Kuuluuko lapsenvahtivastuu myös lapsettomalle?

  • Viestiketjun aloittaja M32
  • Ensimmäinen viesti
[QUOTE="Tuikku";28690012]Turha tehdä asioita niin vaikeaksi. Jos tietää, että lapsia on tulossa kylään, voi kysyä, mitä voisi laittaa ruuaksi / mistä lapset tykkää.

Usein aikuiset on paljon nirsompia kuin lapset.[/QUOTE]

Tuolla vaan alussa vakuuteltiin että lapset syö ja juo samoja asioita kuin aikuiset. sitten yksi lapseton antoi tuon kahvia ja juustonäkkäriä esimerkin. Sanoin vaan että meiltä ei löytyisi mitään lapsille kelpaavaa noin vaan etukäteen niitä hankkimatta.
 
Lisäarvoa
Koska sinä lakkasit lyömästä vaimoasi?
Minkä ihmeen takia sä tulet tälläiselle palstalle kysymään asiaa, ja kun vastaukset eivät tue omaa kantaasi, niin lauot tämmöisiä älyttömyyksiä?

Täällä ei kukaan ole loukkaantunut lapsettomuudestasi, vaan kertoneet omia mielipiteitään ja kokemuksiaan.
Ajokortin ajaminen ei myöskään ole oikein samalla viivalla lasten muutaman tunnin hoidon kanssa, tiedät sen varsin hyvin itsekin.
Sinulla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa yhtään kenenkään lapsia, eikä tehdä mitään muutakaan mitä et halua. Piste.
 
"Jep"
Tuolla vaan alussa vakuuteltiin että lapset syö ja juo samoja asioita kuin aikuiset. sitten yksi lapseton antoi tuon kahvia ja juustonäkkäriä esimerkin. Sanoin vaan että meiltä ei löytyisi mitään lapsille kelpaavaa noin vaan etukäteen niitä hankkimatta.
Kai tällä kommentilla (lapset syövät samaa kuin aikuiset) oletettiin, että kommentin lukija osaa käyttää maalaisjärkeä. Eli ei viinaa, huumeita, tupakkaa, kofeiinia ja seksinkin voisi jättää välistä. Mutta siis joillekin tämä tosiaan on näköjään rakettitiedettä, eikä siinä sitten mitään, silloin on parempikin että pysyy erossa lapsista ja se on ihan fine.
 
Keittiönoita
[QUOTE="Jep";28690086]Kai tällä kommentilla (lapset syövät samaa kuin aikuiset) oletettiin, että kommentin lukija osaa käyttää maalaisjärkeä. Eli ei viinaa, huumeita, tupakkaa, kofeiinia ja seksinkin voisi jättää välistä. Mutta siis joillekin tämä tosiaan on näköjään rakettitiedettä, eikä siinä sitten mitään, silloin on parempikin että pysyy erossa lapsista ja se on ihan fine.[/QUOTE]

:LOL:
 
Tää on just näitä heittoja että "pidä hengissä ja viihdytä, morjensh!"
 
"Jep"
Tää on just näitä heittoja että "pidä hengissä ja viihdytä, morjensh!"
Se oli vastaheitto tälle typeryydelle, että väännetään väkisin " ei lapselle voi sitä ja sitä antaa, eli syö samaa". Luuletko todella, että yksikään vanhempi nakkaa lapsensa suurinpiirtein vauhdissa ovesta ja huikkaa moikat? Ihan varmasti tehdään kirjalliset ohjeet miten toimitaan. Jopa sellaisellekin hoitajalle jolla on omiakin lapsia, jos on jotain poikkeavaa ruoassa tms.
 
"vieras"
Tää on just näitä heittoja että "pidä hengissä ja viihdytä, morjensh!"
Mutta sä osaat varmaan aukaista suusi ja sanoa sille lapsen vanhemmalle, että hei mä tarvin enemmän neuvoja. Ruoka pitää olla valmiina jääkaapissa, mikron vieressä astiat jolla lapsi syö, lelut ja pelit valmiina olohuoneen lattialla, kirjottakaa ylös monelta pitää syödä ja monelta nukkua. Kunnon neuvoilla ei oikeasti voi olla niin vaikeaa huolehtia muutaman tunnin lapsesta.
 
"Jep"
[QUOTE="Jep";28690112]Se oli vastaheitto tälle typeryydelle, että väännetään väkisin " ei lapselle voi sitä ja sitä antaa, eli syö samaa". Luuletko todella, että yksikään vanhempi nakkaa lapsensa suurinpiirtein vauhdissa ovesta ja huikkaa moikat? Ihan varmasti tehdään kirjalliset ohjeet miten toimitaan. Jopa sellaisellekin hoitajalle jolla on omiakin lapsia, jos on jotain poikkeavaa ruoassa tms.[/QUOTE]

Siis eli ei syö samaa
 
"vieras"
"vieras"
En minäkään pidä koirista juurikaan (etenkään rotikoista) mutta ystäväni lähdettyä ulkomaille, hän pyytää mua hoitamaan koiriansa ja tottakai suostun. Sitä varten ystävät ovat :) Olis tosi epäkohteliasta ja itsekästä kieltäytyä. Kun on kiva muille, he ovat myös sulle ja ystävät hädässä tunnetaan - eikös?!

Mutta jos tyyliin vihaat lapsia yms (?) niin elä ihmeessä hoida kenenkään lapsia... ;o
 
n-p:n mami
[QUOTE="Jep";28690115]Siis eli ei syö samaa[/QUOTE]

Ei meidän Nico-Petteri ainakaan syö muuta kuin jätskiä ja sitten nakkeja ja lihapullia makaronilla ja ketsupilla. Nico-Petterille tehdään aina eri ruoat kuin meille aikuisille.
 
"Jep"
[QUOTE="vieras";28690118]Pakko vastata tähän... Minä laitan maitopurkin lasten mukaan jopa mummolaan, sillä en oleta et he vartavasten kävisivät lapsia varten maitoa ostamassa, kun lapset päiväksi sinne kylään/hoitoon menevät. :)[/QUOTE]

Veikkaan,tai ainakin toivon, että aika monikin tekee näin, ellei erikseen sanota ettei tarvitse.
Tai jotenkin tuntuisi hassulta viedä lapsi jollekin hoitoon, eikä viedä tarvittavia asioita mukana, olettaen että hoitajalla varmaan on just ne kaikki jutut mitä mun laps tarttee :D
 
M32
Eikö tämä nimenomaan ollut se ongelma?
Okei, kiitos selvennyksestä ja anteeksi tuhahdukseni. Ongelma ei tosiaankaan ollut se, että olisin jotenkin loukkaantunut pyynnöstä. En vain tullut ajatelleeksi, että juuri meiltä, lapsettomalta parilta, pyydettäisiin lastenhoitoapua, ja siksi halusinkin kysyä, kuinka tavallista se on.

Minun mielestäni lasten hoitaminen on selvästi eri kategorian vastuu kuin esimerkiksi muutossa auttaminen. En tarjoaisi koiraakaan hoitoon ihmiselle, jota en ennestään tietäisi koiraihmiseksi eli koiran omistajaksi tai koiria tottuneesti käsitteleväksi. Kaveri joka ei ole koskaan osoittanut mitään kiinnostunusta koiria kohtaan, ei ole tottunut koiriin eikä välitä koirien seurasta ei olisi koskaan ensimmäinen valintani koiran hoitajaksi. Kyllä koira menisi ensisijaisesti tuttuun paikkaan, jossa tietäisin sen saavan hyvää hoitoa ja ehkä hemmotteluakin. Vastaavasti en haluaisi kenenkään ystäväni suostuvan koiran hoitamiseen ellei tämä olisi vilpittömän ilahtunut koiravieraan saamisesta ja uskoisi pystyvänsä antamaan sille erinomaista hoitoa.

Ilmesesti kaikki vanhemmat eivät sitten ajattele lapsistaan samalla tavalla?
 
Kaikki vanhemmat eivät todellakaan ajattele, että muutaman tunnin lapsenvahtina oleminen olisi sellaista rakettitiedettä, että siitä normaalilla ÄO:llä varustettu päihdeongelmaton ihminen ei selviäisi. Ystäväsi ei ilmeisesti pidä sinua kädettömänä ääliönä, koska jos pitäisi, niin ei hän sinua silloin olisi lapsenvahdiksi pyytänyt. Lastenhoidosta selviää yleensä ihan maalaisjärjellä, vaikkei omia lapsia olisikaan. Tai ainakin suurin osa lapsettomista selviää.
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia
"vieras"
Okei, kiitos selvennyksestä ja anteeksi tuhahdukseni. Ongelma ei tosiaankaan ollut se, että olisin jotenkin loukkaantunut pyynnöstä. En vain tullut ajatelleeksi, että juuri meiltä, lapsettomalta parilta, pyydettäisiin lastenhoitoapua, ja siksi halusinkin kysyä, kuinka tavallista se on.
On hyvinkin tavallista. Se, että ihminen on lapseton ei tarkoita etteikö hänellä olisi kokemusta lapsista ja vaikka ei olisikaan lapsettomatkin ovat yleensä maalaisjärjellä varustettuja normaaleja ihmisiä, jotka selviävät hyvin muutaman tunnin lastenhoidosta.
 
Ilmesesti kaikki vanhemmat eivät sitten ajattele lapsistaan samalla tavalla?
Voi olla, että jos on "aina" ollut edes jotain kokemusta lapsista (esim. hoivannut sisaruksiaan tms.), ei kerta kaikkiaan älyä miten outo aihepiiri voi jollekin olla. Kuten usein on, emme täysin osaa asettua toisen ihmisen asemaan. Ja toisaalta taas onhan monia lapsettomiakin, jotka kuitenkin ovat lasten kanssa paljonkin tekemisissä. Mietin tietääkö ystävä tilanteesi täydellisesti, onko siitä todellakin suoraan keskusteltu? Monesti luulemme enemmän kuin tiedämme.

Itse voisin hyvin luottaa lapseni myös lapsettoman huomaan, jos muuten pitäisin häntä erittäin luotettavana ja vastuuntuntoisena henkilönä. Tosin vain mikäli hän itse pyytäisi, mutta näin toimin aina muutenkin. Toiset pyytävät apua avoimemmin ja kainostelematta, se on persoonallisuuden piirre siinä missä joku muukin.

No, oli miten oli minusta teillä kummallakaan ei tuossa ole aihetta loukkaantua. En usko, että ystäväsi ajatteli sinulla olevan "vastuu" hoitaa hänen lapsiaan, kunhan kysäisi. Tai no tietysti on heitä, joiden mielestä ympäristöllä on vastuu heidän kaikista asioistaan mutta ystäväsi ei liene heitä. Ehkä olit viimeinen toivo ja hän pettyi ja peitti sen huonosti.
 
Kuten jo todettu; ei kenelläkään ole velvollisuuksia hoitaa toisen lapsia. Mielestäni apua (tässäkin asiassa) saa kysyä eikä ole syytä vetää hernettä nenuun jos toinen ei pysty tai halua auttaa. Jos ei halua toisen lapsia hoitaa niin kannattaa sanoa se suoraan.

Jos taas haluaisi auttaa mutta tuntee kokemattomuuttaan epävarmuutta niin sekin kannattaa sanoa. Harva kuitenkaan ihan tuosta vaan heittää lapsensa vieraalle ihmiselle hoitoon ilman mitään ohjeistusta, näin neljän lapsen äitinä en itsekään haluaisi tällaisessa tilanteessa hoitaa lasta. Varsinkaan jos tämä ei osaa itse vielä puhua.

Itse hoidin toisten lapsia lapsettomana enkä muista että olisin joutunut siihenkään hommaan kylmiltään. Olin kyllä saanut aina selkeät ohjeet ihan kirjallisestikin ja jopa tuolloin kännyköitä edeltävänä aikana oli tiukkoja tilanteita varten puhelinnumero johon soittaa. Myös meidän lapsia on hoitaneet lapsettomat ihmiset. Ollaan kyllä käyty läpi hoito-ohjeet ja oltu itse puhelimen tavoitettavissa jne. Ei ongelmaa. Eikä ole ollut ongelmaa siinäkään kun joku ei ole syystä tai toisesta pystynyt tai halunnut tuota lastenhoitokeikkaa ottamaan.
 
M32
Kiitos kommenteista. Tarkennetaan vielä, että kukaan ei ole loukkaantunut tai vetänyt hernettä nenään lukuunottamatta mahdollisesti tätä ystävääni (eikä hänkään jäänyt vihaiseksi). Emme myöskään olleet ystäväni viimeinen oljenkorsi. Hänellä on laaja ystäväpiiri, johon kuuluu paljon lapsiperheitä ja myös hyvin varaa maksulliseen hoitoon, jos niikseen tulee.
 
Ok, toivottavasti olet parempi ystävä sitten muilla osa-alueilla.
 
"vieras"
Okei, kiitos selvennyksestä ja anteeksi tuhahdukseni. Ongelma ei tosiaankaan ollut se, että olisin jotenkin loukkaantunut pyynnöstä. En vain tullut ajatelleeksi, että juuri meiltä, lapsettomalta parilta, pyydettäisiin lastenhoitoapua, ja siksi halusinkin kysyä, kuinka tavallista se on.

Minun mielestäni lasten hoitaminen on selvästi eri kategorian vastuu kuin esimerkiksi muutossa auttaminen. En tarjoaisi koiraakaan hoitoon ihmiselle, jota en ennestään tietäisi koiraihmiseksi eli koiran omistajaksi tai koiria tottuneesti käsitteleväksi.
Mulla ei ole ikinä ollut koiraa, mutta haluaisin sellaisen. Olen myös lenkittänyt kavereiden koiria ja viettänyt heidän luonaan aikaa, joten tiedän suunnilleen miten koira ruokitaan ja mitä sellaisen kanssa voi tehdä. Jos ystäväni haluaisi mut hoitamaan koiraansa viikonlopuksi, kysyisin vielä erikseen, että mistä pussista sitä ruokaa pitikään antaa, ja miten usein ulkona pitää käydä tai minkä pituisella lenkillä. Samoin kuin kyselin tarkentavia ohjeita silloin kun en lapsia vielä ollut. Olen myös opetellut mulle täysin vieraita asioita, että olen voinut auttaa ihmisiä, viime kesänä opettelin ajamaan traktoria ja autoin sukulaisia heinätöissä :)

Jos ihminen on lapseton, niin ei siitä vielä voi päätellä että a) onko se lapseton siksi ettei halua lapsia, vai siksi ettei ole vain vielä niitä jostain syystä saanut tai hankkinut b) eikö se tosiaan ole koskaan viettänyt aikaa lasten seurassa tai läheisyydessä niin että tietäisi suurinpiirtein, miten niiden kanssa ollaan.

Ystäväsi ei tiennyt, ettet sinä halua hoitaa lapsiaan, ja sinä kieltäydyit, asia ok. Ei kai siinä sen kummempaa. Ei ystävyyden kuulu olla sitä, että hampaat irvessä tehdään itsestä ikäviltä tuntuvia asioita ettei toinen vaan loukkaannu, mutta siitä kai ei ollut kyse, ilmeisesti kukaan ei suuttunut sulle. Minä olen kieltäytynyt auttamasta rakennushommissa joissa olisi pitänyt viettää aikaa korkeilla telineillä, koska kammoan korkeita paikkoja ja vaikka siellä pärjäisinkin, en halua jos ei ole ihan pakko. Ei mulle ole tullut mieleenkään kysellä, olisinko saanut kieltäytyä. Kysyjä ei myöskään tiennyt mun kammosta, ennen kuin kysyi apua ja minä kerroin.
 
Minun mielestäni lasten hoitaminen on selvästi eri kategorian vastuu kuin esimerkiksi muutossa auttaminen.
Tähän vielä kommentoin, että minun näkökulmastani taas minun pyytämiseni muuttoavuksi olisi vähintäänkin yllättävää. Olettaisin ystävieni tietävän, että jaksan kantaa korkeintaan jotain puudelin huonekaluja, en ylety mihinkään, en luultavasti löytäisi uudelle asunnolle edes navigaattorin kanssa enkä varmaan osaisi edes sulakkeita asentaa paikoilleen. Olettaisin myös, että he tietävät että joudun ottamaan lapset mukaan aina ja joka paikkaan, minkä seurauksena kaikki aikani kuluisi heidän vahtimiseensa eikä meistä olisi paikalla kuin pelkkää haittaa.

Ja SILTI joku on joskus ohimennen kysäissyt :D
 
Yhteistyössä