Kun oma koira alkaa uhittelemaan- mitä tehdä?

  • Viestiketjun aloittaja mrs vs
  • Ensimmäinen viesti
minä näin
Itselläni oli tilanne jossa saksanpaimenkoiraa suurempi koira luuli olevansa kerran johtaja ja uhitteli minulle. Otin koiraa päästä kiinni ja ns. "luin lakia" (googleta jos et tiedä mitä sillä tarkoitetaan). Puremisen estämiseksi työnsin nyrkin syvälle koiran suuhun siten että en tietenkään pyrkinyt satuttamaan koiraa mutta pyrin suojelemaan itseäni vahingoittumiselta. Hetken päästä koira tajusi että ei pysty voittamaan minua ja tilanne laukesi. Johtajuus oli selvitetty.
 
apua!
Alkuperäinen kirjoittaja minä näin;26717384:
Itselläni oli tilanne jossa saksanpaimenkoiraa suurempi koira luuli olevansa kerran johtaja ja uhitteli minulle. Otin koiraa päästä kiinni ja ns. "luin lakia" (googleta jos et tiedä mitä sillä tarkoitetaan). Puremisen estämiseksi työnsin nyrkin syvälle koiran suuhun siten että en tietenkään pyrkinyt satuttamaan koiraa mutta pyrin suojelemaan itseäni vahingoittumiselta. Hetken päästä koira tajusi että ei pysty voittamaan minua ja tilanne laukesi. Johtajuus oli selvitetty.
Googletin, mutta en löytänyt käytännössä mitä tuo lain lukeminen tarkoittaa. Voitko laittaa linkin missä se selitetään, siis MITEN se tehdään?
 
meidän rakki monesti murisee tai meinaa näykkiä komennettaessa, mutta sen ei saa antaa vaikuttaa omaan käytökseen. Ts. älä pelkää koiraasi, se taatusti huomaa sen ja pian oletkin menettänyt koirasi hallinnan, koira on paikan pomo.

Itse otan mokomaa niskasta ja siirrän syrjään (ei, en roikota niskasta) tai vaan tönäsen pois tieltä näykkäsyä pelkäämättä. Jos näykkäsee, "näykkäsen" takasin. On kyllä jo oppinut, välillä saattaa murahdella mutta muistaa kyllä hetkenpäästä että ei kannattanutkaan :D
 
minä näin
Googletin, mutta en löytänyt käytännössä mitä tuo lain lukeminen tarkoittaa. Voitko laittaa linkin missä se selitetään, siis MITEN se tehdään?
Karkeasti kuvattuna siten että otetaan koiraa pään molemmin puolin kiinni ja viedään omat kasvot lähelle koiran "kasvoja". Samalla voidaan sanoa, vaikka lempeästikin, että koirain käytös ei ole toivottua. Puheellahan sinänsä ei ole koiralle mitään merkitystä mutta voi olla omistajalle tärkeää. Eläimet eivät pidä siitä että heitä katsotaan suoraan silmiin, ollaan kasvot lähellä toista yksilöä. Pakottamalla koira tähän osoitetaan johtajuutta. Vihaisen koiran kanssa suosittelen äärimmäistä varovaisuutta. Omassa tapauksessa koira yritti siis näykkiä / purra joten jouduin tekemään kompromissin asennon suhteen ("otetaan koisaa pään MOLEMMIN puolin kiinni...) ja siirsin toisen käteni = nyrkin kitaan.
 
"vieras"
Niinkin voi tehdä, että ottaa talutushihnan ja pujottaa sen lenkiksi koiran kaulaan, sitten kiskaisee sen yksinkertaisesti alas sohvalta. Jos ei pokka pidä tohon että ottaa poskista kiinni, se on kyllä paras tapa.
 
Se muuten lähtis aika äkäseen siitä sohvalta, huomatakseen että kukas se onkaan pomo TÄSSÄ perheessä...... aikuisesta koirastahan tässä oli kysymys, vai?

Eli joko siinä sohvalla tai sitten lattialla mutta koira löytäis itsensä selältään makaamasta ja mut heti yläpuolellaan.
Mä kiihdyn nollasta sataan murto-osa sekunnissa ja osaan olla ihan helvetin hurja.

Viime talvena meidän aikuisuutta lähentelevä (silloin) uros meinas että kokeillaas nyt sitten, kun isäntä on poissa kotoa (on miehen koira, sellainen yhden ihmisen koira, muut menee siinä sivussa). Hiki tuli ja koira osoittautui suhteellisen kovakalloiseksi, mutta perille meni. Ei ole sen jälkeen tarvinut istua yhä suuremmaksi kasvaneen rontin päällä 'lakia lukemassa' (eli pidän sen paikoillaan kunnes ei enää pyristele ja kääntää katseensa sivuun).
Aikaisemmille uroksille ei ole tullut moista tarvetta 'kävellä' mun auktoriteettini yli, mutta tämä nyt on muutenkin toista maata koko piski.....
 
Viimeksi muokattu:
"palma"
Alashan se on saatava, kertaakaan ei voi antaa periksi. Hammasta voi tulla, mutta varusteet sen mukaan, ettei vammoja tule. Poiston jälkeen vetäisin jääkautta, eli huomioimattomuutta tarpeeksi kauan. Lisäksi koira pakotetaan väistämään, eli kuljetaan päin jollei muu auta. Ainoa hyvä puoli koiran pääsyssä sohvalle on se, että sen väistöhalukkuudella voi testata omaa auktoriteettiaan. Jos koira hyppää alas omistajan tullessa huoneeseen, ei asia ole ongelma.
 
"palma"
Toi lain lukeminen on muuten pelkkää inhimillistävää paskaa. Okei, joutuuhan koira siinä pysymään paikallaan ja alistumaan ihmisen käsittelyyn, mutta enimmäkseen se vain antaa ihmiselle tunteen, että tässä nyt kovasti koulutetaan. Mä en jaksa lässyttää, koska se on vain ajanhukkaa ja teatteria ihmiskatsojille. Sen sijaan voitan koiran tuijotuskisassa, pidän raajojani sen päällä, kävelen yli, pakotan väistämään ja säännöstelen rapsutuksia. Joku painimalla selätys on aivan äärimmäinen pakkokeino, jos koira on tosissaan tulossa päälle.
 
Jos kyse on aikuisesta koirasta niin siinä tapauksessa koiran kasvatus on menny alusta asti pieleen eikä se ole oppinut kuka on johtaja. Jos kyse pentukoirasta niin siinä tapauksessa mä olisin murissut, näyttänyt koiralle hampaita ja kiskaissu sen alas sohvalta. Jos vielä ois uhitellu niin olisin kääntäny koiran maahan selälleen , istunu sen päälle.
 
"vieras"
Meidän junnuikäisen kanssa jouduttiin myös muutaman kerran sohvalla olosta vääntämään, irvisteli ja yritti näykätä.
Laitoin patahanskat käteen ja örisevä, näykkivä koiranretale poistettiin niskaotteella sohvalta.
Kerran jouduin uudestaan saman tekemään ja nykyään koira häipyykin nätisti sohvalta.
 
"Susimieli"
Koira rivakasti alas sohvalta ja jatkossa et päästä sitä koskaan sohvalle. Aina kun se yrittääkin niin komennetaan pois. Sama koskee sänkyjä ym. Koiralla ei ole asiaa " johtoportaan" paikoille.
 
"vieras"
Niin, mä ihmettelen miten tuohon tilanteeseen olisi päästykään. Mun koirani tietää, että sohvalle sillä ei ole mitään asiaa. Ja on se missä hyvänsä paikassa, se siirtyy sieltä kun käsken sen siirtymään.
Ainoastaan katsomalla koiraa ja näyttämällä ihan rauhallisesti käsimerkillä, että menepäs pois.
Koira on sekarotuinen, 9 kk schäfer-malinois .
 

Yhteistyössä