kyl sen huomaa niin hyvin jos on ainut lapsi!!

voi miuru mauru!!!!!

 

kerrro toki lisää omani on ollut ainokainen viimeiset 11,5 vuotta..

 

Voitko vähän selventää? Millä tavalla huomaa?

 

Mäkin haluaisin tietää . Ihan vaan että voisin verrata omaa ainokaistani tekemiisi huomioihin. Itse en ole huomannut kuin yhden asian. Mun ainoallani on vaikea sietää toisten lasten juonitteluja, nälvimistä, ulkopuolelle jättämistä ja riitelyä jostain lelusta tms. Toisaalta tarvitseeko kenenkään sietää sellaista käytöstä...

 

Joistakin huomaa joistakin ei =)

 

Joistakin tosiaan huomaa kun jotkut kasvattavat niistä ainokaisista lellittyjä itsekkäitä omaan napaan tuijottajia jotka ovat omahyväisiä ja itsekkäitä.

 

Kyl sen huomaa kans, jos aloittaja on imbesilli

Voi miuru mauru

 

Joistakin ainokaisista varmaan tuleekin sellaisia. Ja joistakin kolmilapsisen perheen lapsista tulee sellaisia, jotka aina kiusaavat pienempiään. Joistakin voi tulla sellaisia, jotka eivät koskaan jaa mitään, tai sellaisia, etteivät kestä minkäänlaista kilpailua. Mulla ei ainoan lapsen äitinä ole koskaan tullut mitään stereotypia-ajatuksia monilapsisten perheiden lapsista. Eiköhän se, millainen lapsesta kasvaa, riipu enemmänkin vanhemmista kuin sisarusten puuttumisesta tai olemassaolosta.

Sen olen meillä huomannut, että tiukkana saa olla. Koska hän on ainoa, hän voi välillä kuvitella, että sen varjolla saa mitä vaan, kun ei samaa tarvitse hankkia kolmelle muulle. Mutta äkkiäkös sen maanpinnalle palauttaa...

 

Kasvattajasta se on kiinni, mutta totta kuitenkin on, että yhden lapsen kanssa, lapsen toiveet ja halut voi toteuttaa paljon paremmin, joskus turhankin hyvin ja sitten tulee näitä lapsia ja nuoria, joitten ympärillä maailma pyörii. Opettajien kanssa puhunut ja heidän suurin toive oli, että ennen ensimmäistä luokkaa lapsi oppisi käsittelemään pettymystä, joka tulee siitä, että haluaa jotain, mutta ei saa/joutuu odottamaan. Siinä on kuulemma vaikeuksia. Mutta se ei kyllä varmasti koske vain niitä ainoita lapsia.

Yksi perhe on, jossa viisivuotias päättää kaiken. Äiti kirjoittaa facessa, että uskaltaa laittaa nyt takkaan tulen, kun lapsi lähti isän matkaan pihalle. Ei ollut kuulemma luvannut aiemmin. Ja kun lapsi on kipeä, niin sisällä sitten ollaan, koska jos joku menee ulos, niin siitä tulee kauhea huuto! Nyt tämä perhe sai toisen lapsen ja se tekee varmasti esikoiselle NIIIIN hyvää...

 

Uskoisin,että ennemmin huomaa jos lapsi on ns. iltatähti

 

Ainakin meillä tuo pettymyksen käsittely on välillä hankalaa, kun lapsi ei tunnu mitenkään tajuavan, ettei kaikkea voi saada. Mutta mä en oikein tiedä, onko se pelkästään ainokaisten ongelma, ainakin mitä on muilta, monilapsisten perheiden äideiltä kysynyt. Meillä ei tarkoittaa ei, siitä ei sitten enää neuvotella eikä sitä muuteta myöhemmin jooksi. Meillä ei myöskään hankita viimeisillä pennosilla jotain tytön haluamaa siksi, ettei hänelle tule paha mieli. Hänen tarpeensa ovat etusijalla siinä mielessä, miten lapsen tarpeet pitäisi normaalistikin olla, mutta hän ei kuitenkaan pyöritä tämän perheen systeemeitä, vaan me.

 

voi miuru mauru!!!!!

 

Uskoisin,että ennemmin huomaa jos lapsi on ns. iltatähti

Osus ja uppos . Mä olen itse iltatähti, sisarukset on yli kymmenen vuotta vanhempia. Ja mua on pienenä sen vuoksi lellitty, mä olen saanut paljon periksi ja paljon anteeksi. Ja sen huomaa musta kyllä aikuisenakin. Sen vuoksi en halua tehdä omani kanssa samoja virheitä kuin vanhempani mun kanssa.

 

Joistakin huomaa joistakin ei =)

peesi

 

Itse olen päiväkodissa työskennellessäni huomannut sen, että sen kyllä huomaa kuka on ainokainen. Ei välttämättä mitenkään negatiivisessa mielessä, mutta yhteisiä piirteitä on ja kyllä aikuiset erottaa tällaiset lapset. Viihtyvät mm. hyvin aikuisten seurassa, leikkivät mielellään yksin (toki myös kavereiden kanssa, mutta yksinleikkikin sujuu). Ja usein ovat sellaisia lapsia joidenka tarpeet on tyydytetty tarkkaan.

Sitten riippuen lapsesta ja perheestä näkyy nää hemmottelemiset, sosiaalisten taitojen puutokset, vaativuus jne. ne ei ole niinkään sidoksissa siihen onko ainokainen.

Mutta siis kyllä sen huomaa, ei välttämättä kylläkään negatiivisessa mielessä.

 

Kyllä sen varmaan huomaakin. Onhan se totta, että yksilapsisen vanhemmat joutuvat enemmän ehkä satsaamaan siihen, etteivät anna lapselle kaikkea jne. Meillä on neljä lasta ja meillä on varmaan helpompi toteuttaa se, ettei lapset saa kaikkea kun sitten pitää ostaa kolmelle muullekkin. Tosin meillä taas täytyy keskittyä enemmän siihen, että kaikki saavat tarpeeksi aikaa vanhemmilta ja kaikki otetaan omina itsenä. Jos on yksi lapsi, kyllähän se erilailla tottuu saamaan oman reviiriin ja omat jutut. Mä sanoisin, että oli yksi tai useampi lapsi, kaikkien kanssa on ne omat haasteet. Ja lapsen luonteestakin nämä asiat riippuvat paljon, ei vain siitä onko ainoa lapsi.

 

Uskoisin,että ennemmin huomaa jos lapsi on ns. iltatähti

Meillä ainakin tämä pitää osittain paikkansa. Koska ikäero isompiin sisaruksiin on niin suuri, ei tämä nuorimmanen joudu mistään "taistelemaan". Isommat antavat aina pienelle periksi, koska eivät jaksa kuunnella huutoa tai heidän käy muuten vaan sääliksi. Pikkuterrori määrää kuka istuu missäkin, minkälaisesta mukista kukakin juo yms. Kovin olen painottanut isommille, että ei saa antaa joka asiassa periksi. Siksi ehkä tämän nuorimmaisen kanssa saa vääntää joka asiasta paljon, paljon enemmän kun sisarustensa kanssa aikoinaan. Parhaani kuitenkin yritän, että saisin hänestäkin kasvatettua toiset huomioon ottavan, pettymyksiä sietävän yksilön.

 

[QUOTE="Lilli";24738611]Itse olen päiväkodissa työskennellessäni huomannut sen, että sen kyllä huomaa kuka on ainokainen. Ei välttämättä mitenkään negatiivisessa mielessä, mutta yhteisiä piirteitä on ja kyllä aikuiset erottaa tällaiset lapset. Viihtyvät mm. hyvin aikuisten seurassa, leikkivät mielellään yksin (toki myös kavereiden kanssa, mutta yksinleikkikin sujuu). Ja usein ovat sellaisia lapsia joidenka tarpeet on tyydytetty tarkkaan.

Sitten riippuen lapsesta ja perheestä näkyy nää hemmottelemiset, sosiaalisten taitojen puutokset, vaativuus jne. ne ei ole niinkään sidoksissa siihen onko ainokainen.

Mutta siis kyllä sen huomaa, ei välttämättä kylläkään negatiivisessa mielessä.[/QUOTE]

Uskon kyllä tähän ihan täysin. Meillä on melkein neljävuotias lapsi, josta tosin tuli kuukausi sitten sisarus, mutta melko pitkään sai olla ainokaisena ja kyllä se näkyy. Kun ei niitä leikkikavereita ole kotona, lapsi on tottunut leikkimään paljon yksin tai hakemaan seuraa aikuisista. Toisaalta pidän sitä ihan positiivisena asiana, että hän pyytää reilusti tätejään ja setiään leikkimään kanssaan tai sitten jos aikuinen ei ehdi leikkimään hän tarjoutuu avuksi siihen aikuisen hommaan. Toki ainokaiselle tulee helpommin hankittua vaatteita ja tavaroita, ja siihen ettei aina saa kaikkea joutuu panostamaan, mutta kyllä meillä on käyty ihan samat "aina ei saa kaikkea mitä haluaa"- tappelut kuin kaveriperheissäkin, joissa on useampia lapsia.

 

Mä olen syntynyt kultalusikka suussa, olen perheen kuopus (sisaruksia mulla 3).

 

Osus ja uppos . Mä olen itse iltatähti, sisarukset on yli kymmenen vuotta vanhempia. Ja mua on pienenä sen vuoksi lellitty, mä olen saanut paljon periksi ja paljon anteeksi. Ja sen huomaa musta kyllä aikuisenakin. Sen vuoksi en halua tehdä omani kanssa samoja virheitä kuin vanhempani mun kanssa.

Täällä myös toinen samanlainen, ja ikävä kyllä edellisessä suhteessa olin vielä sellainen et kaikki asiat tehdään joko niinkuin minä sanon tai sit ei tehdä ollenkaan, nyt olen onneks päässyt jonkun verran eroon tästä vaikka nykyinen mies mua mielellään hemmotteleekin, mut yritän kyllä kasvattaa lapsestani ei nii lellityn ja sattuneesta syystä en toivottavasti koskaan itse sorru iltatähteä tekemään.

 

Uskoisin,että ennemmin huomaa jos lapsi on ns. iltatähti

Siksi ei kannatakaan hankki vain yhtä iltatähteä vaan vähintään 2. Muutenhan iltatähti kasvaa tavallaan ainoana lapsena ja vanhemmat sisarukset ovat kateellisia...

 

Joistakin tosiaan huomaa kun jotkut kasvattavat niistä ainokaisista lellittyjä itsekkäitä omaan napaan tuijottajia jotka ovat omahyväisiä ja itsekkäitä.

Ainokaiset ovat yleensä hyvin kasvatettuja. Suurperheiden (3 lasta tai enemmän) lapset ovat itsekkäitä, omahyväisiä, vähä-älyisiä, kiusaajia, kieroja, epärehellisiä ja julmia. Suurperheiden lapsista tulee sossun elättejä. Ovat ottaneet vanhemmistaan mallia. Suuperheiden vanhemmat eivät osaa tehdä muuta kuin suoltaa lapsia. Suurperheiden vanhemmat ovat vähä-älyisiä tutkimustenkin mukaan.

 

Minulla on ollut kaksi pitkää suhdetta ainokaisena kasvaneiden miesten kanssa. Ja kyllä eron huomasin verrattuna muihin suhteisiini. En sanoisi, että he olisivat olleet yhtään sen hemmotelluimpia, tms, mutta sellaiset itselle ja muille monilapsisten perheiden lapsina kasvaneille päivän selvät asiat, kuten tavaroiden tietyn tyyppinen jakaminen, ei ollut heille itsestään selvyys. Toiselle myös oppiminen siihen, että ei ole se perheen The Tärkein jäsen oli myös vaikeaa...

 

kyllä sitä ihan kahdestakin lapsesta saa kummastakin kasvattettua miurumauruja jos haluaa.

 

Saattaahan sen huomatakin siitä, että lapsi on puhdas, hyvinhoidettu, rauhallinen, hyväkäytöksinen jne.