Kunnia keskenmenon kokeneille, jotka uskaltaa vielä lapsia tehdä

Olen itse tehnyt kolme lasta täysin tietämättömänä tästä "huvista", kun raskaus meneekin kesken. Neljännen yritystä ei onni enää kestänyt ja nyt tosiaan lääkkeeillä yritetään ulos. Ymmärtää ei voi jos ei ole itse kokenut, kyllä pätee tähän erinomaisen hyvin.

Miten te kestätte, te supernaiset, joilla on monta keskenmenoa takana? Ja jopa niin, että on toistuvia keskenmenoja, eikä yhtään lasta.
Jos olisin itse saanut tämän kokemuksen aiemmin, niin en tiedä, kuinka monta lasta meillä olisi. Nyt nimittäin jo hieman pelottaa uuden raskauden yrittäminen, en ymmärrä, miten voin ottaa riskin, että tämä tapahtuisi uudelleen... Eikä vielä ole cytotekit edes kehissä. Saa nähdä haluanko sen rääkin jälkeen enää sitä neljättä lasta lainkaan.

Anteeksi kaikille, joilla tympii tämä meikäläisen "teemaviikko" keskenmenon parissa. Tämäkin auttaa kestämään.

 

olen pahoillani.. minulla ei ole kokemusta siitä mitä itse käyt läpi. olen onnekas. en tiesä yhtään miltä sinusta tuntuu, mutta uskon että se on kamalaa. siskolleni tehtiin myös lääkkeellinen kaavinta kekseytyneen keskenmenon takia ja sen katsominen , hänen tukenaan oleminen oli jotian hyvinkin henkisesti raskasta.. sen näki kuinka syvään sattui niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla eikä toista voinut auttaa.

 

Toi menee ohi. Suru haihtuu ja haluat yrittää uudestaan. Tajuat että jokin meni vaan pahemman kerran pieleen ja luonto hoisi homman.

 

pahoiteluni sinulle, kovasti ollutlähipiirissä keskenmenoja tänä syksynä, kuten myös onnistuneita, pitkällä olevia raskauksia (kahdeksas tiedossa täl hetkellä) auttaa en osaa, itsellä meni 10 vuota raskautumiseen, joka onnellisesti saatiin loppuun asti, eikä uutta raskautta (toivottavasti...?) enää tule, tsemppiä

 

2km
lapsi
3km
lapsi
2km
lapsi

Kaiken kestää jos lapsia haluaa...

:hug:

 

Lämmin ajatus sinne! Itsellä takana 11 viikon lääkkeellinen keskenmeno, joka meni fyysisesti hyvin, vaikka henkisesti oli todella rankkaa. Mulle uusi raskaus oli paras lääke. Onneksi se alkoi suht heti ja meni hienosti. Alussa toki pelotti aika lailla. Nt-ultran jälkeen uskalsin jo vähän huokaista. Terve poika tuli <3. Voimia kovasti!

 

Voimia. Kyllä ne keskenmenot rankkoja aina on, mutta se lapsen kaipuu voittanut aina..
Minulla ihan ensimmäinen raskaus päätyi keskenmenoon ja lääkkein tyhjennettiin. Se kipu oli ihan sietämätöntä ja olin varma että kuolen siihen paikkaan. Ja näin kaksi synnytystä kokeneena, se lääkkeellinne tyhjennys oli 100x kamalampaa ja kivuliaampaa kuin nelikiloisen synnyttäminen.

Muut keskenmenot olleet spontaaneja ja täysin kivuttomia, vuotokin ollut todella niukkaa, joten keskenmenon hoito on ollut aika "piece of cake". Jos lääkkeellisen joutuisin vielä kokemaan, varmaan jäisi lasten hankinnat siihen paikkaan.

 

osanottoni keskenmenoon. Näin jälkikäteen sanoisin vaan, että halu saada se elävä lapsi kotiin asti on vaan voittanut ne pelot ja stressin mitä raskausaika tuo mukanaan. Jos on ollut fyysisestikkin vaikea raskausaika niin sen lisäksi on kyllä henkinen puoli ottanut niin koville,että vaikea edes puhua siitä. Minulla ensimmäinen lapsi kuoli synnytyksen hoitovirheeseen, sitten seuraava raskaus olikin kohdunulkoinen ja kolmannesta sain elävän lapsen (tosin hänetkin kiireellisellä sektiolla teho-osaston kautta) kotiin.

 

Rankkaa oli, kunnes 6 vuoden ja 4 keskenmenon (kohdunulkoisia raskauksia) jälkeen syntyi rakas tyttäremme. Se raskaus oli "vahinko", kun oltiin jo luovutettu. Toista lasta meille ei varmaan koskaan tule, mut ollaan onnellisia tästä yhdestä pienestä ihmeestä! Niin ja mulle lääkäri sanoi, etten koskaan tule saamaan lapsia (käytiin tutkimuksissa).

 

2km
lapsi
3km
lapsi
2km
lapsi

Kaiken kestää jos lapsia haluaa...

:hug:

Tätä just tarkotin! En ymmärrä, miten olet kestänyt.
Mulla ei ainakaan ota henkisesti niin koville (tämä on varmaan tosi yksilöllistä), kun olen maailmankatsomukseltani niin tieteellinen. Oli vain alkio, josta ei ollut kehittymään. Mutta se kipu ja pelko.

Ja mulla alkaa olo helpottaa (että en tarvi sääliä), vaikkakin kiitos lohdutuksesta.

 

.
Minulla ihan ensimmäinen raskaus päätyi keskenmenoon ja lääkkein tyhjennettiin. Se kipu oli ihan sietämätöntä ja olin varma että kuolen siihen paikkaan. Ja näin kaksi synnytystä kokeneena, se lääkkeellinne tyhjennys oli 100x kamalampaa ja kivuliaampaa kuin nelikiloisen synnyttäminen.

Pelkään itsekin tosi paljon sitä kipua ja sitäkin, että vuoto ei tyrehdy. Olen kuullut niin monelta, että lääkkeellinen on kivulias.
Tuntuu, että miten sitä jaksaa sitten enää lähteä siihen yritykseen, jos on mahdollista käydä samalla tavalla.

 

Onhan se rankkaa, ei sitä käy kieltäminen, ei.

Mulla tuli tällä viikolla 7 vuotta viimeisestä keskenmenosta ja sitä mä täällä näytön takana yksin itkeskelin - pqari päivää etuajassa. Mulla oli toiveissa ettei tuota raskaus aikaa olisi tarvinnut lopettaa keskenmenon kokemiseen, mutta niin vain kävi ja näyttää tosian välillä repivän mua tuo kokemus aika tavalla.
Siinä jäi tsunami toisesksi kun surin tuota keskenmenoa - heräämössä vaan tulvi stunamiuutiset...

Pikkasen taas sekavaa tekstiä...

 

Tätä just tarkotin! En ymmärrä, miten olet kestänyt.
Mulla ei ainakaan ota henkisesti niin koville (tämä on varmaan tosi yksilöllistä), kun olen maailmankatsomukseltani niin tieteellinen. Oli vain alkio, josta ei ollut kehittymään. Mutta se kipu ja pelko.

Ja mulla alkaa olo helpottaa (että en tarvi sääliä), vaikkakin kiitos lohdutuksesta.

Ensimmäinen tuntui pahalta, tosi pahalta. Sitten otin itselleni tuon "tieteellisen" ajattelutavan käyttööni. Alkava raskaus jännitti aina ja tahtomattani tein aina järjestelyjä (lasten-, koirienhoitoja yms.) että jos tästä kohta taas kaavintaan mennään jos ei mene siististi kesken.. Lääkkeellistä keskeytystä mulle ei voida kuulemma tehdä. Kielsin alkavan raskauden aina joko keskenmenoon tai 15+-viikoille asti. En tehnyt edes raskautestiä ennen kuin maha alkoi kasvaa tai keskenmenovuoto alkoi, tosin tunsin kroppani ja tiesin olevani raskaana. Mulla joku vika, sen lääkäri totesi, mutta mä en lähtenyt ikinä tutkimuksiin sen paremmin. Mulle riitti sen että raskaus ja terveen lapsen saanti on kuitenkin mahdollista.

muoks. Ja toi koko litania on viiden vuoden sisään tapahtunut, eli aika nopsaan. Jos olisin lähtenyt tutkimuksiin niin todennäköisesti aikaa olisi kulunut paljon enemmän ja olisin tullut aremmaksi yrittämisessä. Meillä oli motto "uutta putkeen" (mustaa huumoria) koska meillä oli miehen kanssa tärkeää että lapsille tulee pienet ikäerot. Meillä lapset siis 4.5 vuoden sisään kaikki.