Korpimuijan uusi video

Oman ruuan tuottamisessa on oma duuninsa ja siihen tarvitsee tuota isomman tontin. Aivan parhaassa tapauksessa voi käyttää lämmitettävää kasvihuonetta niin voi aloittaa esikasvatuksen aikaisin kevättalvella. Meillekin tulee pienempi ympärivuotinen kasvihuone mutta ne maksaa maltaita.
Rahankäytössäkin Katri puhuu asiaa. Me oltiin kriisin partaalla kun vaimoni joutui yllättäen työttömäksi. Rahaa ei ollut kunnolla edes ruokaan. Tilanteen pelasti syksyllä täytetyt kylmiöt ja pakastimet. Kaikesta päätellen me oltiin pahemmassa jamassa mutta selvittiin siitäkin.
Noissa kylvöhommissa voi tietty myös epäonnistua. Siksi varattiin oikein isot viljelypalstat kun teen tätä itse ensimmäistä kertaa ja vaimollani on lähinnä hämäriä muistikuvia lapsuudestaan.
 

Yhteistyössä