Kuinka töissä käyvät jaksatte "vaativia asiakkaita"?

En ole myyntityössä enkä kaupallisella alalla, mutta luonnehdin nyt näin näitä henkilöitä, joiden kanssa joutuu säätämään. Aina ei tiedä, onko ketään edes kotona...

Eli miten jaksatte. Miten nollaatte pään, etteivät nämä tyypit tule kotiinkin ajatuksissanne.

Otan vinkit kiitollisena vastaan.

 

Hyvin koska asiakkaani ovat isoja yritysasiakkaita jotka ovat vaativia mutta ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä ovat koulutettuja, fiksuja ja asiallisia. En ikinä, IKINÄ haluaisi olla työssä jossa asiakkaina on yksityishenkilöitä koska niistä aina iso osa on pesunkestäviä idiootteja. Olisin mieluummin kadulla keräämässä pulloja kuin minkäänlaisessa palveluammatissa jossa joutuu yksityisten ihmisten kanssa tekemisiin.

 

Itse olen ollut kohta 20 vuotta asiakaspalvelualalla ja noihin vuosiin on mahtunut paljon monenmoista mutta oikeastaan koskaan en ole tuonut töitä kotiin. En edes oikein tiedä miten siinä onnistun, ajattelen että töissä minä olen se neiti x ja kotona sitten muuta eli mulla on työminä ja kotiminä.
ÄÄÄH, en nyt saa mitenkään selitettyä mitä oikeastaan tarkoitan

 

En tiedä metodilleni oikeaa nimitystä, mutta olen viitisen minuuttiia aloillani ja toistan itselleni tilanteeseen sopivaa lausetta. Tai kuvittelen saman ajan mielessäni jotakin kaunista maisemaa. Lisäksi kävelyä ulkona, sopivassa tahdissa. Tai hyvä elokuva. Jos oikein mättää saatan soittaa ystävälle, mutta siinä yleensä käy niin että alkaa miettimään vielä lisää.

 

Itse olen myyntityössä yksityisasiakkaiden kanssa. Kamalaa se on, koska isolla osalla asiakkaista ei ole minkäänlaisia käytöstapoja, ei edes niitä alkeellisiakaan. En tiedä miten osaan nollata, en ehkä mitenkään, vaan väkisin pahimmat tunkee mieleen iltaisinkin kotona.

 

Psykiatrista vastaanottotyötä tekevänä kohtaan päivittäin näitä vaativia asiakkaita sitä pitää vaan opetella jättämään työasiat työpaikalle. Riisut takin tai suljet koneen ja samalla suljet työn pois mielestä.

 

Musta kaikki kreiseimmät tyypit oli viihdyttävimpiä asiakkaita kun olin myyntitöissä. Mun ja asiakkaan välissä oli toki luodinkestävä turvalasi. Muuten ei varmaan olis ollut niin hauskaa. Nyt taas kun en ole muilla töissä vaan yksityisyrittäjänä, en todellakaan nauti jos kohdalle osuu sekopäitä. Onneksi suurin osa asiakkaistani on yrityksiä.

 

[QUOTE="vieras";28992715]Psykiatrista vastaanottotyötä tekevänä kohtaan päivittäin näitä vaativia asiakkaita sitä pitää vaan opetella jättämään työasiat työpaikalle. Riisut takin tai suljet koneen ja samalla suljet työn pois mielestä.[/QUOTE]

Tätä en kyllä hallitse . Tänään mielessä kävi, olenko tekemisissä ehkä henkilön kanssa, joka tarvitsisi psykiatrin apua. Joten voin hyvin kuvitella tilanteen... Itsestä ei olisi, huhhuijaa!

 

[QUOTE="vieras";28992702]En tiedä metodilleni oikeaa nimitystä, mutta olen viitisen minuuttiia aloillani ja toistan itselleni tilanteeseen sopivaa lausetta. Tai kuvittelen saman ajan mielessäni jotakin kaunista maisemaa. Lisäksi kävelyä ulkona, sopivassa tahdissa. Tai hyvä elokuva. Jos oikein mättää saatan soittaa ystävälle, mutta siinä yleensä käy niin että alkaa miettimään vielä lisää.[/QUOTE]

Hmmm.... Kiitos..<3 Meenkin katsomaan jonkin hyvän leffan. Jokin kevyt ja hilpeä rauhoittaisi varmaan sopivasti yöpuulle . Nuo tekniikat vaatii ehkä vähän treeniä, mutta onhan sekin vissiin tutkittu, että kauniin maiseman/maisemakuvan katsominen alentaa verenpainetta, jos nyt oikein muistan. Jess!

 

[QUOTE="Vieras";28992708]Itse olen myyntityössä yksityisasiakkaiden kanssa. Kamalaa se on, koska isolla osalla asiakkaista ei ole minkäänlaisia käytöstapoja, ei edes niitä alkeellisiakaan. En tiedä miten osaan nollata, en ehkä mitenkään, vaan väkisin pahimmat tunkee mieleen iltaisinkin kotona.[/QUOTE]

Uskomatonta...! Kuulostaa rankalta! Jotkut vissiin katsoo oikeudekseen syytää kaiken kuonansa toisten niskaan .

 

Musta kaikki kreiseimmät tyypit oli viihdyttävimpiä asiakkaita kun olin myyntitöissä. Mun ja asiakkaan välissä oli toki luodinkestävä turvalasi. Muuten ei varmaan olis ollut niin hauskaa. Nyt taas kun en ole muilla töissä vaan yksityisyrittäjänä, en todellakaan nauti jos kohdalle osuu sekopäitä. Onneksi suurin osa asiakkaistani on yrityksiä.

Negatiiviset kreisit ei oo yhtään hauskoja . Sekopäiden kanssa säätäminen vie energiaa ja syö aikaa kaikelta muulta. Pahinta on, kun ne alkavat syytää vielä sähköpostiakin... Mutta ehkä sulta opin sen, että voihan näihin asioihin suhtautua osittain huumorillakin.

 

Musta tuntui, et mulla on joku työmoodi joka menee päälle ja pois kun astun työpaikan ovesta. Olen vapaa-ajalla sellainen omissa oloissani viihtyvä erakkoluonne, mutta töissä oli ihan luontevaa jutella ja hymyillä asiakkaille, olla sosiaalinen jne. ja nautin siitä. Silti se hölöttävä ja kysymyksiin vastaileva ihminen oli vaan "työminä", ja sama työminä otti vastaan kaikki asiakkaiden raivonpuuskat, valitukset ja haukut, ja ne jutut jäi sit työpaikalle kun lähdin. Joku oikein mukava, inhottava tai pelottava tapaus jäi varsinkin alussa mieleen, mutta jotenkin niihin oppi aina vaan enemmän suhtautumaan niin, ettei niitä ikäviä juttuja tarvinnut pyöritellä enää kotona.

 

Mä olen töissä psykogeriatrisella osastolla eli siellä on muistisairaita ja/tai psyykkisesti sairaita vanhuksia. Joka vuorossa tulee jotakin ongelmaa jonkun kanssa ja siitä on vain selvittävä. Saattaa saada osakseen huorittelut ja muut kivat haukkumasanat ja parin sekunnin päästä saatatkin olla maailman ihanin hoitaja.

 

No itse olen alani ja työpisteeni valinnut eli turha valittaa. Työskentelen dementikoiden hoivakodissa missä ihmisillä on enemmän tai vähemmän lääkitykset kunnossa ( mua on seksuaalisesti häiritty ja ihan fyysisesti käyty päälle kun halutaan lähteä kotiin). Itse ainakin selviän sillä kun ajattelen mitä kaikkea hyvää tämä vanhempi sukupolvi on tehnyt meidän nuorempien puolesta. Eipä olisi mitään terveydenhuoltojärjestelmää, sosiaalivirastoa tai kelaa ilman heidän työntekoa, pahimassa tapauksessa me oltaisi osa venäjää jos ei heitä olisi.

Mutta pakko myös kertoa se että erittäin antoisaa tämä minun työni on omalla tavallaan, tylsää ei ainakaan tule kun ei voi ikinä tietää mitä tuleva päivä tuo tullessaan.

 

ei ole vaativia eikä vaikeita asiakkaita, on vain haasteellisessa elämäntilanteessa olevia asiakkaita...että näin

 

Yritän ottaa käyttöön "työmoodin". Ehkä siitä on apua "suojauksessa". Voi olla, että olen liiaksi omana itsenäni töissä. Se tekee suojattomaksi. Sorrun siihen samaan aina... Sellainen kuluttaa ehkä liikaa.

Te hoitoalan ihmiset varsinkin, joudutte kyllä uskomattomia juttuja kestämään Hatunnosto!

 

Autististen aikuisten kanssa työskentelen ja ns. turpaan tulee silloin tällöin. Siinä auttaa se, kun ymmärtää autismia ja näiden henkilöiden haasteita. En jää yleensä hautomaan tilanteita ja rakastan työtäni, koska ovat kiehtovia persoonia ja koko autismin maailma kiinnostaa minua. Lisäksi se positiivinenkin palaute tulee suoraan näkyville asiakkaan toiminnassa, kun olen onnistunut asioissa Välillä olen ihmetellyt haastavaa tilannetta seuranneena päivänä, miksi joku paikka on niin kipeä ja vasta silloin muistanut, että ai niin, tulin hakatuksi eilen No, ei ole naurun asia, mutta hyvä esimerkki näiden asioiden unohtamisesta.

 

Minä olen terveydenhuollon sihteeri, eivätkä hankalat asiakkaat normaalisti aiheuta erityisiä reaktioita minussa. Minä olen töissä ammattini edustajana ja niitä haukkuja sun muita en ota henkilökohtaisesti. Joskus on tietysti asiakkaita, jotka saavat hermot kiristymään (erityisesti ylimieliset, töykeät ja vaativat asiakkaat ovat rasittavia, sekopäät eivät minusta sitä ole), mutta niitä tapauksia voi purkaa työkaverille ja kun työpaikan oven sulkee, ei niitä enää ajattele. Kai sitä parkkiintuu vuosien kuluessa, uskon että olin herkempi 15 v. sitten aloittaessani

 

Olen päivähoidossa töissä, siellä vaativat asiakkaat ovat vanhempia.

Ensinnäkin, mä olen siellä töissä. Mikään, mitä tapahtuu tai sanotaan, ei koske mun henkilökohtaista minääni, vaan työminää. Kotiin en sitä työleidiä tuo.
Toiseksi ajattelen, että pohjimmiltaan vanhemmat toivoo hyvää lapsilleen. Heidän vaikuttiminaan on huoli lapsesta, syyllisyys ja kaikenpohjalla se tuska, että ei ole 100% mahdollista tehdä ratkaisuja ja päätöksiä itse, vaan on hyväksyttävä se, että joku muu hoitaa omalla tavallaan ja ehkä erilaisin periaattein, säädöksin ja toimintatavoin, kuin itse tekisi.
Jos koen, että joku asia on kolahtanut itseeni, mietin, että miksi. Pohdin omaa toimintaani, sekä sitä, miten voisin sitä muuttaa ja onko siihen tarvetta.
Jos oikein ahdistaa, juttelen ihmisten kanssa, joille olen rakas. Saan heiltä positiivista palautetta ja balsamia haavoilleni. He osoittavat, että olen hyvä.
Loppujen lopuksi lakkaan miettimästä sitä. Keskityn omaan elämääni ja asioihin, jotka on mulle tärkeitä.

 

Kun sitä miettii, niin olisi varmaan tosi rankkaa olla ainoa työntekijä työpisteessään. Nyt kun kollegoita, jotka tajuavat puolesta sanasta minkälaisesta henkilöstä on kyse, se auttaa paljon harmituksen purkamisessa. Hankalia asiakkaita ei itse asiassa ole kovin montaa eri tyyppiä ja kuten sanoin eniten minua ottavat hermoon ylimieliset ja kaiken tietävät ihmiset, jotka vaativat nopeasti ekstrahyvää palvelua, vaikka olisivat sitä paitsi aivan väärässä paikassa sitä pyytämässä. Minä en pidä hankalina semmoisia potilaita tai omaisia, jotka ovat sairauden takia poissa tolaltaan ja hädissään, silloin asiat eivät mene perille ja kohteliaisuus saattaa unohtaa, mutta sen pystyy ymmärtämään.

 

Negatiiviset kreisit ei oo yhtään hauskoja . Sekopäiden kanssa säätäminen vie energiaa ja syö aikaa kaikelta muulta. Pahinta on, kun ne alkavat syytää vielä sähköpostiakin... Mutta ehkä sulta opin sen, että voihan näihin asioihin suhtautua osittain huumorillakin.

Siihen aikaan kun olin niissä hommissa ei ollut mahdollista lähetellä työntekijöille henkkoht posteja, eikä työntekijöiden nimiä saanut selville. Ne poistettiin kuiteista juurikin kaikenmaailman sekopäiden varalta. Turvalasi ja vartijat 10sek päässä, sekä se turvalasi meikäläisen ja sekopään välissä mahdollisti tietty asialle naureskelun työkavereiden kanssa. Ja juurikin niiden negatiivisten kreisien mielenliikkeiden funtsiminen oli mielenkiintoista. Otin sen oppituntina ihmismieleen. Mutta kuten sanottu, olisi työt loppuneet aika nopeaan jos puitteet ei olisi olleet kunnossa

 

Vahva työpersoona, joka jää pukuhuoneeseen kun kotimatka alkaa. Ei siihen muuta keinoa kai ole. Itsekään en koe, että töissä koetut solvaukset tai väkivalta kohdistuisi tavallaan minuun itseeni persoonana vaan siihen työntekijään tietyn instanssin edustajana. Hoitoalalla siis. Tyypillisesti hankalat tilanteet syntyvät siitä, että asiakas on turhautunut, voimaton vaikuttamaan omiin asioihinsa ja peloissaan/kipeä/harhainen.

Tottakai väkivaltatilanteita on hyvä käydä läpi, miettiä voisiko ensi kerralla tehdä jotain toisin. Sitten on näitä ihan älyvapaita vaatimuksia, jotka kyllä välillä naurattaa pitkäänkin. Nekin tilanteet tietysti pitäisi pystyä hoitamaan niin ettei kukaan loukkaannu, mutta hyvin hankalaahan se toisinaan on jos toisen osapuolen käsitykset ovat täysin epärealistisia.

Kaupallisen alan asiakaspalvelu on sikäli haastavampaa, että sen asiakkaan täytyisi vapaaehtoisesti tulla vielä uudestaankin. Eli ei riitä että asiakas saadaan tyytymään johonkin, vaan hänen täytyy todella kokea saaneensa kaikki mitä tuli hakemaankin.

 

Oon töissä isossa kaupungissa hammashoitolassa ja viikottain tulee silmien pyörittelyjä jonojen tms. toiminnan takia. Useimmat onneksi ymmärtävät, etten minä voi siihen mitenkään vaikuttaa ja tyytyvät pyörittelemään silmiä kun ehdotan aikaa ens vuoden keväälle.. Joskus joku on tullut humalassa tai ties missä aineissa. Jotkut psykiatriselta osastolta tai dementikkoja. Yksikin mummo haukkui mua koko hoidon ajan, mutta koska tiesin, ettei se ollut oikeen tässä maailmassa mukana niin annoin puheet mennä toisesta korvasta ulos kun mukana ollut hoitajakin levitteli käsiä et se nyt vaan on tollanen. Kerran oli tosi aggressiivinen mies mut ymmärsi onneksi itse poistua paikalta.

Pystyn aika hyvin nollaamaan ajatukset kun töistä lähden. Nyt kun mietin niin kyllä olen eri ihminen töissä ja kotona, töissä oon paljon tiukempi ja ehkä vähän tylykin joskus jos on pakko. Ja semmonen hyvinkin asiallinen ja osaan olla ottamatta systeemiä koskevia haukkuja itseeni. Hyvin harvoin tulee suoraan mun toimintaa koskevia valituksia. Töissä on jonkinlainen suojamuuri ympärillä.

 

Suosittelen ehdottomasti aloittajalle kirjaa "Energiavaras uuvuttaa ihmissuhteet". Siinä on paljon hyviä pointteja "vaativista" ihmisistä ja heidän käyttäytymismalleista sekä neuvoja miten tämän tyyppisiltä ihmisiltä voisi ns. "suojautua".

 

Useammin miehet ja varsinkin keski-ikäiset tai vanhemmat ovat röyhkeitä ja vaativia ja itsekkäitä ja kusipäitä nuoria naisia kohtaan.
Saavatko teiltä parempaa palveluaL? Voiko röyhkeydellä ja pelottelulla saada omalle kakaralle paremmat olot, tai saako hammashotioa nopeammin, tai lääkäriajan?

Jos on tyyppi, jonka tietää kulkevan kuin juna henkilöltä toiselle ja kersansa kaverien vanhemmat saisivat kohta kuulla liioitellun tarinan sinun huonoudestasi työntekijänä, kun oman kersan kaveritoive ei toteutunut tai sukka oli väärinpäin? Uskallatko olla kaikille samanlainen ?

Kaupallisen alan työt ovat sinänsä helpompia, että kyllä on oikeus valita asiakkaansa ja harva yksityinen henkilö on samanlainen öykkäri kaupalliselle yritykselle kuin julkiselle palvelulle.