Mun haavelapsiluku olisi 2 lasta (nyt on yksi, joka on 1v) ja ilman muuta tukiverkkoasiaa on mietitty ja erityisesti mä olen miettinyt. En muutenkaan haluaisi enempää lapsia luultavimmin mutta suurin syy siihen, etten haluaisi kahta enempää on juuri tuo tukiverkkoasia.
Mun mies tekee todella paljon töitä eikä tästä kertomansa mukaan pysty luopumaankaan vaikka itsekin tietää, että olisi parempi tehdä töitä vähemmän. On kuitenkin niin paineisessa työpaikassa, ettei asialle mitään voi. Mies kuitenkin on kotona osallistuva, mikä helpottaa kylllä tilannetta. Mullakin on vaativa työ ja olen olen etukäteen miettinyt paljon sitä, miten jaksetaan sitten kun ollaan kummatkin töissä. Vallankin kun en mitenkään rakasta kotitöitä ja huolimattomuuteni niissä on nytkin kun olen lapsen kanssa kotona meillä suurimpia riidanaiheita. Meillä asuu lapsen isovanhemmat toisella puolella Suomea eikä ketään sukulaisia ole muutenkaan lähellä. Isovanhemmat jonkin verran hoitavat lasta kun heillä vierailemme mutta sekään apu ei vallankaan anoppilassa ole sellaista, että ehdottaisivat hoitavansa vaan innoissaan kyllä puuhailevat lapsen kanssa mutta eivät ole oikein koskaan sanoneet, että voisimme ottaa miehen kanssa vähän yhteistä aikaa sillä aikaa kun ovat lapsen kanssa niin yleensä joko minä tai mies (useimmiten minä) on kuitenkin mukana näissä tilanteissa kun lasta hoitavat ja esim. vaippoja eivät ole vaihtaneet lapselle kertaakaan. Lähinnä siis vain leikkivät lapsen kanssa vanhempien nähden... Tietenkin tätä pitäisikin itse pyytää mutten oikein heiltä kehtaa toisin kuin omilta vanhemmiltani toki. Ja on tuo lapsikin vielä niin pieni, etten toki olisi häntä pitkäksi aikaa hoitoon jättänytkään. Jonkun kerran olemme siellä pääseet yhdessä saunassa käymään miehen kanssa ilman lasta. Omat vanhempani ovat auttaneet paljon esim. lapsen kastejuhlan ja synttäreiden järjestelyissä ja myös tekemällä remonttia meillä vierailujensa yhteydessä. Kuitenkaan juuri mitään ei voi oikein laskea tämän tukiverkon varaan. Oikein tiukassa tilanteessa olisin lähtenyt vauvani kanssa vanhempieni luokse pidemmäksikin ajaksi kun siellä sai pienen vauvan kanssa ihanasti levätä. Onneksi kuitenkin jaksamista on tähän asti riittänyt. Mutta siis vastaus kysymykseen on se, että ilman muuta mietitään. Musta on hyvä, että kotona voi olla siihen asti kun lapsi täyttää 3 v niin se helpottaa rumbaa edes jonkin verran.
Mulla olisi haaveena, että saisimme jonkinlaista tukiverkkoa vähitellen koottua ystäväpiiristä. Ottaisin ainakin itse jonkun kaverin lapsen oikein mielelläni välillä leikkimään meidän lapsen kanssa kun voisin sitten vastavuoroisesti viedä omani hetkeksi kaverille leikkimään niin, että saisin pienen oman ajan tai jonkun asian hoidettua. Tuntuu vaan, että on vaikea ystävystyä kenenkään kanssa niin hyvin, että tällainen onnistuisi (en haluaisi lastakaan jättää hoitoon ihmisille, joita hän ei muista ja vaikka meillä on useampia ystäväperheitä niin tapaamme niin säännöllisen epäsäännöllisesti, että tuskin lapsemme heitä varsinaisesti muistaa) ja meidänkin tuttavista kuitenkin melkein kaikilla on paikkakunnalla sukulaisia, jotka ovat heille tietenkin ensisijaisia hoitajia.
