Kuinka kipeä sinun pitää olla, että jätät liikunnan väliin?

"minna"
Liikunta on mulle ihan pakkoa, Se pitää pääkopan kunnossa ja hyvän olon. Eli aikaa löytyy sille. Juoksu on parasta, koska sinne pääsee koska vaan ja vie aikaa sen tunnin verran. Salille lähtö helposti sen 2h. Meillä molemmat liikkuu, joten mennään ja tullaan vuorotellen. Välillä isommat lapset tulee pyöräillen mukaan. Tietyllä tavalla itsekäs olen, koska sinne lähden. Jos anoppi tulee yllätysvierailulle, lähtisin sitten kun hän lähtee ???? nyt on kipeäksi tuloa ilmassa, paikkoja kolottaa ja särkee, en lähde. Mutta pieni nuha ei haittaa. Mutta tekosyynä sitä en käytä ???? Polvikipu ei todellakaan ole hyvä asia. Uudet lenkkarit ehdottomasti tai sitten sun polvet ei vaan kestä juoksua. Eikä liian pitkiä lenkkiä aluksi, jos polvet ei kestä.
 
jooei
Tykkään liikkua ja mua ärsyttää tälläkin hetkellä se, että ei voi liikkua ihan satanen lasissa sillä flunssa iski. Kävin kuitenkin salilla tekemässä kevyen treenin. Pää sekoaa, jos en pääse liikkumaan! Joskus vain laiskottaa ja silloin en mene, mutta tekosyyksi en sitä päivittäin rupea ottamaan. itsekäs olen siinä mielessä, että lapset harvemmin ovat tekosyynä, että en liikkumaan pääsisi. Mies voi katsoa heitä aina sen aikaa ja lähtee itse sitten lenkille, kun minä palaan. Me liikumme myös molemmat ja lastenkin harrastukset ovat liikunnallisia. Hyödynnän myös lasten harrastusajat: käyn vaikka lenkillä odottaessa =)
 
"Ruut"
Harrastan hikiliikuntaa normaalisti n. 5 krt viikossa ja nautin siitä kovasti, joten en jätä väliin ilman hyvää syytä. Kipu ja kipeä olo ovat kyllä sellainen syy, että jätän suosiolla väliin. Ensinnäkin liikkuminen sairaana vain pahentaa oloa ja toisekseen en koe saavani treenistä niin paljon irti jos olo ei ole normaali. Jokin lievähkö päänsäryn alku vielä menee ja usein liikunta siihen auttaa, mutta alkava flunssa, nuha, kuume jne. kyllä pakottavat jäämään kotiin. Palaan treeneihin vasta sitten kun olo on taas normaali.
 

Yhteistyössä