta sen kasvaimen sieltä joten ei suositellut sitä. Parin viikon päästä uudelleen sinne kuvattavaksi. Mutta ei tiedetä kuinka kauan kasvain on ollut ja missä ajassa se siellä kasvaa. Myöskin lääkäri sanoi että näinkin iäkkäälle koiralle leikkaus olisi riski ja parantuminen veisi aikaa.. Ei suositellut. Koirani voi hyvin mutta on ollut veristä kakkaa ja löysää. Saimme lääkkeet siihen. Päivä kerrallaan eihän tässä muu auta.[/QUOTE]

Voimia. Meidän koiraltamme leikattiin kasvain 11,5-vuotiaana, hyvin selvisi leikkauksesta. Kasvain uus vuotta myöhemmin ja 4 kk sen toteamisesta koira jouduttiin lopettamaan koska pissaaminen ei enää onnistunut. Aivan yhtäkkiä piti tehdä päätös. Karua.
Virtsarakossa oleva kasvain on kyllä varmasti hankala leikata.
 
vierailijatttt
Tämä on rasismi.
ei ole. otappaa selvää millä tavalla virossa tehtaillaan pentuja!
Virosta paperittoman koiran jonka kasvupaikkaa ja emää et ole tavannut kasvattajan luona on julman tehtailun tukemista.
Ja usko tai elä minulla on hyvin lämpimät suhteet Viroon.

Alkuperäiseen viestiin. Meidän edellinen koira oli koko elämänsä kipeä. rampattiin EL:llä ja koskaan mitään syytä koiran kummalluselle käytökselle ei löytynyt. koira oli erittäin energinen ja ysävällinen. mutta kummallinen. yhtäkkiä kunto romahti 4 vuotiaana. lamppu sytty päässä. hemmetti tota koiraa sattuu liikkuminen. ei olisi uskonut. yhtä innokas liikkuja ku omistajatki. maksoin itseni kipeäksi tutkimuksista ja mitää ei löytynyt. yhtäkkiä koira oli niin huonossa kunnossa ettei halunnut lähteä ulos, mutta kun näytti palloa lähti mielellään... piikille meni, syytä ei koskaan selvinnyt. mutta pallon ja fribeen perässä juoksi viimesillänkin.

nyt vuosia myöhemmin. 10 vuotias terrieri makaa sohvalla. selvästi "laiskistunut" ja kolmas kasvain löytynyt. kaksi edellistä poistettu. oko koira kipeä? sehän leikkii? niin leikki edellinenkin... huoh. en tiedä. voiko ihminen olla onnellinen vaikka olisi kipeä? onko se elämäsin arvoista, kipeänä?
Sanoisin että jos koiralla alkaa hiippuu elämän ilo, niin sitten on oikea hetki. Emme voi tietää ovatko ne nelijalkaiset kipeitä vai eivät. mutta jos vaikuttavat onnellisilta, syövät juovat liiikkuvat, leikkivät ja nauttivat kosketuksista. ehkä se on sitten vielä elämisen arvoista.

Olen aina miettinyt että rääkkäsinkö edellistä koiraani. hän oli erittäin kipeä, mutta emme sitä tajunneet. tajusimme vain että jokin mättää. koirani kuitenkin touhuili mieluusti kanssani. joten uskon että hänellä oli hyvä olla. kun koira vetäytyi eikä nauttinut enään, hän sai lähteä. epätietoisuus tosin on jäänyt kalvamaan. muhkean velankin sain maksettavaksi.

Luota itseesi. jos veikkaat että koirasi on kipeä, anna särkylääkettä :)

voimia!
 
hohhhhho
Tämä on rasismi.

EI OLE! Venäläiset tehtailevat hirvittävällä tavalla pentuja ja kuljettavat ne viron läpi. Katsoppas pari dokkaria Virosta tulleista pennuista! Erittäin monet kuolevat omistajien käsille.

Nimimerkistä päätellen sinulla on virossa kenneli. se ei tarkoita sitä etteikö Virossa ja Venäjällä tehtail julmissa oloissa koiria ja kaupattais niitä pilkka hinnalla suomessa! Nillä pennuilla on samanlaiset olot kuin Suomessa turkis ketuilla.

Paperillisen koiran haku oikeasta kennelistä on ihan toinen juttu. mutta edellisen kirjoittaja ei kuullostanut yhtään siltä.
 
vierailija
Vanhuksellamme (13½v) on todettu kasvain virtsarakon luona, joka on jotenkin paksuntanut rakon seinämää. Ensin hoidettiin vti:nä, sitten löydöksenä virtsakivi ja viimeisin tuomio oli tuo kasvain ka ell sanoi, että loppusuoralla mennään :'(
Kasvain tuntuu ja näkyy myös ulospäin, mutta ei haittaa koiran elämää vielä millään lailla. Kauanko sen voi antaa elää kasvaimen kanssa? Tottakai sitten kun vointi huononee tai tulee jotain oireita (esim. verinen tiputtelu takaisin) niin on päätöksen aika. Mutta onko koiralle jotain haittaa, ettei sitä heti vie piikille kun kuitenkin on ihan normaali virkeä itsensä, syö hyvin ja liikkuu normaalisti?

Tuntuisi väärälle viedä tuon kuntoinen, niin rakas perheemme "esikoinen", viimeiselle matkalle :(
Hmm. Itse tein kolme tuntia sitten elämäni raskaimman päätöksen. Ajattelen, etten halua ystäväni kipuilevan sen vuoksi, etten minä voi päästää irti. Sairaan eläimen elämän pitkittäminen on julmaa ja itsekästä. Päästin irti. Olin vierellä silitellen loppuun asti. Oli raskas, mutta oikea päätös. Ikää 10 v, virtsarakossa kasvain. Koira oli suht oma itsensä loppuun asti, mutta oliko hällä kipuja, sitähän en voi tietää. Joi paljon, vähän oli vaikeuksia esim hypätä sohvalle loppuaikana. Pissit meni nukkuessaan alle nyt viikonloppuna. Onneksi on rakkaat muistot.
 
vierailija
10 vuotiaalta Koiraltani löydettiin tänään kasvain virtsarakosta. Lääkäri sanoi että näytteen otto mistä tiedetään onko paha vai hyvä laatuinen saattaa puhkasta sen kasvaimen sieltä joten ei suositellut sitä. Parin viikon päästä uudelleen sinne kuvattavaksi. Mutta ei tiedetä kuinka kauan kasvain on ollut ja missä ajassa se siellä kasvaa. Myöskin lääkäri sanoi että näinkin iäkkäälle koiralle leikkaus olisi riski ja parantuminen veisi aikaa.. Ei suositellut. Koirani voi hyvin mutta on ollut veristä kakkaa ja löysää. Saimme lääkkeet siihen. Päivä kerrallaan eihän tässä muu auta.
Meillä 9v. narttu, jolla virtsarakkokasvain. Voi erittäin hyvin, vaikka muutamia kuukausia on ollut punertavaa loppupissaa. Kun loppudiagnoosi tulee jajos/ kun se on pahanlaatuinen, niin siihen asti kun koira elää normaalia elämää, ilman vaivoja, jotka koiranomistaja kyllä huomaa, sitä ei viedä piikille.
Kun tilassa tapahtuu muutoksia huonompaan, on koira päästettävä ilman kärsimyksiä äitinä luo niille parhaille pissapaikoille
 

Yhteistyössä