Kuinka usein sinä ja äitisi pidätte yhteyttä?

nähdään yksi kerta viikossa , teen jotakin hyvää ruokaa , syömme sitten yhdessä.
ja sitten joskus viikon sisällä soitellaan tai lähetämme viestejä, minä äiti siis,
olen aina usein sen viestin lähettäjä
Joskus aattelen että lähetänö ehkä liikaa viestejä? kun joskus ei tule vastausta ;D
Ehkä aikuinen lapsen mielestä yksi kerta viikossa kun näemme riittä? ja ei tarvitse viestiä laittaa kun ei ole mitään tärkeetä asioo? mutta olen äiti ja äidithän haluaa aina tietää miten lapsilla männoo, vaikka lapset ovatkin jo aikuisia, vai poikkeudunko nyt toisista?

 

Kerran viikossa vähintään äiti soittaa minulle tai minä äidille. Joskus soitetaan useamminkin. Nähdään noin kerran kuukaudessa. Etäisyys 50 km.

Omille tyttärilleni soitan muutaman kerran viikossa, tai he mulle. Päivittäinen soittelu tuntuisi häirinnältä. Toki tieto on kaikin puolin, että jos tarve, niin aina voi soittaa ja koska tahansa. Samoin on tytärpuoleni ja poikapuoleni kanssa. Facen kautta kuhunkin myös yhteydessä lähes päivittäin.

Olen 52, äitini 83, yhteisömme aikuiset lapset 24,, 27, 33 ja 36.

 

Monta kertaa päivässä äidin kanssa jutellaan. Juttua tulee vaikka ja mistä maan ja taivaan väliltä. Ei tartte kyllä keksimällä keksiä ja kiva se on äiteen kanssa höpötellä.
Äidit rules!

 

1-2kk välein.

 

Nykyään pari kertaa vuodessa, välimatkaa 20km. Laitan synttärionnittelut + äitienpäivänä saatan jopa käydä, jouluna en muista eikä hän minua.
Hain niin pitkään huomiota, jota en koskaan saanut, en jaksa enää hakea. Aiemmin saattoi mennä vuosia, ettei hän käynyt tai pitänyt yhteyttä, jänitin aina soittaa ja kysyä edes neuvoa johonkin. Nykyään en edes enää pysty kysymään

Tuli tosi surullinen mieli lukea että jotkut on viikottain äitiinsä yhteydessä <3 Näinhän se kai kuuluisi olla. Olen luvannut itselleni, että olen erilainen äiti lasteni kohdalla: soitan, käyn, huolehdin (mutten liikaa ), tuen, kyselen kuulumisia, kuuntelen, välitän, hoidan ja huomoin lapsenlapsia jos niitä saan.

Olen yksinhuoltaja, edes vaikeimmilla hetkillä en ole saanut tukea, apua, yhteydenottoa äidiltä. Olen tottunut tulemaan yksin toimeen ja surullista siinä on, että en osaa ottaa apua vastaan vaan koen että on pakko jaksaa ja prjätä yksin. Onneksi nykyään voin hyvin.

 

Aika usein jutellaan puhelimessa, melkeen päivittäin.