Varoitus, suhdevuodatuksia. Ollaan poikaystävän kanssa oltu reilu 3v. yhdessä, tosin pienellä tauolla siten että muutin viime keväänä pois asunnostamme opiskelijakämppään ja "erosimme" muutamaksi kuukaudeksi ja palattiin syksyllä yhteen, oikeastaan enemmän mun toiveesta. Huomautan nyt että oon aiemmin kirjoittanut kuinka kosin häntä ja sain pakit, mojovat sellaiset, mutta "jätä se siltä istumalta"- arvostelijat voi jättää lopun lukematta. Poikaystäväni on siis 25 ja minä 23, ollaan molemmat vielä opiskelijoita mutta tänä keväänä valmistutaan ammattiin.
Suhteen ongelmat johtuu mielestäni enemmän minusta: turvaton lapsuus, lukuisat traumat, masennus, ahdistuneisuus, rikkonainen perhe. Masennuksen takia muutin pois päästäkseni takaisin omille jaloilleni kunnon romahduksen jälkeen. Poikaystäväni tulee ehjästä perheestä, vanhemmat olleet naimisissa tosi kauan, varallisuutta on, pojalla ei mitään suurempia ongelmia. Hän on alusta lähtien tukenut minua kaikessa vaikka usein kyseenalaistan miten hän minua jaksaa.
Viime aikoina olen alkanut tosissaan miettiä, sen kosintaepisodin ja muun, minä esim. haluan lapsia ja hän välttämättä ei, että onko tätä hyvä jatkaa. Kun kerron hänelle tunteistani hän on sitä mieltä että kaikki järjestyy ja rakkautta on. Mutta mitä jos en koskaan saa hänen kanssaan sitä mitä haluan, esim. lapsia? Onko ns. turha odottaa? En viihdy yksin, mutta en myöskään halua olla suhteessa jolla ei ole tulevaisuutta. Olemme kuitenkin niin yhteenkasvaneet, toistemme parhaat ystävät ja rakkaimmat ihmiset, että en tiedä mitä oikein tehdä...
Pitkä sepustus...
Suhteen ongelmat johtuu mielestäni enemmän minusta: turvaton lapsuus, lukuisat traumat, masennus, ahdistuneisuus, rikkonainen perhe. Masennuksen takia muutin pois päästäkseni takaisin omille jaloilleni kunnon romahduksen jälkeen. Poikaystäväni tulee ehjästä perheestä, vanhemmat olleet naimisissa tosi kauan, varallisuutta on, pojalla ei mitään suurempia ongelmia. Hän on alusta lähtien tukenut minua kaikessa vaikka usein kyseenalaistan miten hän minua jaksaa.
Viime aikoina olen alkanut tosissaan miettiä, sen kosintaepisodin ja muun, minä esim. haluan lapsia ja hän välttämättä ei, että onko tätä hyvä jatkaa. Kun kerron hänelle tunteistani hän on sitä mieltä että kaikki järjestyy ja rakkautta on. Mutta mitä jos en koskaan saa hänen kanssaan sitä mitä haluan, esim. lapsia? Onko ns. turha odottaa? En viihdy yksin, mutta en myöskään halua olla suhteessa jolla ei ole tulevaisuutta. Olemme kuitenkin niin yhteenkasvaneet, toistemme parhaat ystävät ja rakkaimmat ihmiset, että en tiedä mitä oikein tehdä...
Pitkä sepustus...