Kuka kehtaa väittää, että ei ole varaa ostaa omistuasuntoa, vaan pitää asua vuokralla?

  • Viestiketjun aloittaja vuokra-asioita
  • Ensimmäinen viesti
Suomessa tikitt

Isännöintiliiton keskustelussa Porin SuomiAreenassa keskusteltiin taloyhtiöiden monet yllättävistä korjauskustannuksista.
Isännöintiliitto on huolissaan, sillä harva osakas ymmärtää, että asunnon ostohinnan lisäksi tulevat maksettavaksi myös hoito- ja korjauskustannukset.

Mutta eivät taloyhtiötkään osaa valmistautua: isännöitsijöistä vain 12 prosenttia arvioi, että pitkäjänteinen tulevaisuuden suunnittelu on taloyhtiöissä kunnossa.

- Me suomalaiset ajattelemme, että asunto on kertaostos. Kuitenkin asukas maksaa omistamansa asunnot jopa neljään kertaan: Ensin tulee ostohinta, sitten korjauskustannukset, ylläpidon aiheuttamat kulut ja lopuksi pankille maksettava korko, laski Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä SuomiAreenalla eilen Isännöintiliiton tiedotteen mukaan.

Myös muut paneliin osallistuneet olivat huolissaan siitä, miksei Suomessa olla enempää huolissaan siitä, miten osakkaat korjausveloista selviävät.

- Minulla on huoli korjausveloista, kun ei ole riittävän ajoissa varauduttu niihin korjauksiin, joita tarvitaan. Erityisesti 70-luvun lähiöissä tikittää aikapommi, sanoi kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.)

Samaa mieltä oli asuntolainoihin erikoistuneen Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna. Vuokraturvan Timo Metsola ehdotti ratkaisuna yhteisöllisyyden nostattamista taloyhtiöissä.

IS
 
"bbs"

Jos on maksamista omistusasujalla, niin vuokralaisella sitä vasta onkin, kun kaiken tuon päälle pitää maksaa vielä omistajalle se 4-8% tuottokin! Huh huh...
 
aloittaja.
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30090358:
No, jääköön sitten mysteeriksi se kaupunki. Ja mitä noihin kursseihin tulee, niin itselläni ei ainakaan ole tuollaiseen aikaa - enkä muutenkaan jaksa jonkun asumisen takia nähdä järjettömästi vaivaa. Ja sama koskee varmaan suurinta osaa ihmisiä. Tottakai varmaan jaksaa tehdä asuntokaupoistakin harrastuksen, jos siitä tykkää, mutta itse en ainakaan jaksa innostua. Tässä on niin paljon kaikkea muutakin kiinnostavaa meneillään, että tuo jää kyllä seuraavaan elämään.
No se on jännää, mitä ihmiset viitsivät tehdä ja mitä ei. Jos tinkaat kunnolla asunnosta ja myyt sen hyvään hintaan sitten, saatat säästää 2 vuoden nettotulosi siinä.

Onko siis vaivallalloisempaa käydä töissä 2v ajan vaiko tutkia asuntomarkkinnoita, käydä kurssi ja tehdä hyvät kaupat?

Mä taas olen sen verran laiska ihminen, etten jaksa mennä joka päivä töihin klo 08, vaan olen mielummin lapseni kanssa. Asunnot eivät ole mulle mikään harrastus, vaan tienaan myös niillä.
 
aloittaja.
Elämässä typeryydestä sakotetaan. Kannattaa aina tietää, mitä ostaa.
On jännää nähdä, miten ylihintaisia kohteita ihmiset ostaa vailla tietoa edes tulevasta linjasaneerauksesta.

Mun mielestä on jännää, ettei asunnonostajalla ole mitään ymmärrystä vaikka talonytiön taloudesta, perusmittareita, jolla edes tarkistaa, onko yhtiön talous/tekniikka kunnossa ja miten se vaikuttaa hoitovastikkeeseen.
 
Anomuumi
Koska nykyisenkaltainen asunto maksaa 30v lainanlyhennyksillä 1800e/kk. Vuokralla tä paska tääl turun perukoil maksaa 1100€/kk. Tuohon ei muuten raha riitä, vaikka tä kui olis meidän 30v päästä.
Missä oikein asut, jos 'Turun perukoilla' maksaa asunto toista tuhatta kuussa? Itse asumme kaupungin vuokrakolmiossa Turussa lähellä keskustaa, eikä silti makseta kuin 550 euroa kuussa vuokraa. Oletko tullut huijatuksi?
 
"paula"
Olis hienoa, jos joku ymmärtäisi pitää kunnossa ne mitä muut ovat rakentaneet. Esimerkiksi maakellaria ei moni raaski rakentaa edes uuden talon pihaan, vaikka siellä on kovalla pakkasella siedettävä lämpötila pitkien sähkökatkosten aikana - niitähän riittää jatkossakin!

http://www.etuovi.com/kohde/7627146
En tunne tuota, mutta kellaria ei moni ymmärrä aervostaa/arvottaa riittävästi.
 
Yhteistyössä