Kuinka usein koiralle annetaan matokuuri?

  • Viestiketjun aloittaja "pii"
  • Ensimmäinen viesti
Sirkkeli - toi hinkkaaminen voi johtua myös anaalirauhasvaivoista.Rauhaset ei tyhjene kunnolla,alkava anaalirauhastulehdus tms.
Aivan! Anaalirauhasia voi auttaa tyhjenemään syöttämällä koiralle raakaluita, jotka kovettaa vatsaa ja rauhaset tyhjenee. Jos tämä ei auta niin niitä voi puristaa mut tää kannattaa käydä eläinlääkärillä opettelemassa tai jättää ammattilaiselle.

Ja ap:lle, 2kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä madotan meidän koirat.
 
meillä
Kahdesti madotetaan myös meidän koirat.
Mitä matolääkettä muuten käytätte? Olen aika usein antanut Axiluria, mutta tänä keväänä annoin Drontal Compin, kun se tehoaa noihin ekinokokkeihinkin.
 
En madota
Ainoastaan tarvittaessa, sanoi oman koiran kasvattaja. Olen ihan samoilla linjoilla, että ihan turhaa madottaa kaksi kertaa vuodessa ns turhaan. Kun ei edes tiedä, mitä matoja vastaan kuuria on antamassa. Ellei sitten ole ihan ulkokoira, joka käytännössä asuu metsässä tms. Pennut toki madotetaan.

Kyllä sen koiran kunnosta, turkista ja oireista näkee, jos matoja on.
 
  • Tykkää
Reactions: Black Diva´s

Tuossa on varmaan totuuden siemen mukana! Meidän koirat ovat valtaosan päivästä tuolla ulkona, pellolla ja metsässä ja syövät hiiriä, myyriä, lintuja... milloin tuoreempana ja milloin vähemmän tuoreena, niin ei ole ikinä ollut tarpeen kyseenalaistaa matolääkkeiden tarvetta :)
 
"Mariska"
yleensä kerran vuoteen madotan meidän koiran, mutta en ole edes joka vuosi madottanut. En halua syöttää turhia lääkkeitä varmuuden vuoksi - ainakaan montaa kertaa vuodessa.

Meni tässä varmaan 2 vuotta madottamatta ja nyt rokotusten yhteydessä sai sellainen loishäätöpiikin lekurilta.
 
  • Tykkää
Reactions: Black Diva´s
En madota
Alkuperäinen kirjoittaja meillä;28442889:
Tuossa on varmaan totuuden siemen mukana! Meidän koirat ovat valtaosan päivästä tuolla ulkona, pellolla ja metsässä ja syövät hiiriä, myyriä, lintuja... milloin tuoreempana ja milloin vähemmän tuoreena, niin ei ole ikinä ollut tarpeen kyseenalaistaa matolääkkeiden tarvetta :)
No se on täysin eri juttu ;)
Lähinnä kyseenalaistan sisällä aikansa viettävien remmilenkitettävien "fifien" madottamisen kaksi kertaa vuodessa. Se on täysin turhaa. Oma koira ulkoilee omalla pienellä pihalla, mutta ei se mitään lintuja tms. syö. jos söisi, madottaisin ilman muuta.
 
sintt1
Käsittääkseni kaikilla (myös niillä remmissä lenkitettävillä fifeillä) on matoja. Madot saadaan jo emältä, joten koiran omistaja ei tähän asiaan voi kovinkaan paljoa vaikuttaa. Matolääkityksen tehtävä on pitää kannat kurissa niin, että tilanne ei pääse pahaksi. Eli kyllä se madotus kannattaa hoitaa ajallaan eikä odottaa oireita madoista. Siinä kohtaa, kun näkyviä oireitä ilmenee on koiralla jo todella paljon matoja. Meillä madotetaan noin kaksi kertaa vuodessa koirat. Matolääkkeenä käytän pääasiassa Nemavetia, koska se tulee isolle laumalle selvästi halvimmaksi.
 
Pennuthan madotetaan AINA kuten jo totesinkin.
Oma koira on 12 v jo joten luulisi että matoja on siihen ikään tullut jo kuolemaksi saakka jos niitä aina on...koska ei saanut kuin kaksi tai kolme matokuuria elämänsä aikana plus joitain ekinokokkoosilääkityksiä ulkomaanreissujen vuoksi.
Joten taitaa olla vaan turha tapa antaa niitä matokuureja "varuilta" kaksi kertaa vuodessa...
 
"Rottis"
No se on täysin eri juttu
Lähinnä kyseenalaistan sisällä aikansa viettävien remmilenkitettävien "fifien" madottamisen kaksi kertaa vuodessa. Se on täysin turhaa. Oma koira ulkoilee omalla pienellä pihalla, mutta ei se mitään lintuja tms. syö. jos söisi, madottaisin ilman muuta.

"fifi" sulla on siellä. Valtaosa Suomessa asuvista koirista "remmilenkitettäviä". Silti suurin osa kaukana "fifeistä". Katsos kun Suomen laki määrää, että remmissä pitää olla.
 
Ne mun koirat jotka ei käy näyttelyissä, eivätkä ole enää lisääntymässä saavat matolääkkeen korkeintaan kerran vuodessa. Käyvät kyllä metsissä juoksemassa, mutta eivät nämä tuolta syö riistaa, joten en ole kokenut tarpeelliseksi näiden madottamista. Vältän turhaa madottamista, koska mielestäni se tuhoaa aivan liikaa elimistöstä hyvää. En ole tarkastuttanut olisko noissa matoja, koska mitään moiseen viittaavaa en itse niissä huomaa.

Ne koiristani jotka juoksevat kehissä madotetaan sitten aivan toisella systeemillä.
 
Yhteistyössä