Kun raskaus vie järjen

  • Viestiketjun aloittaja :-/
  • Ensimmäinen viesti
:-/
Onko kellään muulla ollut samaa ongelmaa ja kuinka olette synnytyksen jälkeen pärjänneet?
Eli, ennen raskautta olin iloinen, onnellinen ja elämän myönteinen ihminen. Tultuani raskaaksi alkoi 3 kk pahoinvointi jonka seurauksena en voinut syödä muuta kuin puuroa, paino tippui 12kg ja olin fyysisesti ja henkisesti aika rikki. Tästä, kun selvisin alkoi fyysinentyö ottamaan oman veronsa ja jouduin sairaslomalle aika varhaisessa vaiheessa.
Masennus alkoi hiipimään tylsyyden mukana, samoin ahdistus. Olen yrittänyt pitää itseni kasassa ja "peittämään" olotilaani muilta jotta en saisi hullunpapereita. Nyt en pysty kyllä enää edes peittelemään ahdistusta.
Olen nyt tilanteessa jossa laskettuaika meni jo ja ei ole merkkiäkään alkavasta synnytyksestä. Henkinen jaksaminen on nolassa enkä enää kauaa pysty pitämään itseäni kasassa. Aamun aloitan hysteerisellä itkemisellä jonka jälkeen yritän koota itseni kasaan. Jatkuvat kommentit "nauti nyt kun vielä voit" ja "ei sinne kukaan ole jäänyt", satuttavat todella paljon. Miten ihmiset voivat olla noin julmia, että käskevät nauttia tilanteesta jossa tekisi mieli vetää ranteet auki. Olen kyllä ystäville kertonut tilanteesta, mutta kukaan ei vaan usko, että en enää jaksa.
Minua pelottaa, että tämä masennus jatkuu myös synnytyksen jälkeen. Haluan oman iloisen persoonallisuuden takaisin, mutta pelkään, että olen menettänyt sen ikuisiksi ajoiksi. Voiko niin käydä?
 
"Vieras"
Paljon varmaan vaikuttaa tekeekö mies osansa vai olettaako äidin hoitavan lasta ensimmäiset vuodet. Olisko sulla joku jolle puhua, neuvolapsykologi vaikka? Voihan olla masennustakin.
 
"Vieras"
No toivon todella, että synnytys pelastaa, eihän susta äidiksi muuten ole.

Älkää tehkö enempää lapsia..

Siinä ei ole mitään julmaa, käskeä nauttimaan siitä lyhyestä ajasta jonka lasta kannat.. Helpommalla pääsisit sinäkin, tommonen negistelijä, millaihan sen vauva arjen selätät??
 
Tosta kannattaa puhua ihan reilusti neuvolassa, sieltä osaavat ohjata eteenpäin. Kyllä toi masennukselta musta kuulostaa. Sitä kannattaa alkaa työstämään heti, ettet sitten jää todella yksin sen vauvan kanssa!
 
:-/
Lapsi on minun ensimmäinen, miehellä on ennestään lapsia. jotka eivät ole kanssani tekemisissä. Hän on ollut aivan mahtava ja tulee olemaan apunani pitkäänkin. En tajua miten näin iloinen asia voi masentaa ihmistä näin paljon. Pelottaa vaan suunnattomasti jos en tokene tästä koskaan. Haluaisin olla innoissani vauvasta, mutta en ole koko raskauden aikana pystynyt olemaan onnellinen tästä lapsesta. Tulevaisuus huolestuttaa.
 
Tueksi:)
Minä kun odotin ekaa lasta 18-vuotiaana, niin en edes osannut ajatella kuinka raskaus tulisi muuttamaan minua...En tuntenut itseäni ollenkaan kun olin raskaana..muutuin ihmiseksi, joillaisia olen aina vihannut. Itkin koko ajan, sillä olo oli todella orpo...
Nykyään totean vain että: "Hormoonit"..:D ne saa ihmisen joskus todella ailahtelevaiseksi.

Joskus oli tietenkin hyviä päiviä ja neuvolassa en uskaltanut ottaa asiaa puheeksi vaan turvauduin mieheeni..
Olen todella kiitollinen miehelleni, että hän todellakin jaksoi minua koko raskaus-ajan..

Heti kun poika syntyi..kaikki muuttui..omalla tavallaan paremmaksi!:)
Pari kertaa synnytyksen jälkeen kävin juttelemassa psykologille tuntemuksista ja sekin auttoi tosi paljon.
 
Hormonit varmaan tekee tepposet. Sehän on yksilöllistä miten kehenkin vaikuttavat. Jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen alkaa helpottaa, mutta puhu ihmeessä ammattilaisille! Mielummin ennemmin kun myöhemmin!
 
[QUOTE="Vieras";27936387]No toivon todella, että synnytys pelastaa, eihän susta äidiksi muuten ole.

Älkää tehkö enempää lapsia..

Siinä ei ole mitään julmaa, käskeä nauttimaan siitä lyhyestä ajasta jonka lasta kannat.. Helpommalla pääsisit sinäkin, tommonen negistelijä, millaihan sen vauva arjen selätät??[/QUOTE]

Vittu mikä rouva täydellinen jeesus taas liikenteessä. Tuliko oikeesti parempi olo?

Ap:lle voimia, ota vastaan ihan kaikki apu mitä saat, pyri ottamaan edes ne pienet hetket kun on hyvä olla isolla ilolla vastaan ja käytä hyödyksesi jokainen hetki kun pystyt nukkumaan, syömään hyvin, nauramaan hyvälle elokuvalle jne.

Kun vauva syntyy, nakita lastenhoitajia heti kun mahdollista, ota edes pieniä hetkiä itsellesi heti kun mahdollista ja edelleen, nauti jokaisesta pienestä hetkestä minkä vaan irti saat. Pyydä myös rehellisesti varsinkin mieheltä ja lähipiiriltä tukea ja apua ja kerro jaksamisestasi suoraan, se on ainoa tapa saada apua.

Jonain päivänä se oma persoonallisuus löytyy taas äitiyden "taakan" alta. Se vain vaatii ottamaan sitä omaa aikaa ja antamaan tilaa itselleen. Voimia. Kyllä sä pärjäät, vaikka ei aina siltä ehkä tunnu. Tukeudu rakkaisiisi, se auttaa todella paljon.
 
  • Tykkää
Reactions: moekoe
"Vieras"
Mä itkin kaks vuorokautta melkolailla putkeen ennenku esikoisen synnytys alko. Ja 2vrk univeloilla lähin sitten synnyttämään.. Mut jälkikäteen ajateltuna sen itkun takana tais olla joku hormonimyräkkä joka sitten käynnisti synnytyksen, koska sitren ku itku loppu niin alko kipeät supistukset. Lapsi synty siitä 1,5vrk kuluttua h 41+6

Mutta jos susta tuntuu että hajoat niin toki meet synnärille ja sanot että hajoat, jos ei ne käynnistä synnytystä niin ainakin ottavat osastolle joss saat unilääkettä että saat nukkua..
 
"äiree"
Minä löysin äitiyteni vasta kun lapsi oli reilusti yli 2v. Sitä ennen en ollut sinut itseni kanssa, lapsesta toki huolta pidin, mutta oli se elämä kuitenkin sitä sun tätä.

Nyt tämä eka on jo pikku koululainen ja tulossa on, jos kaikki menee hyvin, toinen nyytti keväällä. Koen, että taatusti tämän vauva-ajasta pystyn nauttimaan eri tavalla mitä ekan kohdalla aikanaan oli.
 
jos....
eipä se raskaus mullekkaa ollu kaikista positiivisin kokemus. lopettelin masennus lääkitystä, ja kaikkineen hormooni sotkuineen ja kolotusten kanssa oli se aika helvetillistä. yritä uskaltaa puhua. minä uskalsin, synnytystä ei silti käynnistetty kukaan ei kuunnellut,pistettiin vaa p-työntekijä sit käymää kotona... vaikka olisi tarvinnu odottamiseen apua,en lapsen hoitoon.
 

Yhteistyössä