"Venetsialaisia juhlittu jo yli sadan vuoden ajan
- Venetsialaisen illan juhlaperinne syntyi 1800-luvun loppupuolella Pohjanlahden, lähinnä Kokkolan ja Pietarsaaren, vauraissa huvilayhdyskunnissa.
- Venetsialaiseen iltaan kuului huviloiden monipuolinen juhlavalaistus. Kokkojen, lyhtyjen ja tervapatojen polttaminen ja jopa ilotulitukset juhlistivat loppukesän pimenevää iltaa.
- Aluksi juhlan viettoon kelpasi mikä tahansa elokuinen ilta, kunhan valon, tulen ja veden leikki pääsi oikeuksiinsa. Myöhemmin venetsialaista iltaa alettiin viettää elokuun viimeisenä lauantaina.
- Juhlien nimen arvioidaan saaneen alkunsa ilotulituksesta: Ilotulitustaito tuotiin Eurooppaan Italian kautta 1500- ja 1600-luvuilla, ja uusi taito nimettiin venetsialaisiksi tuliksi.
- Venetsialaisia vietetään erityisesti Kokkolan ja Pietarsaaren alueella, mutta perinne on levinnyt myös muualle maahan. Koska ennen vanhaan elokuun viimeinen viikonloppu juhlineen tarkoitti muuttoa kesäasunnoilta takaisin kaupunkiin, kutsutaan juhlaa myös huvilakauden päättäjäisiksi.
- Kokkolassa järjestetään vuosittain isot juhlat, joissa on tarjolla monenlaista ohjelmaa ja esiintyjiä. Tänä vuonna juhlien teemana on samba."
http://www.mtv3.fi/matkailu/arkisto.shtml?464912
Enpä ollut ennen kuulutkaan koko tapahtumasta.