Kun tuntuu että oma mies ei välitä. :(

Kaikenlaisista pienistä asioista huomaa miten mä en ole sen ajatuksissa.
Sitten se pyytää aina anteeksi kun ei tajunnut.

Mutta eihän se anteeksipyytäminen muuta sitä että se on alitajuista.
Sillon kun oikeasti välittää, huolehtii kyllä toisesta, miettii miten se voi, ja ajattelee sitä eri suunnitelmissa mukana.

Sellasta. Piti vaan purkaa.

 

Miehissä on usein se vika että ne ei vaan osaa näyttää kun ne välittää. Kaikenlaiset pienet tahi vähän isommatkin huomioonottamiset on niille ihan hepreaa. Etenkin jos se vaatisi jotain etukäteisajattelua tahi -suunnittelua. Vasta sillon kun olet siinä nenän edessä juuri kosketusetäisyydellä ne huomaa että "ai toi tossa, toi on tosi hyvä olemassa, rutistampa sitä vähän".

 

Kiitos viestistä. Toi hymyn huulille.
Tuo vaan ei tajua kovin rutistellakaan, paitsi nyt kun olen siitä huomauttanut niin yrittää muistaa.

Sekin tuntuu vaan niin tyhmältä että kaikki tuollanen tapahtuu vasta silloin kun siitä huomauttaa.

Rakastaa kai se silti ja kai mä ajattelen liian vaikeasti. Mutta mä vaan haluaisin sitä huomiota enemmän.

 

No miten hänen pitäisi "välittää"? Mitkä on sun kriteerit sille?

 

Kiitos viestistä. Toi hymyn huulille.
Tuo vaan ei tajua kovin rutistellakaan, paitsi nyt kun olen siitä huomauttanut niin yrittää muistaa.

Sekin tuntuu vaan niin tyhmältä että kaikki tuollanen tapahtuu vasta silloin kun siitä huomauttaa.

Rakastaa kai se silti ja kai mä ajattelen liian vaikeasti. Mutta mä vaan haluaisin sitä huomiota enemmän.

Miten sinä osoitat huomiota miehellesi? Toisen huomioiminen on kaksi suuntainen tie. Huomioo ei saa jos ei sitä itse osaa antaa. Itse tein edellisessä suhteessa sen mokan että "prinsessana" odotin ties mitä siltä toiselta - samalla kun omat teot oli kokolailla nollassa.

Olen läksyni oppinut. Nykyään en enää ole edes mittinyt että minut pitää huomioida. Vaan keskityn toisen huomioon ottamiseen. Mietin miten voisin häntä huomioida ihan perusarjessa, siten että se tuottaa hänelle hyvää mieltä. Ja kappas vaan saan huomiota takaisin ja rutosti. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

 

Mulla taas olisi ollut ohjeena että huomioi itse itseäsi.

Mulle on kanssa joskus tullut tuollainen "välittääköhän toikaan musta edes yhtään" -kausi jolloin aloin kiinnittää liikaakin huomiota toisen tekemisiin ja etenkin tekemättömyyksiin. Äkkiähän se alkaa silloin siltä näyttää että toinen ei selvästikään välitä yhtään eikä ikinä ole välittänytkään.

Meinasin ihan oikeasti tyriä hyvän suhteen sillä kyttäämisellä ja näin jälkikäteen ajatellen ketä tahansa sellainen mankuminen ahdistaisi.

Keräsin itseni kasaan, aloin järjestää elämääni muuta sisältöä, ystäviä, harrastuksia, keskityin työhöni enemmän, jopa kuntoilin ja aloin näyttääkin paremmalta. Ja kas kummaa, mieskin alkoi kiinnittää minuun ja tekemisiini enemmän huomiota.
Suosittelen.

 

No mä huomioin kyllä, nyt myönnän etten oikein kovin paljoa enää jaksa kun niin kauan on tuntunut ettei toinenkaan viitsi.

esim. halaaminen tapahtuu vain silloin kun mä menen ja halaan. Ja se on siinä vähän niin kuin pakosta ja sitten hyvin pian päästää irti ja lähtee tekemään "jotain".

Mä en ole mikään prinsessa joka vaatii jatkuvaa huomiota. Vaan että joskus edes itse tulisi ja halaisi. Kehuisi, niin mäkin teen. Ja sellasta tavallista arjen huomioimista. Ei arvitse koko aikaa olla lääppimässä.

Seksiäkään ei ole oikeastaan koskaan muuta kuin silloin kun minä sanon suoraan että panettaa, pakko saada.
Nyt kun en ole enää sitäkään pyytänyt niin on mennyt jo yli viikko eikä herra yritä mitään sinne päinkään. Itsestäni pidän huolta kyllä.

Ja tämä mies on aina selittänyt miten seksi on hänelle tärkeää ja sitä täytyy saada melkein joka päivä. Täyttä kusetusta suhteen alussa sanon minä.

Ja kuitenkin muka rakastaa ja välittää, ei vaan kuulemma tajua.

 

Ja mulla on kyllä muutakin elämää ja tekemistä ja pidän itseni hyvässä kunnossa.

NUo tuololaset arkipäivän jutut kyllä sulatan vielä jotenkin jos ne tosiaan menee sen piikkiin ettei vaan tajua.

Mutta kun alkaa tulla sellasta että esim. ollaan pitkään suunniteltu yhteistä reissua Ruotsiin ja mulle tuleekin tilanne etten välttämättä pääse sinne lähtemään niin mitä tekee mies. Ei näytä että harmittais yhtään vaan alkaa järjestää lähestyvää reissua niin että lähtee yksin tai kaverin kanssa.
Ei edes varmistele että pääsenkö vai en. Näyttää vaan olevan tyytyväinen etten mä lähdekään. Ainakaan mikään ei muuhun viittaa.

Ja edelleen, muka rakastaa ja välittää ja on pahoillaan.

 

Hyviä ohjeita. Entä jos ei pääse harrastamaan kun kotona alakouluikäiset lapset? Itse töissä mutta illat jumissa kotona. Sitten en tunne ketään täältä paikkakunnalta. Miten tehdä itsestä kiinnostava? Liikun jo jonkun verran vk- loppuisin ja kun pääsen tunniksi kotoa pois. Laihtunutkin olen normaalipainoisena jo 6kg. Silti mies ei huomioi tarpeeksi. Tekee kyllä pitkiä päiviä pitkine työmatkoineen. Pelottaa etten jaksa tätä huomioimattomuutta välillä tai ahdistan miehen eroon.

 

Sama muakin pelottaa.

 

Mä en oikein usko tohon ettei miehet osaa muka huomioida. Minun mielestä se ei ole paljon tai liikaa pyydetty jos toivoo, että puoliso ottaa huomioon esimerkiksi suunnitelmissaan ja aikatauluissaan.

 

Ei pitäis munkaan mielestä olla.

 

Kun ajatukset alkavat pyöriä liikaa itsessä ja siinä, mitä muut minusta ajattelevat, on aika laajentaa elinpiiriä. Kutsu ihmisiä kylään, lähde harrastamaan lasten kanssa (esim. teatteriin, uimahalliin) jos et pysty yksin harrastamaan. Hanki jotain muuta ajateltavaa. Kyllä sinulle ja miehellesikin vielä yhteistä aikaa tulee, kun lapset ovat isompia. Nyt pitää vaan sinnitellä tämä passiivinen vaihe.

 

Jatkan että olen ihan ok näköinen ja huolehdin itsestäni ja kodista. Mies mielummin jää töihin ylitöihinkin tai menee kavereiden kanssa kuntoilemaan kuin tulee ajoissa perheen luo. Meillä oli alussa etäsuhde ja nähtiin vk- loppuisin. Aina oli seksiä ja usein. Läheisyyttä ja hyväilyjä myös. Kaikki loppui toiseen raskauteen. Olen ihan että mitä pitäisi tehdä. Ei hellyys ja seksi pitäisi loppua 30v ikäisenä jo. Varsinkaan suhteessa. Nykyään mies ei halua olla edes samassa huoneessa. Pelaa toetokoneellaan tai kännykällään. Eroko ainut ratkaisu?

 

Kun ajatukset alkavat pyöriä liikaa itsessä ja siinä, mitä muut minusta ajattelevat, on aika laajentaa elinpiiriä. Kutsu ihmisiä kylään, lähde harrastamaan lasten kanssa (esim. teatteriin, uimahalliin) jos et pysty yksin harrastamaan. Hanki jotain muuta ajateltavaa. Kyllä sinulle ja miehellesikin vielä yhteistä aikaa tulee, kun lapset ovat isompia. Nyt pitää vaan sinnitellä tämä passiivinen vaihe.

No ei se nyt ihan näin ole.

Ei ole kuin parin vuoden pituinen suhde.
Ja vaikka olisikin pidempi niin miksi mun pitäis vaan hyväksyä ja kärsiä?

 

Meilläkin tuntuu tuo tietokone olevan mua tärkeämpi.

 

Jos on pieniä lapsia, niin pitää vaan nähdä vähän enemmän vaivaa, että jää yhteistä aikaa. Se voi olla vaikka se päivittäinen kahvihetki, eihän sen tartte olla mitään erikoista.

 

Tässä ketjussa on ilmeisesti kaksi samasta ongelmasta kärsivää? Nimimerkki Hanna ja Itkuinen? Onko ap:lla (Itkuinen) lapsia ollenkaan, kun on noin lyhyt suhde menossa? Jos sinulla ei ole lapsia, eikä yhteistä omaisuutta, sinullahan on taivas rajana. Saat tehdä ihan mitä huvittaa.

 

Joo on meitä kaksi.
En mä ole valittanut tekemisen puutteesta. Vaan siitä että mies ei huomioi. Ei se ole mitenkään tekemisissä sen kanssa mitä mä teen ja kuinka usein.

 

ja ei ole lapsia.
Ja jos tarkoitat että voin erota jos huvittaa niin ei se ole niin yksinkertaista koska rakastan silti.

 

En väitä että välinpitämättömyys olisi hyvä juttu, mutta miesten ajatusmaailma on vähän erilainen. He eivät ole riippuvaisia naisesta, naiset taas vaikuttavat olevan miehestä. Tuollainen kaipuu huomioon ottamiseen on melko lähellä jopa sairaalloista läheisriippuvuutta. Kannattaa ymmärtää, että ensisijaisesti teidän pitää ITSE tehdä elämästänne mukavaa. Harrastelkaa, käykää ystävillä, matkoilla yksin jne. Jos odotatte, että mies tekee teidän olon hyväksi niin pitkä on tie ja raskasta se on miehelle joka sitten lopuksi lähtee oma-aloitteisemman naisen luokse.

 

ja ei ole lapsia.
Ja jos tarkoitat että voin erota jos huvittaa niin ei se ole niin yksinkertaista koska rakastan silti.

Siinä tapauksessa tuossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin saada mies saman pöydän ääreen keskustelemaan avoimesti asioista.

 

Joo on meitä kaksi.
En mä ole valittanut tekemisen puutteesta. Vaan siitä että mies ei huomioi. Ei se ole mitenkään tekemisissä sen kanssa mitä mä teen ja kuinka usein.

Mimmosta huomiota sä tahtoisit? Sanoit tossa alotuksessa jotenkin niin että käsitin, et kumminkin jostain aikatauluista vois olla kyse.

 

[QUOTE="Vieras";28876903]En väitä että välinpitämättömyys olisi hyvä juttu, mutta miesten ajatusmaailma on vähän erilainen. He eivät ole riippuvaisia naisesta, naiset taas vaikuttavat olevan miehestä. Tuollainen kaipuu huomioon ottamiseen on melko lähellä jopa sairaalloista läheisriippuvuutta. Kannattaa ymmärtää, että ensisijaisesti teidän pitää ITSE tehdä elämästänne mukavaa. Harrastelkaa, käykää ystävillä, matkoilla yksin jne. Jos odotatte, että mies tekee teidän olon hyväksi niin pitkä on tie ja raskasta se on miehelle joka sitten lopuksi lähtee oma-aloitteisemman naisen luokse.[/QUOTE]

Hmm. Mä oon tottunut nimenomaan siihen, että mies ajattelee mua jatkuvasti elämänsä keskiönä, niinkuin mäkin sitä. En nää siinä mitään sairaalloista, jos tahtoo olla toiselle tärkeä ja tahtoo että elämä on yhteinen. Sitähän se parisuhde on, että löytää oman kumppanin ja sitten ollaan "me" ja halutaan ilahduttaa toista ja olla läheisiä.

 

Kun oliskin niin helppoa vaan matkustella yksin ja tavata ystäviä jne. Minulla ei ole ystäviä täällä, muita kuin tuttuja. Rahaa ei ole millä mällätä ja matkustella yksin tai lasten kanssa. Mitä se mies sen ajan tekisi täällä yksin? Eikö nimenomaan yhteistä aikaa tarvita? Maksan kaikesta tasan puolet eli en elä siivellä. Palkka vaan on hurjasti pienempi kuin miehen eli yli 1000€. Harrastan jo liikuntaa silloin kun vaan pystyn. Tosin sekin on aika yksinäistä ellei mies lähde mukaan.
Mies ei vaan kaipaa näköjään seksiä tai yhteistä aikaa tai hyväilyjä tai huomioon ottamista. Mutta pitää minut samalla tavalla tyhjiössä samalla. En koe olevani läheisriippuvainen koska on ollut aikoja alussa ettemme nähneet joka päivä ja myös nyt on aikoja että olemme omissa oloissamme. Mutta silloin kun kaipaisin häntä niin mies vain ahdistuu.