Kuinka pitkää päivää miehenne tekee töissä?

"noh"
Pidempää kuin minä mutta menee vastaavasti myös paljon minua myöhemmin töihin joten on aina aamulla lähettämässä lapset kouluun ja viemään päiväkotiin.

2-3 tuntia arkisin on koko perheen yhteistä aikaa ja silloin pelataan ja luetaan ja tehdään iltatoimet.
 
"Väsynyt"
Hän lähtee aamuyhdeksältä ja tulee joskus iltaysin ja iltakahdentoista maissa kotiin. Ei jää yhteistä aikaa ollenkaan. Katsotaan vaan telkkaria kun hän tulee kotiin. Aamuisin juodaan yhdessä kahvit.
 
Ei koti-isät käy töissä ;)

Mä teen työpaikalla töitä 2-11 tuntia, päivästä riippuen. Siihen päälle teen kotona töitä 1-4 tuntia päivässä, taas vähän riippuu päivästä.

Loppuaika tehdään kotihommia, katotaan telkkaria, touhutaan lasten ja eläinten kanssa, mitä milloinkin.
 
111 tuntia kolmessa viikossa ykkösduunissaan, ja satunnaisia päiviä/puolia päiviä kakkosduunissaan. Vapaata on 2-3 päivää viikossa yleensä, tekee usein iltaa ja yötä eli on aika paljon kotona ja mun & lasten kanssa. Tehdään mitä milloinkin, ja joskus ei mitään.
 
Juuh
Lähtee aamukuudelta ja tulee iltayhdeksän jälkeen. Yhteistä aikaa viikonloppuisinkin lasten harrastusten takia tosi vähän. Välillä pännii kun tuntuu että yksin hoidan oman työn ohella kotia, mutta yleensä jaksamme pyörittää tätä sirkusta vaikka väsyttääkin. Kaipa siksi koska toista yhä rakastaa, näin yli 20v jälkeenkin:)
 
"äippyli"
Mun mieheni tekee 8h/pv. Työpaikka on 5km päässä joten työmatkoihin ei mene kauan.

Yhteistä aikaa iltaviikolla jää vähiten, koska tykätään nukkua pitkään. Herätään 8 jälkeen, töihin lähtee 13.30.
Illalla tulee kotiin 22 jälk, jolloin ollaan jo kaksin tunti-puolitoista.

Yöviikko ja aamuviikko ovat periaatteessa lasten kannalta samoja, mies on heidän kanssaan yhtäpaljon. Erona toki se että yöviikolla iskä on paljon virkeämpi kun on klo.13 jälkeen vasta herännyt.
 
"mee"
Lähtee yleensä 6-7 aikaan aamulla ja tulee yleensä 17-20 välillä. Välillä saattaa päästä aikaisemmin tai tulla myöhemmin ja sama aamuisin. Ikinä vaan ei päivän aikana tiedä monelta pääsee ja seuraavan aamun aikataulukin selviää vasta edelleisen päivän lopulla. Iltaisin yleensä vaan ollaan kotona, touhutaan lasten kanssa ja katsotaan telkkaria.
 
ycbm
No mun mies ei ole vielä valmistunut ;D
On pikkusen kanssa kolmesta iltaan asti.
Viikonloppuisin ei tee ikinä töitä, lisäksi saa monesti ilmaiseiaa matkoja ja lounaita yms.
Maisteri (lat. magister, 'suurempi', 'ohjaaja', 'opastaja') on tavallisin ylemmän korkeakoulututkinnon nimi Suomen yliopistoissa. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tutkinnon laajuus on 120 opintopistettä, ja tutkinnon ohjeellinen suoritusaika on kaksi vuotta. Maisterintutkintoon sisältyy pro gradu -tutkielma. Maisterin tutkintoa kuitenkin edeltää pakollinen kandidaatin tutkinto, jonka laajuus on 180 opintopistettä.

Mun mies on opiskellut ammattikoulun jälkeen 7 vuotta....
 
"mie"
töitä tekee 0-12 tuntia päivässä, viikonloput lähes aina vapaana. On sisi yrittäjä ja tekee töitä sen verran kun jaksaa ja kun niitä on tarjolla. Normaali työmäärä varmaan on sen 6-8 tuntia päivässä.

Kotona olleessaan mies tekee nyt milloin mitäkin, yleensä touhua lasten kanssa, tekee talojuttuja tai korjailee/säätä autoja, motskaria jne. Kotitöitä hän ei juurkaan joutu tekemään, kun minä kotiäitinä hoidan ne yleensä päivän aikana.
 
9-18h päivässä..Tämä riippuu niin monesta eri seikasta ettei tuota päivittäistä työaikaa pysty määrittelemään..

Nyt hää on ollut melko säännöllisesti kotona n.17.00 jolloin yleensä jäisi perheelle aikaa se n.3h kun lapsikin on hereillä, mutta harrastus vie ilta-aikaa yleensä n.3:na päivänä viikossa sen verran että ehtii muksuaan näkee n. 30-60min. päivässä.

Mutta jahka arki alkaa taas, voi mennä päiviä niin ettei mies näe lastansa hereillä ja meilläkään ei ole sitä aikaa yhdessä kun n. tunti.
 
"vieras"
Lähtee aamulla puoli seitsemän aikoihin ja tulee kotiin iltakahdeksan jälkeen, joten ehtii useimpina päivinä nukuttamaan lapset. Lauantaisin auttelee vielä isänsä firmassa. Sunnuntait nukkuu.
Hyvä mies on ja tekee kaikkensa, että meillä on hyvä olla.
 
On töissä työmatkoineen 05.30-15.00 arkisin. Lisäksi harrastaa kolmena iltana viikossa, kerrallaan 1,5h.
Teen itse töitä parina iltana viikossa ja lauantaisin. Lisäksi harrastan 2 kertaa viikossa kerrallaan 1,5h. Tämän ajan mies on lasten kanssa. Lopun ajan vietämme keskenämme. Olen itse kotona päivisin lasten kanssa. Ja yritän saada kaikki kotihommat tehtyä ennen miehen kotiintuloa, jotta illalla sais vain oleilla ja tehdä mitä huvittaa :)
 

Yhteistyössä