Koiranomistajat! Annatteko koiranne kulkea koskaan vapaana kodin ulkopuolella?

"vieras"
En ole koskaan nähnyt yhtäkään rakkikoiraa. Kyllä ne kaikki ovat olleet hyvinpidettyjä ja hoidettuja käyttö- sekä lemmikkikoiria.

Pystyn kyllä kuvittelemaan koirapelon. Pelkään itsekin niinkin mitätöntä ötökkää, kuin hämähäkki, mutta olen opetellut hallitsemaan pelkoa kohtaamalla hämähäkkejä. Pelko on alkanut väistyä.

Olen aikaisemmin ollut samaa mieltä, että kukaan ei voi olla eläimestään 100% varma ettei se purisi. Perun puheeni. Nykyisestä koirastani olen 100% varma ettei se purisi ihmistä ainakaan vapaana juostessaan. Kenties loukkaantuneena ja kivuissaan voisi näin tehdä. Ei muuten. Häntää huiskuttaen kävisi kyllä tervehtimässä ja nuolemassa.
Ensinnäkin, minä täysin tuntematon ihminen en voi tietää onko sinun irti juokseva koirasi kiltti vai ei. Ne ovat kaikki ihan samalla viivalla ja minun tapauksessani viivassa lukee "potentiaalinen uhka".

Toisekseen, et voi olla 100% varma. Kiltilläkin koiralla vo yhtäkkiä napsahtaa päässä ja raivohulluvaihde menee päälle. Tai se voi säikähtää jotain ja reagoida aggressiivisesti. Tai ihan toisenlaisen esimerkkinä, jos se vaikka yhtäkkiä juoksee tielle ja aiheuttaa kolarin. Mikään koira ei ole niin turvallinen, että sitä saisi pitää irti taajama-alueella.
 
  • Tykkää
Reactions: Akaatti
Järki käteen
Itse teen niin että katson aina onko muita lähelläkään, jos ei niin koira vapaaksi. Kun ihmisiä tai koiria alkaa näkyä esim. 80m päässä, laitan kiinni heti. En siksi, että koirastani olisi vaaraa heille, vaan siksi että lähestyjillä on turvallinen fiilis.

Asun siis alueella jossa paljon koiria, mutta myös paljon tilaa ja metsikköjä kulkea koira vapaana. Oma koirani tottelee pienintäkin äännähdystäni eikä lähde viereltäni vaikka ohi menisi lentäviä sisäfileitä.

Eli kun koira on hanskassa eikä sen anneta KOSKAAN tunkeutua ketään haistelemaan vaan laitetaan kiinni jo kun liikettä näkyy vasta horisontissa, niin pidän kyllä itseäni erittäin vastuullisena koiranomistajana. Tämä tapa on toiminut jo monta vuotta meillä, eikä olla tavasta myöskään luopumassa. Monesti kiinnilaittoa ei edes tarvita, vaan saa kulkea koko lenkin ilman yhtäkään havintoa muista elollisista.

Täysin eri asia on, jos antaa koiransa vaeltaa miten sattuu ja hönksöttää päin vastaantulijoita -kyllä vieras irtioleva koira on potentiaalisesti pelottava kelle tahansa.
 
  • Tykkää
Reactions: riiviöiden äiti
[QUOTE="vieras";28209614]Ensinnäkin, minä täysin tuntematon ihminen en voi tietää onko sinun irti juokseva koirasi kiltti vai ei. Ne ovat kaikki ihan samalla viivalla ja minun tapauksessani viivassa lukee "potentiaalinen uhka".

Toisekseen, et voi olla 100% varma. Kiltilläkin koiralla vo yhtäkkiä napsahtaa päässä ja raivohulluvaihde menee päälle. Tai se voi säikähtää jotain ja reagoida aggressiivisesti. Tai ihan toisenlaisen esimerkkinä, jos se vaikka yhtäkkiä juoksee tielle ja aiheuttaa kolarin. Mikään koira ei ole niin turvallinen, että sitä saisi pitää irti taajama-alueella.[/QUOTE]
Kaikille menee nippu palkokasveja nenään, mutta olen tätä mieltä myös aika monen ihmisen kohdalla. Aika moni on arvaamaton, saattaa aiheuttaa kolareita yms.
 
[QUOTE="vieras";28209624]Toivottavasti selvisit ilman kovin suuria haavoja. :([/QUOTE]
Minun pelastus oli sen aikainen vaatemuoti. Villapaita, jossa oli aivan helkkarin muhkea kaulus. :) Äitini oli muistaakseni vieläpä hankkinut sen joululahjaksi.

Mutta koska naarmuakaan ei tullut, sitä koiraakaan ei voinut toivottaa suoraan piikille, mikä olisi oikeasti ollut paras ratkaisu. Koira joutui vasta vuosia myöhemmin monttuun, käytyään raskaana olevan naisen päälle. : /
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Järki käteen;28209617:
Itse teen niin että katson aina onko muita lähelläkään, jos ei niin koira vapaaksi. Kun ihmisiä tai koiria alkaa näkyä esim. 80m päässä, laitan kiinni heti. En siksi, että koirastani olisi vaaraa heille, vaan siksi että lähestyjillä on turvallinen fiilis.

Asun siis alueella jossa paljon koiria, mutta myös paljon tilaa ja metsikköjä kulkea koira vapaana. Oma koirani tottelee pienintäkin äännähdystäni eikä lähde viereltäni vaikka ohi menisi lentäviä sisäfileitä.

Eli kun koira on hanskassa eikä sen anneta KOSKAAN tunkeutua ketään haistelemaan vaan laitetaan kiinni jo kun liikettä näkyy vasta horisontissa, niin pidän kyllä itseäni erittäin vastuullisena koiranomistajana. Tämä tapa on toiminut jo monta vuotta meillä, eikä olla tavasta myöskään luopumassa. Monesti kiinnilaittoa ei edes tarvita, vaan saa kulkea koko lenkin ilman yhtäkään havintoa muista elollisista.

Täysin eri asia on, jos antaa koiransa vaeltaa miten sattuu ja hönksöttää päin vastaantulijoita -kyllä vieras irtioleva koira on potentiaalisesti pelottava kelle tahansa.
Minustakin kuulostat vastuulliselta. :) Ongelmana ovat juuri ne ihmiset, jotka antavat koirien juosta vapaana pitkin katuja ja lenkkipolkuja, joissa muita on parhaimmillaan puolen metrin päässä.
 
Järki käteen
[QUOTE="vieras";28209614]Ensinnäkin, minä täysin tuntematon ihminen en voi tietää onko sinun irti juokseva koirasi kiltti vai ei. Ne ovat kaikki ihan samalla viivalla ja minun tapauksessani viivassa lukee "potentiaalinen uhka".

Toisekseen, et voi olla 100% varma. Kiltilläkin koiralla vo yhtäkkiä napsahtaa päässä ja raivohulluvaihde menee päälle. Tai se voi säikähtää jotain ja reagoida aggressiivisesti. Tai ihan toisenlaisen esimerkkinä, jos se vaikka yhtäkkiä juoksee tielle ja aiheuttaa kolarin. Mikään koira ei ole niin turvallinen, että sitä saisi pitää irti taajama-alueella.[/QUOTE]

Minunkaan koirani ei toimi koskaan omin päin. Jos se näkee kauempana jotain liikettä, se kysyy minulta ollaanko ME turvassa. Kyllä, se kysyy silmillään sitä. Jos siellä näkyy ihmisiä tms., sanon koiralleni "panta" ja se tulee mielihyvin itse hihnaan. Sitten mennään ohi ja kun taas ei näy ketään missään niin päästän koiran irti. Kuljemme siis laajoissa maisemissa missä näkee kyllä lähestyykö joku. Silti osa alueista on taajamaa.
 
[QUOTE="vieras";28209655]Onhan se harmillista, että ihmisiä ei voi pitää hihnassa. Monelta onnettomuudelta vältyttäisiin. Mutta koirat voi ja pitääkin pitää kiinni.[/QUOTE]

Riippuu missä niitä talutetaan. En minäkään pidä kiinni, mikäli on selkeä näkyvyys joka suuntaan ja pystyy ennakoimaan tilanteet. Jos näen, että muita on tulossa, komennan koirat luokse ja yleensä sujautan noutajahihnat kaulaan, kunnes tilanne on taas ohi. Mulla on 2kpl. paimenkoiria ja molemmille on tankattu luoksetulo satavarmaksi, muuten en uskaltaisikaan pitää noita vapaana.
Kaupungin keskusta-alueet tms. ehdottomasti koira kiinni.
 
"vieras"
En ole koskaan nähnyt yhtäkään rakkikoiraa. Kyllä ne kaikki ovat olleet hyvinpidettyjä ja hoidettuja käyttö- sekä lemmikkikoiria.

Pystyn kyllä kuvittelemaan koirapelon. Pelkään itsekin niinkin mitätöntä ötökkää, kuin hämähäkki, mutta olen opetellut hallitsemaan pelkoa kohtaamalla hämähäkkejä. Pelko on alkanut väistyä.

Olen aikaisemmin ollut samaa mieltä, että kukaan ei voi olla eläimestään 100% varma ettei se purisi. Perun puheeni. Nykyisestä koirastani olen 100% varma ettei se purisi ihmistä ainakaan vapaana juostessaan. Kenties loukkaantuneena ja kivuissaan voisi näin tehdä. Ei muuten. Häntää huiskuttaen kävisi kyllä tervehtimässä ja nuolemassa.
Oi miten ihanaa kun menee nuolemaan jotakuta koirille allergista :heart:
 
onnellinen koirallinen
[QUOTE="vieras";28209614]Ensinnäkin, minä täysin tuntematon ihminen en voi tietää onko sinun irti juokseva koirasi kiltti vai ei. Ne ovat kaikki ihan samalla viivalla ja minun tapauksessani viivassa lukee "potentiaalinen uhka".

Toisekseen, et voi olla 100% varma. Kiltilläkin koiralla vo yhtäkkiä napsahtaa päässä ja raivohulluvaihde menee päälle. Tai se voi säikähtää jotain ja reagoida aggressiivisesti. Tai ihan toisenlaisen esimerkkinä, jos se vaikka yhtäkkiä juoksee tielle ja aiheuttaa kolarin. Mikään koira ei ole niin turvallinen, että sitä saisi pitää irti taajama-alueella.[/QUOTE]

Eläintenlukutaito olisi hyväksi. Harvemmin mikään (terve) eläin tulee viivasuorana mitenkään ennalta varoittamatta päälle. Kyllä hyökkäyksestä yleensä jonkinlaista ennakkomerkkiä annetaan tavalla tai toisella. Toisaalta itse ei pidä myöskään antaa vääriä merkkejä; ei esim. kääntää koiralle selkää tai juosta karkuun.

Koirien irtipitoa säätelee laki (lait), jota on syytä noudattaa vahinkojen välttämiseksi, totta.
 
onnellinen koirallinen
[QUOTE="vieras";28209680]Oi miten ihanaa kun menee nuolemaan jotakuta koirille allergista :heart:[/QUOTE]

huom. sana kävisi.
Koirani kuitenkin kulkee taajamassa kytkettynä. Tosin aika moni pysähtyy sitä tervehtimään ja silittämään.

Valitettavasti eläinallergikot joutuvat päivittäin altistumaan allergeeneille. Suomessa on koiria yli puoli miljoonaa, joten allergeenejä on varmastikin kaikkialla: kaupoissa, busseissa, kouluissa, työpaikoilla. Kait se kuitenkin on yleisempään, kuin tulla yllättäen nuolluksi irtokoiran toimesta?
 
joop
Alkuperäinen kirjoittaja Järki käteen;28209617:
Itse teen niin että katson aina onko muita lähelläkään, jos ei niin koira vapaaksi. Kun ihmisiä tai koiria alkaa näkyä esim. 80m päässä, laitan kiinni heti. En siksi, että koirastani olisi vaaraa heille, vaan siksi että lähestyjillä on turvallinen fiilis.

Asun siis alueella jossa paljon koiria, mutta myös paljon tilaa ja metsikköjä kulkea koira vapaana. Oma koirani tottelee pienintäkin äännähdystäni eikä lähde viereltäni vaikka ohi menisi lentäviä sisäfileitä.

Eli kun koira on hanskassa eikä sen anneta KOSKAAN tunkeutua ketään haistelemaan vaan laitetaan kiinni jo kun liikettä näkyy vasta horisontissa, niin pidän kyllä itseäni erittäin vastuullisena koiranomistajana. Tämä tapa on toiminut jo monta vuotta meillä, eikä olla tavasta myöskään luopumassa. Monesti kiinnilaittoa ei edes tarvita, vaan saa kulkea koko lenkin ilman yhtäkään havintoa muista elollisista.

Täysin eri asia on, jos antaa koiransa vaeltaa miten sattuu ja hönksöttää päin vastaantulijoita -kyllä vieras irtioleva koira on potentiaalisesti pelottava kelle tahansa.
Näin meillä myös. Mua ärsyttää sellaiset koiranomistajat, jotka antavat koiransa posottaa edellä. Yleensä vielä niin, että vieras koira on jo käynyt nuuskuttamassa meidän koirat ja lähtee seuraamaan, ennen kuin läähättävä omistaja ehtii paikalle selittämään, että se on ihan kiltti.
Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että koira on irti, JOS se pysyy käskystä omistajan vierellä ja se myös pidetään siinä silloin kun on muita ihmisiä näkyvissä - ja nimenomaan vierellä, ei missään parinsadan metrin säteellä. Meidän lähistöllä asuu nainen, jonka koira on lenkeillä aina irti ja huitelee kaukana omistajastaan. Kyseinen koira on jo pari kertaa tullut murisemaan meidän urokselle. Kun huomautin tästä naiselle, hän tuumasi ettei ole koskaan nähnyt koiransa murisevan toiselle.
Ei jostain puolen kilsan päästä varmaan näekään!
 
Saraldo
Meidän koira ei ole koskaan vapaana ulkona. Anoppilassa on aidatulla pihalla vapaana, mutta ei missään muualla. Enkä hyväksy ollenkaan sitä, että koiria pidetään vapaana muualla kuin omalla aidatulla pihalla tai koirapuistossa.
 
  • Tykkää
Reactions: Akaatti
Metsässä pidän vapaana, samoin yhdellä peltotiellä jossa näkyvyys on todella hyvä. Otan aina kiinni jos joku tulee vastaan, koska kaikki ihmiset eivät pidä koirista/pelkäävät koiria tmv.

Taloyhtiön pihassa pidän irti välillä, jos esim ollaan autoon menossa ja lisäksi juoksutan/koulutan koiraa välillä taloyhtiön sisäpihan nurmikolla.
 
Aina kiinni taajamassa ja remmi laitetaan kiinni ennen kuin mennään edes käytävään. Tänään taas useamman älypään koirat juoksenteli vapaana tuossa yleisellä pyörätiellä ilman, että ihmistä oli missään näkyvilläkään. Ja joka päivä sama juttu!

Oma koira on kaupungissa vapaana ainoastaan vanhempien aidatulla pihalla. Mökillä saa viipottaa vapaana omassa pihapiirissä tai metsässä omilla mailla.
 
  • Tykkää
Reactions: Akaatti
Eläintenlukutaito olisi hyväksi. Harvemmin mikään (terve) eläin tulee viivasuorana mitenkään ennalta varoittamatta päälle. Kyllä hyökkäyksestä yleensä jonkinlaista ennakkomerkkiä annetaan tavalla tai toisella. Toisaalta itse ei pidä myöskään antaa vääriä merkkejä; ei esim. kääntää koiralle selkää tai juosta karkuun.

Koirien irtipitoa säätelee laki (lait), jota on syytä noudattaa vahinkojen välttämiseksi, totta.
Jos sun koirallasi naksahtaa syystä tai toisesta, se antaa merkit hyökkäyksestä ja toimii ennenkuin sä ehdit reagoida tai pääset paikalle esim. 6m päästä, ja se lapsi jota kohtaan koira aggressiivisuutta osoittaa antaa paniikissa niitä vääriä merkkejä eli lähtee juoksemaan karkuun kuten nyt aika luonnollisesti ihmisestä reaktio irtoaa, niin ketä sinä siinä tilanteessa syytät kun koira käy päälle ja lapsella vammoja tai pahempaa?

Ihmistenlukutaito on vielä suositeltavampi taito kuin eläinten, vaikka molemmissa varmasti omat hyvät ja huonot puolensa. Ihmistä joka kuljettaa koiraa vapaana taajama-alueella jossa on paljon liikettä ja liikennettä, on helppo lukea: liian luottavainen, liian itsevarma = vastuuton. Ja syyllisyys selkeää jos jotain tapahtuu.

Vastaus alkuperäiseen: Oma koira on aina kiinni kun liikutaan alueella jossa saattaa liikkua ihmisiä, autoja tai muita lemmikkejä. En ota riskiä että jotain tapahtuu vaikka vahingossa ja syyt on minun niskoillani.
 
"Sirkkeli"
Joka päivä on myös vapaana. Pellolla, jäällä, metsässä, nurmikentällä, niityllä jne. Myös lenkillä sellaisessa kohtaa missä näen kilsan eteen ja taakse. Mun koira tottelee, ja yleensä kulkeekin ihan vieressä.
 
Koirani on lenkillä aina kytkettynä emmekä haistele/tervehdi muita koiria. Joskus hyvin harvoin jos mennään koirapuistoon, niin saa olla vapaana, tai jos lenkkeilemme niin, että näkyy pitkälle kaikkiin suuntiin (esim. pellolla tai metsässä).

Itse en inhoa mitään muuta niin paljoa kuin näitä "se on ihan kiltti, ei se mitään tee, niin voin ihan hyvin antaa sen kulkea vapaana, koska eihän se muuten mitään opi" -koiria tai niitä jotka päästetään linkoamaan niin pitkälle kuin fleksiä riittää. Mielestäni koiran tulee olla omistajansa hallinnassa joka tilanteessa, enkä koe, että koira siitä kärsisi vaikka joutuisikin kulkemaan hihnassa.
 
Koiraparka ;(
 
Yhteistyössä